18.6.2012

Ajatuksia siitä, miten mediaa tehdään yhdentekeväksi


Bongasin sosiaalisen median loppumattomasta suosta linkin Kansan Uutisten kaasuputki-blogin juttuun, jossa kritisoitiin Mtv3.fi:n viihdeuutisten toimituksen tapaa käsitellä tasavallan presidentin puolisoa Jenni Haukiota. Juttu pitää sinänsä paikkaansa, mutta jännittävää on se, kuinka vasemmistolainen media viitsi edes käyttää tilaa maailmasta haukkuen maikkarin nettisivuja jostain tietystä yksittäisestä uutisaiheesta. Sivusto on nimittäin suuri, aivan eeppisen luokan vitsi ollut jo jokusen vuoden ajan.

Maikkarin nettisivut on vuosikausia julkaissut pseudouutisia, joiden pääasiallinen anti on ollut saada mahdollisimman paljon klikkauksia. Otsikot, kuten: ”Rihanna poseeraa täysin alastomana mainoksessa, katso” ovat tarkoitettu ainoastaan houkuttelemaan ihmisiä sivustolle ja kasvattamaan kävijämääriä. Itse jutussa saattaa olla linkki toiselle sivulla, kuten esimerkiksi tässä Rihanna-jutussa on linkki tähän kuvaan. Jos tästä sitten haluaa taas edetä lukemaan alkuperäisen jutun, joutuu klikkaamaan itsensä tänne. Big Brother ohjelmaa koskevat ”uutiset” ovat perinteisesti olleet pahimpia, sillä niissä yleensä lukijaa johdatellaan maikkarin ja subin välillä ristiin menevillä linkeillä. Helpoimmalla pääsisi, jos ei olisi kiinnostunut populaarikulttuurista lainkaan.

Maikkari uutisoi juttuja nettisivuillaan muutenkin miten sattuu. Otin kerran screencapin nettisivujen etusivun uutisesta.

       Näin ei tehdä informatiivista kuvitusta uutiseen - Katso kuvat!
 
Kuten tarkkanäköisimmät tästä huomaavat, on nuoli aseteltu noin Suomen kokoiseksi, osoittamaan yleisesti Kambodzhaa. Vielä hento varjostus nuolen alla luo mielikuvan siitä, että osoitetaan maan sisäosiin. Koko kuvan idea on vain saada jutulle huomiota, sillä ei ole mitään informaatioarvoa. Ei mitään.

Mtv3.fi/viihde (ja melkein kaikki muukin maikkarilla) on osa keltaista lehdistöä. Sellaisenaan se siis pitäisi vaan yrittää ymmärtää mediana, jota ei pidä ottaa turhan vakavasti. Keltainen lehdistö kuitenkin joutuu periaatteessa pelaamaan samoilla pelisäännöillä kuin myös oikea media. Asioita ei saa keksiä, eikä valheita saa suoltaa. Merkityksettömistä jutuista saa tehdä uutisia ja turhista uutisista saa repiä merkityksettömiä otsikoita. Kurjaa vaan on se, että media kehittyy jatkuvasti, ja nollauutisoinnin suosion kasvaessa, vaikuttavat ne perustavanlaatuisesti ihmisten informaation keräämiseen.

Brittien skuuppilehdistö on pitkään ollut esimerkkinä mediasta, joka on valmiina repimään otsikkonsa mistä tahansa. Tämä johtuu tietysti pitkälti siitä, että saarivaltiossa ehti kehittymään monipuolinen ja laaja painetun median kenttä ennen muita mediakanavia. Maailman ensimmäinen teollisuusvaltio oli edelläkävijöitä myös sanomalehdistön puolella. Eikä se tietenkään haittaa että kansaa ja rahaa on saarivaltiossa riittänyt. Mediakenttä on kuitenkin muodostunut erilaiseksi kuin muualla, johtuen juurikin eri pelisäännöistä ja eri kehityspoluista.

Osataan sitä tietty muuallakin. Saksassa oli joku aika sitten tapaus, jossa Ruotsin hovi haastoi saksalaisia juorulehtiä oikeuteen, kun nämä olivat väittäneet prinsessa Victorian muun muassa tehneen abortin. Juttu meni jotenkin niin, että lehdet perustelivat uutisointiaan sillä, että heillä oli Victoriasta hyviä kuvia, muttei hyviä juttuja. Siksi heidän piti keksiä materiaalia sivuilleen ja iskeviä otsikoita. Ehkei Saksaa silti kuitenkaan voi verrata Britanniaan, sillä nämä Victoriaa käsittelevät uutisetkin olivat skandaalinhakuisia pitkälti sen takia, koska saksalaismedia luuli voivansa käsitellä toisen maan asioita vapaammin.

Media muuttuu yhdentekeväksi, kun sen pääasiallisena tehtävänä ei enää nähdä tiedon jakamista, vaan voiton tekeminen. SMBC:llä oli loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun voitontavoittelusta tulee ensisijainen tavoite. Okei, esimerkki on mainoskatkoista, mutta ajatusketjua voi ihan hyvin soveltaa myös siihen, millaisia uutisotsikoita nettisivujen pitää lisätä, jotta mainostajille voidaan esittää nettisivujen suuria kävijämääriä. Pahinta tällöin on se, että muiden mainosrahoista kilpailevien sivustojen pitää yrittää vastata tähän ilmiöön.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien NYT-viikkoliitteen verkkosivuilta löytyy verkkobongauksia, jotka siis pääasiassa ovat muualta poimittua materiaalia, jonka verkkolehden toimitus on päättänyt asettaa linkiksi omalle sivulleen. Tietenkin, miksei lehti saisi tehdä tällaistakin toimitustyötä? Mutta toisaalta, kun siellä ollaan osa Suomen suurinta mediakonsernia, pitäisi minusta materiaalia riittää ihan omasta takaa. Erityisesti vierastan konsernin internetlinkkien käyttämistä sen vuoksi, koska he itse lähinnä pyrkivät omimaan vapaiden toimittajien ja sarjakuvataiteilijoiden tuotokset omikseen. Mediatalo yrittää lihottaa materiaalipankkiaan ja omistustaan maailman tiedosta ja taiteesta, sekä tämän lisäksi vielä käyttää hyväkseen internetin heille kuulumatonta materiaalia. Suuri pelaaja tekee omat sääntönsä.

No joo, hairahduin vähän sivupoluille. Mikä minua tässä linkkimaailmassa, median hajaantumisessa ja keskinäisessä keltaistumisessa nyt sitten oikein häiritsee? Tiedon katoaminen. Tällä hetkellä luotettavin tiedonlähde tuntuu olevan Twitter, sillä sitä kautta leviää herkimmin tiedot paikan päällä olleilta ihmisiltä. Ja jos kiinnostaa Rihannan keikkakuvat, kannattaa ne mielummin katsoa twitteristä, kuin sadan erilaisen nettisivun kautta valmiiksi pureskeltuina.

Ei tarvitse välittää ”Ohhoh, onko tämä jo liikaa?” -uutisista, kun ei seuraa mediakanavia joissa niitä jaetaan. Oikean analysoivan ja pohtivan sisällön löytää paremmin blogeista kuin ihmisiltä jotka lukevat blogeja ja kirjoittavat niistä uutisia. Internetin mediakaivo tekee toimittajan työn liian helpoksi, kun sopuli saattaa vivttomasti laittaa esimerkiksi iltapäivälehden nettisivuille kyselyn ja julkaista kyselyn tulokset ”kansan mielipiteenä”. Mitä se siis todellakaan ei ole.

Sanomalehti julkaisee nettisivuillaan jutun, jonka lähteenä on iltapäivälehti. Iltapäivälehti ilmoittaa juttunsa lähteeksi kansainvälisen juorusivun. Kansainvälinen juorusivu ilmoittaa kuulleensa asiasta sosiaalisesta mediasta. Sosiaalisessa mediassa taas jutun on laittanut käyntiin uutisoinnin kohde itse tai joku heppu jota voi parhaimmassakin tapauksessa kutsua nimityksellä "yks jamppa". Puhutaan informaatioähkystä, mutta minun mielestäni olisi parempi puhua lähdekriittisyydestä.

Mediakenttä erityisesti verkossa ristiinpureksii juttunsa läpi moneen kertaan ennen kuin ne valuvat lukijoille asti. Luettavassa muodossaan ne sitten puetaan sokkiasuun, jolla halutaan herättää lukijan kiinnostusta. Vaikka jutun sisältönä olisi pop-muusikon lomamatka etelässä, saammekin pohtia otsikkotasolla ja usein nykyään myös tekstissä pohtia kyseisen muusikon roolia nyky-yhteiskunnassamme, että voimmeko enää yhdessä ihmiskuntana hyväksyä lomamatkalaisen elämäntyyliä. Vastauksena muuten tähän, jos joku sitä nyt mietti: kyllä me voimme. Lähes kaikki otsikot, jotka päättyvät kysymysmerkkiin,ratkaistaan vastauksella: ei. Onko tämä jo liikaa? Ei. Mennäänkö nyt jo liian pitkälle? Ei.

Media aiheuttaa meille kahdentasoisen ongelman. Ensinnäkin, ihmiset jotka haluavat lukea uutisensa pureksimatta, välttelevät keltaista lehdistöä, sillä se vääristelee sanamuodoillaan uutistensa sisältöä sokeeraavammaksi. Sitten taas ihmiset jotka eivät kauheasti ole kiinnostuneita uutisten todellisesta sisällöstä, saavat vääristeltyä tietoa viihdyttävimmin kirjoittavasta mediasta. Siksi siis Kansan Uutisten kirjoitus oli hyvin klassinen ”piru lukemassa raamattua” -juttu.

Olen vähän sitä mieltä, että Kansan Uutiset ampui tässä haulikolla kärpäsiä. Ongelma on paljon syvempi kuin yksittäisen uutisaiheen käsittely yksittäisellä sivulla.

Yritin miettiä ratkaisua ongelmaan, enkä oikein keksinyt mitään hyvää. Toisaalta meidän pitää myös nähdä mediakentän kehittyminen prosessina, jossa on reaktioita ja vastareaktioita. Välillä asiat menevät tiettyyn suuntaan ja toisena johonkin toiseen. Maailma ei ole vielä valmis.  Ehkä se, mitä tässä tilanteessa voisi toivoa, on rehellinen sidonnaisuuden myöntäminen. Että esimerkiksi mtv3.fi/viihde myöntäisi nettisivuillaan varainkeruunsa perustuvan mahdollisimman suureen näkyvyyteen, tai että Kansan Uutiset ilmoittaisi nettisivuillaan olevansa avoimesti vasemmistolainen julkaisu ja siksi kritisoivansa Jenni Haukio -kirjoittelua. Enkä siis sano, etteivät nämä molemmat asiat olisi näkyvissä julkaisuissa rivien välissä, mutta väitän silti, etteivät ne kaikille ole yhtä ilmiselviä asioita.

Tai no joo, ehkä nyt valtaosa ihmisistä tietää minkä puolueen äänenkannattaja Kansan Uutiset on.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti