31.7.2012

Gradukärpäsen puraisu


Heräsin tuossa yönä eräänä ja tajusin: ainoa asia valmistumisen ja nykyisen olotilani välillä on noin 60 sivua gradua. Se oli sellainen ”kirkkauden hetki”.

Minulla on jo yksi tutkinto taskussa ja olen leikkinyt olevani työnhakijana Helsingissä. Noh, en ole. Olen siirtymävaiheessa, kun kuvittelen jatkuvasti tekeväni gradua. En pääse kummassakaan prosessissa kunnolla eteenpäin. Teen siis nyt pari viikkoa/kuukauden 100% gradua. Arvosanoilla ei ole enää mitään merkitystä tässä vaiheessa, vain sivumäärällä ja sillä, hyväksytäänkö opinnäytetyö.

Eli siis Ruandaa aamusta iltaan kunnes sivumäärät loksahtavat kohdilleen. Onhan se aavistuksen masentava ajatus lähteä metsästämään pelkkää valmistumista ilman arvosanaa, mutta toisaalta oma jaksaminen on tällä hetkellä niin huonoa, että jokin muutos pitää saada aikaiseksi.

Asetin itselleni tavoitepäivämääräksi ensimmäisen lokakuuta, jolloin siis työ saa luvan lähteä viimeistään esitarkastukseen Turun yliopiston valtio-oppiin. Tämän jälkeen aion lähteä ulkomaille, huolimatta hinnasta ja muista menoista.

Eli lähinnä tällainen ”mitä minulle kuuluu” –viesti tähän heinäkuun loppuun :)

(ja vähän ehkä halusin myös julkisesti ilmoittaa päivämäärän, että motivaatio tulee riittämään)

18.7.2012

Kun omat ampuvat


Hyvä tyyppi Simon Pegg puhui itsensä pulaan Twitterissä. Pegg oli mennyt kommentoimaan San Diegon Comic Conissa näkemiään kauniita cosplay-asuja ja niitä yllään pitäneitä naisia. Eräs twiittaaja sitten närkästyi tästä ja alkoi käydä Peggin kanssa dialogia (lue se täältä).

Lievä kiusaus olisi lähteä analysoimaan sitä, miksi kirjoittaja on sekä oikeassa että väärässä väitteineen, mutta oikeastaan se on jo sinällään turhaa. Jos kirjoittajan närkästyminen johtui siitä, että Simon Pegg objektivoi 12 varsin kaunista naista, jotka ovat tulleet valinneeksi cosplay-asuikseen prinsessa Leian orja-asun Jedin Paluusta, ei koko keskustelu mielestäni ansaitse enempää analysointia. Joo, Pegg katsoi naisia koristeina ja joo, naiset olivat tulleet tapahtumaan katsottaviksi. Leialla olisi ollut trilogiassa enemmänkin ja parempia asuja mistä valita. End of story (sort of, ei se koskaan oikeasti lopu).

Lueskellessani illalla juttua netistä, mieleeni muistui parin viikon takainen We love Helsinki -kohu. Kaiken taustalla siis oli se, kun joku meni ja hermostui We Love Helsingin järjestämissä Kuudennen linjan Juhannustansseissa DJ:n kommentteihin, joissa miehiä käskettiin hakemaan naisia tansseihin ja kommentoitiin naisten pukeutuneen miehiä varten. Itse keskustelu on jo ilmeisesti kadonnut tapahtuman FB-sivuilta, mutta Kaasuputki kirjoitti kohusta loistavasti täällä (toinen viittaus kyseiseen blogiin lyhyessä ajassa, mikäs mulla nyt on?).  Milla Paloniemen sarjakuva aiheesta on lyhyempi ja melko osuva kuvaus esim. omista ajatuksistani tästä kohusta. Myös Pertti Jarla kirjoitti varsin kivasti aiheesta.

Noniin, siinä sitä on luettavaa maailmaan syydetty varsin pienestä jutusta. Se mikä kuitenkin yhdistää näitä molempia kohuja, siis Peggiä ja WLH:ää, on niiden kohdistuminen lähtökohtaisesti ”omiin joukkoihin”. Pegg on tehnyt ehkä yhden televisiohistorian nörteimmistä sarjoista Spaced – Avaruuden tuntua. Sekä nörttiunelmilta tuntuvia elokuvia, kuten Shaun of The Dead, Paul ja Hot Fuzz. Tyyppi oli jopa Scotty uudessa Star Trekissä! WLH taas on osallisena Flowssa, järjestää pyöräretkiä mattolaitureille, pyörittää omaa kaupunkifestivaaliaan ja muutenkin mainostaa sivuillaan yhtä jos toista elävän kaupunkikulttuurin juttua. Sellaisia juttuja, joista yleensä voi kuka tahansa nauttia sukupuolirooliin katsomatta.

Myönnettäköön etteivät kumpikaan kritiikin kohteista saaneet kritiikkiä syyttä, mutta kohtuuttomasti kylläkin. Sekä Peggin että WLH:n ongelma onkin juuri se, että he/ne ovat osa viiteryhmäänsä. WLH on osa nuorta ja urbaania kaupunkilaisten kulttuuria, jossa syrjiminen ja arvottaminen ovat historiaa. Simon Pegg on nörtti joka tekee nörteille elokuvia.

En nyt viitsi alkaa toistamaan kaikkea sitä mitä jo mainitsemissani blogeissa ja kirjoituksissa on toisteltu, mutta esitän pyynnön: rakkaat ystävät, tuntekaa vihollisenne. Me valtaväestöön tai muuhun koettuun enemmistöön kuluvat yksilöt olemme usein helppoja kohteita kritiikille, sillä saatamme huomaamattamme toteuttaa kulttuuriimme juurtuneita sortavia rakenteita, mutta emme me tee sitä tahallamme! Kritiikkiä on sopivaa esittää, mutta silloin on syytä pitää mielessä kritiikin kohde: onko kyseessä samoja arvoja kannattava ihminen vai tyyppi joka lähtökohtaisesti vihaa sinua.

En voi olla miettimättä sitä, että valtaosa tästä kritiikistä tulee kohdistetuksi omiin joukkoihin juuri sen takia, koska he ovat velvoitettuja todistamaan olevansa ”omia joukkoja”. Hyökkäys heitä kohtaan pakottaa heidät vastaamaan, toisin kuin jonkun joka lähtökohtaisestikin vastustaa tasa-arvoa tai ei näe sukupuolittuneessa yhteiskunnassa mitään vikaa.

Ikään kuin tässä elettäisiin jatkuvassa epätietoisuuden tilassa, jossa osapuolet jatkuvasti joutuvat todistelemaan olevansa osa omaa viiteryhmäänsä. ”Enkö saa olla täällä jos olen homo?” ”Kyllä minäkin voin olla täällä vaikka olen hetero!” ”Naisilla on oikeus pukeutua cosplay-asuihin itseään varten!” ”Olen minäkin suvaitsevainen vaikka tyttöjä katselenkin!” AAAAAAARRRGGHH!

Kaikki tämä johtuu paitsi ennakkoluuloista, epävarmuudesta, itsetunnon puutteesta, huumorintajun puutteesta ja nuoruudesta myös siitä että internetissä mielipiteet kärjistyvät nopeasti ja sarkasmille ei olemassa omaa kirjaintaan. Internet on vihakone.


16.7.2012

Kesäkuulumisia


Blogin hiljaiselo kesäkuukausien ajalla oli aika odotettavissa oleva asia. Ei sillä, että mitään kommentoimisen arvoista ei maailmalla tapahtuisi. YK:ssa käydään asekauppasopimusneuvotteluja, joka on yksi merkittävimmistä globaalin yhteisön tapahtumista vähään aikaan, Syyriassa muuttuu kansanmurhan naamioiminen sodaksi aina vaan vaikeammaksi ja vaikeammaksi sekä Euron kriisi syytää politiikoilta tyhmiä kommentteja tyhmien kommenttien perään.

Jätän kaikki ne sivuun jotain toista kertaa varten. Tänään kerron teille siitä kun minulle tarjottiin töitä.

Tai no ilmaisu ”tarjottiin töitä” on vähän virheellinen. Olin kaverini kanssa viettämässä kesälomankaltaista vapaata kauniissa Hyvinkään pitäjässä pohjoisella Uudellamaalla. Kävelimme sateesta sisälle ravintola Medicin Maniin, istuimme pöytään ja puhelimeni soi. Hengästyneenä, märkänä ja juuri ruokalistan eteen saaneena en ollut parhaimmillani käymään keskustelua. Miellyttävä ääni puhelimessa kyseli CV-netin ilmoitukseni perusteella, olisinko innostunut lähtemään yritystoimintaan mukaan itsenäiseksi yrittäjäksi.

Okei, varmaankin kaikki tätä blogia lukevat ihmiset ovat vilkaisseet henkilötieto-osiotani tai ovat ainakin tietoisia taustoistani. Voitte vaan kuvitella miten hämmentynyt olin puhelimessa. Kiersin kysymykset vetoamalla sen hetkiseen tilanteeseeni ja pyytämällä ihmistä laittamaan minulle tarjouksensa yksityiskohtia sähköpostitse. Päivää myöhemmin sain viestin.

Tässä vaiheessa on hyvä selvittää pari juttua: ensinnäkin, en halua tehdä kyseisen tarjouksen tehnyttä ihmistä tunnistettavaksi tällä sivustolla, sillä mielestäni käymämme keskustelu tehtiin hyvässä hengessä ja rehellisin perustein. Toiseksi, ihmiset jotka julkaisevat saamiaan kirjeitä tai sähköposteja ovat mielestäni daijuja, joten en halua sitä tehdä, vaikka käsittääkseni minulla olisi oikeus siihen. Kuitenkin referoin saamaani tarjousta ja yritystä joka oli bisnesmallin taustalla, sillä se kertoo yrityksestä ja sen tavasta suorittaa liiketoimintaa. Tämän sanottuani, on aika palata saamaani viestiin.

Henkilö kertoi tekevänsä yhteistyötä Amway nimisen yrityksen kanssa. Kuulemma Amway on Alticor nimisen yrityksen tytäryhtiö ja varsin suuri sellainen: liikevaihto pyöri miljardeissa dollareissa. Viestissä oli linkkejä ”liiketoimintaesittelyyn”, jossa kuulemma olisin päässyt selville siitä, että kyseessä on todella laaja kansainvälinen mahdollisuus. Minun olisi pitänyt kirjautua nettisivuille ja sain varsin hyvät ohjeet streamien seuraamiseen. Ilmaisut ”team approach”, ”starting point” ja ”Business development seminaari” olivat viestissä käytössä.

Se mitä viestistä puuttui, oli kuitenkin toiminnan kohde. En tiennyt haluttiinko minusta parturi, rakennusyrittäjä vai vähittäiskauppias. Päätin mennä Amwayn Wikipediasivulle helpon ja nopean infon perässä. Suomenkielinen sivu kertoi kyseessä olevan suoramyyntiyritys, jonka toimintamalli perustuu kuluttajien itsensä osallistumisesta myyntiin. Nopea vilkaisu paljasti myös yrityksen voittaneen pyramidihuijaus-oikeudenkäynnin jo 1970-luvulla, mutta samalla kuitenkin käyvän jatkuvaa taistelua toimintamallinsa puolesta uusia pyramidisyytöksiä kohtaan ympäri maailmaa.

Olin lukenut tarpeeksi, tämä kansainvälisen tason mahdollisuus ei ollut minua varten. Kyseinen toimintamalli saattoi toimia joillekin ihmisille, mutta tälle humanistille ei. Päätin kirjoittaa kohteliaan ”ei kiitos” -viestin heti seuraavana päivänä.

Välikommentti: On erittäin typerää haukkua julkisesti yrityksiä, jotka tarjoavat töitä. Tähän on olemassa parikin syytä, ensinnäkin se vähentää mahdollisuuksia sille, että tulevaisuudessa saisi työtarjouksia. Mitä kylvää, sitä niittää. Toisekseen, mistäs sitä tietää vaikka tulevaisuudessa joskus reitit kohtaavat haukutun firman kanssa uudestaan? Julkinen mollaaminen ei hyödytä ketään työmarkkinoilla. Olin kirjoittamassa kohteliasta ja suppeaa vastaustani, mutta hetken mielijohteesta vilkaisin uudelleen yrityksen wikipediasivua. Tällä kertaa vain selaimeni oletusarvoisesti avaamalla englanninkielisellä sivulla. Mielipiteeni muuttuivat aika dramaattisesti.

Englanninkielisellä sivulla oli nimittäin osio, joka suomalaisesta puuttui tyystin: Politics and Culture. Kävi ilmi, että Amway on suuri Yhdysvaltojen Republikaanipuolueen rahoittaja. Tämä nyt sinänsä olisi ihan OK, puolueet saavat monipuolista rahoitusta varsin usein jopa samoilta rahoittajilta. Mikä ei ole OK, on Amwayn taustalla oleva ideologia. Yhtiö rahoittaa esimerkiksi Progress For America nimistä järjestöä, joka ajoi muun muassa sosiaaliturvan yksityistämistä sekä puolusti Irakin sotaa. Yhtiöllä ja sen johdolla on yhteyksiä kristilliseen oikeistoon, esimerkiksi TV-evankelista Pat Robertsoniin, joka omalla panoksellaan tekee maailmaa suvaitsemattomammaksi paikaksi kommentti kerrallaan. Amwaylla on ”omia” senaattoreitaan, jotka huolehtivat yhtiön intressien ajamisesta Yhdysvaltojen hallinnossa. Viimeksi tänä vuonna yhtiö on lahjoittanut 500 000$ poliittiselle ryhmälle nimeltä National Organization for Marriage, joka siis vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta.

Olin aika pöyristynyt. En voinut käsittää, miten rekrytointiani yrittänyt ihminen oli nähnyt minun sopivan tähän yritykseen. Ehkä hän ei ollut lukenut tätä blogia lainkaan? Olen käsitellyt sen verran tasa-arvoa, avoimuutta, politiikkaa ja jopa uskontoa, että luulisi mielipiteeni olevan suhteellisen selvillä. Kirjoitin sähköpostivastaukseen edelleen henkilöä kunnioittavan viestin, mutta samaa käsittelyä en voinut antaa Amwaylle. Kerroin mikä yrityksessä oli vialla ja toivoin ettei minuun yhteyttä ottanut ihminen ymmärtäisi vakaumustani hyökkäyksenä häntä kohtaan. Ainoa muutos jonka parin läpiluvun jälkeen tein, oli yhden virkkeen poistaminen:

”En voi kuvitella itselleni uraa Amwaylla, pikemminkin voisin nähdä elämäntyöni Amwayta vastaan taistelemisessa.”

Se meni jo vähän ehkä yli. Jälkeenpäin pohtiessani koko tapausta, tajusin kaiken johtuvan Amwayn bisnesmallista. Itsenäiset liikkeenharjoittajat menestyvät sitä paremmin, mitä enemmän he saavat rekrytoitua lisää ihmisiä firman listoille. Siksi he lukevat Mol:in CV-netin kaltaisia sivuja etsien ketä tahansa, joka voisi parantaa heidän omia mahdollisuuksiaan ”sponsoreina”. Kuulostaako likaiselta? Sitä se vähän onkin. Erityisen hyvä esimerkki olen oikeastaan minä, sillä jos joku näkee mitään mahdollisuuksia siihen, että minun kaltaiseni yhteiskunta-humanisti voisi jollain ihmeen tavalla tulla hänen alapuolelleen kosmetiikka- ja pesuainemyynti verkostoon, täytyy rekrytoinnin olla joko a. todella laajaa ja persoonatonta tai b. epätoivoista.

Joten, arvoisa rekrytointia yrittänyt ihminen, jos luet tätä: lähde vielä kun voit. Ihmisarvoa ei voi mitata rahassa ja käsite siitä että raha ei haise, on niiden kehittämä joilla ei ole sielua. Raha on vaihdon väline ja sillä voi ostaa itselleen kauniita asioita. Raha ei määritä kuitenkaan ketään ihmisenä, teot määrittävät.

Ja: arvoisa Amwayn julkisuusvastaava/lakimies/kukaikinä, olen käyttänyt tässä kirjoituksessa ainoastaan yrityksestänne internetistä löytyvää julkista tietoa. En väitä yritystä pyramidihuijaukseksi, tai sano ettei yritys saisi olla osallisena politiikkaan tai omaa ajaa etujaan. Sanon teitä vaan pahaksi. Absoluuttiseksi pahaksi. 

Hieno homma kuitenkin että tuette Unicefia.

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...