palkinnoksi työstä: Yume

Nonni, työ lähti esitarkastukseen ja meitsillä alkoi loma. Sehän tarkoittaa tietty sitä että kerta ei tartte enää kirjoitella gradua päivät pitkät, voin alkaa raapustelemaan tänne blogiinkin sisältöä. Päätin myös, että jahka saan luvan kansittaa työni, teen tänne blogiin jonkinnäköisen ”näin saat gradun valmiiksi” –oppaan, kerta tunnen niin monia ihmisiä joille koko työ tuntuu ylitsepääsemättömältä ikuisuusprojektilta. Ehkä kahden tehdyn jälkeen voin jo sanoa aiheesta jotain.

Anyway. Laitoin lauantaina työn sähköpostitse proffalle. Tiedoston nimi oli Dallas Stars. Tallensi joka maanantai tiedoston aina uudelleen nimellä, sillä halusin pitää itselläni mahdollisuuden tarkastella työn etenemistä. Valitsin tiedostojen nimityypiksi NHL-joukkueet aakkosjärjestyksessä. Eli yhdeksännen kirjoitusviikon lopuksi työ lähti matkaan.

Lupasin puolikkaalle kotitaloudestamme, että jos hän oikolukee työni, vien hänet syömään illalla hyvin. Hän valitsi ravintolaksi Kämpin Yumen. Tilasimme molemmat kahdeksan ruokalajin menun räätälöidyllä viinimenulla. Kallishan se oli kuin saatana, mutta eipä me nyt olla Helsingissä liiemmin ulkona syömistä harrastettu.

Ruoka oli tosi hyvää, mutta fine diningissa – tai haute cuisinessa, miten vaan – on aina vähän eri kriteerit kuin muualla. Alkuruoat siikasashimi chili-ponzukastikkella ja kuningasmakrillitartari olivat tosi superhyvää, kuten myös toisena tullut thailihapullat ja possunkylki kimchillä. Okei, kimchi oli liian tulista seuralaiselle ja minäkin jo taistelin kipurajalla. Hyvää se silti oli. Seuraavana tarjoiltiin kuumilla kivillä itsepaistettavat kampasimpukat ja karitsanfileet. Ohuet karitsanfileet paistuivat kivillä hyvin, mutta kampasimpukkaan ei kivessä riittänyt puhti. Tarjoilijan neuvoma 30sek per puoli ei riittänyt edes ensimmäisen simpukan paistamiseen ja viimeistä nauttiessani sain jo syödä simpukkani aika sushina. Mukana tullut tulinen salaatti hukkui mielenkiintoisempien ruokien joukkoon, vaikka se näköjään listalla lukee erikseen… Jälkiruokana tarjoiltiin hedelmiä aineessa jota en kykene muistamaan. Se oli vähän plääh.

Ruoka oli tosiaan ihan jees. Ei kuitenkaan tähtiä –jees, mutta jees. Miinuksena sanottakoon, että vaikkakin viinimenu oli hyvä, siihen kuului vain kolme viiniä. Esimerkiksi kuumien kivien kanssa nautittiin samaa makeahkoa valkoviiniä jota saimme toisen kaadon jälkiruoan kanssa. Punaviininä tarjoiltiin Cono Surin (muistaakseni) Pinot Noiria. Siis ihan hyvä viiniähän se on, mutta onko se fine dining viini? En valita, mutta viinimenu vaikutti ruokalistaan verrattuna todella mielikuvituksettomalta ja tylsältä.

Tarjoilu oli Yumessa aika jännää. Ensiksi meitä palveli nainen, jonka maneerit ja puhetapa oli kuin suoraan jostain sketsiohjelman Esson baarista. Ylikorostettua ”vitsikästä” sanailua jossa käytettiin sanoja kuten ”madame” ja ”gentleman”. Yrittikö hän sitten tuoda nuorille asiakkaille rennon tunnelman ravintolassa, jonka kohdeyleisöön emme selkeästi kuulu? Tiedä häntä. Naapuripöydässämme istui mies punaisessa flanellipaidassa, joten en nyt mitenkään erityisen ulkopuoliseksi kokenut paikassa itseäni. Alkudrinkkien jälkeen meitä kuitenkin tuli palvelemaan tarjoilija, joka oli selkeästi miellyttävämpi. Sellainen kolmivitonen mies joka jutteli ihan mukavasti mutta asiallisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Turha ”hei, kliffaa hei” sonta katosi edellisen tarjoilijan myötä.

Poistuessamme saimme avata itse vaatteiden säilytyskaapin, kun henkilökuntaa ei enää riittänyt meitä palvelemaan. Miestarjoilija tosin ehti juoksemaan jostain pahoittelemaan tapahtunutta ja odotteli luonamme kunnes lähdimme, mikä sekin oli miellyttävää. Ovipalvelua oli kuitenkin sisään tullessa, joten sitä sopi odottaa poistuessakin. No joo. S-ryhmän paikassa en olisi närkästynyt, täällä vähän.

Kokonaisarvosanaksi, kategoriassa fine dining, Yume saa kaksi tähteä viidestä. Ruoka oli kyllä todella hyvää, mutta puutteita jäi paljon. Viinit jos olisivat olleet paremmat, olisi tipahtanut kolmas tähti. Mikäli jälkiruoka ja hot stone juttu olisi ollut paremmat, niin neljäs. Viidettä ei valitettavasti kuitenkaan, vaikka kuinka olisi petrattu olemassa olevia aineksia. Ravintola mainostaa itseään modernina aasialaisena, joka aina vähän lähtökohtaisesti ärsyttää tällaista kulttuuri-ihmistä. Aasia, mitä siellä syödään? Yogurttia ja taginea? Sushia ja currya? Pekingin kanaa blinien kera?

Mutta, make no mistake about it, parempi ruoka siellä oli kuin monessa muussa paikassa. Enkä kadu käyntiämme sekuntiakaan.