Avointa demokratiaa

Lähetin juuri työpaikkahakemuksen. Hakemuksen yhteyteen laitoin tekstinäytteen, kannanoton jossa huomasin yhtäkkiä kannattavani täysin etukäteen itselleni hieman vierasta asiaa: avointa (tai jopa uutta) demokratiaa.

Minulla on tuttuja, jotka ovat aktiivisia demokratialiikkeen kannattajia, mutten ikinä ole liiemmin kokenut samaistuvani heihin. Olen sanonut monesti leikilläni lempityöpaikakseni Salaisten Kansioiden Cancermanin (myöhemmillä kausilla Cigarette smoking manin) duunia. Hommaa jossa tehdään salaliittoja ja tiedetään enemmän kuin muut. Nyt yllättäen huomasin vaativani avointa kabinettipolitiikka ja mahdollisuutta tietää mitä edustuksellisen demokratian kulisseissa tapahtuu. Mitä ihmettä!?

Olen käynyt lukuisia demokratiakeskusteluja lähipiirini kanssa. Perusideana on, että he yrittävät selittää minulle demokratian ylivertaisuutta ja minä yritän selittää heille metodin olevan toissijainen jos saavutetut tulokset ovat hyviä. Filosofikaverini kysyy tällöin minulta, että miten määritellään hyvä tulos? Minä vastaan kysymällä häneltä, että onko tulos aina hyvä jos se on enemmistölle hyvä? Poliitikkokaverini haastaa minut käytännön puolelta sanomaan metodin joka toimii paremmin kuin demokratia, ja minä vastaan sanomalla, ettei metodin olemattomuus tarkoita ettei se voisi toimia. Saavutamme aina tietyn status quon, ja vaikka heidän argumenttinsa ovat huomattavasti omiani parempia, eivät he kykene lopulta kuitenkaan kiistämään pointtejani täysin.

Tämä on ehkä jälleen iskun paikka erityisesti tälle poliitikkotutulleni kun tämän sanon, mutta olen ehkä näiden keskustelujen myötä pitänyt itseäni hieman enemmän demokratian soturina kuin heitä. Okei, se vaihtoehto mitä minä näissä keskusteluissa kannatan, on ollut yleensä valistunut diktatuuri, mutta oikeastaan esittämäni vaihtoehto ei ole niinkään oleellista. Oleellista on nähdä edustuksellisessa demokratiassa ongelmia. Kansanedustuslaitoksemme on suhteellisen vanhaa perua, eikä ole lainkaan yllättävää, että pitkään sen kanssa töitä tehneet ihmiset osaavat käyttää hyväkseen sen rakenteellisia piirteitä – hyvässä ja pahassa. Hyvänä voisi mainita vaikkapa oppositiopoliitikkojen mahdollisuus ajaa onnistuneesti lakiesityksiä ja pahana korruption, joka näyttäytyy esimerkiksi sisäpiiritoimintana ja omaneduntavoitteluna.

Ehkä se on juuri se ratkaiseva ero minussa ja ystävissäni ihmisinä. Filosofin pitää ajatella asioita ideologisesti, sitä kautta miten ihmisen toiminnassa saavutetaan puhtain mahdollinen eettinen pohja. Poliitikon taas täytyy osata toimia järjestelmässä ja taistella sen sisältä, sillä muuten edustuksellisuus ei toimi. Minun taas valtiotieteitä lukevana humanistina pitäisi ajatella enemmän itse järjestelmää kuin sen taustaa tai siinä toimimista.

Käytännössä asiat eivät mene ihan näin mustavalkoisesti – olemme kyllä kaikki aivan yhtälailla keskittyneitä juurikin demokratian piirteisiin, emmekä millekään kapealle osa-alueelle. Minua kiinnostaa poliitikon toimijuus samalla lailla kuin filosofia. Filosofia kiinnostaa minun järjestelmäni samalla lailla kuin poliitikkoa. Poliitikkoa kiinnostaa filosofin ideologia samalla lailla kuin minuakin. Olemme kuitenkin aika saman taustan ihmisiä kaikki ja erittäin kiinnostuneita päätöksenteosta ihmisten yhteisestä maailmasta.

Nyt kun sitä miettii tarkemmin, niin on oikeastaan ihan kiva huomata itsessään muutoksia parin vuoden takaiseen. Aikoinaan kannatin vakaasti suljettujen ovien politiikkaa keinona, joka mahdollisti rehellisen ja tehokkaan asioiden hoidon. Nykyään huomaan ongelman tässä ajattelumallissa: miten suljettujen ovien takana käydystä keskustelusta voi olla varma siitä, että edustajasi oikeasti ajavat asiaasi? Sanotaan että kabinettisopimukset mahdollistavat suurten linjojen toteutumisen ja yhteisen hyvän ajamisen. No minkä vuoksi sitten oletetaan, ettei kansa kykenisi ymmärtämään tätä? Miksei rehellisesti voitaisi sanoa, että nyt tehtiin tällainen sopimus, jotta voidaan taata toisaalla tärkeämpi asia?

Suljettu päätöksentekokoneisto halventaa kansan osaamista. Aina neljän vuoden välein eduskuntavaaleissa ja kuntavaaleissa, viiden vuoden välein Euroopan parlamentin vaaleissa ja kuuden vuoden välein presidentinvaaleissa kaikki poliitikot rivissä hokevat kansan tietävän kyllä oman parhaansa. Mihin tämä tieto sitten muka katoaa aina vaalien välisenä aikana? Mikäli kansa on niin taitavaa ja oman etunsa tietävää joukkoa, miksei heidän tulisi tietää kaikkea myös valitsemiensa poliitikkojen toiminnasta suljettujen ovien takana? Käydäänpä hetki dialogia näkymättömän vastaväittelijän kanssa aiheesta:

”No, sitten jos äänestäjät näkisivät, että joudutaan tekemään vaikeita valintoja asioiden välillä, esimerkiksi budjettiriihessä, niin voisi olla, etteivät he ensi vaaleissa äänestäisikään meitä.”

Haloo pahvi, jos olet tehnyt valinnan kahden asian välillä, joka äänestäjiesi mielestä oli väärä, niin silloin sinut tuleekin vaihtaa! Ethän sinä silloin ole heidän mielipiteittensä edustaja. Edustat jotain muuta, mutta esität edustavasi heidän mielipiteitään.

”Kansa ei ymmärrä ryhmäkuria. Ei täällä voi miten tahansa äänestää, sillä eduskunnassa sitoudutaan toimimaan yhteisenä ryhmänä suurten linjojen mukaan.”

No, en ymmärrä minäkään ryhmäkuria. Kansanedustajat edustavat puolueen linjaa? Mikä ihmeen järkityhjiö yhtäkkiä on ilmestynyt maailmaan? Puolueaktiivit siis voivat äänestää keskenään, suuremmalla porukalla jonkun tietyn asian linjasta? Vai puolueen kansanedustajat keskenään? Selittäkää joku tämä minulle niin, että se ei kuulosta demokratian naamalle sylkemiseltä. Pieni joukko ihmisiä, jotka ovat saaneet suurelta joukolta mandaatin, äänestävät pienenä joukkona jostain mistä he kaikki tulevat äänestämään samalla lailla. Tämä on aivan kauhea aivovamma. Äänestäjä on saattanut haluta äänestää puoluetta N, koska puolue N vaikuttaa hänen mielestään ideologisesti parhaalta. Puolueesta N hän äänestää ehdokasta X, koska hän haluaa muuttaa puolueen linjaa ja nähdä X:n arvomaailman omaavan ihmisen äänestävän puolestaan edustuslaitoksessa. Puolueen kaksi muuta jäsentä B ja C kuitenkin ovat samassa edustajaryhmässä ja äänestävät X:n kannan nurin, jolloin X ei voi äänestää äänestäjän haluamalla tavalla.

”Niin se edustuksellinen demokratia kuule toimii. Asioista pitää sopia yhdessä.”

Niin, äänestämällä kaikki yhdessä. Kaikki te edustajat yhdessä olette mukana muodostamassa kansan äänen, ette puolueen tai ryhmän tai saunaporukan ääntä. Te edustatte KANSAN ääntä. Mikäli puolueen linja häviää äänestyksessä, se ei ole puolueen tappio vaan kansan tahdon voitto. Ei nyt eletä enää maailmassa jossa voimakkaat ideologiat yhdistävät ihmisiä. Yhteisesti linjan sopiminen toimii silloin kun kaikki kannattavat esimerkiksi sosialismia ja kaikki päätökset sidotaan sen ympärille, miten sosialismia edistetään parhaiten. Mikäli puolue markkinoi itseään hyvänä puolueena, tai vielä pahempaa koko kansan puolueena, ei ryhmäkurille voi olla minkään valtakunnan oikeutta!

”Toi nyt on tollasta idealistista höpötystä. Jos ymmärtäisit tämän arjen niin tajuaisit”

No laittakaa valtuuskuntien, lautakuntien, neuvottelukuntien ja valiokuntien kokoukset streamina nettiin, niin ehkä sitten ymmärtäisin. Vai onko teillä jotain pelättävää?

Avoin keskustelukulttuuri on ehkä vielä toistaiseksi utopiaa Suomessa. Kaikki ei voi olla julkista tai mahdollista asettaa yleisen mielipiteen alaiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei maailmaa pitäisi muuttaa kohti avoimuutta. Se on pieniä askelia ehkä kerrallaan, mutta Roomaakaan ei rakennettu päivässä. Sitten jos jokin uudistus tai avoimuuden lisääminen ei jostain syystä toimikaan, niin ei se mitään, ei sitä Roomaa toisaalta tuhottukaan päivässä. Itse asiassa, juuri Roomasta tutkijanhommista palanneen ystäväni mukaan, kaupunki näyttää erittäin kauniilta ja voi hyvin.