Bongasin sosiaalisen median loppumattomasta suosta linkin
Kansan Uutisten kaasuputki-blogin juttuun, jossa kritisoitiin Mtv3.fi:n viihdeuutisten
toimituksen tapaa käsitellä tasavallan presidentin puolisoa Jenni Haukiota. Juttu
pitää sinänsä paikkaansa, mutta jännittävää on se, kuinka vasemmistolainen media viitsi edes käyttää tilaa maailmasta haukkuen maikkarin nettisivuja
jostain tietystä yksittäisestä uutisaiheesta. Sivusto on nimittäin suuri, aivan
eeppisen luokan vitsi ollut jo jokusen vuoden ajan.
Maikkarin nettisivut on vuosikausia julkaissut
pseudouutisia, joiden pääasiallinen anti on ollut saada mahdollisimman paljon
klikkauksia. Otsikot, kuten: ”Rihanna poseeraa täysin alastomana mainoksessa, katso” ovat tarkoitettu ainoastaan houkuttelemaan ihmisiä sivustolle ja
kasvattamaan kävijämääriä. Itse jutussa saattaa olla linkki toiselle sivulla,
kuten esimerkiksi tässä Rihanna-jutussa on linkki tähän kuvaan. Jos tästä sitten
haluaa taas edetä lukemaan alkuperäisen jutun, joutuu klikkaamaan itsensä tänne.
Big Brother ohjelmaa koskevat ”uutiset” ovat perinteisesti olleet pahimpia,
sillä niissä yleensä lukijaa johdatellaan maikkarin ja subin välillä ristiin
menevillä linkeillä. Helpoimmalla pääsisi, jos ei olisi kiinnostunut populaarikulttuurista
lainkaan.
Maikkari uutisoi juttuja nettisivuillaan muutenkin miten
sattuu. Otin kerran screencapin nettisivujen etusivun uutisesta.
Kuten tarkkanäköisimmät tästä huomaavat, on nuoli aseteltu
noin Suomen kokoiseksi, osoittamaan yleisesti Kambodzhaa. Vielä hento varjostus
nuolen alla luo mielikuvan siitä, että osoitetaan maan sisäosiin. Koko kuvan
idea on vain saada jutulle huomiota, sillä ei ole mitään informaatioarvoa. Ei
mitään.
Mtv3.fi/viihde (ja melkein kaikki muukin maikkarilla) on osa keltaista lehdistöä. Sellaisenaan se
siis pitäisi vaan yrittää ymmärtää mediana, jota ei pidä ottaa turhan
vakavasti. Keltainen lehdistö kuitenkin joutuu periaatteessa pelaamaan samoilla
pelisäännöillä kuin myös oikea media. Asioita ei saa keksiä, eikä valheita saa
suoltaa. Merkityksettömistä jutuista saa tehdä uutisia ja turhista uutisista
saa repiä merkityksettömiä otsikoita. Kurjaa vaan on se, että media kehittyy
jatkuvasti, ja nollauutisoinnin suosion kasvaessa, vaikuttavat ne
perustavanlaatuisesti ihmisten informaation keräämiseen.
Brittien skuuppilehdistö on pitkään ollut esimerkkinä
mediasta, joka on valmiina repimään otsikkonsa mistä tahansa. Tämä johtuu
tietysti pitkälti siitä, että saarivaltiossa ehti kehittymään monipuolinen ja
laaja painetun median kenttä ennen muita mediakanavia. Maailman ensimmäinen
teollisuusvaltio oli edelläkävijöitä myös sanomalehdistön puolella. Eikä se
tietenkään haittaa että kansaa ja rahaa on saarivaltiossa riittänyt. Mediakenttä
on kuitenkin muodostunut erilaiseksi kuin muualla, johtuen juurikin eri
pelisäännöistä ja eri kehityspoluista.
Osataan sitä tietty muuallakin. Saksassa oli joku aika
sitten tapaus, jossa Ruotsin hovi haastoi saksalaisia juorulehtiä oikeuteen,
kun nämä olivat väittäneet prinsessa Victorian muun muassa tehneen abortin. Juttu
meni jotenkin niin, että lehdet perustelivat uutisointiaan sillä, että heillä
oli Victoriasta hyviä kuvia, muttei hyviä juttuja. Siksi heidän piti keksiä
materiaalia sivuilleen ja iskeviä otsikoita. Ehkei Saksaa silti kuitenkaan voi
verrata Britanniaan, sillä nämä Victoriaa käsittelevät uutisetkin olivat skandaalinhakuisia
pitkälti sen takia, koska saksalaismedia luuli voivansa käsitellä toisen maan
asioita vapaammin.
Media muuttuu yhdentekeväksi, kun sen pääasiallisena
tehtävänä ei enää nähdä tiedon jakamista, vaan voiton tekeminen. SMBC:llä oli
loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun voitontavoittelusta tulee ensisijainen tavoite. Okei, esimerkki on mainoskatkoista, mutta ajatusketjua
voi ihan hyvin soveltaa myös siihen, millaisia uutisotsikoita nettisivujen
pitää lisätä, jotta mainostajille voidaan esittää nettisivujen suuria
kävijämääriä. Pahinta tällöin on se, että muiden mainosrahoista kilpailevien
sivustojen pitää yrittää vastata tähän ilmiöön.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien NYT-viikkoliitteen
verkkosivuilta löytyy verkkobongauksia, jotka siis pääasiassa ovat muualta
poimittua materiaalia, jonka verkkolehden toimitus on päättänyt asettaa
linkiksi omalle sivulleen. Tietenkin, miksei lehti saisi tehdä tällaistakin
toimitustyötä? Mutta toisaalta, kun siellä ollaan osa Suomen suurinta
mediakonsernia, pitäisi minusta materiaalia riittää ihan omasta takaa.
Erityisesti vierastan konsernin internetlinkkien käyttämistä sen vuoksi, koska
he itse lähinnä pyrkivät omimaan vapaiden toimittajien ja
sarjakuvataiteilijoiden tuotokset omikseen. Mediatalo yrittää lihottaa materiaalipankkiaan
ja omistustaan maailman tiedosta ja taiteesta, sekä tämän lisäksi vielä käyttää
hyväkseen internetin heille kuulumatonta materiaalia. Suuri pelaaja tekee omat
sääntönsä.
No joo, hairahduin vähän sivupoluille. Mikä minua tässä
linkkimaailmassa, median hajaantumisessa ja keskinäisessä keltaistumisessa nyt
sitten oikein häiritsee? Tiedon katoaminen. Tällä hetkellä luotettavin
tiedonlähde tuntuu olevan Twitter, sillä sitä kautta leviää herkimmin tiedot
paikan päällä olleilta ihmisiltä. Ja jos kiinnostaa Rihannan keikkakuvat,
kannattaa ne mielummin katsoa twitteristä, kuin sadan erilaisen nettisivun kautta
valmiiksi pureskeltuina.
Ei tarvitse välittää ”Ohhoh, onko tämä jo liikaa?” -uutisista,
kun ei seuraa mediakanavia joissa niitä jaetaan. Oikean analysoivan ja pohtivan
sisällön löytää paremmin blogeista kuin ihmisiltä jotka lukevat blogeja ja
kirjoittavat niistä uutisia. Internetin mediakaivo tekee toimittajan työn liian
helpoksi, kun sopuli saattaa vivttomasti laittaa esimerkiksi iltapäivälehden nettisivuille
kyselyn ja julkaista kyselyn tulokset ”kansan mielipiteenä”. Mitä se siis
todellakaan ei ole.
Sanomalehti julkaisee nettisivuillaan jutun, jonka lähteenä
on iltapäivälehti. Iltapäivälehti ilmoittaa juttunsa lähteeksi kansainvälisen
juorusivun. Kansainvälinen juorusivu ilmoittaa kuulleensa asiasta sosiaalisesta
mediasta. Sosiaalisessa mediassa taas jutun on laittanut käyntiin uutisoinnin
kohde itse tai joku heppu jota voi parhaimmassakin tapauksessa kutsua nimityksellä "yks jamppa". Puhutaan informaatioähkystä, mutta minun mielestäni olisi parempi
puhua lähdekriittisyydestä.
Mediakenttä erityisesti verkossa ristiinpureksii juttunsa
läpi moneen kertaan ennen kuin ne valuvat lukijoille asti. Luettavassa
muodossaan ne sitten puetaan sokkiasuun, jolla halutaan herättää lukijan
kiinnostusta. Vaikka jutun sisältönä olisi pop-muusikon lomamatka etelässä,
saammekin pohtia otsikkotasolla ja usein nykyään myös tekstissä pohtia kyseisen
muusikon roolia nyky-yhteiskunnassamme, että voimmeko enää yhdessä ihmiskuntana
hyväksyä lomamatkalaisen elämäntyyliä. Vastauksena muuten tähän, jos joku sitä
nyt mietti: kyllä me voimme. Lähes kaikki otsikot, jotka päättyvät kysymysmerkkiin,ratkaistaan vastauksella: ei. Onko tämä jo liikaa? Ei. Mennäänkö nyt jo liian
pitkälle? Ei.
Media aiheuttaa meille kahdentasoisen ongelman. Ensinnäkin,
ihmiset jotka haluavat lukea uutisensa pureksimatta, välttelevät keltaista
lehdistöä, sillä se vääristelee sanamuodoillaan uutistensa sisältöä
sokeeraavammaksi. Sitten taas ihmiset jotka eivät kauheasti ole kiinnostuneita
uutisten todellisesta sisällöstä, saavat vääristeltyä tietoa viihdyttävimmin
kirjoittavasta mediasta. Siksi siis Kansan Uutisten kirjoitus oli hyvin
klassinen ”piru lukemassa raamattua” -juttu.
Olen vähän sitä mieltä, että Kansan Uutiset ampui tässä
haulikolla kärpäsiä. Ongelma on paljon syvempi kuin yksittäisen uutisaiheen käsittely
yksittäisellä sivulla.
Yritin miettiä ratkaisua ongelmaan, enkä oikein keksinyt mitään
hyvää. Toisaalta meidän pitää myös nähdä mediakentän kehittyminen prosessina,
jossa on reaktioita ja vastareaktioita. Välillä asiat menevät tiettyyn suuntaan
ja toisena johonkin toiseen. Maailma ei ole vielä valmis. Ehkä se, mitä tässä tilanteessa voisi toivoa,
on rehellinen sidonnaisuuden myöntäminen. Että esimerkiksi mtv3.fi/viihde
myöntäisi nettisivuillaan varainkeruunsa perustuvan mahdollisimman suureen
näkyvyyteen, tai että Kansan Uutiset ilmoittaisi nettisivuillaan olevansa
avoimesti vasemmistolainen julkaisu ja siksi kritisoivansa Jenni Haukio -kirjoittelua.
Enkä siis sano, etteivät nämä molemmat asiat olisi näkyvissä julkaisuissa
rivien välissä, mutta väitän silti, etteivät ne kaikille ole yhtä ilmiselviä
asioita.
Tai no joo, ehkä nyt valtaosa ihmisistä tietää minkä
puolueen äänenkannattaja Kansan Uutiset on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti