21.1.2014

#satuhäät

Satuin eilen jääkaapinjakajan kanssa katsomaan jämätacojen jälkeen Satuhäitä kakkoselta. Jaksossa ”Kalamies ja kotiäiti” oli hyvin tavallinen kattaus ohjelman syvintä olemusta: myötähäpeää, noloutta ja tirkistelyä. Satuhäät ohjelmana eroaa hirveän vähän tavallisissa suomalaisissa häissä käymisestä. Me korkeakoulutetut, varsin mukavat ja sosiaaliset ihmiset kävimme melko julmaa keskustelua hääpariskunnasta, niin kuin tosi-tv ohjelmista yleensäkin käydään.

Ohjelman loppupuolella eräs ystävämme ilmoitti tekstiviestitse ”twitterin räjähtäneen” jaksosta. Päätin käydä katsomassa. Ensimmäisenä silmään osui julkisuuden henkilö Tuomas Enbusken Twiitti:



Keräilin vähän koontaa #satuhäät tunnisteen alla käydystä keskustelusta, mutta poistan lopuista nimitiedot. Jos julkkis haluaa julkisesti itse tällaista jakaa, se on mielestäni hänen asiansa. Valtaosa keskustelijoista kuitenkaan ei ole julkkiksia, joten poistan nimet. Tässä siis vähän otantaa yleisemmästä keskustelusta:













Twitter ei ole kiva sosiaalinen media. Se on uutispalveluna erinomainen ja nopeudessaan aivan eri luokkaa kuin mikä tahansa konventionaalinen media (poislukien ehkä legendaarinen teksti-TV). Twitteriin liittyy kuitenkin ei-edes-ihan-pieni ongelma, nimittäin merkkimäärä.

Vain 140 merkin mittaiset huudahdukset maailmalle saavat aikaan varsin kevyen sisällön. Palvelun käyttäjä ehtii lukemaan satoja pieniä mielipiteitä varsin nopeasti, eikä yksikään jää oikein mieleen. Twiittaajat alkavat vähän huomaamattaankin kilpailemaan huomiosta huudahduksillaan. Ainoastaan supersuosittujen julkkisten, kuten Obaman, Paavin tai Stephen Fryn ei tarvitse olla mielenkiintoisia saadakseen twiiteilleen huomiota, kaikki muut joutuvat sitä kerjäämään.

Lyöntitalkoot syntyvät vähän kuin itsestään. Keskustelija toisensa perään yrittää ylittää edellisten kommentit ja hauskuuttamaan yleisöään. Twitter-vihailmiö on jo tuttu Twitterin kotimaassa Yhdysvalloissa ja näköjään se rantautuu tännekin palvelun suosion kasvaessa. Julkkisten haukkuminen on vuosisataista, ellei jopa vuosituhantista hupia, mutta tosi-TV:n yhteydessä siitä tulee vähän liian julmaa.

Toki, Jersey/Gerodie/Warsaw Shoren kaltaisten kansainvälisten formaattiohjelmien yhteydessä se on myös kurjaa, mutta sentään näiden ohjelmien ”tähdet” varsin usein muistuttavat pikemminkin (paksunahkaisia?) julkkiksia kuin tavallisia ihmisiä. Satuhäissä on ihan oikeita ihmisiä, joilla on ihan oikeat elämät. Ihan oikeissa perheissä asuvat ihmiset käyvät ihan oikeissa töissä. Kyllä, he ovat hakeutuneet ohjelmaan mukaan, mutta oikeuttaako se julman julkisen pilkan? Ei, ei todellakaan oikeuta.

Satuhäissä tätä on sattunut ennenkin. Kannattaa tutustua Poni ja Aasi –nimisen jakson ympärillä käytyyn keskusteluun esimerkiksi täältä, tai aiheesta voi lukea jopa syvempää analyysia vaikkapa täältä. Satuhäät osuu suomalaisilla jotenkin hermoon.

Olen itsekin kotisohvallani julma ja ilkeä ihminen lähes kaikkea viihdettä kohtaan. Haukun tekijät ja kohteet surutta. Naureskelen realityille ja huudan uutisille. Minulla on kuitenkin aika suuri kynnys alkaa julkisilla keskustelufoorumeilla lyömään surutta ihmisiä, tai edes puoli-yksityisesti omassa fb-feedissäni. Eikö ihmisillä ole oikeasti filtteriä ja mitään etiketin tuntua nettikäyttäytymisessään?

Annetaan kuitenkin vähän myös kunniaa. Monet twittasivat myös keskustelun huonosta tasosta ja kummeksuivat ihmisten julmuutta – toivoa siis on. Jarin ja Piian häät muistuttivat kuitenkin jälleen siitä, kuinka vähän me oikeasti ajattelemme omaa internetkäyttäytymistämme.

Onnea vielä Jarille ja Piialle sinne Pyhämaalle. Tällainen julkisuus onneksi katoaa nopeasti.


Lue lisää

14.1.2014

Eurosetelit!

Tylsä, tylsempi, euroseteli. Eilen Euroopan keskuspankki Frankfurtissa julkaisi uuden kymmenen euron setelin, joka näyttää samalta kuin ne aina ennenkin ovat näyttäneet: siltoja, kaaria, vettä. Eurosetelit eivät miellytä ketään, mutta toisaalta niiden kai onkin tarkoitus olla ketään loukkaamatta.

Ihmiset ovat mielenkiintoisempia kuin sillat, joten päätinpä hetken mielijohteesta jyvittää kaikille seitsemälle setelille uudet kuva-aiheet, joissa setelin etupuolella on ihminen ja takana jokin häneen liittyvä asia.

5 euroa, Marie Curie 7.11.1867-4.7.1934 (Puola-Ranska)


Etupuolelle Curien Nobel-potretti
Taakse kuva hänen työhuoneestaan. Tai miksei Radium-atomista?
Viiden euron seteli on yleinen ja päivittäinen raha. Mielestäni sekä vitonen että 500 euroa ovat setelit, joiden aiheet pitää olla juhlavampia kuin muiden. Ensimmäinen, koska se on yleisin ja toinen, koska se on arvoltaan suurin.

Marie Curie on kaksinkertainen Nobel-voittaja, jonka tutkimustyö kemian ja fysiikan alalla muokkasi tietämystä tieteen kovasta ytimestä. Radiumin säteilystä päätyönsä tehnyt Curie oli mahtava mieli, joka pakotti neroudellaan miesvaltaisen tiedemaailman päästämään muuriensa sisälle myös naisia. Lisäksi hän ei patentoinut radium tutkimuksen tuloksia, mahdollistaen täten ilmaisen säteilytutkimuksen tulevaisuudessa.

10 euroa, Leonardo Da Vinci 15.4.1452-2.5.1519 (Italia)


Etupuolelle ikoninen Leonardon omakuva.
Takapuolella viimeinen ehtoollinen.
Toinen superyleinen seteli vaatii sekin arvokkaan hahmon. Vincin kylän renessanssin yleisnero on historian tunnetuimpia keksijöitä ja taidemaalareita. Leonardolla on itseoikeutettu paikka listalla. Takakuvitukseksi valitsin Leonardon Santa Maria Della Grazien kappeliin maalaaman Viimeisen ehtoollisen, sillä vaikken haluaisi eurosetelien todistavan mitään yhtään uskontoa, emme pääse irti maanosan pitkästä kristillisestä historiasta. Vaikka kuinka sitä haluaisimme kieltää. Joten Leonardon yhteydessä on luontevaa ottaa kuvitukseen mukaan hänen yksi kuuluisimmista teoksistaan ja täten muistaa myös uskonnon roolia kulttuurin kehityksessä.

20 euroa, Jane Austen 16.12.1775-18.7.1817 (Englanti) 


Jane Austenin kuvista saanee hyvän etupuolen seteleihin.
Taakse valitsin yhden Ylpeys ja Ennakkoluulo -filmatisoinnin puitteet, eli Chatsworth housen Manchesterin liepeiltä. Ihan vaan siksi kun len käynyt siellä.

Ensimmäinen suurempi ongelma listallani tuli tässä. Koska haluan painottaa kulttuuria ja jakaa setelit tasaisesti maiden, sukupuolien ja aikakausien välillä, joudun tekemään kompromisseja. Olisin halunnut listalle ehdottomasti Edith Piafin, mutta Ranskan paikan vei jo Marie Curie. Valitsen siis 20 euron seteliin laulajan sijasta kirjailijan, joka on englanninkielisestä maailmasta, nainen ja jonka vuodet eivät mene päällekkäin edeltävien kanssa.

Helppo valinta on Jane Austen, sillä hän on yksi englanninkielisen kirjallisuuden kaikkien aikojen merkittävimmistä kirjoittajista. Austen on siinä mielessä poikkeuksellinen kirjailija, että hänen tekstejään luetaan edelleen ja niistä tuntuu riittävän väittelyn aihetta jokaiselle sukupolvelle ja jokaiseen tutkimustraditioon.

50 euroa, Johann Sebastian Bach, 31.3.1685-28.7.1750 (Saksa) 


Etupuolelle patsastelemaan Bach.
Ja taakse herran lempi-instumentti.
Bach on listan kompromissiratkaisuista suurin. Ensinnäkin, joku piti saada Saksasta, jonka maine ei olisi täysin ryvettynyt myöhempien sukupolvien järjettömyyksien tähden. Tämä rankkasi lähes kaikki filosofit pois. Kirjailijoita on listalla jo liikaa, joten Goethe ei mahdu. Lisäksi kun yritän pitää ihmisten eliniät erillään, jotteivät samat aikakaudet olisi liian päällekkäin, jää ansioituneempi Beethoven pois. Mozartkin sattui piru vie olemaan itävaltalainen. Jäljelle jäi siis Bach, joka on kyllä yksi aikansa suosituimpia muusikoita ja barokkisäveltäjänä koko maailman tuntema eurooppalainen – ei siis huono valinta hänkään.

