Kello oli noin 15.35 kun mutsi lähti menoihinsa ja jätti faijan lasten kanssa yksin.
Toki, tämä nyt ei ole millään muotoa niin dramaattista, kun ollaanhan me oltu kolmistaan ennenkin - joskus jopa yön yli. Eli en sinänsä ottanut tästä etukäteen mitään stressiä.
Esikoinen katseli ensin vähän Ryhmä Hauta ja minä selailin puhelimella toinen toistaan turhempaa nollasisältöä, samalla kun taapero nukkui toisia päiväuniaan. Päädyin lopulta herättämään pienokaisen kello 16.40, jotta iltaunille ei tarvitsisi mennä vasta joskus yhdeksän aikaan.
Söimme yhdessä päivällisen: itse vetelin Delhi Darbarin mikroruoan ja lapsille oli makaronilaatikkoa. On jännää, miten toisen lapsen kohdalla huomaa toistavansa esikoisen aikana opittuja toimintamalleja hyvinkin orjallisesti. Laitoin taaperon lautaselle nimittäin mielestäni varsin paljon ruokaa, mutta en ollut saanut vielä edes omaa annostani lämpimäksi, kun äänenpaino Tripp Trappissa antoi ymmärtää ruoan loppuneen kesken.Sangen tyhjä jääkaappi motivoi improvisoimaan: vähän paahtoleipää, pinaattilettu ja puuropussi täyttivät lopulta pikkuisen masun.
Sitten vähän aikaa mustan aukon leikkejä (kuulostaapa se väärältä ilman kontekstia, katso kirjoitus yksivuotisneuvolapäivästä), jonka aikana esikoinen kiukutteli lähes kaikesta mahdollisesta. Hän tosin oli hyvässä seurassa, sillä isänsä oli edellisenä iltana onnistunut epäonnekseen valvomaan lähes yhteen, joka näillä vuosirenkailla väsyttää ihan riittävästi. Oltiin sitten molemmat univajeisia ja kärttyisiä.
Laitoin taaperon lopulta unille ja hoidin esikoisen iltahommat. Rojahdin sohvalle ja esikoinen aloitti tutut leikkiprosessinsa, joissa hän siis leikkii itsekseen omalla ajallaan huoneessaan, tullen aina välillä tekemään tikusta asiaa vanhemmilleen: "Katso miten hienon palan minä leikkasin tästä paperista." Yleensä tämä prosessi johtaa siihen, että hän lopulta tulee pyytämään minua tai äitiään laulamaan ja peittelemään hänet sänkyyn. Tänään kuitenkin huomasin jossain vaiheessa ihmetteleväni, miten hiljaa hän leikkii ja toden totta, lapsi oli taas käpertynyt itsekseen unille.
Noh, sen minkä esikoisessa voittaa, taaperossa häviää. Taapron huoneesta kuului vähän väliä erilaista mölinää, vaikka uniaika oli ja meni. Kaikella järjellä sitä luulisi pikkuista väsyttävän, mutta jossain vaiheessa päädyin äänekkäämmän mökän säestämänä vierailemaan huoneessa ja siellähän hän oli onnistunut repimään pimennysverhonsa lähes sänkyyn asti. Kyseessä on siis rullaverho.
Mulla on vähän paha kutina, että meillä on edessä jonkinlainen unitaantuma. Viimeiset kaksi nukutusta ovat olleet vähän heikompia. Vielä tosin on toivoa, että häntäkin häiristee vaan saadut rokotteet... Toivottavasti ainakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti