4.5.2012

Jääkiekon maailmanmestaruuskisat 2012


Puhunko m liikaa jääkiekosta jos käsittelen MM-kisoja erikseen? Ei se mitään, teen sen silti.

Noniin, jäkiksen äm ämmät on perinteisesti  olleet hukkapelureiden ja NHL:n huonoissa joukkueissa pelaavien hyvien pelaajien turnaus. Mukaan mahtuu aina ”Euroopan parhaat”, mikä ei valitettavasti aina ole kovin kummoinen meriitti. Tänä vuonna nähdään sääntöön poikkeuksia ja vahvistuksia näissä Tukholman ja Helsingin jakamissa kisoissa, joissa Helsinki toimii päänäyttämönä.

En viitsi käydä yksittäisiä joukkueita läpi, sillä valtaosa kisoihin eksyneistä tiimeistä ei ole kovin kummoisia. Big Six on tänä vuonnakin se jota kannattaa seurata, eli: Kanada, USA, Ruotsi, Suomi, Tshekki ja Venäjä. Näiden joukkueiden ulkopuolelta mainittakoon yllätysvalmis Tanska, joka vuosi heikentyvä Slovakia, uusi tulija Sveitsi ja tasaisesti kehittynyt ja hyvin valmennettu Saksa.

Tänä vuonna voi sanoa poikkeukselliseksi mielenkiinnon kohteeksi laatupelaajat, joita MM-kisoissa ei yleensä näe. Harvemmin NHL:stä on pudonnut ensimmäisiltä kierroksilta jo niin kovia joukkueita kuin tänä vuonna. Esimerkiksi Detroit Red Wings ja Pittsburgh Penguins aiheuttivat putoamisillaan jättiyllätykset monille joukkueenjohtajille. Pavel Datsyuk, Henrik Zetterberg, Jevgeni Malkin, Duncan Keith ja Zdeno Chara erityisesti ovat sellaisia pelaajia joita näissä kinkereissä on harvemmin nähty. Ennakkosuosikkien putoaminen aikaisin Pohjois-Amerikassa tuo uuden potkun Suomen kotikisoihin.

Valitettavasti myös samalla se pienentää kotijoukkueen voitonmahdollisuuksia huomattavasti. Kanadan joukkue voisi olla tänäkin vuonna lyötävissä tiiviillä viisikkopelillä – leipää hekin syövät. Mutta kotikisoista menestyksen odottajat joutuvat nyt todennäköisesti nielemään aika karvaita kyyneliä: taitoylivoimaa ei ole yksin Kanadalla tänä vuonna. Venäjän joukkue on aivan hillitön, eikä sitä ole tänä vuonna rakennettu parhaat päivät nähneen Evgeni Nabokovin ympärille. Nyt maalissa on sensaatiomaisesti pelannut Seymon Varlamov ja hyökkäyksestä löytyy tämän hetken NHL:n paras hyökkääjä Evgeni Malkin ja kenties maailman paras Pavel Datsyuk.  USA:lla on myös lähes ainoastaan NHL pelaajia joukossaan ja maalissa tähtenä Detroitin Jimmy Howard.

Kanada ansaitsee oman kappaleensa. Heiltä löytyy puolustuspäästä Toronton kapteeni Dion Phaneuf (voimaa), Chicagon Duncan Keith (taitoa) ja Calgaryn Jay Bouwmeester (kevyet 588 perättäistä ottelua ilman loukkaantumisia). Hyökkäyksessä häärii silmittömän taitavat nuorukaiset Ryan Nugent-Hopkins, Evander Kane, Jeff Skinner, Jordan Eberle ja John Tavares. Heitä vielä kirittää toissakauden liigan maalikuningas Corey Perry ja Chicagon palyoff-sankari Patrick Sharp. Maalissa häärii Stanley Cupin Carolinassa (Carolinassa!!!!!) voittanut Cam Ward. Ennakkosuosikin ainesta vai?

Olisi ihanaa sanoa että Kanada on ennakkosuosikki paperilla, mutta valitettavasti niin ei ole. Nimittäin Ruotsilla on turnauksen ehdottomasti kovin joukkue kasassa. Jo mainitun Zetterbergin lisäksi heiltä löytyy hyökkäyksestä Ottawan kapteeni Daniel Alfredsson, Dallasin paras pelaaja Loui Eriksson, Coloradon vuoden tulokas (ehkä, valintaa ei ole vielä tehty) Gabriel Landeskog ja Detroitin muuli Johan Franzen. Puolustuksesta vastaa NHL:n runkosarjan paras puolustaja Erik Karlsson, Tampan Victor Hedman, Detroitin jyrä Niklas Kronwall ja Chicagon Niklas Hjalmarsson. Maalia pitää puhtaana Ryan Milleriltä kauden aikana lähes ykkösveskarin vastuun varastanut Jhonas Enroth. Ruotsin joukkue ei ole kova – se on huippukova.

Mikäli Ruotsi ei voita, niin antaisin Ruotsin jääkiekkoliiton johtajana valmentajalle kenkää. Joukkueessa on tarpeeksi eurooppalaisia pelaajia, jotta suureen kaukaloon ei tarvitse joukkueena opetella, mutta silti kansainvälisen tason huippujoukkue.  Siinä missä Ruotsilla on 9-10 aivan maailman parasta pelaajaa omalle pelipaikalleen, Suomella on vain kaksi: Kari Lehtonen ja Mikko Koivu.

Myönnettäköön, että Koivu on maailman parhaita johtajia ja puolustavia hyökkääjiä. Hän on joukkueen se mies, joka väkisin runnoo sen tasoitusmaalin silloin kun sitä tarvitaan. Kari Lehtonen taas on viimein saanut työmoraalinsa kohdalleen ja kykenee voittamaan yksin otteluita pitkissäkin sarjoissa. Valitettavasti muut joukkueen jäsenet eivät vaan ole vertailtavissa. Valtteri Filppula (jonka kanssa olin muuten samaan aikaan armeijassa) on kyllä todella hyvä, mutta ongelmana on rooli leijonapaidassa. Onko hän sentteri vai laituri? NHL:ssä mies pelaa supertaitavassa ketjussa Henrik Zetterbergin ja Jiri Hudlerin kanssa, eikä Leijonissa vastaavaa taitomäärää vain yksinkertaisesti ole. Mikael Granlund on hyvä, mutta onko mies jo paremmassa kunnossa kuin SM-liigan pudotuspeleissä? Tiedä häntä. Jussi Jokinen pelasi huonomman kauden ja loput pelaavatkin Euroopassa. Mitä näiltä sitten sopisi odottaa? Mestaruus olisi yllätys, aivan kuten se oli viime vuonnakin.

Veikkaankin siis seuraava: Voiton vie Ruotsi, loppuottelussa kaatuu kisojen yllättäjä – on se sitten mikä joukkue hyvänsä. Pronssiottelussa pelaa Kanada, ja Kanada myös voittaa sen ottelun. Suomi ei pääse mitalipeleihin. Ja nyt kun tuo on sanottu, niin voi alkaa täyspäiväisesti kannattamaan Suomea.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti