24.3.2015

Ruoste

Mä olin kirjoittamassa tänne lyhyttä juttua jääkiekosta, mutta jouduin jättämään sen kesken. Ei siksi että se olisi ollut huono juttu. Siitä olisi varmaankin tullut lopulta ihan yhtä hyvä kuin aikaisemmistakin aihetta käsitelleistä kirjoituksistani, eli ei mitenkään erikoinen, mutta ainakin harrastuneen ihmisen kirjoittama.

Mutta mä jätin sen tosiaan kesken. Mä en
äkkiä keksinyt itselleni kelpaavaa kuljetusta kohdasta a. kohtaan b. ja se alkoi jotenkin masentamaan. Yritin siirtyä sujuvasti mielipiteestä toiseen, mutta kieleni ei taipunutkaan haluamilleni mutkille. Se ei ollut nokkelasti kirjoitettua saati mielenkiintoista. Kirjoitin tylsää tekstiä.

Tämä vastoinkäyminen, vaikkakin pieni ja merkityksetön, sai mut muistamaan asian jota olen tässä pelännyt jo jonkin aikaa: ruostumisen.

Tuossa pari viikkoa sitten yritin puhua logiikasta ja retorisesta käänteestä, eli siis käytännössä toisen graduni teoriapohjasta, yhden itseäni fiksumman kaverini kanssa. Hän kysyi jossain vaiheessa, että onko tämä käsittelemäni aihe sama, kuin mitä sarjakuvassa Logicomix esiteltiin? Ja olihan se. Juurikin sama. Mä tajusin yhtäkkiä, että en muista enää merkittävimpiä nimiä, teorioita tai perusteluja lingvistisestä käänteestä, joita ei olisi esitelty siinä sarjakuvassa. Mun muistikuvani omasta gradustani oli toisen kirjoittamaa.

Sitä voisi kutsua snadiksi shokiksi (joka muuten on kuulemma sokki, jos oikein kirjoitetaan, mutta miksi kirjoitettaisiin?).

Mä valmistuin yliopistosta 2012 syksyllä. Tai oikeastaan pitäisi sanoa että keväällä, koska silloin muutettiin jääkaapinjakajan kanssa pois Turusta. Silloin tuntui siltä että blogia olisi voinut kirjoittaa päivittäin. Aiheet pulppusivat ja mielipiteitä riitti (omiakin). Siinä välissä olisi ollut luontevaa siirtyä opiskelumaailmasta työmaailmaan, sillä silloin mä olin terävä. Silloin mä olisin ollut täyttä timanttia saman tien.

Sata lähetettyä työhakemusta myöhemmin olin aivan yhtä toimeton kuin ennen lähettämistäkin. Se masentaa, kuten varmaan kaikki tilanteen kokeneet voivat todentaa. Päätin siis valmistua lopullisesti, jotta pääsisin ainakin täysillä mukaan työnhakuun.

Ei ehkä maailman fiksuin teko, mutta ainakin se pakotti elämässä eteenpäin.

Mä elän tällä hetkellä teknisesti toista, mutta käytännössä kolmatta akateemisen pätkätyöllistetyn työttömyysjaksoani. Ensimmäistä ei yhteiskunta laske, koska se oli opintoaikana, toinen oli Jakartan jälkeen ja tämä kolmas nyt nuorisoasiainkeskuksen jälkeen. Ensimmäisen aikana, kun tein sen toisen gradun vähän väen väkisin, mä vielä pysyin skarppina. Mutta toisen ja etenkin nyt kolmannen aikana tuntuu siltä että mä etäännyn jatkuvasti itseni ideaalista.

Mitään, mitä mä arkisin mietin, ei voi varsinaisesti kutsua korkeammaksi ajatteluksi. Toisiinsa alusta ja lopusta liimaantuvat päivät ja viikot turruttavat mieltä, enkä oikein kykene töiden etsinnältä rentoutumaan mihinkään liian haastavaan pitkiksi ajoiksi. Kaikki itsensä kehittäminen tuntuu ajanhaaskuulta työnhausta. Elämä on mautonta puuroa, jota tahdittaa satunnaiset pakotetut ulkopuoliset menot. Joita muuten vihaan, koska ne vievät aikaa työnhaulta.

Joten mä tyhmenen. Mä unohdan pikkuhiljaa tärkeimmät avuni ja kutistun. Surkastun ja pienenen. En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti. Mä ruostun ja kaikki se mikä vielä muutama vuosi sitten oli kirkasta ja terävää alkaa olla sumeaa ja tylsää.

Minä olen kohta sumea ja tylsä ihminen.

Eikä siinä mitään. Käytännössä kaikki ihmiset kulkevat läpi ajanjaksoja elämässään, jotka ovat kurjia ja vaikeita. Miksi valittaa, kun jollakin on asiat kurjemmin?

Yksi kaveripiiriin kuulunut tyyppi ilmoitti tuossa vähänaikaa sitten facebookissa saaneensa erään duunin, jota minäkin hain (enkä päässyt edes haastatteluun, tietenkään). Silloin kun menin NK:ll,e mun täytyi jonkun kuukauden ajan skarpata ihan tosi paljon. Musta tuntui, että mun tarvi tehdä töitä päästäkseni takaisin sellaiselle prosessointinopeudelle, joka mua itseäni tyydyttäisi. Mua pelottaa, että seuraavalla kertaa tämä sama teroitusaika on vielä pidempi ja sitä seuraavalla jälleen pidempi jne. Samaan aikaan nämä älyllisistä työtehtävistä toisiin siirtyvät kaverini eivät menetä itsestään muuta kuin ikävuosia. 


Putoan eka askeleen jäljestä. Sitten kaksi. Kolme. Neljä… jne.

Mä en ole vielä varjo itsestäni, mutta mä näen sieluni silmin, kuinka prosessi johtaa sinne. Mä tylsistyn hiljaa laatikossa, kunnes saavutan sen himmeyden asteen, jossa yhteiskunnalla on jälleen mulle käyttöä. Sitten kun mä en enää kykene tekemään älyllistä työtä, mut voi ohjata eteenpäin tekemään jotain mikä ei vaadi paljoa. Se on yhteiskuntarakenteen kannalta suunnaton sääli, sillä järjetöntähän on kouluttaa kansaa tekemään jotain mikä ei vaadi koulutusta. Henkilökohtaisesti mä en tiedä jaksanko sinne asti…

Nyt tässä vaiheessa pitäisi varmaan päästää lukija pois vaivaantumisen tilasta ja kertoa jotain positiivista. Mun pitäisi kertoa jotain, mikä virkistää mieltä ja antaa toivoa tulevasta. 

Anteeksi, etten voi antaa sellaista mitä minulla ei ole. 

Suosittelen katsomaan videon koko näytön kokoisena.

(ps. tämä ei ole mikään itsemurhaviesti. Jos tämän tekstin johdosta soitat ja kysyt että miten mulla menee, niin lupaan lyödä luurin korvaan.)

11.3.2015

Kannattaako äänestää?

Viimepäivinä sosiaalisessa mediassa on levinnyt erilaisten bloggareiden kirjoituksia siitä, kuinka he joko eivät äänestä tai todellakin äänestävät. Tämähän on tietenkin henkilökohtainen valinta, mutta jäin silti miettimään yleistä argumenttia siitä, ettei äänestäminen kannata.

Kannattaako äänestää? Siis niinkun yhteisten asioiden hoitamisen kannalta.

Kysymykseen on kaksi vastausta, riippuen vähän näkökulmasta. Kannattaako äänestää, jotta saa ajettua jotain tiettyä asiaa, vai kannattaako äänestää, jotta oma ääni on kuuluvissa päätöksenteossa? Jälkimmäiseen vastaus on aina kyllä, mutta asian puolesta äänestäminen ei olekaan ihan niin yksinkertaista.

Sanotaan vaikka, että haluat henkilökohtaisesti Suomen valtion tukevan opiskelijoita tulonsiirrolla nimeltä opintotuki. Jos äänestät ehdokasta, joka haluaa lisätä opintotuen etuutta, mutta eduskunta päättää laskea opintotukea, silloin sinun ei olisi kannattanut äänestää. Tai ainakaan äänestäsi ei ollut hyötyä lopputuloksen kannalta.

Nyt valtiotieteilijä minussa huutaa vaaleissa äänestämisen olevan aina hyödyllistä, sillä et voi tietää etukäteen eduskunnan äänestysten lopputuloksia ja poliittisia voimasuhteita. Äänestämättä jättämällä varmistaa ainoastaan sen, että omaa etua ajetaan vähemmän kuin aikaisemmin. Mutta ei välitetä tästä, vaan palataan asiaan.

Jos et ole kiinnostunut politiikasta, poliitikoista tai puolueista, olet tilastollisesti katsottuna jatkuvasti pienenevässä joukossa. Suomen vaalitutkimusportaalin mukaan kiinnostus politiikkaa kohtaan on kasvanut jatkuvasti vuodesta 1966 lähtien. Olet siis vähemmistössä tässä mielessä.

Politiikassa on kuitenkin ollut tapana esittää aina vaalien alla vaikutusmahdollisuudet käytännön keinojen kautta: yksi puolue sanoo ajavansa kuntauudistusta, toinen väittää tukevansa opiskelijoita ja kolmas haluaa lopettaa maahanmuuton. Tällä tavoin ihmiset, jotka ovat kiinnostuneempia asioista kuin politiikasta, päätyvät äänestämään puolueita.

”Minä en äänestä puoluetta vaan ihmistä!”

Eip. Sinäkin äänestät joko puoluetta tai valitsijayhdistystä – jos siis yleensä äänestät. Yksittäisten edustajien mielipiteet yksittäisistä asioista ovat lopulta suhteellisen merkityksettömiä, jos puolueen linja on niiden kanssa ristiriidassa. Erityisesti Vihreät jaksavat aina linkittää Twitterin täyteen listoja kansanedustajista, jotka ovat äänestäneet vastoin aiempia mielipiteitään, sillä ryhmäkuri määrittää äänestyskäyttäytymistä monissa vanhoissa puolueissa. 

Onko moraalitonta äänestää vastoin mielipiteitään? On tietenkin, mutta politiikan ennustettavuuden kannalta se on välttämätöntä. Pienemmät puolueet löytävät konsensuksen helpommin kokonsa ansiosta. Siksi vihreät ja Vasemmistoliitto ovat useammin yhtä mieltä asioista, kuin esimerkiksi SDP tai Kokoomus.

Olemme saaneet ensimmäisen vastauksen kysymykseemme siitä, että kannattaako äänestää.

Kyllä, kunhan muistaa että ääni menee lopulta aina puolueelle.

Okei, mutta puolueet sanovat yhtä ja tekevät toista. Tavalliselle ihmiselle politiikka näyttäytyy välillä jatkuvana kultaisen keskitien etsimisenä, jossa vilpittömät toiveet ja hyvän tekemisen halu väljähtyy mauttomaksi ja värittömäksi mössöksi. Tavallinen ihminen tahtoisi esimerkiksi käyttää lähellä olevia terveyspalveluja, mutta eduskunnassa puhutaan vain jostain SOTE-jaon merkityksistä kunnalliseen itsemääräämismalliin ja perustuslakiin, jonka joku lopulta kaataa pisararadan takia. Puolueet puhuvat siis sekavia ja politiikkaa on vaikea seurata, mutta riittävätkö ne syyksi olla äänestämättä?


Oikeastaan ongelma onkin juuri lisääntynyt kiinnostus politiikkaa kohtaan. Tiedonkulun helpottuessa, on tavallinen kansalainen kykenevä seuraamaan kansanedustuslaitoksen toimintaa. Ilman pitkäaikaista seuraamista ja varsin laajaa aiempaa tietopohjaa, voi eduskunnan toiminta kuitenkin näyttää hankalalta ja epämiellyttävältä. Jatkuvien kompromissien ja ristiinäänestysten suossa on ulkopuolisena vaikeaa nähdä olennaista.

Siksi pitää voida luottaa siihen, että puolueet toimivat lupaustensa mukaisesti siinä prioriteettijärjestyksessä, jonka ovat ilmoittaneet. Jos järjestys on vaikka 1. koulutus 2. sairaanhoito 3. uudet tiet, niin silloin puolueen on kyettävä pitämään aina pääasianaan koulutusta. Mikäli puolue rakentaa tämän jälkeen hallitusvastuussa teitä ja karsii kouluja, on se pettänyt äänestäjänsä ja seuraavissa vaaleissa ansaitsee saada selkäänsä. Näin ei kuitenkaan pääasiassa yleensä käy, ellei puolue ole luvannut jotain mahdotonta ja konkreettista, kuten täystyöllisyyttä tai nollaveroa.

”No mutta ei sillä oo väliä jos ne sanoo ajavansa koulutusta, mut se tarkottaa koulujen yksityistämistä”

Aivan oikein, mutta nyt ollaan kuitenkin Suomessa. Suomen eduskunnalla on lopulta hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa maan taloudelliseen tilanteeseen ja loppupeleissä hyvin suuri osa kansanedustajista jakaa samankaltaiset arvot hyvinvointiyhteiskunnasta. Suuret muutokset tapahtuvat tässä maassa varsin hitaasti, eikä käytännössä ole mitään pelkoa siitä, että äänestäminen oikealle tai vasemmalle aiheuttaisi seuraavalla vaalikaudella peruskoulun yksityistämistä tai julkisen sairaanhoidon lakkauttamisen. Tässä maassa politiikka on pitkälti käytännön pakkotilanteissa luovimista.

Sitten jos oikeasti alkaa kiinnostamaan oikeisto-vasemmisto -jako, niin siihen voi helposti tutustua. Mutta jos vain pohtii, että kannattaako äänestää, niin oikeiston ja vasemmiston eroja ei kannata liikaa miettiä. Suomessa on ollut oikeistoministerejä jotka ovat nostaneet veroja ja vasemmistoministerejä, jotka ovat yksityistäneet.

Toinen vastaus siis on: kannattaa äänestää, mutta ei ennen kuin katsoo mitä puolueet lupaavat ajaa eduskunnassa. 


***


Otan tähän loppuun vielä koonnin vuoden 2011 Eduskuntavaalien hallituspuolueiden kärkiteemoista, josta kukin aidalla keikkuva äänestäjä voi sitten pohtia, että toteutuivatko lupaukset tai että kuinka rehellisiä ne edes olivat. Jos joku puolue listasi yli 10 kohtaa, otan vain 10 ensimmäistä:



Kokoomuksen teemat (jotka jostain syystä on tehty oudosti luettavaksi kaksinkertaisella numeroinnilla)

1) Kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta ei pidä leikata.
2) Työn verotusta ei pidä ainakaan kiristää.

Kestävyysvajeen purkamisessa Kokoomus asettaa etusijalle seuraavat kolme keinoa.

1 PAREMPI TYÖELÄMÄ, PIDEMMÄT TYÖURAT
2 PALVELUT VOIDAAN TEHDÄ PAREMMIN
3 TYÖLLISTÄVÄ VEROUUDISTUS

SDP:n teemat

1 HYVINVOINTI SYNTYY TYÖSTÄ JA KESTÄVÄSTÄ KASVUSTA
2 VALTIONTALOUS ON TASAPAINOTETTAVA
3 TARVITAAN OIKEUDENMUKAINEN VEROUUDISTUS
4 SUOMI KÄYNTIIN

Vasemmistoliiton teemat (10/14):

1. Loppu kyykyttämiselle ja työehtojen polkemiselle
2. Verot maksukyvyn mukaan
3. Turvattu toimeentulo kaikille
4. Terveys ei ole kauppatavaraa
5. Joukkoliikenteestä halpaa ja helppoa
6. Tasa-arvoiseen sivistykseen
7. Aikaa vanhemmuuteen
8. Eläkkeellä on voitava elää hyvin
9. Yhdenvertaisuutta
10. Ilmasto-oikeudenmukaisuutta

Vihreiltä ei löydy Pohtivan kautta vaaliohjelmaa, mutta poliittinen ohjelma vuodelta 2010 löytyy:
Vihreä laatuyhteiskunta on ekologinen työn ja hyvinvoinnin yhteiskunta
Operaatio Maa
Rakastamme elämää: tavoitteena jokaisen hyvinvointi
Vihreä laatuyhteiskunta tarjoaa kestävää taloutta, työtä ja hyvinvointia
Vihreys on vastuuta koko maailmasta

RKP:n vaaliteemat, joita ei turhaan ole tiivistetty:
I
RKP haluaa kantaa vastuuta siitä, että saamme julkisen talouden tasapainoon. Tämän pitää tapahtua seuraavan kahden eduskuntakauden aikana, ja painopisteen on oltava tulevassa kaudessa. On vastuutonta antaa seuraavan ikäpolven kantaa kasvavan valtionvelan koko taakka. Siksi on aivan välttämätöntä ryhtyä rakenteellisiin toimenpiteisiin ja tarkastella kriittisesti kaikkia menoja ja tuloja. Tarvitsemme panostuksia, jotka vahvistavat kasvua ja nostavat työllisyysastetta. Harmaa talous on pysäytettävä.

II
RKP haluaa taata toimivan hoivan ja kattavat yhteiskunnan palvelut kaikille - lapsille, perheille ja ikääntyville. Kuntien palvelutuotantoa täytyy tehostaa. RKP katsoo, että tarvitsemme valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksen takaamaan sen, että kuntalaiset saavat palvelua ja että kunnat toimivat hyvin.

III
RKP vaikuttaa sen puolesta, että Suomen koulujärjestelmä esikoulusta korkeakouluun on laadukas ja yleissivistävä. Kilpailukykymme perustuu siihen. Koulun kulttuuria kantava ja identiteettiä luova rooli on keskeinen elävälle kaksikielisyydelle maassamme. Koulu on myös tasa-arvoisen, demokraattisen ja tasavertaisen yhteiskunnan perusta. Laadukas koulutus on hyvinvoinnin edellytys. Suomi tarvitsee kansalliskielten toimintaohjelman ja lupaus sellaisesta tulee kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan.

IV
RKP katsoo, että yritystoiminta luo työtä ja että työ luo hyvinvointia. Erityisesti mikroyrityksissä sekä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä on potentiaalia luoda uusia työpaikkoja. Pörssiin listautumattoman yrityksen osingon pitää edelleen heijastaa yrittäjän riskinottoa. Taloudellisesta menestyksestä ei pidä rangaista. Kulttuurilla ja luovalla taloudella on kasvava yhteiskunnallinen merkitys.

V
RKP näkee Pohjoismaat Suomen kansainvälisen yhteistyön luontevana perustana niin EU:ssa kuin muutoinkin. On tarvetta selkeälle yhteiselle pohjoismaiselle agendalle. Yhteistyötä voidaan edelleen voimistaa kulttuuri-, ympäristö-, puolustus-, talous- ja koulutuskysymyksissä. Pohjoismaiden taloudet muodostavat yhdessä maailman kymmeneksi suurimman talouden, mikä suo ainutlaatuisen mahdollisuuden ajaa yhteisiä etuja maailmanlaajuisesti.


KD:n vaaliteemat (10/14)

1. Laina syö lasten pöydästä
2. Yrittäjyys ja työllisyys hyvinvoinnin peruskiviä
3. On sairasta säästää terveydestä
4. Avioliitto on miehen ja naisen välinen
5. Ihmisarvo on markkina-arvoa tärkeämpää
6. Vanhuksilla ei ole aikaa odottaa
7. Ketään ei jätetä opintien varteen
8. Työ on paras kotouttaja
9. Kyllä kunnille, ei himmeleille
10. Turvallisuus tarvitsee tekijänsä

Että näin. Viime vaalikauden ongelmat tulevat aika selvästi esiin tässä listaa tarkastellessa. Puolueiden mainitsemista teemoista on kyllä puhuttu paljon, mutta tekoina on saavutettu varsin rajallinen määrä uudistuksia. Onko se sitten syy olla äänestämättä?

Mielestäni ei, mutta ehkä siinä on hyvä syy äänestää puolueen sisällä jotain toista ehdokasta?

hmmm…

(jatkuu ensi numerossa…)

2.3.2015

Blogi uudistui!

Tässä blogin kolmivuotissynttäreiden alla päätin tehdä tämän sivuston ensimmäisen suuren päivityksen. Eli, romukoppaan joutui vanha oranssinvioletti värimaailma, bloggerin oletusasettelu, sivupalkki, blogin nimi ja kaikki muukin höttö.

Eli vanha siirtymavaiheessa.blogspot.com johtaa kyllä edelleen tälle sivustolle, mutta viestintävirasto oli niin ystävällinen, että rahaa vastaan suostuivat minulle antamaan osoitteen www.wordman.fi. Päätin sitten samalla muuttaa siirtymävaiheen blogin alaotsikoksi joten tästedes mennään omalla nimellä eteenpäin.

Sisällöllisesti mitään suuria uudistuksia sivulle ei ole tullut. Tuohon yläreunan palkkiin laitoin erillisen sivun blogiarkistolle, mutta vanhat tekstit löytyvät edelleen tuolta sivun alalaidan Arkisto-valikosta. Alhaalta löytyvät myös avainsanat ja suosituimmat tekstit.

Kaikki vanhat postaukset ovat tallella, mutta linkkien punertava värimaailma on kadonnut. Päivittelen jonkin verran linkkejä boldatuiksi, mutta tuskin jaksan kaikkia korjata. Voi siis olla että joitain pienempiä päivityksiä teen vielä fontteihin tai linkkeihin, mutta ulkoasu pysyy nyt ainakin tovin tällaisena.

”Siirtymävaiheessa” –blogin alkuperäinen kuva oli muuten valtaisa suurennos pienestä palasta taivasta, jonka onnistuin kuvaamaan eräänä kevätaamuna ensimmäisessä Helsingin kodissani. Se vastasi bloggerin älyttömiä kokovaatimuksia tiedostokokonsa ja mittojensa puolesta. Käytin sitä kuitenkin lähinnä siksi, kun se kyseinen väri säilyi taivaalla vain häviävän pienen hetken, ennen kuin aurinko nousi. Koin sen mahtavaksi kuvaksi blogille joka kertoi siirtymävaiheesta.


Toivottavasti uudistukset ovat mieleen ja blogista tuli vähän luettavampi samalla. Iloisia lukuhetkiä :)

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...