Tänään 16.5.2012 alkaa Haagissa Ratko Mladicin
oikeudenkäynti. Mikäli helvetti olisi olemassa, olisi siellä oma pikku kolo
varattuna yksin tälle herralle.
Olin jotenkin otollisessa iässä Bosnian sodan aikaan. En
muista itse taisteluista juurikaan muuta kuin hajanaista uutisointia, mutta Srebrenican
myötä opin kansanmurhan käsitteen aika nuorella iällä. En muista tietäneeni
toisen maailmansodan juutalaisten kansanmurhasta, varmaankin tiesin, mutta
lapsen mielessä kaukaiset asiat tuntuvat oudoilta ja vierailta. Bosnia oli kuitenkin
asia jonka kohtasin joka aamu tv-uutisissa. Löysin maan kartalta ja kykenin
ymmärtämään tehtyjen rikosten kauheuden.
Sodan jälkipuintia en oikein seurannut. Johtuen ehkä siitä,
että jälkipuinti on ollut hyvin hidasta touhua. Syyllisiä jahdattiin vähän puolitosissaan
ja minusta jotenkin tuntui että kaikki meni jotenkin ohi. Ehkä se oli myös oman
elämäntilanteen syytä: esiteiniä ei oikein jaksanut kiinnostaa kaivaa tietoa
esille jos sitä ei aamutelkkarissa väkisin syötetty.
Nyt vanhemmalla iällä olen ahminut jonkin verran alueen
historiaa. Lähinnä olen yrittänyt ymmärtää nationalismin roolia Jugoslavian
hajoamisessa ja syitä sodan syttymiselle. Joudun toteamaan, etten ymmärrä
vieläkään. En ymmärrä mikä saa vierekkäin eläneet ihmiset tappamaan yhtenä
aamuna naapureitaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että suurten mullistusten
yhteydessä karismaattisten johtajien roolit korostuvat. Nämä uusien kansakuntien
johtajat ovat oikeasti sellaisia hahmoja joihin kansan täytyy asettaa uskonsa.
Vanhojen auktorien kadotessa, etsitään uutta johtotähteä, joka loisi uskon
paremmasta tulevasta.
Esimerkkinä Boris Jeltsin. Miestä voi kritisoida monesta
asiasta. Hän toi Venäjälle ryöstökapitalismin ja oli hajottaa koko valtion
siinä samalla. Hän oli ulkopolitiikassa täysi vitsi lentokenttäepisodien ja
muiden humalaisten törttöilyittensä ansiosta. Hän kuitenkin silti onnistui
estämään valtion syöksymisen sisällissotaan ja täyteen anarkiaan. Silloin kun
tarve vaati, silloin kun Venäjällä yritettiin vallankaappausta, Jeltsin sai
tilanteen raukeamaan. Maa jatkoi olemassaoloaan suhteellisen kivuttomasti,
suhteutettuna siihen että valtiossa oli ajettu läpi ehkä maailmanhistorian ehkä
suurin talousreformi.
Entisessä Jugoslaviassa nousivat kansoja johtamaan hahmot
kuten Radovan Karadžić, Slobodan Milošević ja Ratko Mladić. Nämä miehet olivat
kansanjohtajia. Heidän olisi pitänyt ajaa valtioliiton hajoamista rauhallista
kautta ja ainakin pyrkiä minimoimaan väkivaltaa. Sen sijaan Karadzicin, Milosevicin
ja Mladicin johdolla Bosnian sodassa nähtiin aivan toisen maailmansodan tason
kauheuksia. Esim. nykyaikaisen sodankäynnin pisin kaupungin piiritys
Sarajevossa 5.4.1992-29.2.1996, jossa siis lähinnä ammuttiin raskailla aseilla
siviilejä. Sitten oli jo mainittu Srebrenican verilöyly, jossa tapettiin yli
8000 muslimimiestä ja poikaa. Nämä siis lähinnä kaikkein tunnetuimpina
rikoksina mainittakoon, tapahtumasarjasta tuntuu paljastuvan edelleen uusia
kauheuksia. Joukkohautoja löytynee vielä.
Minulla on ollut viimevuosina harrastus. Se ei vie paljoa
aikaa, mutta olen ottanut sen tavaksi. Aina kun joku näistä kolmesta
ihmisperseestä on joko saatu kiinni tai heidän oikeudenkäyntinsä on alkanut Haagissa
tai tuomio on langetettu tai he ovat kuolleet, olen käynyt nostamassa maljan.
Olen humanisti ja yhteiskuntatieteilijä. Aina kun sota syttyy, on ihminen
hävinnyt ja järjettömyys voittanut. Siksi on mielestäni hyvä, että ajattelevat
ihmiset muistavat mitä heidän epäonnistuessaan historiankirjoihin jää
merkinnäksi. Mikäli insinööri epäonnistuu suunnittelussa, rakennukset
romahtavat. Mikäli aatteidenmuovaajat epäonnistuvat, yhteiskunnat romahtavat.
Tänään siis alkaa Mladicin oikeudenkäynti ja minä kohotan
sille maljan. Oikeudenkäynnin alkaminen on merkki siitä että ihmisyys voittaa
lopulta, ja mielestäni sitä sopii Bosnian sodan pääjehujen tapauksessa juhlia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti