17.12.2014

Tasa-arvokeskustelun silmänkääntötemppu

”Länsimaiset feministit keskittyvät lähinnä omien asioidensa ajamiseen ja esimerkiksi Afrikasta tai Lähi-idästä kotoisin olevien maahanmuuttajanaisten tasa-arvo on heille toissijaista, kirjoittaa Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Jussi Mankkinen.”

Aamun ragekohtauksen tarjosikin sitten minun verovaroillani maksettu Yle Uutisten kulttuuritoimittajan kolumni ”tasa-arvosta”. Kolumnin ideana on se, että Ruotsissa ja siten myös Suomessa pitäisi puhua enemmän maahanmuuttajanaisten oikeuksista, mutta niistä eivät feministit puhu. Mankkisen mukaan tuntuu siltä, kuin länsimaissa feminismi koskisi vain tiettyä otantaa ko. maan naispuolisesta väestöstä.

Jep, jep.

Femismikeskustelussa on mahtavaa, kuinka feminismikriittiset äänet haluavat usein tehdä jaon ”heihin”, eli feministeihin ja ”meihin”, eli feminismikriittisiin. Toistuvana teemana on se, kuinka on oikeasti ihan OK rajata itsensä ulkopuolelle tasa-arvoa kannattavien joukosta, jonnekin muualle. Jonnekin, jossa kannatetaan jotain muuta kuin tasa-arvoa, koska tasa-arvo on jotenkin kieroutunutta, kun sitä jatkuvasti tuodaan esille joka tuutista.

Tasa-arvo on jotenkin väärää. 


Mankkisen mukaan, kerta ollaan niin feministejä niin feministejä, pitäisi olla kaikissa asioissa etunenässä ajamassa naisten asiaa. Suhteellisen tuoreen puolueen pitäisi pystyä reagoimaan ilmiöihin, kuten toisesta kulttuurista tuleviin, usein naista alentaviin tapoihin suoralta kädeltä ja nopeasti. Ihan sama onko konsensusta olemassa, kerta te olette feministipuolue, niin miksi ette aja naisten asiaa?

Mikset itse aja pönttö! Mankkinen luettelee Ruotsista kolme erillistä tapausta, joista yhdestäkään ruotsalaiset feministit eivät nostaneet äläkkää. Ja sen sijaan, että toimittajan päättäisi kirjoittaa raivoisan tasa-arvoa kannattavan kirjoituksen maahanmuuttajanaisten tilanteesta Ruotsissa, päättää hän ottaa kohteekseen ruotsalaiset feministit.

Koska sehän tässä on se ongelma: feministit. Ei siinä, että naisia kohdellaan huonosti, vaan siinä etteivät feministit tee asialle mitään. Huomasikohan toimittaja itse, miten kätevästi taas sai käännettyä syyn sen oikean tahon niskaan?

Eikä sillä, etteikö herralla olisi samoin ajattelevia sielunkumppaneita. Feminismi sanana ärsyttää monia ja kaikella kriittisellä tekstillä ilmiöstä saa fanikuntaa vähän väkisinkin. Samat sankarit usein valittavat siitä, kuinka feminismi on hömpötystä joka on mennyt liian pitkälle, tai sitten toistelevat tätä ”mites kehitysmaat?” -argumenttia.

Onko kunniamurha oikein? No ei ole. Ovatko ihmisten arkea kontrolloivat extremistit oikein? No eivät ole. Onko naisten ympärileikkaus oikein? No ei ole!

Mutta sen sijaan, että syyttäisin tästä ruotsalaisia, suomalaisia tai edes kehittyvien maiden feministejä, näkisin ehkä suurempana kohteena ne sortajat! Minua ärsyttää ehkä kaikkein eniten feminismikritiikissä juuri tämä ulkopuolinen vaatimus oikeasta feminismistä ihmisiltä, jotka aloittavat puheenvuoronsa ensin jaottelemalla itsensä ulkopuolelle tasa-arvon ajajista ja sitten vaatien tasa-arvon ajamista jollain tietyllä tavalla.

Mankkinen myös valittaa siitä, kun kotimaiset feministit eivät suoralta kädeltä tuomitse niqabia asusteena täällä Suomessa. Jätän nyt omaan arvoonsa miehen vertauksen kunniaväkivallan, silpomisen ja vaatteen välillä, ja keskityn vain tähän sanamuotoon:

Kun feministille tai muuten naisten oikeuksista pauhaavalle henkilölle esittää kysymyksen siitä, onko usean helsinkiläislähiön katukuvassa tiuhaan liehuva niqab (vain silmät näkyviin jättävä vaatekokonaisuus) tasa-arvoa edistävä asuste, vastauksena on enmäoikeintiedä tai onniinvaikeakysymys.

Ensinnäkin tässä puhutaan suosikki-ihmisestäni, eli ”henkilöstä”. Hän on melkein yhtä legendaarinen tyyppi, kuin ”mies”, jolle sattuu ihmeellisiä asioita eri iltapäivälehtien otsikoissa: ”Mies putosi kalliolta”, ”Mies pelasti hukkuvan koiran” jne. Ihan sama kuka se henkilö on, monet feminisminvastustajat kohtaavat näitä ”henkilöitä” lähes päivittäin ja he pauhaavat ilman mitään suurempaa sanomaa.

Ehkäpä ”pauhaava henkilö” on antanut toimittajalle hyvänkin vastauksen, emme koskaan voi tietää, mutta toimittajan korviin on vain jäänyt ilmaukset: enmäoikeintiedä tai onniinvaikeakysymys. Miksi näin? Koska ne ovat vaikeita kysymyksiä ja moni länsimainen feministi ei uskalla ottaa niihin kantaa, kun ne tulevat oman kulttuuripiirin ulkopuolelta. Se mikä meille näyttäytyy sorrolta, ei välttämättä ole sitä kohteelle. Vitsi kun olisi mahtavaa, jos helppoon ”Onko niqab oikeinv ai väärin?” -kysymykseen olisi helppo vastaus, mutta sori nyt kun ei ole.

Vastaanpas nyt piruuttani, kun kerta aikaa on.

Ei, niqab ei ole ”oikein”, sillä se on osa naista esineellistävää kulttuuri-ilmiötä, jossa nainen on varattu vain miehen silmien iloksi. Mutta, toisaalta vaate on osa myös sitä käyttävän naisen kulttuuriperintöä ja on osa hänen itsemääräämisoikeuttaan, että hän saa sitä myös länsimaassa käyttää.

Kysymyksen voi esittää myös toisella tavalla: ”Ovatko naisten rintojensuurennusleikkaukset oikein?”. 


Ei, eivät ole nekään oikein, sillä ne ovat osa naista esineellistävää kulttuuri-ilmiötä, jossa nainen on varattu vain miehen silmien iloksi. Mutta, kerta rintojensuurennusleikkaukset ovat osa länsimaista kulttuurimaailmaa, voivat länsimaiset feministit sanoa siitä painavan sanansa, vaikka rintojen suurentaminen onkin osa naisen itsemääräämisoikeutta.

Läheisemmässä kysymyksessä länsimainen feministi voi sanoa, että ei sinun tarvitse tämän sinun kulttuurisi sisällä tehdä tätä naista esineellistävää asiaa. Oman kulttuuripiirin ulkopuolelle puuttuminen taas vaatisi hyvin kattavaa ja hyvää kulttuurintuntemusta. Ja aivan kuten Saksan valtiolla ei ole oikeutta sanoa yhtään kriittistä sanaa juutalaisvaltiosta, ei länsimaisella ihmisellä ole mitään oikeutta sanoa vuosisataisen kolonialisten sorron jälkeen, miten kenenkään pitäisi elää omassa kulttuurissaan. 




Jaksoitko lukea tänne asti? Tylsäähän se on, kun maailma ei ole mustavalkoinen.

Olen Mankkisen ja hänen kaltaistensa kanssa yhtä mieltä yhdestä asiasta: länsimaiden ulkopuolelta löytyy merkittävimmät tasa-arvotaistelijat tällä hetkellä. Pitkälti siksi, koska he joutuvat tekemään sitä henkensä kaupalla, usein ylivertaista vihollista vastaan.

Länsimaat tekevät liian vähän tämän taistelun tukemiseksi, eikä se johdu siitä että länsimaiset feministit eivät tee riittävästi. Me olemme kuulkaas ihan yhdessä kaikki tekemässä liian vähän, eikä sormen osoittelu feministien suuntaan paranna kuulkaa lainkaan ihmisoikeuksia maailmalla.

Ei sitten niin lainkaan.


Ilkeä ihminen väittäisi näiden puheenvuorojen johtuvan ainoastaan siitä, että tällä keinolla feminismin vastustajat yrittävät hidastaa länsimaiden tasa-arvoistumista. Sillä ei tällä nyt ainakaan mitään saavuteta länsimaiden ulkopuolisissa ihmisoikeuskysymyksissä.



Lue lisää

12.12.2014

NHL:n suomalaispelaajat kaudella 2014-15

Kappas, enpä olekaan vähään aikaan kirjoitellut mitään suosikkiaiheestani NHL:stä. Tämä virhe pitää paikata saman tien. Käydäänpäs vaikkapa läpi tämän kauden suomalaiskasvot liigassa ja analysoidaan vähän miten kausi tulee tästä eteenpäin menemään.

Anaheim Ducks

Sami Vatanen:  

Entisessä ”suomalaisseurassa” Ducksissa on eläköitymisten myötä enää yksi Suomen passin haltija, JYP:in kasvatti Sami Vatanen. Vatasta ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua seuran suomalaistähdeksi, sillä niin suuri on Teemu Selänteen varjo, että peliurankin jälkeen hän on seuran suurin suomalaisnimi.

This being said: Vatanen on pelaamassa läpimurtokauttaan seurassa. Ensimmäisten 30 ottelun jälkeen hän on liigan puolustajien pistepörssin vitonen, jättäen taakseen esimerkiksi Ottawan supertähden Erik Karlssonin. Plusmiinus näyttää nollaa, mutta sillä ei niin väliä. Vatanen sahasi pari kautta AHL:n ja NHL:n väliä vähän turhaankin, valmentaja ei ilmeisesti pitänyt miehen puolustuspään osaamisesta. Nyt kuitenkin asema joukkueen puolustuskaluston kovassa ytimessä on varma.

Vatanen pelaa hyvää kautta oikeaan aikaan kaiken lisäksi. Miehellä on sopimusta jäljellä kaksi kautta, Anaheim kiikkuu divisioonansa huipulla ja ensi kauden jälkeen joukkueen pukukopissa on odotettavissa tilaa Francois Beaucheminin, Sheldon Sorayn ja Eric Brewerin sopimusten loputtua. Anaheimilla on kolme huippulahjakasta nuorta puolustajaa listoillaan ja mahdollisuudet tällä kaudella sekä myöhemminkin on oikeastaan ihan mihin vaan. Vatasella on pullat hyvin uunissa, mikäli hän vain pysyy terveenä.

Arizona Coyotes

Lauri Korpikoski: 

Pitkällä kaavalla NHL:ään kavunnut Lauri Korpikoski on vähän epäkiitollisessa asemassa. Viime kausi oli miehen uran heikoin pisteiden valossa, eikä tällä tahdilla tästä kaudesta ole tulossa järin paljoa parempi. Entisen ykköskierroksen varauksen jääaika on noin 15min per ottelu, mutta plusmiinus jo nyt -14. Tämä ei ole liigan huonoimpiin kuuluvan Arizonan joukkueessa mikään erityinen meriitti. Korpikoskella on sopimusta jäljellä kauden 2016–17 loppuun asti, joten asema on ainakin suhteellisen turvattu.

Boston Bruins

Tuukka Rask: 

Tuuuuuuuuukalla menee yllättäen vähän heikommin. Viime kauden Vezina-voittaja ei ole ollut yhtä timanttisessa iskussa kuin aiemmilla kausillaan, ja erityisesti päästettyjen maalien keskiarvo 2,59/peli kirpaisee silmään ikävästi. Ongelmat tosin eivät ole maalivahdin yksin, sillä koko Bostonin joukkue on pelannut odotettua heikommin, siltikin vaikka kaikki odottivat joukkueen olevan heikompi palkkakatto-ongelmiensa vuoksi.

Boston on menettänyt sairastuvalle kapteeninsa ja puolustuksen johtohahmon Zdeno Charan, jolloin puolustus joutuu nojaamaan liikaa Dennis Seidenbergiin ja tulevaisuuden tähtiin Torey Krugiin ja Dougie Hamiltoniin. Ei heissä mitään vikaa ole, mutta eivät he ole Zdeno Chara.

Tuukalla tulee todennäköisesti numerot tästä vielä vähän paranemaan, mutta Bostonin joukkue tuskin tulee menemään pitkälle tällä kaudella pudotuspeleissä. Eipä se silti mitään. Rask on edelleen sarjan suomalaisia supertähtiä ja aikainen putoaminen pudotuspeleissä toisi oivan lisän Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-turnaukseen Tsekkeihin. 


Buffalo Sabres

Rasmus Ristolainen:

Mikä olisi oikea paikka kaksikymppiselle suomalaispuolustajalle? AHL! AHL olisi oikea paikka kehittää lupaavista pelaajista tähtiä! Sen sijaan Buffalon joukkueessa peluutetaan nuorta turkulaista jo toista kautta ylhäällä, keräämässä lohdutonta plusmiinus tilastoa melkein 20minuutilla per ottelu. Vaikka olen kuullut kehujakin Ristolaisesta, lienee tosiasia se, että nuorukainen pelaa liian suuressa roolissa tässä vaiheessa uraansa.

Onneksi ensi kaudella Buffalon joukkueessa päättyy jopa 10 pelaajasopimusta ja jos omistajataho on tarpeeksi tyytyväinen saamiinsa varattuihin pelaajiin, voi panostaminen oikean joukkueen kasaamiseen ehkä alkaa. Tämä saattaa olla hyvä uutinen myös organisaation toiselle suomalaiselle…

Joel Armia:

Armian tilastot olivat ensimmäisen AHL:ssä vietetyn kauden jälkeen melko heikot. Pelaamissaan 54 ottelussa mies oli saanut kasaan seitsemän maalia ja 20 syöttöä. Nyt toisella kaudellaan Armia on saalistanut 19 ensimmäisessä ottelussaan tehot 6 + 9. Buffalon farmiin on haudattu muitakin tulevaisuuden lupauksia, kuten Luke Adam, joten kyllä joukkueella potentiaaliakin olisi. Ei vaan vielä tällä kaudella. Tällä kaudella joukkue kituuttaa ja kiusaa Ristolaista. Armia ei ole pelannut liigassa tällä kaudella, mutta oli pakko ottaa hänet mukaan, kun monet ovat jo tyystin unohtaneet hänenkin olemassaolonsa.

Calgary Flames

Markus Granlund:

Nuorempi Granlund oli kauden alussa aivan liekeissä. Mies oli takonut marraskuun puoliväliin mennessä, eli kymmenessä ottelussa tehot 3 + 6. Eli siis lähes piste per peli! Nyt, tänään saldo näyttää lukua 4 + 6. Tahti on siis hiipunut ja nähtäväksi jää, jatkaako mies koko kauden ylhäällä. Tosin, mikäli maalivainu löytyy uudelleen, ei ole lainkaan mahdotonta, etteikö tästä tulisi läpimurtokautta Markukselle.

Karri Rämö:

Rämö on pelannut varsin kelvollisesti kakkosmolarina Jonas Hillerin takana. Miehen tilastot ovat jopa hieman paremmat kuin viime kaudella. Rämön suurin ongelma vaan tulikin jo mainittua: Hiller. Pari oivaa kautta kakkosena ja kuka tietää vaikka Karrilla riittäisikin luottoa ykkösmolariksi jonnekin vielä.

Chicago Blackhawks

Antti Raanta (G): 

Raantaa käy kanssa sääliksi. Mies makoili kakkosmaalivahtina Corey Crawfordin takana viime kauden, nousi liigaan loukkaantumissuman vuoksi ja torjui hyvin. Mutta nyt kun tällä kaudella Crawford loukkaantui taas, nousi AHL:stä uusi mies Scott Darling pelaamaan Chicagon maalille aivan ilmiömäisesti. Raanta ei ole pelannut lainkaan huonosti, vaan vähemmän ilmiömäisen hyvin kuin Darling. Darlingin sopimus loppuu tällä kaudella RFA statuksella, joten mikäli Chicago aikoo panostaa nuorempaan lupaukseensa, saattaa Raanta äkkiä jäädä vaille työpaikkaa tuulisessa kaupungissa. Eipä tuo mitään, sillä ottajia luulisi olevan.

Onkohan chicagolaisilla jotain suomalaisvahteja vastaan, kun Antti Niemäkin kaltoin kohtelivat aikoinaan.


Dallas Stars

Jyrki Jokipakka:
Jokipakka on jakanut aikansa AHL:n ja NHL:n välillä. Tänään miehellä on yhdeksän ottelua molemmissa. Toistaiseksi saanut melko lailla jämäminuutteja Dallasin alakerrassa, joista merkintöinä kertynyt kaksi syöttöpistettä. Jokipakan sopimus loppuu tähän kauteen, joten mikäli ihmeitä ei tapahdu, lienee miehen osoitteena seuraavaksi Eurooppa.

Jussi Rynnäs:
NHL:ssä ei olekaan nähty vähään aikaan kahden suomalaisen maalivahdin joukkuetta! Rynnäs on toistaiseksi pelannut vain kaksi ottelua Dallasin kakkosmolarina, eikä kaksi isonumeroista tappiota mairittele tilastosarakkeissa.

Edellinen suomalaistandem taisi muuten olla Antti Niemi ja Antero Niittymäki San Jose Sharksissa. Sitä edeltävä ainoa joka tulee mieleen, on Vesa Toskala ja Miikka Kiprusoff Calgarysta. Varmasti muitakin on ollut, vaikken muista.

Kari Lehtonen:
Huono kausi Kärpälläkin tilastojen valossa. Oikeastaan jos katsoisi vain lukemia, olisi Lehtosen kausi hänen uransa huonoin. Luin jostain blogista kuvauksen Dallasin tämän kauden pelistä, jossa mainittiin joukkueen häviävän paljon liigan hauskimmalla pelitavalla. Maalivahtien surkeat luvut johtunevat siis pitkälti Starsien pelitavasta, joka ei suosi molareja. Jotenkin silti luotan Karin vielä kaunistelevan tilastojaankin kauden loppuun mennessä – hän on kuitenkin varsin hyvä maalivahti.

Edmonton Oilers

Jesse Joensuu:
Suomalaiset eivät jostain syystä tunnu säilyvän Edmontonissa. Lennart Petrell otti kahden kauden jälkeen ritolat. Teemu Hartikainen kesti kolme. Nyt Jesse Joensuu sitten näyttää olevan samoilla kiskoilla matkalla kohti Eurooppa. Viime sunnuntaina Oilers siirsi Joensuun waivereille, eikä hän ole tämän jälkeen pelannut. Sääliksi käy koko organisaatiota muutenkin.

Iiro Pakarinen:
Kalpakasvatin ainokainen maali täytti viime viikolla yhden kuukauden. Myöhästyneet onnittelut merkkipäivän johdosta! (kannattaa keskustella agentin kanssa siirrosta johonkin muuhun joukkueeseen vielä kun olet nuori).

Florida Panthers

Jussi Jokinen:
Jokinen nakutteli Evgeni Malkinin laidalla 21 maalia viime kaudella Pittsburghissa. Tällä kaudella Floridassa on ollut hiljaisempaa. Kaksi maalia ja 13 syöttöä ei ole takuulla Jussin mieleen. Mies on puhunut siitä, että siirtyminen Floridan pelitapaan ei ollut helppo. Tällä tahdilla maaleja tulisi koko kaudella kuusi ja syöttöjä 42. Toinen numeroista ei tule toteutumaan. Voidaan olettaa, ettei Panttereidenkaan johto toivonut tällaista tulosta 4 miljoonaa vuodessa kustantavalta pelaajalta, mutta sitten olisi valitettavasti pitänyt hankkia myös se Malkin. Jokisen sopimus loppuu vasta kauteen 2017-18, joten aikaa kelkan kääntämiseen vielä on.

Sean Bergenheim:
Bergenheimilla sen sijaan sopimus loppuu tähän kauteen. Neljällä maalilla ja kahdella syötöllään suomalainen ei kyllä häikäise. Mutta toisin kuin Jokisella, Bergenheimilla tämä tahti on varsin normaalia. Seuraavan sopimuksen hankkiminen liigasta vaatii kuitenkin jo Olli Jokisen managerin ihmetekoja.

Alexander Barkov:
Näiden Floridan suomalaisten tilastojen lukeminen on masentavaa touhua. Barkov on onnistunut 19 pelissä saamaan kasaan kaksi maalia ja kaksi syöttöä. Mies ei ole pelannut joulukuun ensimmäisen jälkeen ja voidaan olettaa lukujen parantuvan, jahka käsivamma saadaan hoidettua. Kuten Buffalossa, myös Floridassa heitetään nuorukaisia liian suuriin rooleihin heti kättelyseremonian jälkeen.

Minnesota Wild


Mikko Koivu:
Alisuoriutuvan ”suomalaisjoukkueen” kapteeni ei ole ikinä ollut mikään pistenikkari. Koivu on kahden suunnan hyökkääjä, joka puolustaa enemmän kuin hyökkää. Hänen tilastonsa ovat hyvin pitkälti samanlaiset kuin edellisilläkin kausilla, joten suurta kritiikkiä henkilökohtaisesta pelistä ei voi antaa. Koivun kausi mitataan vaan ja ainoastaan joukkueen menestyksen kautta. Ja kaudella jona kaikki odottivat pudotuspelimenestystä, ei saisi olla 27 ottelun jälkeen pudotuspeliviivan alapuolella.

Mikael Granlund:
Kasvukipuja, on sanottu Granlundista alusta lähtien. Lapsitähdellä ei ole ollut helppo siirtymä NHL:ään ja se on näkynyt loukkaantumisina ja samalla myös heikohkoina tilastoina. Tämä kausi näyttää tilastojen valossa olevan edellisten kaltainen, mutta sopimuskausi on päättymässä. Granlund saanee vuoden tai kahden mittaisen jatkosopimuksen, jonka jälkeen sitten Miken pitää olla lunastanut suuria toiveita. Ärsyttävintä on se, että aina kun Granlundin näkee pelaavan, hän on edelleen se saakelin hyvä ja fiksu pelaaja joka ennenkin. Suurimpana erona on ehkä se, että nykyään Granlund luisteleekin hyvin. Mikä siis mättää? Noh, vielä on aikaa.

Erik Haula:
Minnesotan kolmas suomalaissentteri teki viime kaudella nousun liigaan. Tällä kaudella siellä pitäisi pysyä. Mitään fiksua en osaa Haulasta sanoa, sillä miehen tilastot ovat aika mitäänsanomattomat. Tosin kolmos-nelosketjun sentterillä niiden kuuluukin olla. Ehkä erityismainintana pitää sanoa, että Haulan kuva NHL.comin sivuilla on sympaattisin kaikista suomalaisista.

Niklas Backström:
Backström on tällä kaudella jakanut torjuntavastuun Darcy Kuemperin kanssa, ja tällä hetkellä Kuemper johtaa tätä kaksintaistoa. Molemmilla on suurin piirtein identtiset tilastot, mutta Kuemperiin on luotettu jo 20 kauden ottelussa – Bäckströmiin vain 10. Molemmilla on kaksi kautta sopimusta jäljellä, mutta 24 vuotiaalla Kuemperilla on odotettavissa hyvin erilainen tilanne kuin 32 vuotiaalla Bäckströmillä. Bäckström ei ole ikinä ollut mikään spektaakkelimainen ihmetorjuja, mutta tasavarma. Numeroiden valossa ura on jo ehtoopuolella.

Nashville Predators:

Olli Jokinen:
Kyllä! Olli Jokinen pelaa edelleen NHL:ssä! Tiedän että tämä saattaa tullä yllätyksenä, kerta miehestä ei ole kuulunut oikeastaan yhtään mitään Winnipegiin siirtymisen jälkeen. Niin vain herra kesti sielläkin kaksi kautta ja sai sopimuksen Nashvillesta vielä viime kauden päätteeksi.

Nashville on tehnyt tällä kaudella 78 maalia, joista Jokisen nimissä on tasan kaksi. Olen muistaakseni ennenkin mainostanut Jokisen seuraavan osoitteen olevan KHL:ssä, vaan niinpä on mies Amerigon mukaan nimetyllä mantereella pysynyt. Enkä sitä paitsi edes kauheasti viitsi haukkua hänen kauttaan, kerta joukkueella menee ihan tosi hyvin. Toki, siitä saa pitkälti kiittää…

Pekka Rinne (G):
Rinteen ura oli katkolla lonkkahuolien vuoksi viime kaudella, eikä kukaan oikein uskaltanut arvata millaisessa torjuntavireessä mies olisi palattuaan. Noh, kävi ilmi että ihan tosi, tosi hyvässä. Rinne johtaa liigaa voitoissa ja on ykkösmaalivahtien ykkönen myös torjuntaprosentissa ja päästettyjen maalien keskiarvossa. Mikäli aivan ihmeitä ei tapahdu, voittaa Pekka Rinne Vezinan tällä kaudella Patrick Roymaisella ylivoimalla. Myös se on kivaa, ettei jokaisella suomalaisella maalivahdilla ole menossa uran huonoin kausi NHL:ssä.

New Jersey Devils

Tuomo Ruutu:
Olikin hetken aikaa vähän liian positiivinen fiilis, onneksi Ruutu tuli palauttamaan asioiden normaalitilan. Hänellä on todella pienet minuuttimäärät Devilsissä, vain alle 11min/ottelu, eikä se ole järin lupaavaa. Pistesaldo muistuttaa kovasti Carolinan aikoja, eikä sekään ole järin lupaavaa. Ruutulla on sopimusta jäljellä kaksi kautta, mutta luulenpa, että 3,8M hintalapulla varustettu laituri on GM Lou Lamoriellon kauppalistalla.

Pittsburgh Penguins

Olli Määttä:
Viime kaudella 19-vuotias Määttä nousi Pingviinien kokoonpanoon, kun käytännössä yhtä vajaa kaikki joukkueen puolustajat löysivät tiensä sairastuvalle. Määttä kiitti vastuusta, eikä palannut enää loppukaudesta AHL:ään. Viime kauden loppupuolella puhuttiin siitä, että nuoren puolustajan kova peluuttaminen alkoi loppukaudesta näkymään väsymyksenä, mutta onhan se ymmärrettävää, kerta enimmillään noin 80 ottelua juniorisarjoissa pelannut heppu heitetään yhtäkkiä noin 100 ottelun kauteen miesten sarjaan.

Tällä kaudella olisi sitten olisi vuorossa sophmore slump, eli suomeksi toisen kauden kirous. Määttä vaan ei ole tainnut saada siitä tiedoksiantoa, vaan mies jatkaa hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin viime kauden lopussa. Mikäli tämä tahti jatkuu, nähdään joskus NHL:ssä parhaimmin palkattuna suomalaisena puolustuspään pelaaja.

San Jose Sharks

Antti Niemi (G):
Onneksi Pekka Rinteellä on menossa hyvä kausi, muuten tämä suomalaismolarien läpikäynti olisi kyllä yhtä tuskaa. Kauden alussa Sharksien valmentaja Todd McLellan sanoi Niemen ja Alex Stalockin olevan tasaväkisiä kisaajia ykkösvahdin paikasta. Tässä kilpailussa Niemi on toistaiseksi johdossa, 21 aloitetulla ottelullaan. Niemen tilastot ovat hyvin samankaltaiset kuin aiemmillakin kausilla, mutta maaleja on Nemonkin taakse tehty normaalia enemmän ottelua kohti: 2,54. 


Niemi pelaa viimeistä kauttaan sopimuksestaan ja mikäli San Josen pelit näyttäisivät päättyvän ennen pudotuspelejä, luulen lahtelaisveskan löytävän vielä uuden kodin ennen kauden loppua jostain muusta NHL-seurasta.

St Louis Blues

Jori Lehterä:
Kun viime kauden lopuksi uutiset Leo Komarovin, Jori Lehterän ja Petri Kontiolan siirtymisestä KHL:stä NHL:ään tipahtelivat, niin ainakin allekirjoittanut odotti ainoastaan joukon ensimmäisen pääsevän joukkueessaan luottorooliin. Mutta väärässäpä olin: Jori Lehterä on ollut huikea. Tähän mennessä pelaamissaan 28 ottelussa hänellä on kasassa 24 maalia. St Louis todella tiesi kenet hankki Vladimir Tarasenkon vierelle, sillä vanhan tutkaparin maalivainu jatkuu siitä mihin Novosibirskissä jäi.

St Louisin tapauksessa menestys mitataan ainoastaan kyvyssä mennä pitkälle pudotuspeleissä, mutta Lehterä on tähän mennessä ainakin osoittanut olevansa tasan oikeassa paikassa, oikealla hintalapulla.

Petteri Lindbohm:
Puolustaja on edustanut joukkuettaan toistaiseksi viisi kertaa tällä kaudella. Merkintöjä tilastoissa tasan yksi, plusmiinustilaston -1.

Tampa Bay Lightning

Valtteri Filppula:
Tampan GM Steve Yzerman tiesi mitä sai kun Filppulan hankki. Filppula ei ole ikinä ollut mikään suuri maalilinko, mutta kuten viime kaudella Steven Stamkosin loukkaannuttua kävi selväki, hän osaa senkin jos tarve vaatii. Filppula pelaa joukkueessa jolla on mahdollisuudet tällä kaudella vaikka mihin ja mielenkiintoista onkin nähdä suomalaissentterin rooli, jahka pelit kasvavat ja paineet kasaantuvat. Tällä hetkellä Filppula pelaa nimittäin suuria minuutteja, uransa huipulla ja hyvässä joukkueessa. Mies on yksi suurimpia toiveita saada Stanley Cup ensi kesänä vierailulle Suomeen.

Toronto Maple Leafs

Leo Komarov:
Toteemielän. Tämänkin kuvauksen olen Komarovista tällä kaudella kuullut. Paljon taklaava, raastava, loppuun asti painava ärsyttäjä osaa myös takoa pisteitä. Toronton tuima fanijoukko on ottanut Leksan omakseen ja vaikkei joukkueelle tänä vuonna tulisikaan menestystä, voi vuoden välein tehtävät siirtymiset KHL:ään kyllä tämän kauden päätteeksi unohtaa. Tällä hetkellä mies kärsii typerästä tilanteesta saamastaan aivotärähdyksestä, joten toivotaan pikaisia paranemisia.



Mites noin yleisesti: tuleeko tästä suomalaisvuosi? Jotkut tähdet ovat nousussa ja toiset laskussa. Ainoastaan Pekka Rinne, Jori Lehterä ja Sami Vatanen voidaan laskea tällä hetkellä huippuonnistujiksi liigassa. Monien muiden kohdalla runkosarja ei oikeastaan tarkoita mitään, vaan menestys mitataan vasta pudotuspeleissä. Minnesota, Tampa Bay, Nashville, Pittsburgh, Boston ja Anaheim todennäköisesti nähdään pudotuspeleissä, mutta suomalaisten jääkiekkoseuraajien onneksi tämä tarkoittaa sitä, että MM-kisoissa lienee mukana varsin kelvollinen valikoima näytönhaluisia maalivahteja.

Vielä loppuun perinteinen Stanley Cup –voittajaveikkaus (joka menee muuten aina väärin): Nashville
Lue lisää

9.12.2014

Rakkaudesta lasiin

Huvittaako ketään muuta Itsenäisyyspäivän mielenosoitusten ympärillä pyörivä julkinen keskustelu? Tai siis, keskustelu, joka taas nousi pinnalle Itsenäisyyspäivän mielenosoitusten jälkeen. Kaikki puheenvuorot on nimittäin jo käytetty sataan kertaan Smash Asem, Töhryfestin, Kuokkavieraiden, Occupyn ja Kiakkovieraiden yhteydessä.

Mielenosoittaminen sille varta vasten varatuissa paikoissa, viranomaisten hyväksymänä ajankohtana, viranomaisten hyväksymää reittiä pitkin ei oikeastaan ole mielenosoitus vaan paraati. Mikäli suomalaisen julkisen keskustelun perusteella järjestäisi mielenosoituksen, pitäisi sen varrella kai järjestävän tahon hankkia riittävä määrä käymälöitä ja vuokrata kaupunkitila kunnalta etukäteen. Hyvä kai olisi jos paikalla olisi myös ruokamyyntiä ja lapsille kasvomaalausta.

Suuret mielenilmaukset johtavat muutoksiin. Kun tarpeeksi suuri osa ihmisistä osoittaa mieltään epäkohtia kohtaan, muuttuu maailma nopeasti ja hallitsematta. Ei Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä kukaan tilannut Versaillesista lupaa tulla erottamaan kuningas Ludvig XVI:n pää hänen lopusta vartalostaan. Pyysivätkö 1950-luvulla mustat kansalaisoikeusaktivistit lupia istumalakoilleen, aseistautumiselle Ku Klux Klaania vastaan tai pyysikö Rosa Parks lupaa istua bussin etuosassa?

Harvinaisena poikkeuksena ehkä tähän kuvioon on mainittava Romaniassa 1989 käynnistynyt vallankumous, jonka Nicolae Ceaușescu tajuamattaan itse tilasi.

”Mutta Itsenäisyyspäivän mielenosoittajat eivät osoittaneet mitään viestiä, vaan he halusivat vain riehua. Heitä on älytöntä verrata vallankumouksellisiin.”

Eikö tyytymättömyys yhteiskuntaan riitä? Mikäli mielenosoitukset ovat toistuvia ja mikäli niillä on toistuvia teemoja, niin olisiko sittenkin mahdollista, että vika onkin kuulijan ymmärryksessä? Itsenäisyyspäivää parempaa päivää osoittaa mieltään yhteiskunnan nykytilaa vastaan tuskin onkaan! Yhteiskunnan kerma on kokoontunut presidentinlinnaan tanssimaan eliitin kekkereihin. Ministerit, talouselämän johtohahmot ja kulttuurieliitti hierovat olkapäitään vastakkain kikapoon tahdissa, samalla kun kadulla palavat vallankumouksen soihdut.

No joo, vähän yliampuvaa kutsua noin parin sadan hengen miekkaria vallankumoukseksi. Mutta toisaalta: on näitä ihmeellisiä jytkyjä nähty ennenkin.

Kannatanko sitten kivijalkakauppiaiden ikkunoiden töhrimistä? No en, vaikken oikein ymmärrä miten se tähän liittyy? Yleinen argumentti näitä mellakoita vastaan on se, että siinä ei rikottu oikeita ikkunoita. Olisiko mielenosoittajien sitten pitänyt mennä rikkomaan Nordean tai Eduskuntatalon ikkunat? Olisiko se ollut oikea kohde? Väärien kapitalistien ikkunoiden rikkominen argumenttina lähinnä kertoo ihmisten rakkaudesta lasiin ja tavaraan. Olisiko murha oikein jos murhataan oikea ihminen?

”Toisen oma on pyhää, eikä sitä saa rikkoa vaikka yrittäisi muuttaa maailmaa”. 


Onhan tämäkin totta, mutta mellakointi on siinä mielessä taitolaji, että jos aikoo hajottaa paikkoja, pitää voida olettaa teon johtavan jonnekin, tai päätyy vain maksamaan aiheuttamansa vahingot. Tässä eletään kuitenkin vielä toistaiseksi oikeusvaltiossa. Poliisin ja yhteiskunnan tehtävä on rangaista epäonnistuneesta vallankumouksesta, aivan samoin kun onnistuneen vallankumouksen jälkeen vallankumouksellisten tehtävä on rangaista entisiä vallanpitäjiä.

Onneksi kuitenkin varsin moni myöntää suoraan ärtymyksensä mielenosoitusta vastaan johtuvan siitä, koska siinä hyvinvointivaltion lapset kehtaavat olla kiittämättömiä valmiista maailmasta.

Noniin. Päästään asiaan.

Eikös se juuri ole se ”epäselvä viesti”? Suomi ei ole kaikille mahtava paikka, eikä Itsenäisyyspäivänä ole paljoa mistä kiittää? Se, että juuri nyt Suomi ei ole Venäjän federaation läntisin maakunta, on tietty kiittämisen arvoinen asia monien mielestä. Toivottavasti 1940–50 luvulla syntyneet osasivat itse olla kiitollisia parikymppisinä nuorukaisina edelliselle sukupolvelle teollistumisesta, joka kuitenkin oli lähtenyt kunnolla käyntiin sen 60 vuotta ennen omaa syntymäänsä.

Ainiin. Suuret ikäluokathan kapinoivat vanhempiaan vastaan.  


”No mutta hei, se oli silloin aivan eri asia. Vanhan ylioppilastalon valtaamisesta ilmoitettiin takuuvarmasti poliisille etukäteen.”

Yritän tässä nyt kierrellen ja kaarrellen tuoda esille sitä näkökulmaa, että nyky-yhteiskunnassa on epäkohtia ja niitä vastaan tulee kapinoida. Huomenna käynnistyvä vallankumous näyttäisi erilaiselta kuin esimerkiksi 1968 käynnistyneet edeltäjänsä. Pelkästään Helsingin Sanomien kuvareportaaseja katsomalla on vaikea ymmärtää nykypäivän mielenosoittajien tyytymättömyyttä.


"Mitä ihmeen tyytymättömyyttä? Ei siellä haluta kuin rikkoa ja mölytä. MÖLÖ-MÖLÖ-MÖLÖ"


Huoh. Otetaas yksi esimerkki mielenosoitusten uutisoinnista maailmalta, jonka pitäisi vähän avata silmiä.

Occupy ja Arabikevät olivat täysin erilaisia uuden maailman ilmiöitä, joita ylhäältäpäin tarkastelemalla ei oikein voi ymmärtää. Ensimmäinen vaiettiin mediassa kuoliaaksi, kerta se kohdistui lännen rahaeliittiä vastaan, mutta jälkimmäistä pidettiin vapaustaisteluna. Molemmat olivat kuitenkin saman toiminnan eri muotoja.

Vertaus Suomeen on tavattoman huono, mutta siinä on yksi olennainen huomio: lännessä ei saa osoittaa mieltään yhteiskunnan epäkohtia kohtaan. Rauhanomaisesta mielenosoituksesta ei saa huomiota mediassa ja rauhattoman yhteydessä puhutaan vain lasinsiruista. "Ei täällä ole epäkohtia, täällä itsenäisyys voitettiin jo 60 vuotta sitten." Arabimaissa sen sijaan osoitettiin mieltä ”oikeista” syistä. Kai muuten tiesitte, että Egyptissä Tahirin aukiossa osoitettiin tukea New Yorkin mielenosoittajille?

Historioitsija minussa ei voi olla miettimättä kaiken tämän johtuvan Seattlen vuoden 1999 WTO:n kokouksen yhteydessä olleista mellakoista. Globalisaatio- ja korporaatiovastainen liikehdintä sai valtavasti huomiota maailmanlaajuisesti, jonka jälkeen kaikki vastaava liikehdintä pyritään hiljentämään kuoliaaksi mahdollisimman nopeasti. Mellakoitsijat eivät ymmärrä asioita, he eivät tiedä mitä haluavat tai he vain haluavat rikkoa tavallisten ihmisten kauppoja. Näitä argumentteja kuulee aina kaikkien mielenosoitusten yhteydessä.


Kuulostaako tutulta?

Se, mitä Seattlen mielenosoituksissa saavutettiin, oli keskustelua siitä, miksi kukaan ylipäätänsä vastustaisi WTO:n toimintaa. Saavutettiinko Itsenäisyyspäivän mielenosoituksessa se, että keskusteltaisiin siitä, miksi kukaan olisi tyytymätön Suomeen?

No ei, ei saavutettu. Täällä puhutaan siitä miten mellakoitsijat eivät ymmärrä asioita, he eivät tiedä mitä haluavat tai he vaan haluavat rikkoa ihmisten kauppoja. Kuulostaako tutulta?

Suomi on edelleen keskeneräinen yhteiskunta keskeneräisessä maailmassa. Mitä pidempään täällä tuudittaudutaan nykytilanteen erinomaisuuteen, sitä pidempään kehitys junnaa. Nyt, Itsenäisyyspäivän mielenosoitusten jälkeen on aika etsiä ne yksilöt jotka tuhosivat omaisuutta mielenosoituksen yhteydessä ja rankaista heitä. Sen jälkeen voisi sitten vaikka käydä vähän keskustelua siitä, miksi anarkistiset ilmiöt ovat nousseet uudelleen yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentälle.

Olisiko sittenkin aika tehdä jotain toisin? 



(Kirjoittaja on 30-vuotias helsinkiläinen systeeminpuolustaja, joka on osallistunut kerran Prideen ja kerran opintotukimielenosoitukseen. Hän ei ole koskaan rikkonut yhtään ikkunaa.)
Lue lisää