Mladic vihdoinkin oikeuden edessä!

Tänään 16.5.2012 alkaa Haagissa Ratko Mladicin oikeudenkäynti. Mikäli helvetti olisi olemassa, olisi siellä oma pikku kolo varattuna yksin tälle herralle.

Olin jotenkin otollisessa iässä Bosnian sodan aikaan. En muista itse taisteluista juurikaan muuta kuin hajanaista uutisointia, mutta Srebrenican myötä opin kansanmurhan käsitteen aika nuorella iällä. En muista tietäneeni toisen maailmansodan juutalaisten kansanmurhasta, varmaankin tiesin, mutta lapsen mielessä kaukaiset asiat tuntuvat oudoilta ja vierailta. Bosnia oli kuitenkin asia jonka kohtasin joka aamu tv-uutisissa. Löysin maan kartalta ja kykenin ymmärtämään tehtyjen rikosten kauheuden.

Sodan jälkipuintia en oikein seurannut. Johtuen ehkä siitä, että jälkipuinti on ollut hyvin hidasta touhua. Syyllisiä jahdattiin vähän puolitosissaan ja minusta jotenkin tuntui että kaikki meni jotenkin ohi. Ehkä se oli myös oman elämäntilanteen syytä: esiteiniä ei oikein jaksanut kiinnostaa kaivaa tietoa esille jos sitä ei aamutelkkarissa väkisin syötetty.

Nyt vanhemmalla iällä olen ahminut jonkin verran alueen historiaa. Lähinnä olen yrittänyt ymmärtää nationalismin roolia Jugoslavian hajoamisessa ja syitä sodan syttymiselle. Joudun toteamaan, etten ymmärrä vieläkään. En ymmärrä mikä saa vierekkäin eläneet ihmiset tappamaan yhtenä aamuna naapureitaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että suurten mullistusten yhteydessä karismaattisten johtajien roolit korostuvat. Nämä uusien kansakuntien johtajat ovat oikeasti sellaisia hahmoja joihin kansan täytyy asettaa uskonsa. Vanhojen auktorien kadotessa, etsitään uutta johtotähteä, joka loisi uskon paremmasta tulevasta.

Esimerkkinä Boris Jeltsin. Miestä voi kritisoida monesta asiasta. Hän toi Venäjälle ryöstökapitalismin ja oli hajottaa koko valtion siinä samalla. Hän oli ulkopolitiikassa täysi vitsi lentokenttäepisodien ja muiden humalaisten törttöilyittensä ansiosta. Hän kuitenkin silti onnistui estämään valtion syöksymisen sisällissotaan ja täyteen anarkiaan. Silloin kun tarve vaati, silloin kun Venäjällä yritettiin vallankaappausta, Jeltsin sai tilanteen raukeamaan. Maa jatkoi olemassaoloaan suhteellisen kivuttomasti, suhteutettuna siihen että valtiossa oli ajettu läpi ehkä maailmanhistorian ehkä suurin talousreformi.

Entisessä Jugoslaviassa nousivat kansoja johtamaan hahmot kuten Radovan Karadžić, Slobodan Milošević ja Ratko Mladić. Nämä miehet olivat kansanjohtajia. Heidän olisi pitänyt ajaa valtioliiton hajoamista rauhallista kautta ja ainakin pyrkiä minimoimaan väkivaltaa. Sen sijaan Karadzicin, Milosevicin ja Mladicin johdolla Bosnian sodassa nähtiin aivan toisen maailmansodan tason kauheuksia. Esim. nykyaikaisen sodankäynnin pisin kaupungin piiritys Sarajevossa 5.4.1992-29.2.1996, jossa siis lähinnä ammuttiin raskailla aseilla siviilejä. Sitten oli jo mainittu Srebrenican verilöyly, jossa tapettiin yli 8000 muslimimiestä ja poikaa. Nämä siis lähinnä kaikkein tunnetuimpina rikoksina mainittakoon, tapahtumasarjasta tuntuu paljastuvan edelleen uusia kauheuksia. Joukkohautoja löytynee vielä.

Minulla on ollut viimevuosina harrastus. Se ei vie paljoa aikaa, mutta olen ottanut sen tavaksi. Aina kun joku näistä kolmesta ihmisperseestä on joko saatu kiinni tai heidän oikeudenkäyntinsä on alkanut Haagissa tai tuomio on langetettu tai he ovat kuolleet, olen käynyt nostamassa maljan. Olen humanisti ja yhteiskuntatieteilijä. Aina kun sota syttyy, on ihminen hävinnyt ja järjettömyys voittanut. Siksi on mielestäni hyvä, että ajattelevat ihmiset muistavat mitä heidän epäonnistuessaan historiankirjoihin jää merkinnäksi. Mikäli insinööri epäonnistuu suunnittelussa, rakennukset romahtavat. Mikäli aatteidenmuovaajat epäonnistuvat, yhteiskunnat romahtavat.

Tänään siis alkaa Mladicin oikeudenkäynti ja minä kohotan sille maljan. Oikeudenkäynnin alkaminen on merkki siitä että ihmisyys voittaa lopulta, ja mielestäni sitä sopii Bosnian sodan pääjehujen tapauksessa juhlia.