Tekisipä mieli kommentoida Suomen eduskunnan lakivaliokuntaa, sen selkärangattomia jäseniä ja Suomalaisen politiikan alennustilaa, mutta olen oikeastaan sanonut jo kaiken oleellisen täällä.
Sen sijaan kommentoin toista aihetta, joka on ollut mediassa viime päivinä pinnalla, nimittäin hevosenlihakohua. Luin tuossa päivänä toisena YLE:n nettisivuilta mielenkiintoisen jutun 1960-luvun margariinikriisistä. Margariinin rasva paljastui käytännössä tehdasjätteeksi kaikesta mahdollisesta rasvaa jälkeensä jättävästä roskasta, kuten esimerkiksi kuolleista kissoista. Oikeastaan aika hyvin siis verrattavissa hevosenlihakohuun, jossa geenitekniikalla on mahdollista tutkia lihan alkuperää niin tarkkaan, että saadaan selville sisällössä olevan mukana – sanotaan se niin kuin asiat ovat – kaiken maailman paskaa.
Mutta onko se väärin? Lihateollisuus on teollisuutta. Lehmät eivät kirmaile laitumella ja ystävällinen maamies ei lue possuilleen iltasatuja ennen nukkumaanmenoa. Teollisuus, koneistaminen, liukuhihnat, massatuotanto ja savupiiput ovat niitä sanoja joita pitäisi pyöriä silmissä silloin kun puhutaan lihateollisuudesta. Kävele Citymarkettiin tai Prismaan sisälle ja katso sitä hunajamarinoidun broilerin määrää. Kauan broilerissa on myyntiaikaa? Pari päivää? Viikko? Väitänpä että broilerit vaihtuvat niistä hyllyistä useammin kuin kerran viikossa. Laske tämän jälkeen lähialueesi Citymarketit ja Prismat yhteen. Ei siinä ehdi ystävällinen kanankasvattaja herra Snellman opetella jokaisen broilerihybridi Ross 508:n tai Ross 308:n nimeä niiden viiden viikon elinaikana, ennen kuin Tarmo lähikauppias soittaa tarvitsevansa uuden erän ohuen ohuita isomummon kotitilaleikkeitä.
Lihan syöminen nähdään normitilana, jonka haastaminen on hippeilyä tai ”oman maailmankuvan pakottamista”. Helsingin kaupunginvaltuustossa käyty kasvisruokapäiväkeskustelu on oikein oivallinen esimerkki tästä. Lihaan suhtaudutaan tunteella, jonka haastaminen järkevillä väitteillä ei vaan onnistu. Lihakeskustelu muistuttaa tässä mielessä vähän Anu Silfverbergin mainostamaa äiteyskeskustelua. Sanot mitä vaan, aina joku väittää tietävänsä paremmin koska (lisää haluamasi jumala argumentti).
Eineksistä löytyi hevosta – hyvä. Hyvä monessakin mielessä. Ainakin eläimistä käytetään kaikki osat hyödyksi. Se ei oikeuta tappamista ravinnoksi, mutta sentään tekee tappamisesta vähemmän turhaa. Hain tappaminen evien takia tai sarvikuonojen teurastaminen sarvien vuoksi on paitsi raakalaismaista, myös turhaa. Olen todella tyytyväinen siitä tiedosta, että teurastetuista eläimistä sentään käytetään kaikki osat.
Hyvä myös että Suomalaisia vihdoinkin alkaa kiinnostaa ruoan alkuperä. Okei, lihaan suhtaudutaan edelleen tunteella eikä järjellä, mutta sentään lihan syömistä edes ajatellaan jollain tasolla. Kutsutaan sitä nyt vaikka sitten ensimmäiseksi askeleeksi pitkällä tiellä kohti vastuullisempaa ravinnontuotantoa. Hyvä että vihdoinkin jokin skandaali riitti herättämään suomalaiset, vaikkakaan kyseessä ei suinkaan ole lainkaan se asia josta pitäisi olla tuohtunut. Paljon pahempaa kuin teurasjätteen syöttäminen teurastajille, on teurastettavien kiduttaminen itse prosessin aikana, kuten sikatiloilla tuntuu paljastuvan tämän tästä.
Meneekö tämä vähän paasaamiseksi? No, ehkä se on tässä tapauksessa ansaittua. Elintarviketeollisuus ei ole mikään isomummola jossa poimitaan marjoja pensaista, vaan raakaa bisnestä. Mitä nopeammin se iskostuu ihmisten päähän, sitä parempi.
No pitäisikö tässä sitten kaikkien ryhtyä kasvissyöjiksi? Joo, mutta ei kaikki kuitenkaan ryhdy. Olisin todella tyytyväinen jo siitä, että ihmiset kuluttaisivat vastuullisemmin. Luomutuotteet, reilu kauppa ja lähituotanto ovat kaikkien ulottuvissa, mutta tahtoa vaan puuttuu. Lisäksi kun hylättäisiin karppaukset ja muut vastuuttomat perseilyt ja siirryttäisiin riittäviin annoskokoihin ja lautasmalliin, niin samalla saataisiin muutettua kulutustottumuksia ihan huomaamatta terveempään suuntaan. Pieniä askeleita. Kaikkien ei tarvitse pelastaa maailmaa, mutta ihan kiva olisi jos ehdoin tahdoin ei sitä yrittäisi myöskään tuhota.
Sen sijaan kommentoin toista aihetta, joka on ollut mediassa viime päivinä pinnalla, nimittäin hevosenlihakohua. Luin tuossa päivänä toisena YLE:n nettisivuilta mielenkiintoisen jutun 1960-luvun margariinikriisistä. Margariinin rasva paljastui käytännössä tehdasjätteeksi kaikesta mahdollisesta rasvaa jälkeensä jättävästä roskasta, kuten esimerkiksi kuolleista kissoista. Oikeastaan aika hyvin siis verrattavissa hevosenlihakohuun, jossa geenitekniikalla on mahdollista tutkia lihan alkuperää niin tarkkaan, että saadaan selville sisällössä olevan mukana – sanotaan se niin kuin asiat ovat – kaiken maailman paskaa.
Mutta onko se väärin? Lihateollisuus on teollisuutta. Lehmät eivät kirmaile laitumella ja ystävällinen maamies ei lue possuilleen iltasatuja ennen nukkumaanmenoa. Teollisuus, koneistaminen, liukuhihnat, massatuotanto ja savupiiput ovat niitä sanoja joita pitäisi pyöriä silmissä silloin kun puhutaan lihateollisuudesta. Kävele Citymarkettiin tai Prismaan sisälle ja katso sitä hunajamarinoidun broilerin määrää. Kauan broilerissa on myyntiaikaa? Pari päivää? Viikko? Väitänpä että broilerit vaihtuvat niistä hyllyistä useammin kuin kerran viikossa. Laske tämän jälkeen lähialueesi Citymarketit ja Prismat yhteen. Ei siinä ehdi ystävällinen kanankasvattaja herra Snellman opetella jokaisen broilerihybridi Ross 508:n tai Ross 308:n nimeä niiden viiden viikon elinaikana, ennen kuin Tarmo lähikauppias soittaa tarvitsevansa uuden erän ohuen ohuita isomummon kotitilaleikkeitä.
Lihan syöminen nähdään normitilana, jonka haastaminen on hippeilyä tai ”oman maailmankuvan pakottamista”. Helsingin kaupunginvaltuustossa käyty kasvisruokapäiväkeskustelu on oikein oivallinen esimerkki tästä. Lihaan suhtaudutaan tunteella, jonka haastaminen järkevillä väitteillä ei vaan onnistu. Lihakeskustelu muistuttaa tässä mielessä vähän Anu Silfverbergin mainostamaa äiteyskeskustelua. Sanot mitä vaan, aina joku väittää tietävänsä paremmin koska (lisää haluamasi jumala argumentti).
Eineksistä löytyi hevosta – hyvä. Hyvä monessakin mielessä. Ainakin eläimistä käytetään kaikki osat hyödyksi. Se ei oikeuta tappamista ravinnoksi, mutta sentään tekee tappamisesta vähemmän turhaa. Hain tappaminen evien takia tai sarvikuonojen teurastaminen sarvien vuoksi on paitsi raakalaismaista, myös turhaa. Olen todella tyytyväinen siitä tiedosta, että teurastetuista eläimistä sentään käytetään kaikki osat.
Hyvä myös että Suomalaisia vihdoinkin alkaa kiinnostaa ruoan alkuperä. Okei, lihaan suhtaudutaan edelleen tunteella eikä järjellä, mutta sentään lihan syömistä edes ajatellaan jollain tasolla. Kutsutaan sitä nyt vaikka sitten ensimmäiseksi askeleeksi pitkällä tiellä kohti vastuullisempaa ravinnontuotantoa. Hyvä että vihdoinkin jokin skandaali riitti herättämään suomalaiset, vaikkakaan kyseessä ei suinkaan ole lainkaan se asia josta pitäisi olla tuohtunut. Paljon pahempaa kuin teurasjätteen syöttäminen teurastajille, on teurastettavien kiduttaminen itse prosessin aikana, kuten sikatiloilla tuntuu paljastuvan tämän tästä.
Meneekö tämä vähän paasaamiseksi? No, ehkä se on tässä tapauksessa ansaittua. Elintarviketeollisuus ei ole mikään isomummola jossa poimitaan marjoja pensaista, vaan raakaa bisnestä. Mitä nopeammin se iskostuu ihmisten päähän, sitä parempi.
No pitäisikö tässä sitten kaikkien ryhtyä kasvissyöjiksi? Joo, mutta ei kaikki kuitenkaan ryhdy. Olisin todella tyytyväinen jo siitä, että ihmiset kuluttaisivat vastuullisemmin. Luomutuotteet, reilu kauppa ja lähituotanto ovat kaikkien ulottuvissa, mutta tahtoa vaan puuttuu. Lisäksi kun hylättäisiin karppaukset ja muut vastuuttomat perseilyt ja siirryttäisiin riittäviin annoskokoihin ja lautasmalliin, niin samalla saataisiin muutettua kulutustottumuksia ihan huomaamatta terveempään suuntaan. Pieniä askeleita. Kaikkien ei tarvitse pelastaa maailmaa, mutta ihan kiva olisi jos ehdoin tahdoin ei sitä yrittäisi myöskään tuhota.
”Ei tässä hevosenlihaa vastusteta, vaan sitä että tuoteselosteessa ei lue mitä tässä on sisällä.”
Palaan alkuperäiseen kysymykseeni: onko se väärin että ruoassa on kaiken maailman paskaa? No on, mutta totta vie me olemme ansainneet sen.
Kirjoittaja on 28-vuotias lihansyöjä, joka söi noin viiden vuoden ajan lapsuudessaan joka ilta paketillisen HK:n eineslihapullia.