100 euroa, Tove Jansson 9.8.1914-27.6.2001 (Suomi) 


Etupuolella hymyilisi Tove itse.
Setelin takapuolesta voisi tehdä ihanan graafisen.
Ai vedänkö tällä kotiinpäin? No tietenkin vedän! Pohjoismaiden kiintiön vei tällä listalla suomalainen lastenkirjailija muutamasta syystä. Ensinnäkin, Jansson on suomenruotsalainen kosmopoliitti, joka opiskeli niin ruotsissa kuin ranskassakin. Hän edustaa lastenkulttuuria, jota usein ylenkatsotaan, ja hän on oivallinen tasa-arvoisen pohjolan edustaja.

Janssonin rahkeet riittäisivät listalle omillaankin, mutta täytyy myöntää että kilpailijoiden ongelmat painavat myös vaakakupissa. Ruotsista olisin lähinnä ottanut Dag Hammarskjöldin, mutta hän on liian lähellä poliitikkoa. Norjasta olisin ottanut Thor Heyerdahlin, mutta Norja ei ole Euromaa. Mielestäni ainoa varteenotettava kilpailija Janssonille olisi ollut Tanskan Hans Christian Andersen, mutta koska mielestäni pohjoismaista pitää valita ehdottomasti nainen, vei Jansson tällä kertaa tasaisen kisan nimiinsä.

200 euroa Aristoteles 384-322 eaa. (Kreikka)


Etupuolella saisi setelin suunnittelija käyttää mielikuvitustaan
Ja takapuolelle löytyy ikoninen Rafaelin maalaus
Jälleen iski ongelma. Olisin halunnut listalle Galileo Galilein, mutta Italian paikka on jo viety. Looginen korvaaja Nikolaus Kopernikus taas menee päällekkäin paitsi Puolan, myös Leonardon vuosien kanssa. Listalta siis jää tähtitieteilijä tällä kertaa pois. Ei se mitään, korvaajalla on myös varsin suuret kengät.

Aristoteles on kenties kaikkein merkittävin tiedemies historiassa ja täten itseoikeutettu kasvo setelirahaan. Hänen ajatuksensa ovat edelleen monien nykymaailman periaatteiden pohjana, eikä täten koko eurooppalaisuuden käsitettä voi ajatella ilman Aristotelesta.

500 euroa, Europa (antiikin kreikan jumaltaru)

 
Europa esitetään taiteessa ratsastamassa valkoisella härällä.
Takakuvana voisi olla tylsä Euroopan kartta.
Europa on ainoa ihmishahmo joka tällä hetkellä löytyy jo Euroseteleistä, ainakin jos Wikipediaa on uskominen. Antiikin Kreikan jumaltarun mukaan Zeus ryösti Europan kotoaan Kreetan saarelle raiskattavaksi, jossa Europasta tuli ensimmäinen Kreetan kuningatar. Manner ottaa kuitenkin nimensä tästä jumaltarusta ja koska miesten ja naisten suhdeluku on listalla tällä hetkellä tasan, ansaitsee mielestäni viimeisen setelipaikan ihmisen sijaan taruhahmo.

Kivuliaasti ulkopuolelle jääneet:

William Shakespeare (Englanti), Vincent Van Gogh (Alankomaat), Edith Piaf (Ranska), Wolfgang Amadeus Mozart (Itävalta), Ludvig Van Beethoven (Saksa), Nikolaus Kopernikus (länsi-Preussi), Galileo Galilei (Italia), Dag Hammarskjöld (Ruotsi), H.C. Andersen (Tanska), Albert Einstein (Saksa), Johan Wolfgang von Goethe (Saksa), Pablo Picasso (Espanja), Miguel de Cervantes (Espanja), Eusebio (Portugali), Charles Darwin (Englanti)  jne.
Lue lisää

13.1.2014

Länsimaisen voyerismin näyttämöllä

”Siinä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.” Saarn. 1:18

Helsingin Sanomissa ilmestyi sunnuntaina 5.1 kuvareportaasi kahden tytön ympärileikkauksesta Keniassa. Tämän jälkeen on julkisuudessa kiivaasti väitelty oikeastaan kaikesta juttuun liittyvästä. Nina Suomalainen esitti 10.1 Hesarin mielipideosastolla oman näkemyksensä aiheesta, HS:n päätoimittaja Riikka Venäläinen vastasi tähän 11.1, Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo kirjoitti aiheesta osuvasti FB:ssä, kuten itse valokuvaaja Meeri Koutaniemikin.

Monen suomalaisen sunnuntaipullaan tuli karvas sivumaku julkaisun myötä. Oikeastaan, väitänpä että jokainen reportaasin lukenut järkyttyi – oli se sen verran rankka. Jutussa oli lisäksi kosketuspintaa monille erilaisille tulkinnoille: siitä saattoi tulkita länsimaista kolonialistista katsetta, ihmisoikeuksia, raakuutta, kulttuurieroja, sananvapautta, uskontojen eroja jne. jne. jne. Materiaalia riittää niin maahanmuuttokeskusteluun kuin feministiseen diskurssiinkin.

Keskustelin itse automatkalla aiheesta kotitalouteni ajokortittoman osapuolen kanssa ja itselleni vähän yllättäen, hän toi mukaan näkökulman ettei kaikkea tarvitse nähdä. Julkisuudessa on myös keskusteltu tästä, mutta vähän sivukautta: kaikki osapuolet pitävät jossain määrin tärkeänä ilmiön olemassaolon kertomista, mutta tyylistä kiistellään. Onko kuitenkaan mitään merkitystä näyttää lehdessä jotain brutaalia, jos emme pysty tekemään sille mitään?

Olen itse ollut aina vahvasti vapaan tiedonkulun puolesta. Internetissä surffailun alkuaikoina päätin jossain välissä, että yritän katsoa kaikki raaimmat ja sairaimmatkin videot ja kuvat joita netistä tulee vastaan, sillä informaatio itsessään ei ole pahaa. Kaikki näkemäni opettaa minulle vain lisää ihmisistä – hyvää tai pahaa.

Eipä siinä montaa vuotta mennyt kun tuli raja vastaan. Muistaakseni se oli jokin siepatun turistin teloitusvideo jonka näkeminen riitti. Osui kai liian lähelle kerta jonkin verran itsekin olen matkustellut. Vaan eipä sillä väliä mikä sai lopulta kupin läikkymään yli, verkosta löytyy kyllä tarpeeksi häiriintynyttä tavaraa ylittämään kenen tahansa inhimillisen olennon sietokyvyn. Niin se vaan on.

Informaatiokulttuuri raaistuu huomaamattamme jatkuvasti. Hyvänä ajatusleikkinä voisin ottaa vaikka Viiltäjä Jackin. Vuodesta 1888 Lontoon Whitechapelissa ainakin viisi prostituoitua surmannut sarjamurhaaja piti koko Lontoota kauhun vallassa ja tapahtumien sosiokulturaalinen merkitys on länsimaisessa yhteiskunnassa erittäin merkittävä. Vuonna 1981 kolmentoista yorkshirelaisen prostituoidun murhasta tuomittu Peter Sutcliffe ei ole järin tunnettu edes Brittien saarten ulkopuolella ja vuonna 2001 kiinni jäänyt sosiopaatti Gary Ridgway ei 49 todistetusta murhastaan huolimatta kuulosta edes etäisesti tutulta nimeltä. Viiltäjä Jackin murhat olisivat tänä päivänä tylsä jakso CSI tv-sarjassa, kun kauheuden tunteita aikaansaadakseen täytyy viihdeteollisuuden luoda hirveistä teoista makaabereja veistoksia, ennen kuin yleisö alkaa kakoa.

Tavallinen Hesaria tilaava suomalainen ei pysty käytännössä tekemään mitään suoraan naisten ympärileikkuun kitkemiseksi. Ilmiö on osa toisenlaista kulttuuria ja meillä ei länsimaisen kolonialistisen historian taakan painamina ole minkäänlaista oikeutta mennä sanomaan kenellekään miten heidän tulisi asiansa hoitaa. Ei niin kenellekään. Mutta vaikka asialle ei voisikaan suoraan tehdä mitään, kuka väittää ettei välilliset toimet olisi tehokkaita?

Planilla on tälläkin hetkellä käynnissä Koska olen tyttö- kampanja. Kulttuuri-ilmiöt häviävät hitaasti ja vaikka siinä kestäisi useitakin sukupolvia, ei se tee avusta yhtään sen vähempiarvoista. Alkuperäisessä jutussakin oli kuva ”kylän ainoasta pariskunnasta joka vastusti ympärileikkauksia”, he olivat kouluihin päässeitä nuoria jotka oli ympärileikattu. Toki lainsäädännön tulee asettaa raamit ja kieltää väkivalta kaikissa muodoissa, mutta kerta Risto Raumalta ei oikeastaan voi lähteä Etiopiaan estelemään ympärileikkauksia sorsastushaulikkonsa kanssa, niin jotain voi kuitenkin tehdä. Voi äänestää omissa vaaleissa ehdokkaita jotka kannattavat kehitysapua, voi osallistua esimerkiksi Planin toimintaan, voi painostaa vallanpitäjiä esim. Amnestyn kautta.

Puolustan Koutaniemen kuvia tiettyyn pisteeseen saakka. En edelleenkään usko tiedon koskaan olevan pahaa. Se voi olla johdattelevaa, kieroa ja manipuloivaa. Sillä saatetaan oikeuttaa kurjia asioita tai jättää asioita tekemättä. Informaation, tässä tapauksessa Koutaniemen kuvien, arvo on kuitenkin aina niiden vaikutuksissa. En itse olisi ikinä kirjoittanut juttua Nousiaisen tavoin tai hakenut kuviin mustavalkoista dramatiikka niin kuin Koutaniemi teki, mutta ymmärrän miksi niin on tehty. Meille lukijoina sysättiin vastuu reagoida kuvien viestiin.

Varmaankin on jo olemassa maahanmuuttokriittisiä puheenvuoroja, jossa kuvilla oikeutetaan pakolaiskiintiöiden pienentämistä. Ainakin hommaforumilla näytti olevan ketju aiheesta. Aivan yhtä varmasti kuvilla oikeutetaan kehitysavun korottamista (kuten tässä vähän itsekin vihjailen). Joten pitäisikö tässä mielessä juttua pitää onnistuneena? Sehän herätti meidät keskustelemaan aiheesta.

Oikeastaan ei, juttu ei ole onnistunut. Ainakaan vielä. Koutaniemi itse sanoi projektin olevan vasta alussa, ja varmaankin tähtäimessä olisi se pitkänajan tavoite, jossa naisten ympärileikkaukset katoaisivat maailmasta. Saavutetaanko tämä tavoite yhden valokuvaprojektin avulla? Ei, mutta se on enemmän kuin mitä pelkkä pullaan tukehtuminen saa aikaan. Väkisinkin mieleeni heräsi parin vuoden takainen lapsisotilas-kamppis Kony2012, jossa ihmisiä lähinnä tuntui kiinnostavan järjestävän tahon motiivit ja rahankeruu. Länsimaisessa yhteiskunnassa on vallitsevana ilmiönä aktivistien syyttäminen, sillä täällä täytyy olla synnitön enkeli ennen kuin saa oikeuden herättää maailman mielenkiinnon vaikeisiin asioihin. Harmaan sävyjä, sanoisi joku.

Puolustan siis tietoa, oli se sitten aika huono Kony2012 tai keskeneräinen Koutaniemen valokuvaprojekti. Nimittäin vaikka yhteiskuntamme tuntuu olevan täynnä paremmin asioiden laidat tietäviä yleisneroja, saattavat vaikutukset olla odottamattomia fiksuimmillekin Nostradamuksille. Pienenä esimerkkinä New York Timesista silmiini osunut juttu, jossa siis kerrotaan paljon parjatun voyeristisen MTV:n tosi-TV ohjelman 16 and Pregnantin saaneen todennäköisesti aikaan teiniraskauksien määrän vähenemisen Yhdysvalloissa.

Jos saa sanoa suoraan, niin 16 and Pregnant on aivan kaameaa sontaa. Olen ehkä kaksi jaksoa nähnyt krapulassa, silloin kun kaukosäädin on ollut hukassa ja olen ollut kykenemätön kääntämään päätäni. Mikäli kuitenkin tällä hirvittävällä sosiaalipornolla on olut positiivinen vaikutus yhteiskuntaan ja se on mahdollisesti ollut osana joidenkin katsojien positiivisesti omaan elämään vaikuttaneissa valinnoissa, niin eikö sen olemassaoloa voisi tällöin pitää hyvänä? En minä sitä hyvänä ohjelmana pidä, mutta sillä on saattanut olla hyviä vaikutuksia. Vaikutuksia, joita saattaa myös olla Koutaniemen valokuvaprojektilla ja Hesarin sunnuntaijutulla ja kaikella tällä keskustelulla.



Lue lisää

9.1.2014

Ennakko Sotšin jääkiekkokisoista!


On Putinin Olympialaisista mitä mieltä tahansa – itse en ole ihan järin hyvää mieltä – niin väistämättä helmikuun 12. 2014 putoaa kiekko jäähän Sotšin jääkiekkonäyttämöillä, maailman nimekkäimmässä miesten jääkiekkoturnauksessa. Joukkueiden kokoonpanot oli julkistettava viime maanantaina, joten lähdetäänpä analysoimaan ennakkoasetelmia turnaukseen lohkoittain ja maittain:

Lohko A:


Venäjä. Isäntämaalla ei ole mitään muuta kuin hävittävää. Paineita kotivoittoon on ladottu joukkueen niskaan käytännössä siitä lähtien kun KOK myönsi Venäjälle kisojen järjestysluvan. Vancouverin Olympialaisissa neljä vuotta sitten Kanada ylsi mahdottomana pidettyyn suoritukseen, eli kotivoittoon. Kisojen jälkeen kuultiin uutisia käsittämättömistä tapahtumista, joita jatkoajalle venynyt ottelu oli maassa aiheuttanut: esim. jätevesihuolto oli poksahtaa, kun kaikki maan vessat vedettiin yhtäaikaisesti erätaukojen aikana, tai lentokoneiden matkustajat eivät suostuneet nousemaan koneisiin ennen kun lopputulos oli selvillä. Venäjällä lienee odotettavissa samankaltaista jääkiekkohuumaa.

Venäjän joukkue on paperilla kova. Maalissa torjuvat hyvän alkukauden pelannut Coloradon ykkösveska Semyon Varlamov ja hallitseva Vezina-voittaja Sergei Bobrovsky. Molemmat ailahtelevia, mutta kovia etenkin silloin kun saavat hurmoksen päälle. 


Puolustusosasto on ehkä joukkueen heikoin osuus: KHL:n vakionimiä höystettynä muutamalla keskiraskaansarjan NHL vahvistuksella. Tosin, ehkä isoon kaukaloon tottuneet puolustajat ovat lyhyessä turnauksessa kotijoukkueen eduksi – jännä nähä. 

Hyökkääjät Venäjällä ovat kuitenkin niin kovia, että joukkueen ottelut tuskin tulevat olemaan järin puolustusvoittoisia. Pavel Datsyuk, Ilya Kovalchuk, Evgeni Malkin, Alexnderit Ovechkin ja Radulov sekä Vladimir Tarasenko ovat kaikki tasoltaan ykkösketjun miehiä missä tahansa jääkiekkojoukkueessa.

Maaleja tämä joukkue tulee tekemään, mutta pelkäänpä vaan että omissakin tulee soimaan. Jossain välissä Venäjä tulee kohtaamaan kovan joukkueen ja silloin jos maalivahdit ovat kylmiä ja puolustus vuotaa, saattaa taiteilijasieluisten ykkösmiesten hermo olla koetuksella.

Slovakia. Lähes vailla ennakkopaineita kisoihin lähtevä Slovakian joukkue näyttää paperilla mahdolliselta yllättäjältä, vaikkakin vanhenevalta sellaiselta. Joukkueen parhaat pelaajat ovat käytännössä 1970-luvulla syntyneitä, poislukien puolikuntoinen Marian Gaborik. Joukkueeseen ollaan kuitenkin ajamassa sisään 1990-luvulla syntyneitä pelaajia, joten tulevaisuus näyttää valoisalta. Näissä kisoissa Tomas Jurco, Tomas Tatar, Richard Panik tai Martin Marcinin tuskin ovat ratkaisijoina Charojen ja Hossien sijaan, mutta ehkä jo ensi kisoissa…

USA. Vuoden 2010 hopeamitalijoukkue tuskin raivaa tietään uudestaan finaaleihin, vaikka joukkueen materiaali on kyllä varsin vertailukelpoista muiden huippujen kanssa. 


Maalivahtikolmikko Ryan Miller, Jonathan Quick ja Jimmy Howard on joukkueen etukäteen vaikeimmin ennustettava osa. Quick on palaamassa pelikuntoon loukkaantumisen ja heikomman alkukauden jäljiltä, mutta hän on silti ehdoton ykkösmolari. Howard on todennäköinen kakkonen, vaikkakin Miller on ehkä kaksikosta se lahjakkaampi pelaaja. 

Puolustuksessa USA:lla on ehkä vähän yllättäenkin yksi kisojen parhaimmista paketeista. Ryan Suter, Paul Martin, Kevin Shattenkirk, Ryan McDonagh ja Brooks Orpik ovat kaikki aivan huippuluokan pakkeja, vaikka Suteria lukuun ottamatta heidän nimiään harvoin näkee tavattuna lehtien otsikoissa.

Hyökkäyspäässä joukkueesta puuttuu vähän jotain. Toki Patrick Kane on maailman yksi parhaista snaippereista ja Zach Parise yksi pelin arvostetuimmista laitureista, mutta muuten joukkue näyttää jotenkin suurelta kakkoskentältä. Ryan Kesler, Phil Kessel, Max Pacioretty, James Van Riemsdyk, T.J. Oshie, Ryan Callahan jne. Hyviä pelaajia kyllä, mutta ei sellaista tähtiloistetta kuin Kanadalla tai Venäjällä. Mikäli joukkue pelaa hyvin yhteen ja onnistuu siirtämään pelityylinsä suureen kaukaloon, vain taivas on rajana. Jenkkien junioriohjelman ansiosta pelaajat tuntevat toisensa pitkien aikojen takaa, eivätkä olympiajoukkueet muutu suuresti vuodesta toiseen. Uhkapelaaja laittaisi rahansa tänä vuonna USA:n piikkiin.

Slovenia. Joukkueella ei ole mitään jakoa tässä turnauksessa. Ainoa tuttu pelaaja on ykkössentteri Anze Kopitar ja valitettavasti jääkiekko on joukkuelaji.

Ennuste: Lohkoista parhaat menevät suoraan jatkoon ja kolmen lohkon paras kakkosjoukkue myös. Muut joukkueet karsivat pääsystä jatkopeleihin. Tästä lohkosta menee suoraan jatkoon Venäjä. En usko että USA pääsee tilastollisesti parhaaksi kakkosjoukkueeksi, sillä se edellyttäisi huimaa voittoa myös turhan kovasta Slovakiasta. USA tulee kuitenkin etenemään turnauksessa pitkälle ja ennustanpa myös Slovakialle pääsyä puolivälieriin.

Lohko B:


Suomi. Huimasti turnauksissa ylisuoriutuva Suomen jääkiekkomaajoukkue on eniten mitaleita napannut joukkue miesten olympiajääkiekossa, sen jälkeen kun NHL salli tähtiensä osallistumisen kisoihin. Itse aina katson Suomen joukkuetta sysimustien ennakko-odotusten painamana, sillä turhan usein on joukkue ensin nostattanut toiveet vain romahduttaakseen ne myöhemmin. Yritetään silti.

Maalivahtitilanne Suomella on aina hyvä. Tuukka Rask on joukkueen kiistaton ykkönen, Antti Niemi enemmän kuin riittävä kakkonen ja loukkaantumisriskiä on minimoimassa jäätävä jättiläinen Dallasista: Kari Lehtonen. Perinteisesti Suomen maajoukkuemaalivahdit on kuitenkin saatu näyttämään amatööreiltä puolustuksen avulla, niin tälläkin kertaa.

Ykköspakkipari on auttamattoman vanha. Kimmo Timonen ja Sami Salo ovat molemmat loistavia pelaajia, mutta pelaajiksi iäkkäitä. Tulevaisuuden tähdet Olli Määttä ja Sami Vatanen eivät vielä ole riittävän hyviä ja väliin jäävät Sami Lepistöt ja Juuso Hietaset auttamattoman keskinkertaisia. Puolustuksen etuna on ehkä suuri kaukalo ja KHL-kokemus, joten toivotaan parasta.

Hyökkäyksessä Suomen joukkue on paras mahdollinen. Oikeastaan ainoastaan Saku Koivu ja Sean Bergenheim olisivat saaneet viedä paikat Juhamatti Aaltoselta ja (ehkä) Aleksander Barkovilta. En ole ihan selvillä kuka ne maalit taas muka tässä joukkueessa tekee? Valtteri Filppula? Jussi Jokinen ilman huippusentteriä? Nilkkavaivainen Mikko Koivu? Kaikki mitä Teemu Selänne kisoissa tulee tekemään uutisoidaan olympiaennätyksenä, mutta tuskin näemme 43-vuotiasta olympiavoittajaa tällä kertaa jääkiekkokaukalossa. Suomen joukkueen etuna on vuodesta toiseen yhteispeli ja toivottavasti tänäkin vuonna näemme materiaaliinsa nähden huimasti ylisuoriutuvan leijonamiehistön.

Kanada. Kanadan joukkue näyttää samalta, kuin miltä omat joukkueeni näyttävät aina puolessa välissä kautta Playstationilla. Kun on mistä ottaa, parhaimman mahdollisen joukkueen kasaaminen on suhteellisen vaivatonta. Pahinta joukkueessa on, että se on jopa roolitettu, eikä vain napattu pistepörssin kärkinimiä NHL:stä.

Maalivahteina Kanadalla on ykkösvastuun kantava olympiavoittaja Roberto Luongo, Montrealin huippuveska Carey Price ja varana Phoenixin Mike Smith. Luongolla on jokin pikkuvamma nilkassa ja hermoilijan maine isoissa otteluissa, joten maalivahtipeli saattaa käydä turnauksen myötä mielenkiintoiseksi. Anekdoottina mainittakoon, että Vancouverissa 2010 Luongon hermoilu mainittiin analyytikkojen toimesta yhdeksi syyksi, että loppuottelu ylipäätänsä pysyi niin tasaisena jatkoajalle asti.

Puolustuksessa Kanadalla on kisojen paras kalusto. Siinä missä USA:lla oli lista huippunimiä, on Kanadalla yleensä samojen pelaajien seurajoukkueiden (entiset tai nykyiset) hieman lahjakkaammat pakkiparit: Drew Doughty, Duncan Keith, Alex Peitrangelo, Shea Weber jne.

Hyökkääjissä joukkueen kasannut Tampan Steve Yzerman on hakenut kemiaa pelaajien välille. Seurajoukkueissa yhdessä pelaavista pelaajista mukaan ovat päässeet Chicagon Jonathan Toews ja Patrick Sharp, Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosby ja Chris Kunitz sekä Anaheim Ducksin Corey Perry ja Ryan Getzlaf. Erikoisena poikkeuksena on pahasta loukkaantumisesta kärsinyt Steven Stamkos, jonka ketjukaverin Martin St. Louisin Steve Yzerman jätti jo toistamiseen olympiajoukkueen ulkopuolelle. Melkoista työpaikkakiusaamista. Huippuparien lisäksi joukkueessa on vahvoja roolipelaajia: kahden suunnan hyökkääjä Patrice Bergeron, taitava voimahyökkääjä Rick Nash, huipputaitavat John Tavares, Matt Duchene ja Patrick Marleau. Kanada on aina ennakkosuosikki jokaisissa kisoissa – niin myös näissä.

Norja. Vähän sama tilanne kuin Slovenialla, paitsi että yksinäinen tähti Mats Zuccarello(-Aasen) ei ole Anze Kopitarin tasoinen pelimies. Pelaajat kuitenkin ovat ammattilaisjääkiekkoilijoita, joten todennäköisesti tulokset ovat parempia kuin Slovenialla.

Itävalta. Pitkälti Itävallan liigan omista pelaajista koostuvassa joukkueessa on muutama NHL-apu. Islandersin Tomas Vanek ja Michael Grabner ovat näköjään saaneet seuraksi Flyersin organisaatiossa luistelevan Michael Rafflin. Joukkue ei tule pääsemään karsintoja pidemmälle.

Ennuste: Kanada vie lohkon miten haluaa ja Suomelle tarjotaan parhaan lohkokakkosen paikkaa kuin tarjottimella, kunhan kanukeilta ei oteta pataan sata-nolla. Muut joukkueet jäävät karsintoihin.

Lohko C:


Tsekki. En ennusta hyvää Tsekin jääkiekon tulevaisuudelle. Joukkueessa on kaksi 1990-luvulla syntynyttä pelaajaa, Ondrej Palat ja Radko Gudas. Muuten joukkue on 1970 ja 1980 vuosikertaa. Maalissa ainoana isona nimenä torjuu Winnipegin Ondrej Pavelec ja puolustuksen ”tähtinä” tuikkivat varsin himmeästi Marek Zidlicky, Zbynek Michalek ja Tomas Kaberle. Hyökkäykseen on löydetty vielä kohtuullinen kattaus maalintekijöitä, kirkkaimpana tähtenään ikivihreä Jaromir Jagr. Joukkueen kantava voima tulee todennäköisesti olemaan Bostonin huippusentteri David Krejci, jonka ympärille voi heitellä Ales Hemskyjä ja Patrik Eliaseja ja Tomas Plekaneceja sen verran, että kyllä tästä joukkueesta taitavaa maalintekokykyä löytyy. Ensi olympialaisissa voi näyttää jo huonommalta.
 

Ruotsi. Länsinaapuri on kova. Jestas että se on kova. Tunnen ihmisiä jotka ovat lyöneet kaljakopan vetoa Ruotsin puolesta, enkä ihmettele lainkaan, vaikka turnauksen jälkeen heillä maltainen täyttäisi jääkaapit. Ruotsilla on selkeä ykkösvahti: Rangersin Henrik Lundqvist on ehkä yksi tasaisimmista ja varmimmista maalivahdeista maailmassa. Kakkosena pelaa Buffalon Jhonas Enroth - hyvä hänkin.

Puolustuksessa Ruotsin pienin mies on 181 senttinen Erik Karlsson (vuoden 2012 paras puolustaja NHL:ssä) ja muuten puolustuksessa häärii NHL:n huippupakkeja kuten Niklas Hjalmarsson, Alexander Edler, Niklas Kronwall, Oliver Ekman-Larsson, Johnny Oduya ja Henrik Tallinder. Mutta ei se mitään, hyvä puolustus ja loistava maalivahti on monella joukkueella, mutta vielä yhdelläkään ei tähän mennessä ole ollut loistavaa miehitystä kaikilla kolmella osa alueella.

Ruotsillapa on. Hyökkäyspäässä joukkueella on heittää käsittämätön määrä NHL:n ykköskentän tasoista materiaalia jäälle: Sedinin veljekset, Johan Franzen, Gabriel Landeskog, tämän kauden komeetta Alexander Steen, Henrik Zetterberg, Nicklas Bäckström, Loui Eriksson ja Carl Hagelin. No okei, Hagelin ja Eriksson nyt eivät ehkä ole muiden kanssa samaa tasoa, mutta joukkue on ehdottomasti vähintään Venäjän tasolla pelaajamateriaalissa – ellei jopa vähän yli.

Sveitsi. Olenpa kuullut mustan hevosen viittaa (sellainen viitta on olemassa!) heittävän Sveitsin joukkueen ylle. Maalissa on Anaheimin Jonas Hiller ja puolustuksesta löytyy ikoninen Mark Streit. Hyökkäyksessä on huippulupaava Minnesotan Nino Niederreiter ja taitava Devilsin Damien Brunner. Sveitsin omasta liigasta pitkälti kasattu joukkue voikin olla yllättävän kova, sillä liiga ei ole mikään susihuono, kuten Zurich Lionsia vastaan muutama vuosi sitten CHL:ssä hävinneet KHL-joukkueet ja myöhemmin myös Chicago Blackhawks joutuivat myöntämään.

Latvia. Rigan Dynamon, eiku Latvian jääkiekkomaajoukkueen pelit tulevat todennäköisesti jäämään alkueriin. Pientä mahdollisuuden hippua on olemassa KHL-kokemuksen ja laajan kaukalon myötä, mutta tuskinpa tästä joukkueesta mitään tuhkimotarinaa kirjoitetaan. Mielenkiintoisena mainintana sanottakoon, että joukkueen hyökkäyskalustosta löytyy vanha NHL mies, hauskaniminen Sandis Ozolins!

Ennuste: Ruotsi menee heittämällä jatkoon, mutta Sveitsin kovuus estää Tsekin haaveet parhaan lohkokakkosen paikan saamisesta.

Turnauksen loppuennuste
: Riippuen vähän peluutuksista ja sijoituksista, käsittääkseni tässä nykymallisessa turnauksessa on suhteellisen hankalaa jyvittää loppuottelupareja. Lohkovaiheen paras ja toisiksi paras joukkue päätyvät playoff-puun eri laitoihin, joten nämä eivät voi kohdata kuin vasta loppuottelussa. Lohkojaosta johtuen, olen hyvin yllättynyt jos parhaat joukkueet eivät ole Kanada ja Ruotsi. Kolmanneksi paras olisi tällöin Venäjä ja parhaaksi kakkoseksi veikkasin Suomea.

Lohkovaiheen viidenneksi paras maa, mikäli se voittaa oman karsintaottelunsa, päätyy pelaamaan puolivälieriä lohkovaiheen parasta kakkosmaata vastaan, eli Suomea. Veikkaan siis että puolivälierissä Suomi kaatuu USA:lle, joka taas kaatuu välierissä Ruotsille. Venäjä lyö Kanadan välierissä raivoisalla kostomentaliteetilla, vain hävitäkseen loppuottelun Ruotsille presidentti Putinin kyynelehtiessä katsomossa.

Lue lisää