Ympäristö ja ihmisen vaikutus

Mä en ole vihreä, vaikka varmaan moni tätä blogia lukenut saattaa niin kuvitellakin. Mulle ei oikeastaan koskaan ole ollut sydäntä lähellä ympäristöasiat sellaisinaan, vaan yritän aina pohtia asioita sellaiselta kulmalta, mikä on milloinkin fiksua. Tästä näkökulmasta mua ärsyttää melko lailla yleinen suhtautuminen ympäristöasioihin. Talvivaaran kriisi ja ilmastonmuutos tässä ovat lähinnä viimeaikoina olleet pinnalla. Käsitellään ensiksi tätä Kainuun murheenkryyniä.

Talvivaara on jo eeppisiin mittasuhteisiin päässyt katastrofi. Siitä on kirjoitettu paljon, ja erityisesti Suomen luonnon ylläpitämä blogi on erittäin ansioitunut kaivosyhtiön ja ELY-keskuksen ongelmien raportoinnissa. Suurelle yleisölle koko kriisi näyttäytyy eräänlaisena hyväveli-kerhon ongelmana, jossa ministerit päättävät itse omien kotikulmiensa firmojen päätöksistä ja tuohtuvat siitä kun myrkkyä pumpataan luontoon. Sanottakoon vielä, että syystä tuohtuvatkin. Ihan rikollista toimintaahan koko Talvivaaran toiminta tuntuu olevan. Aina kun joudutaan miettimään sitä, kuinka hyvin moreeni estää arseenin imeytymisen maaperään, voidaan todeta kriisin olevan melko järjetön jo.

Mitä sitten en käsitä, on tuohtuminen vasta mökkivesistöjen pilaantumisesta. Toki, onhan se kurjaa jos vedet myrkyttyvät ja uimaretki muuttuu happokylvyksi. Mutta oikeastaan se on vaan sivutuote. Ajattelumalli, jossa ympäristökatastrofeja ei nähdä kammottavina ennen kuin ne koskettavat omaa arkielämää, on aika itsekäs. Talvivaarasta on vuotanut ympäristöön hirvittäviä määriä tavaraa, aivan ”laillisestikin”, joka jo sinällään ansaitsee ekologisten katastrofien ”vuosituhannen idiootit” –mitalin. Mutta vasta kun ihmiset löytävät tällaisesta katastrofista jotain omaa maailmaa sivuavaa, seuraa tuohtumus. No joo, puhuin tästä jo aikaisemmin (täällä). Ihmisiä tuppaa kiinnostamaan lähellä itseään olevat asiat, eikä siitä pitäisi olla pöyristynyt päivystävän humanistikaan.

Mutta kyllä mä vähän olen. Pöyristynyt nimittäin. DDT saatiin aikanaan kiellettyä vasta, kun tiedemiehet pystyivät esittämään laajamittaisten hyönteismyrkkyjen aiheuttavan mahdollisuuden, että ne vaikuttavat myös ihmisiin. Kokonaisten ekosysteemien tuhoaminen vuosikausiksi oli sinänsä toisarvoinen seikka, vasta ihmiskohtalot saivat aikaan riittävän paineen muuttaa olemassa olevia käytäntöjä ja lainsäädäntöä. Siitäkin on kuitenkin jo kymmeniä vuosia, ja sitä mielellään kuvittelisi ihmiskunnan muuttuneen altruistisemmaksi tällä välin, mutta ei.

Mä mielelläni itse myös käsittelen aina kaikki ongelmat ihmisten kautta. Se tavallaan helpottaa asioiden sijoittamista mittasuhteisiin. ”Miten tämä ongelma vaikuttaa ihmisiin yleensä?” Ajatuksena se on inhimillinen, vähän itsekäskin mutta toimiva. Luonto yleensä selviää suhteellisen hyvin muutoksista, ekosysteemi vain toimii niin. Suuret metsäpalot kuuluvat esimerkiksi luonnon kiertokulkuun. Metsä palaa, luo tilaa uusille kasveille, lannoittaa maaperää ja luo uutta. Metsäpalot tuottavat ihmisille paljon haittaa tuhoamalla koteja, tappamalla ja viemällä elinkeinoa. Näkisin siis yksittäiset metsäpalot ekosysteemin luonnollisena osana, jonka haitat on parempi miettiä inhimillisten ongelmien kautta. Toistuvat metsäpalot ovat tietenkin eri juttu, mutta näin yleisellä tasolla pitäisin ongelmaa helpommin ihmisten kautta ymmärrettävänä.

Talvivaaran kaltainen katastrofi on kuitenkin eri luokkaa. Puhutaan eri asioista. Talvivaaragatessa ihan turhaan ihmisen toiminnalla pilataan ympäristöä. Ja joo, joku arseenibakteeriameeba saattaa menestyä hetkellisesti paremmin Kainuun vesistöissä, mutta muuten tämä kriisi on yksinomaan ihmisen typeryyttä, jolla ei ole luonnon oman kiertokulun kanssa mitään tekemistä. Olen tapauksesta vihainen sen vuoksi, kun se on niin järjettömän tyhmää. Epäpätevyydellä ja ahneudella tehty ympäristörikos on absoluuttisesti pahaa toimintaa, riippumatta sen vaikutuksista ihmisiin. Toki niitä vaikutuksia on, mutta ne ovat toissijaisia puhtaan ympäristörikoksen rinnalla.

Ilmastonmuutoksesta puhuminen on toinen asia, jossa mielestäni ihmisten suhtautuminen on harvinaisen itsekästä. Niin kuin Talvivaarassa, ilmastonmuutoksessakin kiinnostaa pitkälti vaikutukset omaan elämään. Järjettömiä lausuntoja, kuten ”nytkin tulee lunta” ja ”ei ihmisen toiminnalla voi olla vaikutusta suuressa mittakaavassa” kylvetään, koska omakohtaista kokemusta maapallon lämpenemisestä ei ole. Ilmaston ja sään eroa ei tunneta ja niitä, joiden arkeen ilmastonmuutos eniten vaikuttaa, ei haluta kuulla.

Erityisesti maapallon lämpimimmillä alueilla ilmastomuutos on sitä arseeni-kipsi-myrkkyä. Aavikoituminen ja luonnollisten lajien joukkokuolemat vaikuttavat satojen miljoonien, uskallanko sanoa miljardien ihmisten arkeen. Kehitysapua kritisoidaan monesta syystä, mutta valtaosa argumenteista tanssii enemmän tai vähemmän väitteen ”mitä siitä meille on hyötyä” ympärillä. Noh, arvon itsekäs ihminen, ei siitä ehkä nyt tänään olekaan. Siitä on ensisijassa hyötyä kohdemaassa. Ihmisten elinehdot paranevat, saadaan puhdasta vettä, koulutusta, ruokaa, edistetään kestävämmän luontosuhteen luomista, luodaan kehitykselle mahdollisuus jne. Pelastetaan siis ihmisiä. Kovin on itsekäs näkökulma tämä.

Voidaan taistella erilaisin jumalargumentein vaikka maailman tappiin ilmastonmuutoksen syistä. Paatuneimmatkin skeptikot ovat kuitenkin joutuneet myöntämään ylivoimaisen todistusaineiston paineessa ihmisellä olevan vaikutusta maapallon lämpenemiseen. Me teemme itse ilmastonmuutoksen ja se vaikuttaa luontoon ja meihin itseemme sitä kautta. En varmaan tänä elinaikanani ehdi ymmärtämään sitä ajattelumallia, jossa toisten ihmisten auttaminen nähdään turhana toimintana. Ihmisillä on hätä, ja vaikka et hyväksyisi ilmastonmuutosta tälle syyksi, mikset halua auttaa? Miksi et?

Ilmastonmuutoksessa voidaan puhua katastrofista pelkästään ihmisille tulevien vaikutusten kautta, eikä siis tarvitse mennä edes niihin yleisiin ympäristövaikutuksiin, jotta tilanne tuntuisi kammottavalta ja sietämättömältä. Verrattuna Talvivaaraan - ja myönnän ihan suoraan tämän vertauksen olevan epäreilu - ilmastonmuutoksen ihmisille tulevat haitat ovat niitä pilaantuneita mökkivesiä. Meidän pitäisi olla tuohtuneita syistä ilmastonmuutoksen takana: teollisuudesta, tehomaataloudesta, ylikuluttamisesta, hakkuista ja puhtaasta itsekkyydestä. Ne ovat niitä ilmastonmuutoksen hyväveli-kerhoja, huonoa valvontaa, myrkkyjen säilömistä avoaltaisiin ja jätevesien laskemista vesistöihin.

Mutta: koska ongelmat muuttuvat päässämme realistisiksi vasta ihmisiin kohdistuvien vaikutusten kautta, tuohdumme vasta kovin, kovin myöhään. Talvivaaroja ja ilmastonmuutosta vastaan taistellessa vaaditaan poliittista suoraselkäisyyttä ja tahtoa tehdä tavallisia, fiksuja asioita. Vesistöjen puhdistaminen ja kehitysapu ovat lopulta tekohengitystä räjähdyksen uhreille. En sano etteivätkö ne olisi tarpeellisia asioita, päinvastoin, ne suorastaan ovat tärkeimpiä mahdollisia asioita mitä vastuullinen ihminen voi tehdä. Sanon kuitenkin että olisi mukavaa elää maailmassa, jossa ei annettaisi mahdollisuutta idiooteille tehdä typeriä asioita, jotka lopulta pilaavat maailman meiltä muilta.

Onko se sitten vihreää sanoa, etten halua kenenkään tekevän tyhmiä asioita, joista on hallaa paitsi ympäristölle itselleen myös siinä eläville ihmisille? Jaa-a, en suostu vieläkään myöntämään.

Demokratian vaihtoehdot

Jestas, valtakunnan ykköslehdessä käydään keskustelua yhdestä lempiaiheestani: edustuksellisen demokratian ylivertaisuudesta! Uu, meinasi jälleen aamukahvit lentää sieraimista kun innostuin niin kovin.

Ensinnäkin, olen itse käsitellyt aihetta täällä jo 4.6.2012 sekä uudestaan nyt 29.10.2012. Hesarin Mikael Pentikäinen toisteli aika suoraan samoja ajatuksia 3.11.2012 ilmestyneessä pääkirjoituksessaan, kuin mitä itse oli kirjoitellut, ja tämän aamun lehdessä oli mielipideosastolla vastaväite Pentikäisen demokratiakäsitykselle.  Eli Pentikäinen puhui siitä, kuinka parempaa kuin demokratia ei ole kehitetty ja vastaanväittäjä sanoi, ettei mitään ole edes vakavissaan kokeiltu. Jännää.

Okei, Pentikäisen näkemys on paljon toisteltu ja lattea. Se olisi kaivannut vähän lihaa rankansa ympärille. Vastaväite on kuitenkin huonompi kuin mitä Pentikäisen näkemys. Nimittäin kirjoitus, jonka sisältönä on vaatimus uudelle järjestelmälle radikaalisti muuttuneeseen maailmaan, haiskahtaa niin voimakkaasti teknologiauskoiselta, että ihan humanisti pelästyy. Kirjoittaja esittää kokeiltavaksi osallistavaa ja suoraa demokratiaa, erilaisia vaalijärjestelmiä ja päätöksentekoa ilman puolueita. Lisäksi hän väittää, että nykyisen järjestelmän puolustajat ovat heitä, jotka eniten järjestelmästä hyötyvät ja täten väittävät ettei parempaa ole. Okei, hän huomioi järjestelmämme historian, mutta näkee sen ainoastaan painolastina nyky-yhteiskunnalle.

Ongelmana tässä vastaväittäjän näkemyksessä on eräänlainen illuusio. Hänen mukaansa yhteiskunnan suuret epäarvoistavat ja rakenteelliset ongelmat olisi ratkaistavissa hallintojärjestelmän – sanokaamme asiat niin kuin ne ovat – vallankumouksella. Tosiasiassa kuitenkin oireet jotka ovat nyt herättäneet paineita uudistuksille, ovat kaikki lähtöisin järjestelmän hyvästä toiminnasta. Hallinto Suomessa pelaa niin hyvin, ettei kansa koe tarpeelliseksi vaikuttaa siihen. Okei, sanoin itsekin että ongelmia on monia (lue vaikka täältä), mutta aivan yhtälailla voidaan väittää ihmisten olevan valmiita luovuttamaan poliittisen päätösvaltansa demokratian käsiin, sillä he tietävät järjestelmän kykenevän toimimaan myös ilman heidän panostaan.

Vallankumoukset syntyvät järjestäen tyytymättömyydestä vallitseviin oloihin, eivät niinkään tyytymättömyydestä hallintojärjestelmään. Se on vähän surullista jopa, mutta valitettavan totta. En sano että ihmiset haluaisivat elää diktatuureissa tai että he haluaisivat olla päättämättä itse omasta elämästään, mutta niin kauan kuin kansa on tyytyväinen arkeensa, voidaan olettaa valtion olevan toimintakykyinen. Arabikevättä usein mainostetaan haluna uudistaa nimenomaan hallintoa, mutta aivan yhtälailla Pohjois-Afrikan maissa alkoi tyytymättömyyden aalto nimenomaan arjen ongelmista – missä poliisit pitivät yllä poikkeuslakia, ja missä hedelmäkauppiaiden kohtelu sytytti tunteet. Toki vallankumouksia voi olla monenlaisia, mutta näin raa’asti yleistäen sanoisin niiden johtuvan tyytymättömyydestä arkeen.

Pentikäistä vastaan argumentoineella herralla on kyllä pointti ja ihan hyviä ideoitakin, mutta ratkaisun skaalassa hän haluaisi lyödä kärpästä parin megatonnin ydinaseella. Rauhallisena aikana on helppoa väittää järjestelmää mädäksi, kun varteenotettavien vaihtoehtojen keksiminen on helppoa. ”No aloitetaan vaan suora demokratia ilman puolueita, mikäs tässä on ongelmana?” Ongelmana on juuri se, että nykymalli pitää yhteiskuntamme kasassa. Ajanlaskun aloittaminen uudestaan tästä päivästä loisi väkisinkin yhteiskuntaan rajuja muutoksia, jolloin ei lainkaan voida olla varmoja jatkuvuudesta. Täysi suora päätöksenteko alistaa kaikki yksittäiset päätökset kansan äänekkäimmän osan hallittaviksi, mikä sinänsä on ihan demokratian ideaalin mukaista, mutta kyllä minun mielestäni pitää voida yhtenä vuonna karsia kirjastomäärärahoja jos sillä saadaan toisena vuonna ylläpidettyjä kouluja. Suunnitelmallisuus on tämän meidän edustuksellisen demokratiamme parhaita puolia. Joku on vastuussa.

Maailma on muuttunut radikaalisti, muttei niin radikaalisti kuin miltä se norsunluutorniin ehkä vaikuttaa. Ihmiset käyvät edelleen maksamassa laskunsa pankkiin ja joka kodissa ei ole matkapuhelinta. Yhteiskuntarakenteiden pitää pystyä uudistumaan aikojen saatossa, mutta äkillinen muutos suuntaan tai toiseen ei luo muuta kuin epävakautta. Mahdollisia muutoksia demokraattiseen järjestelmään pitää voida uskaltaa tehdä, mutta koko järjestelmän haastaminen on luksusargumentti, jonka voi esittää silloin kun aktiivista vaaraa järjestelmän hyötyjen katoamiselle ei ole. Ongelmana on ehkä valtionkokoisten laboratorioiden puuttuminen – kukaan ei halua kokeilla järjestelmää, jonka potentiaalinen huono puoli on täysi anarkia.

Tai no, voi vallankumousta vaatia myös silloin kun järjestelmä ei oikeasti toimi. Onko näin käynyt kertaakaan yhdessäkään demokraattisessa maassa? Ranska on tunnettu vallankumouksistaan, mutta eipä sielläkään olla taidettu nähdä varsinaista muutosta vallankumouksen kautta demokratiasta parempaan järjestelmään. Demokratiasta on kyllä vaihdettu monesti sortavampaan ja eriarvoisempaan, mutta muuten lienee Pentikäinen varsin oikeassa: parempaakaan ei toistaiseksi ole.

Yksipuolinen uutisointi ja me lukijat

Sandy niminen hurrikaani puhalsi itsensä viikolla Yhdysvaltojen itärannikolle. Myrsky itse lakkasi olemasta hurrikaani sillä hetkellä, kun se lopetti energiansa ottamisen merivedestä (tai jotain sellaista, parempi selitys täällä). Sosiaalisessa mediassa kaverini ovat kommentoineet asiaa vähän sekalaisesti, mutta yleisin kommentti on ollut: ”Miksi media uutisoi vain Yhdysvalloista, kun samainen myrsky puhalsi Kuuban ja Haitin yli moninkertaisilla tuhoilla?”

Kerronko miksi? Koska suomalaisia, tai miksei ihmisiä yleensäkin, lähtökohtaisesti kiinnostaa itseään lähellä olevat asiat. Ruotsissa järveen hukkunut lapsi saa Suomessa paremman uutisoinnin kuin Pakistanissa kahdensadan ihmisen kuolema maanjäristyksessä. Niin se vain on. Kukaan ei väitä ihmisarvoa erilaiseksi, mutta kiinnostus voi olla erilaista. Valtaosalla suomalaisista ei ole kontaktipintaa Kuuban ja Haitin kanssa, mutta valtaosalle on Yhdysvaltojen itärannikko erittäin tuttu television ja miksei muidenkin syiden kautta.

Nokia on varmaankin edelleen tunnetuin suomalainen asia maailmalla, jonka johdosta Nokian menestystä eri maankolkissa uutisoidaan kotimaan mediassa innolla. Ilmiö on oikeastaan vähän hämmentäväkin. Muistan senkin, kun Nokia lopetti tehtaansa Saksassa, nousi Suomessa otsikoihin Saksan mielenosoitukset matkapuhelinjättiä vastaan. Samoin kun Nokia perusti tehtaansa Romanian Clujiin, lyhyen ajan jälkeen tosin sen lopettaen, oli hetken aikaa suomalaisessa mediassa paljon juttuja Romaniasta.

Romania on oikeastaan aika hyvä esimerkki siitä, kuinka kiinnostus ulkomaailmaa kohtaan on tässä maassa hieman itsekästä. Nokiaa uutisoitiin, mutta romaanikerjäläisten myötä on lähinnä kaikki maata koskevat uutiset liittyneet jotenkin Suomeen tulleisiin kerjäläisiin. Muistaako moni edes koko Nokian tehdasta, ja niitä 3500 työntekijää jotka lopulta jäivät työttömiksi? Eipä sitä lopettamista samalla innolla uutisoitukaan. Täällä kiinnosti romaniasta enemmän jokin itseä lähemmin koskeva asia.

Esitänpä leikkimielisesti kaksi kysymystä: 1.) Mikä oli Shanghain vuoden 2010 maailmannäyttelyn Suomen paviljongin nimi? 2.) Kuka on Kiinan presidentti? Toki molemmat informaation palat on mahdollista napata suomalaisesta mediasta, mutta toisen uutisointi on ollut huomattavasti innokkaampaa kuin toisen. Tämä johtuu aivan täysin kiinnostuksesta, tai oletetusta kiinnostuksesta. Mediassa puhutaan uutiskynnyksen ylittymisestä, millä siis viitataan käytännössä samaan asiaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä toisin? Pitäisikö meitä kiinnostaa koko maailma ja kaikki sen ihmiskohtalot? Kyllä ja ei. Mediaähky syntyisi vähemmästäkin, kuin jokaisen hukkuneen lapsen nostamisesta otsikoihin kaikkialta maailmalta. On myös hieman typerää huutaa aamun Hesarille vääristä lähtökohdista ja uutisoinneista, sillä maailma ei ole suljettu paikka jonka ainoana ikkunana kyseinen aviisi toimii. Helsingin Sanomat, kuten valtaosa muistakin valtamedioista uutisoi asioita omalle yleisölleen ja pyrkii aktiivisesti muuttamaan sisältöään maksavia asiakkaitaan enemmän kiinnostavaan suuntaan. Niin se vain on.

Internet on tuonut mediakentälle samaan aikaan hyvää ja huonoa. Samalla kun meillä on mahdollisuus lukea uutisia ja analyysejä esimerkiksi Jakartan uppoamisesta (esim. vaikka täällä, täällä ja täällä), huomiostamme kilpailee entistä lyhyempiä ja nopeampia sähkeuutisten kaltaisia pieniä informaationpalasia. Internetin huumorisivut esimerkiksi reagoivat hyvin nopeasti ajankohtaisiin tapahtumiin, jolloin maailmanmenosta voi olla suhteellisen selvillä katsomatta koskaan uutisia. Samalla kuitenkin antautuu suodatetun informaation uhriksi, samoin kuin lehtiä lukemalla. Joku voi valita lukevansa uutisensa tästedes twitteristä, mutta silloinkin hän lukee juttuja toisilta ihmisiltä, jotka ovat päättäneet määritellä jonkin asian uutiskynnyksen ylittäväksi. Internetin suurin ongelma uutisten kanssa, on illuusio internetin ulottumisesta aivan kaikkialle. Ei se yllä.

Joten terveisiä sosiaaliseen mediaan: ei suurten uutistalojen yksin pidä kääntää katsettaan, myös ihmisten pitäisi yrittää löytää kiinnostusta muitakin kuin suoraan itseään koskevia asioita kohtaan. Tietoa on kyllä tarjolla liiaksikin asti, mutta se ei monia kiinnosta. Kiinnostaisiko jos Hesari uutisoisi tarkemmin ja laajemmalti? Tiedä häntä, uskallan epäillä…

Yksi näkökulma matalaan äänestysaktiivisuuteen

Kunnallisvaalit ovat nyt sitten ohi. Onnea kaikille valituille ja menestystä seuraavalle nelivuotiskaudelle. Suurin voittaja näissä vaaleissa oli Perussuomalaiset, valtakunnallisella 12,3% äänisaaliilla. Suurimpana puolueena pysyi Kokoomus ja toisena SDP. Suurin häviäjä näissä vaaleissa oli demokratia, äänestysaktiivisuuden jäädessä valtakunnallisesti 58%, huonoimmillaan sen ollessa Suomen toisiksi suurimassa kaupungissa Vantaalla 51%.

Asiantuntijoilla oli heti mielipiteitä siitä, miksi aktiivisuus jäi näin matalaksi. Puhuttiin vaaliähkystä, kuntauudistuksesta, vieraantumisesta politiikkaan ja vaalien merkityksettömyyden tunnusta. Kuitenkin kysyttäessä, jokainen puoluejohtaja vaikutti pöyristyneeltä äänestysaktiivisuudesta. Muistanpa kuulleeni Eero Heinäluomankin sanoneen, että asialle tehtäisiin jotain jos tiedettäisiin mitä tehdä.

Pohditaanpa hetki. Mitä kunnallisvaaleissa äänestetään? Kunnanvaltuuston kokoonpano, joo, mutta äänestäjän on hirveän vaikea nykymaailmassa nähdä valtuustoa mitenkään sellaisena asiana, joka vaikuttaa häneen itseensä. Siellä puhutaan politiikka ja kiistellään kasvisruokapäivästä. No jos ei kunnanvaltuusto ole oikea vastaus, niin mitä kunnallisvaaleissa sitten äänestetään?

Lähiympäristön ja oman elämänpiirin toiminnasta. Kunnallisvaalit ovat sellaiset vaalit, joissa yritetään muistuttaa äänestäjiä tästä omaan elämään vaikuttavasta merkityksestä. Se, miten äänestät kunnallisvaaleissa vaikuttaa siihen, miten lähiympäristöäsi hoidetaan. Väitän valtaosan suomalaisista käsittävän kunnallisvaalit enemmän tai vähemmän näin. Osa varmasti ajattelee huomattavasti tarkemmin yksittäisiä asioita, kuten kuntaliitoksia, sairaalapalveluja, kouluja, teiden kunnossapitoa tai kaavoitusta. Kunnallisvaaleissa ei siis äänestetä valtuuston kokoonpanoa ensisijaisesti, vaan omia intressejä kunnan toiminnasta.

Okei, äänestetään lähiympäristöstä, mutta se ei vastauksena ole vielä lopullinen. Mitä muuta kunnallisvaaleissa äänestetään? Ihmisiä, ehdokkaita jotka ajavat niitä omia intressejä. Näitä ihmisiä ei pitäisi olla vaikeaa löytää, sillä informaation määrä on internetin myötä kasvanut suunnattomaksi. Ihmisissä piilee kuitenkin ongelma – he edustavat puolueita.

Meidän tasavaltamme rakentuu puoluepolitiikan varaan ja puolueet ovat erottamaton osa poliittista toimintaa kaikilla tasoilla. Puolueet muodostuvat yksittäisien ihmisien joukosta, mutta niillä on omat taustansa ja suuret linjansa jotka ovat pitkälti riippumattomia yksilöistä. Moni yksilö hakeutuu puolueeseen sen ideologian vuoksi, eikä toisinpäin. Muutos 2011 ja Piraattipuolue lienevät viimeisimmät esimerkit samaa ajattelevien ihmisten muodostamista puolueista Suomessa, Vihreän liikkeen ollessa se kuuluisin.

Okei. Mitä kunnallisvaaleissa äänestetään? Omaa intressiä ajavia ihmisiä ja puolueita joilla on omat arvonsa. Noh, eihän tämä nyt täysin mahdoton ajatus ole vielä. Katsotaanpa vähän miten vaikkapa näiden vaalien kolme suurinta puoluetta kertovat itse itsestään (sopii scrollata ohi jos ei jaksa lukea).

Kokoomus:

”Kokoomus on arvopuolue. Kokoomus on poliittinen puolue, jossa uskotaan arvoihin kuten vapaus, vastuu ja demokratia, tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen.

Kokoomuksessa uskotaan, että ihmisellä on vapautta yhtä paljon kuin vastuuta. On myös tärkeää, että ihminen saa itse valita minkälaista elämää hän elää ja että hän voi eri tavoin pyrkiä löytämään paikkansa työssä ja elämässä. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja sitä, että ihmiset voivat oikeasti olla mukana päättämässä yhteisistä asioista.

Kokoomuksessa ollaan arvokysymyksistä sitä mieltä, että ihmisten omatunnolla on suuri merkitys ja että on tärkeää, että meillä on monia, erilaisia arvoja. On tärkeää, että ihmiset voivat vapaasti ajatella ja elää elämäänsä itsenäisesti, ja että vähemmistöjen oikeuksista pidetään huolta. Kokoomuksessa uskotaan, että ihmisillä pitää olla tasa-arvoiset mahdollisuudet, ja mahdollisuus valita itse. Yksilöt tekevät päätöksiä ja valintoja yhteiskunnassa.”

SDP:

”Demokratia ja yhteisvastuu ovat olennaista hyvässä yhteiskunnassa. Jokainen voi toimia kykyjensä ja jaksamisensa mukaan ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta. Sosialidemokraatit rakentavat oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja maailmaa. Vapauden täytyy voittaa alistaminen, humaanisuuden suvaitsemattomuus ja oikeudenmukaisuuden itsekkyys.

Sosialidemokraattinen puolue kokoaa yhteen niitä, jotka haluavat toteuttaa sosialidemokratian aatteellisia tavoitteita. Tavoittelemme yhteistyön ja rauhan maailmaa sekä puhdasta ja turmeltumatonta ympäristöä. Sosialidemokraatit ovat merkittävä poliittinen voima lähes kaikissa Euroopan, ja myös monissa Euroopan ulkopuolisissa, maissa.

Sosialidemokraattinen liike on arvoihin pohjautuva kansanliike. Sosialidemokratian perusarvoja ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Vapaus tarkoittaa jokaisen ihmisen oikeutta elää omaa elämäänsä ja tehdä omia valintojaan. Se tarkoittaa myös vapautta pelosta, turvattomuudesta ja puutteesta. Ilman tämänkaltaisia sosiaalisia oikeuksia vapaus jäisi kuolleeksi kirjaimeksi vailla merkitystä. Sosialidemokraatit vaativat vapauden tosiasiallista toteutumista. Yksilönvapauden toteuttamiseen tarvitaan yhteiskuntaa, yhteisiä rakenteita.”

Keskusta:

”Tutkimustenkin mukaan suurin osa meistä suomalaisista sijoittuu arvoiltaan ja mielipiteitään poliittiseen keskustaan. Me keskustalaisesti ajattelevat suomalaiset emme jätä kaveria pulaan ja pidämme kaikista huolta. Me teemme tunnollisesti työmme ja toivomme, että meitä kohdellaan reilusti työpaikalla. Me ajattelemme, että Suomea voidaan rakentaa vain työnteolla ja yrittämisellä.

Me välitämme ympäristöstä, kannatamme valinnanvapautta asumiseen ja lastenhoitoon ja haluamme kotimaassa kasvatettua turvallista ruokaa. Me edellytämme vakaata ja luotettavaa otetta niiltä, jotka vastaavat Suomen sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Haluamme, että asiat hoidetaan ylipäätään hyvin ilman turhaa kiihkoilua.

Keskustalaisen ajattelun perustana oleva vastuullinen vapaus on syvästi inhimillinen arvopohja, jolle tulevaisuus rakennetaan. Käytännössä se tarkoittaa, että yhteiskuntaa ei tarvitse huutaa apuun joka käänteessä. Keskustalainen ajattelu rakentuu voimakkaasti myönteisen yhteisöllisyyden varaan. Se luo turvallisuutta ja kunnioittaa ihmisen omia valintoja. Keskusta ei ole minä tai me, vaan minä ja me. Tässä ajattelussa Suomen Keskustalla on jo yli sadan vuoden perinne.

Keskusta on suuri suomalainen puolue ja 160 000 jäsenen kansanliike. Me emme kopioi politiikkaamme oppeja viime vuosikymmeniltä vaan rakennamme suomalaisille parempaa tulevaisuutta 2010-luvun eväillä. Tämä maa rakennetaan yhdessä.”

Kyllästyttääkö jo? Suomen kolme suurinta erilailla ajattelevaa ryhmää ajattelevat, tai ainakin ilmaisevat itseään lähes identtisillä sanamuodoilla.  Kunnallisvaaleissa pitäisi äänestää ihmistä, joka identifioituu itse johonkin suomalaiseen puolueeseen. Tämä on aivan kammottavan suuri punainen vaate monille, jotka eivät liiemmin politiikkaa seuraa. Poliittiset puolueet yrittävät maalailla itsestään mahdollisimman yleismaailmallisia ja kaikille sopivia ryhmiä, jolloin kuka tahansa voisi siirtyä yhden puolueen äänestäjästä toisen puolueen leiriin seuraaviin vaaleihin. Samalla kuitenkin tehdään koko puoluekentästä harmaa massa, jossa äänestäjä ei ihan oikeasti näe omalla äänellään mitään merkitystä vaaleissa.

Mitä kunnallisvaaleissa äänestetään? Ihmisiä, jotka ajavat omia intressejä ja samalla edistävät puolueen asioita joista ei voi olla ihan varma kun se puolue on tollanen että ei siitä nyt ihan tarkkaan tiedä mitä se tänään haluaa, kun siellä on se uusi puheenjohtajakin ja vanha siipi alkaa olemaan paitsiossa jo ja… Niin että Eero Heinäluomako ei tiedä miten äänestysaktiivisuus saadaan nousemaan? Olkaa puolueet rehellisesti jotain mieltä asioista. Artikuloikaa intressinne ja metodinne suoraan arkikielellä esiin, ja mitataan kannatus sen jälkeen vaaleissa.

Perussuomalaiset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka yksinkertainen asioista jotain mieltä oleminen saa aikaan valtaisan vaalituloksen. Mutta eipä sekään kantanut näissä kuntavaaleissa odotettuun huipputulokseen. Puolue alkaa pikkuhiljaa olla valtakunnallisesti niin suuri, että paineet ideologisen sisällön naamioimiseksi kasvavat. ”Me emme ole oikealla vaan oikeassa”, noh nettisivuillanne ilmoitatte itsestänne:

”Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu. Sukupolvet ylittävänä tavoitteenamme on kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna: Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.”

Kuulostaako tutulta? Noh, on siellä poleemisempaakin tekstiä. Fonttikoolla 10, pitkä litania, mutta tällä kappaleella arvomaailma sivu aukeaa.

Puolueet itse ovat vastuussa poliittisen arvomaailmansa naamioimisesta sellaisiksi, että kansaa ei jaksa kiinnostaa. Meinasin tikahtua illalla nauruun, kun joku useista puoluejohtajista ihmetteli, että eikö heidän viestinä välittämisestä ja yhteisöllisyydestä ollut mennyt äänestäjille läpi? Ei ollut mennyt ei. Ehkä se johtuu siitä, että joka ikinen suomalainen varteenotettava poliittinen liike mainostaa yhteisöllisyyttä ja välittämistä. Poliittisen keskustan äänien kalastaminen saa aikaan sen, että vaihtoehdot näyttävät triviaaleilta ja merkityksettömiltä. Okei, joku yksi ihminen saattaa ehkä ajaa omia intressejä, mutta jos se ei pääse läpi, tai se äänestääkin puolueen mukaan, niin sitten saatan äänestää ihan mitä tahansa. Eikä sillä lopulta ole mitään väliä, kun ei mua kukaan täältä sohvalta oo tähän mennessäkään hakenut äänestämään.

Puoluekentän ollessa vanha, yritetään jokaisista vaaleista tehdä teemavaaleja. Välillä puhutaan pääministerivaaleista, joskus kuntauudistuksesta ja välillä protestoinnista. Eivät nämä teemat kanna kovin pitkään. Äänestäjät kyllä huomaavat jos päättäjät tekevät huonoja päätöksiä, vaikka vaaleissa piti olla niin uusi muutos tai vastuullinen yhteisöllisyys teemana. Sillä lailla ihmisiä karkotetaan. Mikäli äänestäjälle tulee vaalien välillä sellainen tunne, että edustajistossa (oli se millä tahansa tasolla) ei ajeta hänen asiaansa, hän katkeroituu ja kiinnostuu aikaisintaan seuraavan kerran kun teema on riittävän vetävä.

Mikäli politiikassa ei tapahdu mitään todella mielenkiintoista, voimme olla aika varmoja, että tämä äänestysinnon laskeminen ainoastaan pahenee tulevaisuudessa. Ja se on osittain puolueiden syy, sillä vastauksena kysymykseen ”mitä kunnallisvaaleissa äänestetään?”, oikea vastaus monella on ”jotain politiikkaa, ei kiinnosta."

Ihan näin loppuun sanottava vielä sekin, että kun YLE:n toimittaja kysyi Sami Borgilta syytä äänestysinnon laskuun, ei Borg ehtinyt edes alustavasti käyntiin ennenkuin nopeatempoisessa ohjelmassa siirryttiin haastattelemaan seuraavaa ihmistä. Sääli, sillä Borg on kuitenkin valtakunnan johtavia asiantuntijoita aiheesta, toisin kuin ne puoluejohtajat.