10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helsingissä, Eeli viettää omaa vanhempainvapaataan keväisen aurinkoisena päivänä.

Puoliso oli lupautunut hoitamaan päivän taaperoa, joten lähdin viettämään villiä keskustapäivää. Kirjoittelin vähän asioita kahviloissa, kiertelin kivijalkakauppoja, söin kauppahallissa ja kuljin impulsiivisesti minne nenä osoitti. Varsin chilli päivä siis.

Meidän oli tarkoitus mennä iltapäivällä porukalla Via Tribunaaliin syömään, joka olisi tämän torstain se varsinainen juhlaosuus. Hain esikoisen päiväkodista ja menimme porukalla metroasemalle odottelemaan keskustan vuoroa. Siinä kuitenkin metroa odotellessamme, puolisoni joutuikin yhtäkkiä lähtemään takaisin kotiin. Meidän piti nähdä hänen äitinsä keskustassa ja vielä hänelle olisi voitukin tehdä oharit, mutta valitettavasti jos neljävuotiaalle on luvattu pizzaa, nelivuotiaalle on tarjottava pizzaa.

Metroilin sitten yksin kahden lapsen kanssa keskustaan. Koko päivän kävelyn aiheuttama väsymys, äkillinen lapsivastuun uudelleenjako ja kylmenevä keli saivat aikaan sen, että olin kärttyinen koko ruokailun. Toki, siinä ei auttanut myöskään se, että ravintolassa ei ilmeisesti ole koskaan käynyt yhtään yksivuotiasta, vaikka heillä syöttötuoli olikin (lisää tästä vielä erikseen jossain vaiheessa).

Söimme suhteellisen rivakkaan ja siirsimme tomumajamme takaisin itään. Onneksi isoäiti oli tällä matkalla mukana, niin lapsi - aikuinen -suhdeluku oli siedettävämpi.

Mutta nyt sitten tämäkin rajapyykki on ylitetty ja jotenkin jännästi näissä syntymäpäiväjuhlissa on viime vuosina vaihtunut se, kenen ehdoilla mennään. Enkä ole siitä muuten lainkaan pahoillani.

Taaperon kanssa syömässä: Forumin Leaf

Kiinalaisissa ravintoloissa on ollut 2010-luvulta lähtien käynnissä sushifikaatio. Perinteiset lounaslistat ovat olleet jo jonkin aikaa historiaa, kun kaikkialla on niitä buffetteja. Sushin suosion myötä ihan joka ikinen vähänkään aasialainen (halvempi) ravintola lykkäsi konseptiinsa yhtäkkiä sushibuffetin.

Se on sääli, sillä hyviä kiinalaisia lounasravintoloita on hankala löytää. Tai ainakin niitä on hankala löytää taaperon kanssa matkustaessa keskeisistä paikoista helppokulkuisissa ostoskeskuksissa.

Leaf on juuri tällainen ravintola. Forumin verkkosivuilla lukee, että kyseessä on kiinalainen ravintola, mutta puolet oli sushia. Ilkeämpi ihminen sanoisi, että kyseessä on Luckiefun's -kopio. Toki meitähän tämä ei haitannut, sillä buffetit sopivat meille erinomaisesti.

Forumin alakerta on hyvin saavutettava, ja jälleen kauppakeskushenkisesti vessat on ihan vieressä. Henkilökunta kaivoi heti esiin muovisen haarukan ja lautasen taaperolle, joten annos oli helppo kasata. Syöttötuoli oli taas se puinen design-syöttötuoli, josta en hirveästi pidä. Tuotteen brändinimi on Onni ja Forumin ravintolamaailmassa oli ilmeisesti niitä kaksi.

Taaperolle annos oli lopulta aika kiva. Nuudeleita, kasviksia, keitettyä kananmunaa ja jos ikää olisi pikkasen enemmän, niin erilaisia paistettuja palleroitakin olisi voinut harkita. Aika peruskamaa, mutta sekä isä että lapsi saivat syödäkseen. Hintakin oli varsin siedettevä 14 € faijalta ja armollinen 0 € pienruokailijalta.

Itse ihastuin suuresti paistettuihin nuudeleihin. Niistä tuli joku sellainen alkukantainen makumuisto jostain vuosien takaa. Otin niitä varmaan kolme kertaa lisää. Jos tätä makumuistoa ei olisi tullut, niin kokemus olisi saattanut kuitenkin jäädä vähän miinusmerkkiseksi. Riisikeittimestä suoraan lapattava riisi oli valmistettu joskus viime viikolla, tai ainakin niin kuivaa se oli. Lisäksi tarjolla ollut mapo-tofu oli niin pliisua, että olisin voinut huoletta antaa sitä yksivuotiaallekin. Mapo-tofun kuuluu polttaa tällaisen valkoisen länkkärin kulmakarvatkin mennessään, saatika sitten sopia hänen lapselleen puuropussin korvikkeeksi.

Kaiken kaikkiaan Leaf ei ollut huono, mutta jos en olisi kirjoittanut tätä arviota samana päivänä kun olin ruokailemassa siellä, en välttämättä olisi muistanut koko ateriaa.

Saavutettavuus rattailla: *****
Hinta 1-vuotiaalle: *****
Fasiliteetit: ****
Odotusaika : *****
Ruoka: ***
Taaperoarvosana: 8/10

9/121 Lamppufiasko

Tiedän, tiedän. Minulla jäi päivä välistä. Eilinen oli melko tavallinen Itä-Helsingin kiertelyyn keskittynyt päivä. Olisin varmaan kirjoittanutkin jotain muuten, mutta menin illalla pubivisaan ja kello oli liian paljon kun pääsin kotiin. Noh, eipähän ople jatkossa painetta kirjoittaa joka päivä.

Tänään kuitenkin on, sillä jäimme taaperon kanssa jo aika aikaisin kaksin. Hän oli päättänyt yöllä repäistä täysin poikkeuksellisen tunnin valvomisen, jonka lisäksi mutsi lähti aamulla menoihinsa jo kahdeksan jälkeen. Heitimme esikoisen kahteen pekkaan päiväkotiin ja tulimme vetämään tunnin päiväunet.

Päiväunien jälkeen vilkaisin Stockan Hullujen Päivien sivuja. Olin vähän ajatellut, että Artekin tarjouksessa olleet kattovalaisimet saattaisivat muuttaa kotiimme, mutta netistähän ne tietty olivat jo loppu. Myymäläsaatavuus vaikutti kuitenkin vielä ihan hyvältä keskustan liikkeessä. Eipä siinä mitään, rotsi päälle, taaperolle haalari ja metroilemaan kohti sentteriä.

Me ja kuusisataa eläkeläistä olimme yhtäaikaa Stockmannilla ostoksilla. Enkä ollutkaan tietoinen, että eläkeläiset niin arvostavat suomalaista valaisindesignia. Sillä siihen mennessä kun olimme itsemme kammenneet viidenteen kerrokseen, olivat lamput jo myyty loppuun. Kirosin, mutta toisaalta: jos olisin todella halunnut ne, olisin voinut myös järjestää elämäni niin, että olisin päässyt ne ensimmäisten joukossa rohmuamaan.

Nielin pettymyksen ja nielaisu putosi tyhjään mahaan. Kävimme siis vielä lounastamassa keskustassa, ennen paluuta itään.

Taaperon kanssa syömässä: Itiksen Delhi Rasoi

Delhi Rasoilla on identiteettikriisi. Onko ravintolan nimi Delhi Rasoi vai Deli Rasoi? Molemmat kirjoitusasut ovat näkyvissä esimerkiksi heidän omilla nettisivuillaan. Katso vaikka kuvasta alta.

Delhi Rasoin verkkosivut 10.4.2024.

Oli nimi sitten mikä tahansa, kyseessä on intialainen ravintola, joka löytyy nykyään useammasta pääkaupunkiseudun ostoskeskuksesta. Me kokeilimme taaperon kanssa tällä kertaa Itiksen.

Itiksen ostoskeskus on hyvin saavutettava: rattailla pääsee hisseillä kulkemaan helposti sekä ostoskeskuskerrosten että parkkihallin välillä. Olen aika paljon viettänyt aikaa ostoskeskuksissa rattaiden kanssa viime vuosina ja Itis on kyllä parhaimmasta päästä mitä liikkumiseen tulee.

WC-tilat ovat myös erinomaiset. Muutama vuosi sitten auennut oma WC-alue tympii jos on väärässä päässä kauppakeskusta kun tulee hätä, mutta ravintoloiden ja etenkin taaperoruokailijoiden näkökulmasta sijainti on ihanteellinen ja fasiliteetit ovat todella kattavat.

Delhi Rasoin lastenistuin oli muovinen perusistuin, jota arvostan kyllä suuresti. Sen sijaan ravintolassa ei ollut pöydillä mitään suojia, eikä taaperoruokailijalle ollut tarjolla muuta lautasta kuin keraaminen. Ruokailu suoritettiin siis suoraan pöydältä, joka tämän faijan silmiin näytti vähän siltä, ettei sitä oltu putsattu edellisten asiakkaiden jäljiltä.

Eikä tämä lapsiruokailijoiden heikompi palvelutaso olisi häirinnyt, ellei taaperosta olisi kuitenkin otettu hintaa neljän euron verran (aikuisesta 13,4€). Toki, eihän se nyt ihan hirveästi ole, mutta rahaa silti. Bibissä hintaa ei otettu ja pöydältäkin olisi voinut syödä, kun pinnan suojana oli muovialusta. Tässä suhteessa siis Delhi Rasoi oli paitsi kalliimpi, niin myös huonompi.

Ruokana oli runsas buffet, jonka sekä salaattipöydästä, että lämpimistä löytyi hyvin tarjoilua taaperolle. Naanleivät kelpaavat lapsille usein ja niitä meni meilläkin vähän liikaa suhteessa muihin ruokiin. Aikuisen ruokailijan kannalta kyseessä on kuitenkin hyvin tavallinen intialainen buffet, jota on vähän vaikea erottaa 10 000 nepalilaisesta ravintolasta.

Kaiken kaikkiaan Delhi Rasoista jäi sellainen fiilis, että jos aikuinen haluaa mennä syömään intialaista lounasbuffettia, niin Delhi Rasoihin voi ottaa taaperon mukaan. Mutta jos haluaa erikseen mennä ravintolaan taaperon kanssa tai jopa taaperon ehdoilla, niin Delhi Rasoin voi jättää välistä.

Saavutettavuus rattailla: *****
Hinta 1-vuotiaalle: **
Fasiliteetit: ***
Odotusaika : *****
Ruoka: ****
Taaperoarvosana: 7/10

Taaperon kanssa syömässä: Bibi

Oli lounasaika ja tällä kertaa suuntasimme taaperon kanssa Ravintola Bibiin Eastonin kauppakeskuksessa.

Bibi on iranilainen ravintola, eli tarjolla on siis persialaista ruokaa. Pidän välimeren alueen keittiöstä, sillä kuka nyt ei pidä, mutta kun siitä lähdetään itään, makumaailma monesti muuttuu itselleni vähän vähemmän houkuttelevaksi. Olen joskus leikilläni sanonut, että mitä syvemmälle lähi-itään mennään, sitä enemmän kaikki vaan maistuu viininlehtikääryleiltä. On hapanta jogurttia, hapanta säilöttyä sitruunaa, hapanta viininlehteä, hapanta leipää, hapanta punakaalia ja happamia oliiveja.

Bibiä oli kuitenkin kehuttu laajalla rintamalla, joten pakkohan se oli kokeilla.

Ravintola on helppo saavuttaa hissillä. Ostoskeskukset ovat siinä mielessä ihanteellisia paikkoja ravintoloille, että niissä tuppaa olemaan hyvin suunniteltu tuo ihmisten kulkeminen. Bibi sijaitsee kuitenkin Eastonin vähemmän käytetyssä kolmannessa kerroksessa, jonne vievät vain yhdet hissit kauppakeskuksen keskivaiheilla. Saavutettavuus oli siis kunnossa, mutta löydettävyys voisi olla parempikin. Sijainnista tulee vähän sellainen "tietäjät tietää" -fiilis.

WC-tilat jäivät taas kokeilematta, mutta Eastonin kolmoskerroksessa heti hissien vieressä näytti olevan invavessa. Yläkerran väkimäärää katsoessa, se ei voi olla kovin suurella käytöllä.

Tilasin lounaan itselleni, 13,99€ ja taaperolle 0€. Hinta oli siis kohdallaan. Ennen kun ehdin mitään kysyä, oli henkilökunta jo kaivamassa Salama McQueen -lautasta ja mukia lounaskaverilleni. Pidin sitä vähän turhana ja sanoinkin, että ne löytyvät kyllä pian lattialta. "Ei haittaa, siksi ne on muovia". Lastenistuin oli tukeva, muovinen perusistuin. Odotusaikaa ei luonnollosesti buffetissa ole, joten nälkä tainnutettiin heti maksamisen jälkeen.

Bibin lounasbuffet on hyvä. Salaattipöydässä oli perusmuotoisia vihanneksia, mutta myös sekoituksia, joten sain lapselle ja itselleni samasta pöydästä syötävää. Lämpimissä ruoissa oli kasvisvaihtoehdot, lihavaihtoehdot ja vaikka mitä. Lounaslistan mukaan seitsemän eri lämmintä ruokaa oli enemmän kuin mitä uskalsinkaan toivoa - eikä mikään maistunut happamalta!

Oikeastaan, jos nyt sallitaan vähän hehkutus. Ruoka Bibissä on aivan älyttömän hyvää. Melkein suosittelisin käymään täällä niin paljon kuin mahdollista, sillä tällä laadulla ja valikoiman määrällä ravintola tuskin voi jatkaa kovin kauaa. Mikään näin hyvä ei voi olla ikuista. Eikä siis tarvi uskoa yksin minua, kun taaperokin söi kaiken! Mikään ei ollut tulista tai liian mausteista, vaan maut olivat tasapainossa ja herkullisia.

Jos joku kritiikki pitäisi sanoa, niin se tulisi ehkä siitä perustavanlaatuisesta ongelmasta, että näin pienelle lapselle ei kannata antaa riisiä, kun se on sitten ihan kaikkialla. Toki Bibin pöydästä sai lapsen lautasen täyteen ilman riisiäkin, mutta tällaisen mukakritiikin pystyin keksimään.

Lopuksi on sanottava, että Bibi ei ole vain erinomainen ravintola lasten kanssa, tai erinomainen lounasravintola, vaan erinomainen ravintola. Michelin-oppaan neuvoa vapaasti lainatakseni: Bibin ruoanlaitto on erinomaisella tasolla ja sinne kannattaa syömään, vaikka se tarkottaisi kiertotietä matkallanne.

Saavutettavuus rattailla: ****
Hinta 1-vuotiaalle: *****
Fasiliteetit: *****
Odotusaika : *****
Ruoka: *****
Taaperoarvosana: 9/10

7/121 Peruspäivä ja perusmelttarit

Kolmen herätyksen yö - kolmen esikoisen herätyksen yö. Ensimmäisellä kerralla painajaisia, toisella kerralla painajaisia, mutta kärttyinen isä ilmoitti, ettei peittele samana yönä enää uudestaan ja kolmannella kerralla "en saa unta kun ei peitellä". Huoh. Taaperokin herätti jo kello 6.37, joten tänään on kahvia kulunut.

Aamu meni muuten ihan kivasti. Esikoinen päiväkotiin, puoliso ulos talosta ja minä ja taapero kaksin pitämässä linnoitusta pystyssä. Ensimmäiset päiväunet kestivät lähes kaksi tuntia, joten lähdimme liikkeelle siinä yhdentoista jälkeen.

Suuntasimme lounaalle Eastonin Bibiin, josta on tulossa vielä erillinen postaus. Lounaan jälkeen kiertelimme Citymarketissa, Itäkeskuksessa ja Puhoksessa ,ja huomasin siinä samalla riskin, että minusta tulee ostoskeskuskiertelijä vanhempainvapaallani. Tosin, yritin vähän saada lounasseuraa, mutta kun se kuivui kasaan, niin jäljelle jäi vähän taas haahuilua.

Toisilla päiväunilla taapero vetäsi melkein 1,5 tuntia, joten ainakin most sacred most holy oli hyvin käytetty tänään. Toisten torkkujen jälkeen kävimme hakemassa esikoisen päiväkodista ja tulimme kotiin tekemään ruokaa.

Normaalien melttareiden jälkeen pääsimme pöytään nauttimaan kasvispullaspagetista. Jaa mitä ovat normaalit melttarit vai? Noh, niissä yksi huutaa kun sillä on nälkä. Toinen huutaa sitä, kun ensimmäinen huutaa, joten hänenkin pitää keksiä jostain tikusta asiaa huudettavaksi. Kolmas taas alkaa lopulta huutaa, kun sillä menee hermot, kun kaikki ympärillä huutaa. Se on sellainen triangle of sadness.

Mutsi palasi vähän ruokailun jälkeen kotiin ja sai ihmetellä keittiön varsin laajamittaista sotkua. Olen aina kuvitellut sellaiset LIV-kanavalla näytettävät hoarder-talot yksinäisten ihmisten hiljaisiksi häpeän mausoleumeiksi, mutta tämän päivän jäljiltä alan epäillä, että ehkä niissä oikeasti vaan asuu lukuisia toisilleen huutavia ihmisiä.

No joo, tämä menee nyt vähän liioitteluksi. Oma äänenpainoni kohosi lähinnä sen vuoksi, koska esikoinen kiukutteli naapurihuoneessa, enkä päässyt taaperon ja valmistuvan ruoan vuoksi fasilitoimaan hänen pahaa oloaan samaan huoneeseen. Tällaisia nämä päivät välillä ovat.

6/121 Hitaan sunnuntain lyhyet päiväunet

 Aamu valkeni kotitaloudessamme kello 07.15, kun taapero alkoi huutaa sängyssään. Olin käynyt unille siinä puoliltaöin, ainakin tuntia myöhemmin kuin olisi kannattanut, ja yöherätyksiä tuli kaksi. Ensimmäinen herätys tuli melkolailla heti nukkumaanmenoni jälkeen, kun esikoinen tuli valittamaan painajaisista ja toinen, kun puoliso kömpi sänkyyn joskus hesarin ja herätyksen välissä. Taapero sen sijaan oli ainoa kotitalouteni kaksijalkainen, joka minua ei herättänyt.

Melkein heti pikkuisen kanssa huoneestaan kuoritui myös esikoinen. Söimme siinä aamupalaa, vaihdoimme yhdet kakkavaipat ja touhusimme kaikkea leikinkaltaista härväämistä. Tai no, lapset touhusi samalla kun minä luin lehteä ja join kolme kuppia kahvia.

Noin kahden tunnin hereilläolon jälkeen laitoin taaperon totutusti ensimmäisille päiväunilleen, joka oli myös se hetki, kun pääsin käyttämään koiran aamupissalla. Esikoista vahti sen aikaa Samppa, Rekku, Vainu, Toma, Kaja, Riku ja keitä ikinä muita Ryhmä Haussa onkaan.

Koira teki tarpeensa nopeasti, jonka jälkeen laitoin pikaiseen papanaa tarjolle ja tuoretta vettä kulhoon, sillä seuraavaksi olisi vuorossa isän most sacred most holy time. Rojahdin sänkyyn, otin puhelimen esille ja avasin Wordlen. En ehtinyt edes arvaamaan loppuun asti päivän sanaa (voila, joka muuten on mielestäni ongelmallinen valinta englanninkieliseen peliin), kun taapero aloitti möykän.

Pikkuinen vetäsi siis riemastuttavat 30 minuutin unet. Ehdin tasan laittaa television päälle, pukea, käyttää ja ruokkia koiran, käydä vessassa ja arvata kolmantena sanana "polka", kun aamupaussini päättyi. Eipä siinä mitään - leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Hain taaperon ja katsoimme hetken kaikki yhdessä Ryhmä Hauta. Lapset saivat siis mennä sen verran siinä pilalle, että isä pääsi arvaamaan Wordlen loppuun asti.

Tästä ei kestänyt kauaakaan, kun mutsi kömpi hereille. Hän oikeutetusti ihmetteli, miksei taapero ollut vielä päiväunilla, ennen kun selitin tämän heränneen jo. Kirosimme vähän molemmat. Kovastihan tämä alkaa haisemaan ensimmäisten päiväunien droppaukselta. Sovimme, että minä lähden viemään esikoista kaupungille ja puoliso saa nukuttaa taaperon aikaisemmille toisille päikkäreilleen.

Kävimme kirjastossa palauttamassa vanhat kirjat ja lainaamassa uusia. Lisäksi kävimme kaupassa ja kahvilla. Ihan kivaahan se oli, mutta useamman tämänlaisen päivän jälkeen alkaa kyllä jo kaipaamaan vähän ohjelmallisempaa ohjelmaa. 

Onneksi huomenna on maanantai

5/121 Yksin kotona

Kello oli noin 15.35 kun mutsi lähti menoihinsa ja jätti faijan lasten kanssa yksin.

Toki, tämä nyt ei ole millään muotoa niin dramaattista, kun ollaanhan me oltu kolmistaan ennenkin - joskus jopa yön yli. Eli en sinänsä ottanut tästä etukäteen mitään stressiä.

Esikoinen katseli ensin vähän Ryhmä Hauta ja minä selailin puhelimella toinen toistaan turhempaa nollasisältöä, samalla kun taapero nukkui toisia päiväuniaan. Päädyin lopulta herättämään pienokaisen kello 16.40, jotta iltaunille ei tarvitsisi mennä vasta joskus yhdeksän aikaan.

Söimme yhdessä päivällisen: itse vetelin Delhi Darbarin mikroruoan ja lapsille oli makaronilaatikkoa. On jännää, miten toisen lapsen kohdalla huomaa toistavansa esikoisen aikana opittuja toimintamalleja hyvinkin orjallisesti. Laitoin taaperon lautaselle nimittäin mielestäni varsin paljon ruokaa, mutta en ollut saanut vielä edes omaa annostani lämpimäksi, kun äänenpaino Tripp Trappissa antoi ymmärtää ruoan loppuneen kesken.Sangen tyhjä jääkaappi motivoi improvisoimaan: vähän paahtoleipää, pinaattilettu ja puuropussi täyttivät lopulta pikkuisen masun.

Sitten vähän aikaa mustan aukon leikkejä (kuulostaapa se väärältä ilman kontekstia, katso kirjoitus yksivuotisneuvolapäivästä), jonka aikana esikoinen kiukutteli lähes kaikesta mahdollisesta. Hän tosin oli hyvässä seurassa, sillä isänsä oli edellisenä iltana onnistunut epäonnekseen valvomaan lähes yhteen, joka näillä vuosirenkailla väsyttää ihan riittävästi. Oltiin sitten molemmat univajeisia ja kärttyisiä.

Laitoin taaperon lopulta unille ja hoidin esikoisen iltahommat. Rojahdin sohvalle ja esikoinen aloitti tutut leikkiprosessinsa, joissa hän siis leikkii itsekseen omalla ajallaan huoneessaan, tullen aina välillä tekemään tikusta asiaa vanhemmilleen: "Katso miten hienon palan minä leikkasin tästä paperista." Yleensä tämä prosessi johtaa siihen, että hän lopulta tulee pyytämään minua tai äitiään laulamaan ja peittelemään hänet sänkyyn. Tänään kuitenkin huomasin jossain vaiheessa ihmetteleväni, miten hiljaa hän leikkii ja toden totta, lapsi oli taas käpertynyt itsekseen unille.

Noh, sen minkä esikoisessa voittaa, taaperossa häviää. Taapron huoneesta kuului vähän väliä erilaista mölinää, vaikka uniaika oli ja meni. Kaikella järjellä sitä luulisi pikkuista väsyttävän, mutta jossain vaiheessa päädyin äänekkäämmän mökän säestämänä vierailemaan huoneessa ja siellähän hän oli onnistunut repimään pimennysverhonsa lähes sänkyyn asti. Kyseessä on siis rullaverho.

Mulla on vähän paha kutina, että meillä on edessä jonkinlainen unitaantuma. Viimeiset kaksi nukutusta ovat olleet vähän heikompia. Vielä tosin on toivoa, että häntäkin häiristee vaan saadut rokotteet... Toivottavasti ainakin.

4/121 Myräkkäpäivän jäätelöt

Uuden maailmanjärjestyksen ensimmäinen varsinainen aamu. Tänään oli nimittäin esikoisella ensimmäinen vapaa perjantai nyt kun molemmat vanhemmat ovat hetkellisesti kotona. Mietimme jonkin verrankin sitä, miten hoitaisimme esikoisen päivähoidon tänä aikana ja totesimme, että kokeilemme ainakin aluksi niin, että hän on neljä päivää viikossa varhaiskasvatuksessa rajatummilla ajoilla.

Sovimme, että vuorottelemme: toinen ottaa esikoisen ja toinen taaperon. Minulla oli tänään esikoisvuoro, ja lumimyräkän kunniaksi lähdimme autoilemaan keskustaan. Tehtävälistalla oli uuden paistinpannun hankinta, Kidia, erinäisten elektroniikkaostosten hintojen vertailua ja tietenkin jäätelöannos.

Hankin itselleni syksyllä uudet silmälasit ja kaksi yhden hinnalla tarjouksesta samalla myös aurinkolasit. Jos ostat lokakuussa itsellesi uudet aurinkolasit, niin millä todennäköisyydellä löydät ne huhtikuussa? Jos vastaan mitään muuta kuin 100 % varmuudella, niin olet sellainen ihminen, joka ymmärtää ongelmani. Etsin kämpän läpi kahdesti tuloksetta. Tarjosin sitten esikoiselle jossain välissä porkkanana jäätelöannosta, jos hän onnistuu löytää lasini - eikä mennyt kuin muutama minuutti, kun lasit olivatkin kädessäni. En nyt kerro tarkkaan miten ne löytyivät, mutta referenssinä kerrottakoon, etten löytänyt tänään aamulla voipakettia aamiaispöydästä, vaikka se oli suoraan edessäni.

Siksi siis menimme pahimman takatalven myräkän keskellä syömään jäätelöä. Jippii! Citykäytävän Robertsilla oli ihan siedettävät valikoimat, mutta jos keli olisi ollut vähän parempi, olisimme menneet varmasti muualle. Keskustassa kulkemisemme rajoittui kuitenkin hyvin, hyvin kapealle alueelle kelin takia. Stockmann - Citykäytävä - Asematunneli - Forum - Sokos. Ulkona kulkemista tuli ehkä yhteensä 15 metriä.

Hackmanin kovanaama takakontissa lähdimme ajelemaan kotia kohti. Tai no, tarkoitus oli ajella ensin Tattarisuon Antiikkiin katsomaan yhtä valaisinta, mutta siinä about Arabian kohdilla Tuusulaunväylän alkupäässä oli jokin massiivinen kolari, joten päätin kääntää Skodan suunnan kotiin Viikin kautta.

Vähän tylsä päivä kaikille osapuolille, mutta huomenna tilanne pitäisi muuttua: jään nimittäin yksinäiseksi pelleksi pyörittämään koko sirkusta, kun puolisollani on iltapäivästä alkava meno! Sitä odotellessa.

3/121 Yksivuotisneuvola

Pimennysverhot toimi! Esikoinen heräsi vasta lähempänä kahdeksaa, joka on viimeaikojen mittarilla hyvä tulos. Hän on tässä vanhempainvapaani alkuaikana syönyt aamupalat kotona, joten aamulla ei ole edes mikään erityinen kiire. Päikkyyn pitää ehtiä yhdeksäksi.

Heitin esikoisen päiväkotiin ja lähdin kävelemään rattailla kohti neuvolaa. Yksivuotisneuvolan ajankohta oli kätevästi kello kymmeneltä, joka on siis ollut aikalailla keskellä hänen aamun päiväuniaikaansa. Noh, näillä ikähujakoilla alkaa toki monet lapset siirtymään yksiin päiväuniin, mutta tämä omamme ei vielä ole sitä tehnyt. Hän muutenkin nukkuu ja syö varsin kivasti.

Ajatuksena oli, että hän saattaisi varsin vastoin normaalia toimintaansa nukahtaa rattaisiin, jolloin saisimme rutistettua pienet päiväunet ennen neuvolaa. Vilkuilin kuomun alle aina vähän väliä ja katseeni kohtasi aina yhtä pirteät silmät. Käytin 15 minuutin kävelymatkaan vähän päälle 30 minuuuttia - turhaan. Väsytin vain itseni.

Neuvolassa kaikki oli kunnossa. Heijasteet, pituus, paino ja päänympärys kaikki normaaleja. Laiskoille vanhemmille muistutettiin normaaleista muistutusasioista, jotka on varmaan jossain Apotin tarkistuslistalla. Sitten voidaan lukea jostain tutkimuksesta, että 98 % vanhemmista on muistutettu haudutettujen teejuomien sopimattomuudesta taaperoille. Pitää pitää mielessä.

Epämiellyttävänä ohjelmanumerona oli toki myös rokotukset. Ohjelmassa oli kolme eri rokotusta, jonka lisäksi hän sai 8kk neuvolan jälkeen unohtuneen influenssan tehosterokotteen. Sain valita, että olisiko tällä kerralla annettu kaksi rokotetta ja olisin voinut varata parin viikon päähän toisen neuvola-ajan, mutta kun kotona on se päiväkoti-ikäinen lapsi, niin flunssattomat ikkunat on pakko käyttää. Annoimme siis neljä pistosta ja olimme kaikki - minä, hoitaja ja lapsi - sitä mieltä, että olipas kurja kokemus.

Kotimatkalla käväsin kaupan kautta ostamassa vähän lounasta, lapsen yhä vaan valvoessa rattaissaan. En päässyt ihan kotiovelle asti, kun huomasin vääjäämättömän tapahtuneen: silmät olivat painuneet kiinni. Heitin ostokset himaan, nappasin kuulokkeet mukaan ja jatkoin kävelyäni. Ajattelin kiertäväni läheisen ostoskeskuksen ympäri kävelyteitä pitkin ja kuuntelevani samalla Serialin neloskauden kakkososaa. 

Noin 20 minuutin kävelyn jälkeen silmät olivat taas auki. Olin päässyt suurinpiirtein kauimmaiseen pisteeseen reitilläni, joten kotimatka ei ollut enää optimoitavissa. Lampsin toisen kerran tunnin sisään käytännössä saman reitin kotiin kuin neuvolasta tullessani.

Lastenhoidon kanssa on olemassa sellainen lapsiajan musta aukko, jota on vähän vaikea selittää. Se toimii niin, että olet kotona yksin lapsen kanssa ja teet jotain suhteellisen tavanomaista ja arkista. Se voi olla leikittämistä, ruokailua tai vaipanvaihtoa - itse tekemisellä ei ole niin väliä. Se mikä on olennaista on se, että aika tuntuu kuluvan aivan todella hitaasti. Aivot sulavat korvista ulos ja jokainen minuutti kestää mielestäsi 180 sekuntia. Jälkeenpäin kuitenkin kun yrität kertoa mitä teit, huomaat muistavasi vain jotkut kolme asiaa.

Palasin kotiin ja jouduin tähän lapsiajan mustaan aukkoon. Söin lounasta, viikkasin pyykkejä ja leikin lapsen kanssa. Sitten yhtäkkiä olikin jo hänen päiväuniaikansa ja minä pääsin suorittamaan most sacred most holy -aikaani.

--

Illan päätteeksi lähdin käyttämään koriaa lenkillä ja mietin, että mitäs jännää sitä tänään tapahtuikaan? Mistä sitä kirjoittaisi tänään blogiini? Tuntui, kuin oikein mitään ei olisi tapahtunut ja kuinka koko päivä olisi ollut lähinnä kävellen siirtymää paikasta toiseen. Ja itseasiassa kävelyähän tämä päivä aika paljon olikin, Iphonen laskurin mukaan yli 16 000 askeleen edestä

2/121 Rautakauppa ja pientä fiksausta

En varmaan ole ainutlaatuisin lumihiutale ikinä, kun pidemmän kotona vietettävän kauden alkupuolella iskee vimmattu hinku korjata pitkään rästissä olleita vikoja? Pääsin vanhempainvapaalla tasan toiseen päivään, ennen kun oli pakko vähän alkaa korjailla paikkoja.

Hengasin ensin aamupäivän taaperon kanssa, kun puoliso kävi saattamassa yövieraamme junalle kauden kolmannen takatalven myräkässä. Katselimme vähän leluja, söimme lounasta jonka jälkeen hän vetäytyi päiväunille. Vaimo lanseerasi joskus oman vanhempainvapaansa alkupuolella termin "most sacred and most holy time", joka siis viittaa hänen omaan aikaansa sohvalla, silloin kun vauva nukkui. Vietin siis tätä kaikkein pyhintä aikaa lähes kaksi tuntia sohvalla koomaten.

Kun mutsi palasi retkeltään, lähdin itse hoitamaan asioita. Esikoisen huoneen pimennysverho oli sanonut sopimuksensa irti joskus talven synkimpinä hetkinä, jolloin sen korjaaminen ei ollut edes sadan kiireisimmän korjattavan asian listallani. Nyt kuitenkin kevään edetessä ja viimeistään umpihullun kellojen siirtelyn jälkimainingeissa olen joutunut toteamaan, että jos en halua herätä ennen seitsemää esikoisen tökkimiseen, minun on syytä korjata se rullaverho.

Vantaan Bauhausista löytyi samaa rullaverhoa, jonka olimme rikkoneet. Olin jo ostamassa uuden vastaavan tilalle 45 € hintaan, kun tajusin voivani ostaa kaikkein pienimmän version, josta voin vain kannibalisoida sen yhden rikkoutuneen osan. Tällä manooverillä säästin 25 € lasten opintokassaan.

Kävin latailemassa autoa tunnin verran Jumbossa, kahvilla Robertsilla ja Cittarista hakemassa iltaruokaa. Yritin vähän etsiä itselleni takkia yhden puhkikulutetun tilalle, mutta en pystynyt oikeuttamaan 309 € ostosta rullaverhoilla säästämälläni 25 €. Takkini jäi siis Partioaittaan. Se on siellä Fjällrävenin osastolla, keskivaiheilla, voit mun puolesta käydä hakemassa sen pois kuljeksimasta.

Tulin himaan, hain esikoisen päiväkodista ja söimme kaikki yhdessä herkullisia kalapuikkoja. Ruoan jälkeen lähdimme taaperon kanssa käyttämään koiraa lenkillä. Siinä lähtiessäni oikein taputtelin itseäni selkään, kuinka fiksusti saan pikkuiselle viihdettä tunniksi, koiran ulkoilutettua ja kaiken kukkuraksi ehdin kuunnella Serialin neloskauden ensimmäisen jakson! Ensi kerralla pidän sitten mielessä, että vaikka takatalven myräkkä olisi jo ohi, ei se silti tarkoita sitä, että tiet olisivat puhtaat. Ne nimittäin eivät todellakaan olleet.

En kuitenkaan ollut illan päätteeksi niin puhki, ettenkö olisi vielä käyttänyt esikoisen suihkussa ja korjannut hänen nitisevän sänkynsä noin 12 ruuvilla. Näiden kahden akuutin korjauskohteen (pimennysverhon ja nitisevän sängyn) jälkeen korjauslistallani on enää ovien kahvojen ja lukkokoteloiden kiristys. Sitten pitää alkaa etsiä uusia valaisimia edellisen asukkaan jättämien Ikean pallojen tilalle. 

Onneksi tässä on 119 päivää aikaa.

ps. Okei myönnetään, saatoin käydä vähän työpaikalla vilkaisemassa reissuni aikana. Siellä oli avattu tänään uusi piste, jonka valmistelut ehdin tehdä ennen siirtymistäni vapaalle, mutta lopputulosta en ehtinyt nähdä. 

Taaperon kanssa syömässä: Stockmannin Fazer 8th Floor Food Market lounas

Stockan kasikerroksessa on Fazerin kahvila ja lounasravintola, jotka ovat monille vaunuilla liikkujille tuttuja. Tilaan on helppo tulla ja lounaan saa linjastolta saman tien. Olen kuullut lapsettomilta tuttaviltani, että tämä ravintola on aina täynnä vaunuja, enkä ihmettele. Mitä saavutettavuuteen tulee, tänne on hyvin helppo ja kynnyksetön reitti perille asti, tulet sitten julkisilla, omalla autolla tai omin voimin.

Äkkiseltään voisi siis luulla, että tässä meillä on heti alkuun täydellinen ravintola taaperon kanssa ruokailuun?

No ei ole. Stockmannin tavaratalon yläkertaan on ehdottoman helppo tulla ja sekä vaipanvaihtopiste, että pieni leikkinurkka tekevät tästä hyvin, hyvin houkuttelevan lounasravintolan paperilla. Suurimpaan osaan ravintoloista mennään kuitenkin syömään.

Olimme lounaalla ja vaihtoehdot olivat paneroitu porsaanleike muussilla tai gruusialainen kaalilaatikko. En tiedä millainen kulinaristi pitäisi lapsen olla, että näistä kumpikaan menisi alas. Meidän varsin hyväsyömäiselle punkerollemme appeet löytyivät salaattilinjastosta: kurkkua ja tomaattia. Muussia olisi toki voinut ottaa, jos olisi halunnut pestä ruokailun päätteeksi lapsen, pöydän, tuolin, itsensä ja 1,5 metriä lattiaa joka suuntaan.

Lounaan hinta yksivuotiaalle oli 0€, joka siis on kyllä varsin houkutteleva hinta lapsen ruokailusta, mutta jos ruoaksi ei ole käytännössä mitään muuta kuin muussia ja muutama vihannes, niin eipä siinä ole kyllä mitään mistä maksaakaan.

Lastenistuimet olivat hienoja puisia, selkänojattomia ja pyöreitä design-esineitä, joiden vyöt olivat joko rikki, tai tälle tuplamaisterille liian vaikeita käyttää. Seurueemme toinen taapero oli vasta kahdeksankuinen, eikä häntä olisi kyllä uskaltanut laittaa moiseen kapistukseen, ellei jostain nurkan takaa olisi löytynyt selkänojallinen yksilö. Tuoli itsessään on kuitenkin mielestäni design-tuolien toimivammasta päästä.

WC-tiloja emme tällä kertaa käyttäneet, mutta vanhasta muistista muistan ne ihan siedettäviksi. Tila on lähellä ja siellä on kaikki mitä vaipanvaihtoon tarvii. 

Tämä ei ollut ensimmäinen kertani lasten kanssa ko. ravintolassa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta lounasaikaan ja samalla ensikosketuksemme siihen, kun kaikki syövät melkolailla samaa ruokaa. Edellisellä kerralla tilasimme listalta ja silloin saimme odottaa pitkän aikaa ruokien valmistumista. Muistan tuolloin ajatelleeni, että tässä paikassa kannattaa kyllä lasten kanssa ottaa seisovasta pöydästä. Nyt taas olen sitä mieltä, että tänne kannattaa tulla joko niin vanhan lapsen kanssa, että ruokailua ei joudu itse fasilitoimaan tai niin pienen, että lapsi syö omia ruokia.

Taaperon kanssa ei kannata.

Saavutettavuus rattailla: *****
Hinta 1-vuotiaalle: *****
Fasiliteetit: ***
Odotusaika : *****
Ruoka: *
Taaperoarvosana: 6/10

1/121 Ensimmäinen päivä ja kouluampuminen

Söimme aamupalan koko perhe yhdessä - minä, taapero, esikoinen ja puoliso. Heitin esikoisen päiväkotiin siinä vaiheessa kun heillä oli päiväohjelma alkamassa ja palasin kotiin varsinaiselle työmaalleni. Päivän tavoitteena oli kuitenkin saada hoidettua Kela-asiat kuntoon ensimmäisten päiväunien aikana.

Tein vanhempainraha-hakemuksen tammikuussa ja se on edelleen OmaKelassa jumissa, kun työnantajani ei ole toimittanut palkkatietojani Kelalle. Soittelin palkanlaskentaan ja sain ilokseni tietää, että saan palkkaa 10.5. asti, jonka jälkeen vasta siirryn vanhempainrahalle. Okei, kyllähän minulle tämä kelpaa, vaikkakin olen ihan varma, että joku jossain on tehnyt virheen.

Taaperon päiväunet jäivät lyhkäisiksi, mikä oli vähän onni onnettomuudessa, sillä meille oli tulossa ystävä yökylään lähes samanikäisen taaperon kanssa. Heitimme puolisoni kanssa kamat niskaan, taaperon rattaisiin ja suuntasimme kohti metroa.

Olimme juuri ehtineet ulos, kun Vantaan kouluampumisen uutinen pamahti uutisnostona sekä Hesarin, että Ylen appien kautta. 

Olen joskus saattanut tälläkin alustalla puhua suhteestani ampumisiin, joten en ehkä halua avata sitä matolaatikkoa uudelleen. Mutta sen nyt sanon, että tämä vanhemmaksi tuleminen ei ole mitenkään erityisesti helpottanut suhtautumistani lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Omien lapsien saamisen myötä miettii monia aikaisemmin vähän teoreettisia tragedioita paljon realistisempien vertailukohtien kautta.

Söimme keskustassa lounasta ystävämme kanssa ja palasin yksin taaperon kanssa päiväunille lähiöön. Sain tatin päiväunille noin yhdeltä, jonka jälkeen katsoin poliisin tiedotustilaisuutta Vantaalta ja itkin.

Tänään tapahtui toki muutakin, mutta kaikki oli vähän mollivoittoista aamun jälkeen. Tuntuu banaalilta kerrata koiran ulkoilutuksia ja iltaruoaksi syötyä pastaa, kun samana päivänä on suomalainen kuudesluokkalainen ampunut omia koulukaveitaan.

Oli miten oli, ensimmäinen päivä on nyt ohi ja on aika käydä nukkumaan. Huomenna on toivottavasti pirteämmät jutut.

121 päivää vanhempainvapaata

No moikka.

On projektin aika. Mä olen käyttänyt tätä foorumia viime vuosina aika hintsusti, pitkälti siksi, koska täyspäiväinen työelämä ja lapsielämä ei jätä ihan loputtomasti aikaa tehdä muuta. Viimeisin pidempi kirjoitusjakso olikin se, kun luin ne 50 kirjaa ja satuilin niistä kaikkea mielestäni nokkelaa.

Olen jo jonkin aikaa sitten hyväksynyt sen junankaltaisen vääjäämättömyyden, että en kirjoita mitään ilman a. projektia b. ylimääräistä aikaa. Nyt onnekseni - tai onneksemme - Suomen valtio on mahdollistanut minulle molemmat: jään nimittäin huomenna maanantaina 2.4.2024 121 päivän mittaiselle vanhempainvapaalle.

En ole aivan 100 % varma, että jaksan joka päivältä jotain kirjoittaa, mutta ainakin saan taas juoksevan nuomeroinnin otsikkoihini. Sillä, vaikka tässä kuinka kuvittelisi tekevänsä joka päivältä jotain kirjoittelua, niin pelkkä vanhempainvapaalle siirtyminen ei toki tarkoita sitä, etteikö tässä oltaisi syvällä ruuhkavuosissa.

Mutta tavoitteena olisi kuitenkin päivitellä kuulumisia tänne. Ja instagramiin. Mitä taas aion tehdä? No muun muassa:

• Tutustua Itä-Helsingin lounaspaikkoihin lapsen kanssa,
• kiertää museoita,
• kuntoilla (ilman lasta),
• nähdä tuttuja kahviloissa ja 
• kiertää kirpputoreja.

Äkkiseltään voisi sanoa, että tavoitteet eivät ole kovin kummoiset. Edellisellä kerralla kun olin vanhempainvapaalla, oli kevät 2021, eikä silloin voinut tehdä näistä mitään. Joten nyt on kiinniotettavaa.

Tervetuloa mukaan tälle seikkailulle.