Söimme aamupalan koko perhe yhdessä - minä, taapero, esikoinen ja puoliso. Heitin esikoisen päiväkotiin siinä vaiheessa kun heillä oli päiväohjelma alkamassa ja palasin kotiin varsinaiselle työmaalleni. Päivän tavoitteena oli kuitenkin saada hoidettua Kela-asiat kuntoon ensimmäisten päiväunien aikana.
Tein vanhempainraha-hakemuksen tammikuussa ja se on edelleen OmaKelassa jumissa, kun työnantajani ei ole toimittanut palkkatietojani Kelalle. Soittelin palkanlaskentaan ja sain ilokseni tietää, että saan palkkaa 10.5. asti, jonka jälkeen vasta siirryn vanhempainrahalle. Okei, kyllähän minulle tämä kelpaa, vaikkakin olen ihan varma, että joku jossain on tehnyt virheen.
Taaperon päiväunet jäivät lyhkäisiksi, mikä oli vähän onni onnettomuudessa, sillä meille oli tulossa ystävä yökylään lähes samanikäisen taaperon kanssa. Heitimme puolisoni kanssa kamat niskaan, taaperon rattaisiin ja suuntasimme kohti metroa.
Olimme juuri ehtineet ulos, kun Vantaan kouluampumisen uutinen pamahti uutisnostona sekä Hesarin, että Ylen appien kautta.
Olen joskus saattanut tälläkin alustalla puhua suhteestani ampumisiin, joten en ehkä halua avata sitä matolaatikkoa uudelleen. Mutta sen nyt sanon, että tämä vanhemmaksi tuleminen ei ole mitenkään erityisesti helpottanut suhtautumistani lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Omien lapsien saamisen myötä miettii monia aikaisemmin vähän teoreettisia tragedioita paljon realistisempien vertailukohtien kautta.
Söimme keskustassa lounasta ystävämme kanssa ja palasin yksin taaperon kanssa päiväunille lähiöön. Sain tatin päiväunille noin yhdeltä, jonka jälkeen katsoin poliisin tiedotustilaisuutta Vantaalta ja itkin.
Tänään tapahtui toki muutakin, mutta kaikki oli vähän mollivoittoista aamun jälkeen. Tuntuu banaalilta kerrata koiran ulkoilutuksia ja iltaruoaksi syötyä pastaa, kun samana päivänä on suomalainen kuudesluokkalainen ampunut omia koulukaveitaan.
Oli miten oli, ensimmäinen päivä on nyt ohi ja on aika käydä nukkumaan. Huomenna on toivottavasti pirteämmät jutut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti