6.5.2012

Nälkäpeli ja nälän poistaminen


Kävin eilen ulkona kotitalouteni toisen puolikkaan kanssa. Illan teema oli treffit, eli leffa – ravintola – drinkit.

Elokuvissa kävimme katsomassa Nälkäpelin. Paljon kohkattua elokuvaa ei voinut olla vertailematta Battle Royaleen, joten minulle kokemus jäi torsoksi monessakin suhteessa. Oltiin kuitenkin yhtä mieltä myös siitä, että elokuvana Nälkäpelillä olisi ollut huomattavasti parempi potentiaali kuin mihin tekijöiden toimesta oli kyetty. Pääosaa esittänyt Jennifer Lawrence oli todella hyvä ja juonipuolella oli onnistuttu välttämään suurimpia sudenkuoppia. Ehkä se mikä häiritsi lähinnä, oli tarinan sivujuonien – kaiken politisoinnin, pelin pelaamisen ja mediakritiikin – ylivertaisuus itse pääjuoneen nähden. Elokuva kertoi selviytymistarinan tai kasvutarinan, jossa sivussa oli muita elementtejä. Muut elementit olivat kuitenkin parempia kuin itse päätarina. Ehkä se kirja sitten on parempi jos se keskittyy niihin muihin seikkoihin enemmän.

Vähän myös haittasi vastikään nähty Avengers. Vertailukohtana Nälkäpelin sankaritarinalle Avengers oli vähän epäreilu. Avengers oli niin mielettömän hyvä, että Nälkäpeli kärsi väkisinkin, vaikkei elokuvia pitäisi voida edes vertailla.

Leffan jälkeen kotitaloutemme arpoi ja arpoi ruokapaikkaa. Helsingissä ei niin vaan kävellä ravintolaan sisälle lauantaina kahdeksalta ilman pöytävarausta. Lopulta päädyimme libanonilaista ruokaa tarjoavaan Farougeen Yrjönkadulle. Toinen ruokailija oli kuulemma jo kauan halunnut käydä kyseisessä ravintolassa, joten ihan kiva että kävi näin. On muuten jännää miten kaikkien korkeampaan statukseen pyrkivien ravintoloiden täytyy yrittää näyttää samanlaisilta. Simppeliä sisustusta ja valkoisia pöytäliinoja käytetään luomaan tietty illuusio ”paremmasta paikasta”. Eipä se sinänsä minua haittaa, mutta olisihan se kiva jos joskus uskallettaisiin rikkoa kaavaa.

Alkuruoaksi jaoimme Sambusik Lahme -nimellä kulkevat pienet lihapasteijat. Sokkotestissä en olisi erottanut kyseisiä herkkuja Alepan lihapasteijoista. Ei hyviä eikä huonoja, vaan täysin merkityksettömiä. Söimme kyllä ne mielellämme, mutta eipä erityisemmin jäänyt mitään sanottavaa tästä libanonilaisesta herkusta. Viiniksi otimme libanonilaista roseeta.

Pääruoaksi minä otin yön yli haudutetun lampaanpotkan timjamikastikkeessa. Lisukkeena tarjoiltiin ”burghulia”, joka siis mitä ilmeisemmin oli bulguria kirjoitettuna hauskan eksoottisesti. Annos oli aivan ihana. Lammasta pystyi syömään ilman veistä ja maut tanssivat kitalaella. Olen jostain syystä syönyt tämän saman annoksen aika usein ja lähinnä Pariisissa, eikä halsinkiläis-libanonilainen kalvennut kyllä lainkaan ranskalaisille vertailukohdilleen. Annos oli parasta mitä suomesta olen saanut – yhtä hyviä on kyllä ollut, mutta ei kovin paljoa parempia.

Seuralainen otti ravintolan nimikkoannoksen, eli riisillä ja pähkinöillä täytetyn kukonpojan sahramikastikkeessa. Kovasti tuo kehui sitä, mutta itselleni kaikki pähkinäruoat jäävät väkisinkin etäisiksi. Allergikkona en ole koskaan oppinut nauttimaan pähkinän mausta, joten pieni haarukallinen annoksesta maistui minusta lähinnä pliisulta. Ilmeisesti kuitenkin annos oli hyvä muistutus siitä miten hyvää kana voi olla kun sen oikein valmistaa. Hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita syödessä on helppo unohtaa kyseessä olevan ihan oikeasti hyvä ruoka-aine, josta hyvä kokki taikoo Farougen kaltaisia mestarinäytteitä.

Jälkkäriksi nautimme puoliksi passionjuustokakkua ja libanonilaista kahvia. Molemmat olivat todella kelpoja, mutta kakku oli sen verran petiitti, ettei sen jakamisessa ollut paljoa järkeä. Alkuruoat vielä pystyi jakamaan, mutta jälkiruoka oli siihen vähän liian pieni.  Kahvi oli todella herkullista, vaikkei sitä tarjoiltukaan tulikuumana. Juotavan lämpöisenä kahvin tarjoileminen tuntuu minusta ainakin vähän oudolta. Onko se odottanut pöydällä? Eikö se olekaan tuoretta? Oli miten oli, mutta hyvää se oli.

Päätimme käydä digestiiveillä Vaasankadulla, joten hyppäsimme ysin ratikkaan Erottajalta. Ravintolat Bar Molotow ja Pub Heinähattu eivät kyllä ole omiaan antamaan Vaasankadulle ”rosoisen kaupunkilaista tunnelmaa”. Kyseessä oli ilmeisesti trendibaareja tjms. joissa me tietämättämme trenditietoiset maalaiset viihdyimme oikein hyvin. Illan päätteeksi päätimme vielä nauttia yöpalana Vegemestasta burgerit.

Minä söin VQ:n ja seuralainen Piraatin. Molemmat olivat ihan kipeen hyviä. Yöhampurilaisen hankkiminen Vegemestasta oli muuten hauska kokemus, kun meidän jälkeemme liikkeeseen saapui varsin päihtynyt ja aavistuksen tuhti herrasmies, joka kuitenkin oli ilmeisen tietoinen siitä missä oli ja mitä halusi. Heppu oli sellainen fiksu versio klassisesta ördääjästä: selkeästi vähän ärsyttävä humalassa, mutta kuitenkin samalla saattoi nähdä miehen toimivan pelkällä ytimenjatkeella paremmin kuin valtaosa känniläisistä vertailukohdista nakkikioskeilla. Vegemesta voisi ottaa tämän mainoksekseen: ”meillä känniääliötkin on parempia!”

Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein kiva ilta. Nälkäpeli, Farouge, Vaasankatu ja Vegemesta olivat kaikki kokemuksensa arvoisia. Suosittelen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti