Puhunko m liikaa jääkiekosta jos käsittelen MM-kisoja
erikseen? Ei se mitään, teen sen silti.
Noniin, jäkiksen äm ämmät on perinteisesti olleet hukkapelureiden ja NHL:n huonoissa
joukkueissa pelaavien hyvien pelaajien turnaus. Mukaan mahtuu aina ”Euroopan
parhaat”, mikä ei valitettavasti aina ole kovin kummoinen meriitti. Tänä vuonna
nähdään sääntöön poikkeuksia ja vahvistuksia näissä Tukholman ja Helsingin
jakamissa kisoissa, joissa Helsinki toimii päänäyttämönä.
En viitsi käydä yksittäisiä joukkueita läpi, sillä valtaosa
kisoihin eksyneistä tiimeistä ei ole kovin kummoisia. Big Six on tänä vuonnakin
se jota kannattaa seurata, eli: Kanada, USA, Ruotsi, Suomi, Tshekki ja Venäjä.
Näiden joukkueiden ulkopuolelta mainittakoon yllätysvalmis Tanska, joka vuosi
heikentyvä Slovakia, uusi tulija Sveitsi ja tasaisesti kehittynyt ja hyvin
valmennettu Saksa.
Tänä vuonna voi sanoa poikkeukselliseksi mielenkiinnon
kohteeksi laatupelaajat, joita MM-kisoissa ei yleensä näe. Harvemmin NHL:stä on
pudonnut ensimmäisiltä kierroksilta jo niin kovia joukkueita kuin tänä vuonna.
Esimerkiksi Detroit Red Wings ja Pittsburgh Penguins aiheuttivat putoamisillaan
jättiyllätykset monille joukkueenjohtajille. Pavel Datsyuk, Henrik Zetterberg,
Jevgeni Malkin, Duncan Keith ja Zdeno Chara erityisesti ovat sellaisia pelaajia
joita näissä kinkereissä on harvemmin nähty. Ennakkosuosikkien putoaminen
aikaisin Pohjois-Amerikassa tuo uuden potkun Suomen kotikisoihin.
Valitettavasti myös samalla se pienentää kotijoukkueen
voitonmahdollisuuksia huomattavasti. Kanadan joukkue voisi olla tänäkin vuonna
lyötävissä tiiviillä viisikkopelillä – leipää hekin syövät. Mutta kotikisoista
menestyksen odottajat joutuvat nyt todennäköisesti nielemään aika karvaita
kyyneliä: taitoylivoimaa ei ole yksin Kanadalla tänä vuonna. Venäjän joukkue on
aivan hillitön, eikä sitä ole tänä vuonna rakennettu parhaat päivät nähneen
Evgeni Nabokovin ympärille. Nyt maalissa on sensaatiomaisesti pelannut Seymon
Varlamov ja hyökkäyksestä löytyy tämän hetken NHL:n paras hyökkääjä Evgeni Malkin
ja kenties maailman paras Pavel Datsyuk. USA:lla on myös lähes ainoastaan NHL pelaajia
joukossaan ja maalissa tähtenä Detroitin Jimmy Howard.
Kanada ansaitsee oman kappaleensa. Heiltä löytyy
puolustuspäästä Toronton kapteeni Dion Phaneuf (voimaa), Chicagon Duncan Keith
(taitoa) ja Calgaryn Jay Bouwmeester (kevyet 588 perättäistä ottelua ilman
loukkaantumisia). Hyökkäyksessä häärii silmittömän taitavat nuorukaiset Ryan
Nugent-Hopkins, Evander Kane, Jeff Skinner, Jordan Eberle ja John Tavares.
Heitä vielä kirittää toissakauden liigan maalikuningas Corey Perry ja Chicagon
palyoff-sankari Patrick Sharp. Maalissa häärii Stanley Cupin Carolinassa
(Carolinassa!!!!!) voittanut Cam Ward. Ennakkosuosikin ainesta vai?
Olisi ihanaa sanoa että Kanada on ennakkosuosikki paperilla,
mutta valitettavasti niin ei ole. Nimittäin Ruotsilla on turnauksen ehdottomasti
kovin joukkue kasassa. Jo mainitun Zetterbergin lisäksi heiltä löytyy
hyökkäyksestä Ottawan kapteeni Daniel Alfredsson, Dallasin paras pelaaja Loui
Eriksson, Coloradon vuoden tulokas (ehkä, valintaa ei ole vielä tehty) Gabriel
Landeskog ja Detroitin muuli Johan Franzen. Puolustuksesta vastaa NHL:n
runkosarjan paras puolustaja Erik Karlsson, Tampan Victor Hedman, Detroitin
jyrä Niklas Kronwall ja Chicagon Niklas Hjalmarsson. Maalia pitää puhtaana Ryan
Milleriltä kauden aikana lähes ykkösveskarin vastuun varastanut Jhonas Enroth.
Ruotsin joukkue ei ole kova – se on huippukova.
Mikäli Ruotsi ei voita, niin antaisin Ruotsin
jääkiekkoliiton johtajana valmentajalle kenkää. Joukkueessa on tarpeeksi
eurooppalaisia pelaajia, jotta suureen kaukaloon ei tarvitse joukkueena
opetella, mutta silti kansainvälisen tason huippujoukkue. Siinä missä Ruotsilla on 9-10 aivan maailman
parasta pelaajaa omalle pelipaikalleen, Suomella on vain kaksi: Kari Lehtonen
ja Mikko Koivu.
Myönnettäköön, että Koivu on maailman parhaita johtajia ja
puolustavia hyökkääjiä. Hän on joukkueen se mies, joka väkisin runnoo sen
tasoitusmaalin silloin kun sitä tarvitaan. Kari Lehtonen taas on viimein saanut
työmoraalinsa kohdalleen ja kykenee voittamaan yksin otteluita pitkissäkin
sarjoissa. Valitettavasti muut joukkueen jäsenet eivät vaan ole vertailtavissa.
Valtteri Filppula (jonka kanssa olin muuten samaan aikaan armeijassa) on kyllä
todella hyvä, mutta ongelmana on rooli leijonapaidassa. Onko hän sentteri vai
laituri? NHL:ssä mies pelaa supertaitavassa ketjussa Henrik Zetterbergin ja
Jiri Hudlerin kanssa, eikä Leijonissa vastaavaa taitomäärää vain
yksinkertaisesti ole. Mikael Granlund on hyvä, mutta onko mies jo paremmassa
kunnossa kuin SM-liigan pudotuspeleissä? Tiedä häntä. Jussi Jokinen pelasi
huonomman kauden ja loput pelaavatkin Euroopassa. Mitä näiltä sitten sopisi
odottaa? Mestaruus olisi yllätys, aivan kuten se oli viime vuonnakin.
Veikkaankin siis seuraava: Voiton vie Ruotsi, loppuottelussa
kaatuu kisojen yllättäjä – on se sitten mikä joukkue hyvänsä. Pronssiottelussa
pelaa Kanada, ja Kanada myös voittaa sen ottelun. Suomi ei pääse
mitalipeleihin. Ja nyt kun tuo on sanottu, niin voi alkaa täyspäiväisesti
kannattamaan Suomea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti