Noin yksi kuukausi intensiivisen graduntekemisen jälkeen olen
saavuttanut tavoitteellisesta sivumäärästäni puolivälin. Okei, laatu ja määrä
eivät kyllä kohtaa – yksi ei korvaa toista. Mutta aikataulullisesti ja
tehokkuusnäkökulmasta olen aika hyvässä mallissa. Olen nopea kirjoittaja, esimerkiksi:
tänään oli huono päivä ja työ eteni vähän vajaan sivun eteenpäin. Hyvinä päivinä
olen kirjoittanut 2-3 sivua.
Mitään erityisempää raportoitavaa tästä ei oikeastaan ole.
Jokainen päivä on kidutusta ja inhoan tätä projektia yli kaiken, mutta vielä
enemmän inhoan sitä että työ on tekemättä. Nyt sentään joka päivä jäljellä on
vähemmän kuin mitä on jo kirjoitettu. Se lohduttaa yllättävän paljon.
Mitään muuta älyllistä tai rakentavaa en ole tehnyt. Olen
vajonnut puuduttaviin rutiineihin päivien ja viikkojen kanssa. Olen jopa vähän
yllättynyt siitä, kuinka identtisiä nämä kirjoitusprojektini ovat keskenään,
siis ensimmäinen graduni ja tämä nykyinen. Suurin ero lienee siinä, että
edellisen aikana pudotin huomattavasti painoa samalla, kun nyt lähinnä kerään
sitä lisää. Noh, pitäähän joku projekti jäädä gradun jälkeenkin. Kuntoilu
kuulostaa hyvältä harrastukselta tulevalle aikuiselle työttömälle.
Olen monesti miettinyt kirjottavani tänne blogiinkin sitä
tai tätä, mutta graduprojektin lisäksi on yllättävän haastavaa kirjoittaa
mitään älyllistä enää iltaisin. Tai oikeastaan ongelma ei ole kirjoittaminen,
vaan kirjoittamisen aloittaminen. Inhottaa avata word, siksi välttelen sitä
niin pitkään kuin pystyn, aina siihen pisteeseen jolloin olen liian väsynyt
enää kirjoittamaan.
Mutta ei tämä siis pelkkää tuskaa ja vihaa ole. Olen vakaasti
sitä mieltä, että tämä projekti on valmis lokakuun alussa. Välillä vaan
toivoisi että pystyisi tekemään tylsistä vaiheista montaasin, eikä elämään
niitä läpi. Tällaisia kuulumisia. Seuraavalla kerralla toivottavasti jotain
jääkiekosta.
Teemabiisi vielä loppuun.