Mä olen väärä ihminen kirjoittamaan manifestia. Asioilla on aina vähintään kaksi puolta ja useimmiten samaa ilmiötä voi tarkastella niin monesta näkökulmasta, kuin katsojia vain riittää. Manifestit ovat aina jotenkin niin täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan, että pohtivan humanistin on vaikea samaistua niiden kapeisiin putkivisioihin.
Silti, olen nyt löytänyt ilmiön, josta pitäisi kirjoittaa manifesti. Ongelmana vain on se, että kyseessä on maailman tylsin asia: hallinnollinen terminologia.
Kiitos kun jatkoit lukemista tuon lauseen jälkeen. Asia on nimittäin paljon tärkeämpi, kuin miltä se aluksi kuulostaa. Sitä on vain hirveän vaikea kirjoittaa manifestiksi tai edes kauhean mielenkiintoiseen muotoon. Perusidea on kuitenkin tämä: hallinnollisella terminologialla luodaan malleja, joissa ihminen ei enää kykene ymmärtämään järjestelmän toimintaa. Eli yksikertaisesti: ilmaisu on tylsä, sillä se pitää sisällään asioita, joita sinun ei haluta tietävän.
Okei, ei mitään uutta, vai mitä? Poliitikot kirjoittavat tylsiä lakeja, joiden sisältöä ei ymmärretä valmisteluvaiheessa, vaan vasta kun lait ovat voimassa ja vaikuttavat ihmisten arkeen.
Ei, ei ja ei. Tästä ei ole nyt lainkaan kyse.
Olen tässä viimeaikoina tutustunut melko paljon talouden toimintaan ja erityisesti arvopaperimarkkinoiden mekanismeihin. Se on ollut lähinnä kivuliasta, sillä termistö on uutta ja nimien takana piileviä ilmiöitä on lähes mahdotonta hallita ilman alan korkeakoulututkintoa. Okei, näin on tietty kaikilla toimialoilla, joten miksi tämän nyt sitten pitäisi olla joku manifestin paikka?
Koska termeillä harvat hallitsevat maailmaa. Kävin katsomassa tässä pääsiäispyhien aikana elokuvan The Big Short. Elokuva kertoo ihmisistä, jotka olivat mukana vuoden 2008 finanssikriisiin johtaneissa arvopaperikaupoissa. Sen suurin ansio oli juuri terminologian selittämisessä, jota en nyt viitsi tässä paljastaa sen enempää. Sanottakoon kuitenkin, että se tehtiin tosi hyvin ja ajoittain erittäin kiinnostavasti.
Ja siinä popcornin käryssä mä sen sitten hoksasin: ei tämä terminologia ole olemassa sen takia, että se selittäisi toimintaa, vaan siksi, jotta sitä ymmärtäisi vain muutamat. Vaikeaa termiä käytetään, koska se luo valtasuhteen sanojan ja kuulijan välille. Koulutus demokratisoi ja hallinnollinen jargon epädemokratisoi.
Ja ei, en saanut mitään Foulcault’laista herätystä siinä elokuvateatterissa. Michel setä nyt kuului jokaisen itseäänkunnioittavan humanistin pakkolukemistoon opiskeluaikana. Harvoin vaan tulee sellaisia hetkiä, joissa yhtäkkiä tajuaa maailmaa paljon paremmin. Hetken ajan kaikki oli kirkasta.
Terminologian takana piilottelu kuulostaa vähän foliohattuiselta salaliittoteorialta, mutta sille kannattaa antaa hetki upota. Sillä, miten asioista puhutaan, on nimittäin väliä. Se on koko tämän jutun ydin – kyse ei ole siitä mitä sanot vaan miten sen sanot.
Kuvitellaanpa, että perustettaisiin sotilasliitto, jolle pitää saada laaja kansan tuki. Mikä sille nimeksi? NATO. NATO kuulostaa helpolta ja massiiviselta. Tai jos halutaan uudistaa terveydenhuolto, mutta sen vakuutusjärjestelmä on erittäin monimutkainen ymmärtää? Obamacare, sen tajuaa daijukin.
Entäpä jos halutaan tehdä puolisalainen vapaakauppasopimus jota ihmiset todennäköisesti tulevat vihaamaan? TTIP kuulostaa hyvältä nimeltä, eihän sitä kukaan muista. Joo, TTIP on lisäksi sellainen että suurin osa ihmisistä todennäköisesti unohtaa kirjainten oikean järjestyksen samantien sen kuultuaan.
Merkittävän asian nimeäminen tylsäksi on nimittäin julkista kuurupiiloa. Argumenttina voi aina sanoa, että kyllähän tästä on tiedotettu. No joo, on. Teknisesti. Kysymys kuuluukin: kuinka pitkään ja mitä kaikkea sanojen harmauden kilven takana voi tehdä.
Tämä ilmiö on sama politiikassa, markkinoilla ja hallinnossa. Sinun, juuri sinun vaikutusmahdollisuutesi maailmaan vähenee jatkuvasti sitä mukaan kun me ihmisyhteisönä hyväksymme hallinnollisen jargonin hyväksyttävänä tapana puhua asioista.
Ehkä pahinta tässä kaikessa kuitenkin on se, että hallinnon jargonin ilmiö voi syntyä myös ilman, että taustalla on vapaamuurareita tai Odessaa istumassa pitkän lasipöydän ääressä pääkallosaarella nauramassa hölmöille sala-alamaisille. Ei, asioita naamioiva hallinnollinen terminologia voi myös syntyä osittain vahingossa, puhtaasti hallinnollisen kielen kulttuurista.
Otan esimerkiksi oman työnantajani, Helsingin kaupungin.
Helsingin kaupunginkanslian viestintä yrittää rummuttaa Pohjois-Esplanadilta maailmalle suurta uutista, joka koskee jokaista helsinkiläistä. Uutisen nimi? Johtamisjärjestelmän uudistus. Enkä edes valehtele. Suuri uudistus, joka muokkaa kaupungin palveluja rankasti uuteen muotoon, on nimetty Johtamisjärjestelmän uudistukseksi, josta tällä hetkellä uutiset löytyvät "Kaupunki uudistuu" sivun alta.
Olen pohtinut pääni puhki, miksei kaupunki ole halunnut käyttää uudistuksen nimenä paljon mediahuomiota saanutta pormestarimalliin siirtymistä? Siitä uudistuksessa nimittäin pohjimmiltaan on kyse: Helsinkiin tulee valtuuston valitsema toimikautinen pormestari ja neljä apulaispormestaria, joiden johdettavaksi tulee kaupungin koko toimintakenttä jaettuna neljään toimialaan.
Kaupungin 31 virastoa tulee yhdistymään neljäksi, siinä on se uutisen toinen koukku. Eli samalla kun kaupunki muuttaa ylimmän johtonsa, muuttuu mukana palveluntuotanto todella dramaattisesti. Johtamisjärjestelmän uudistaminen on siis terminä tavattoman oikea ja hyvä, mutta rannat varjele kuinka se maistuu byrokraatilta.
Helsinki siis on piilottanut hallinnollisen terminologian taakse suuren uudistuksen, jonka mittakaavaa ei tavallinen helsinkiläinen tule tajuamaan, ennen kun se on jo olemassa.
Olen tehnyt valveutuneilla medialukutaitoisilla kavereillani pistokokeita: ”Tiedätkö mikä on Helsingin johtamisjärjestelmän uudistus? Jaa et, no tiedätkö mikä on pormestarimalliin siirtyminen?” Tulos on tällä hetkellä murskaava 0-10. Kukaan ei ole kuullutkaan johtamisjärjestelmän uudistuksesta, mutta kaikki tietävät, että kaupunkiin tulee kohta pormestari.
Eikä kyse ole edes siitä, ettei asiasta tiedotettaisi. Hallinnollisen terminologian hienous/kamaluus onkin siinä, että kun se kuulostaa tarpeeksi tylsältä, niin vaikka siitä tiedotettaisiin ja tiedotettaisiin göbbelsmäisiä määriä lentolehtisiä, postiluukuista, se ei kiinnosta ketään ennen kuin sen arkeen vaikuttava puoli konkretisoituu.
Miksi? Koska hallinnollisella terminologialla näkyvät asiat ovat näkymättömiä.
Ja siksi me tarvitsemme manifestin. Siksi meidän olisi aika ottaa tila takaisin kieleltä, joka myös hyvää tarkoittavien ihmisten käsissä muuttaa maailmamme epätasa-arvoiseksi.
Mutta vielä toistaiseksi hyvän äänitorven puuttuessa, saamme tyytyä profeettoihin, jotka puhuivat aiheesta jo kymmeniä vuosia sitten.