Jääkiekkokauden lopputilinpäätös

Viime yönä Los Angeles Kings takoi kotihallissaan Staples Centerissä viisi maalia New Jersey Devilsin maalivahdin Martin Brodeurin ohi ja yhden tyhjiin. Nämä maalit toivat Los Angelesiin seuran ensimmäisen Stanley Cupin ja samalla ne päättivät 2011-2012 jääkiekkokauden. Tarkastellaanpa vähän mennyttä kautta.

Aloitan siitä mistä tiedän vähiten, eli SM-liigasta. Kauteen lähdettäessä HIFK oli puolustava mestari ja pääkaupunkiseudulle uskottiin tulevan toinen mestaruus putkeen, joko Hifkiin tai Jokereihin. Lopulta voiton vei kuitenkin Jyväskylän JYP vakuuttavalla pudotuspeliosaamisellaan. Kauden piristysruiske oli ehdottomasti viimeisiä vuosiaan yrityssaneerauksessa viettävä Lahden Pelicans, joka ylsi uskomattomasti seuran ensimmäiselle mitalille Kai Suikkasen alaisuudessa. Vielä kun olisivat voittaneet sen mestaruuden… No joo, ehkä ensi kaudella.

KHL:ssä kauteen lähdettiin aivan järkyttävissä tunnelmissa, kun Lokomotiv Jaroslavin joukkuetta kauden ensimmäiseen otteluun kuljettanut Jakolev  JAK-42 lentokone putosi maahan pian nousun jälkeen. Kaikki pelaajat kuolivat ja koko sarjan alkua lykättiin viikolla. Kauden 2011-2012 mestareiksi kruunattiin Dynamo Moskovan joukkue, eräs Leo Komarov mukanaan.

Ruotsin ja Suomen yhdessä pitämät jääkiekon MM-kisat olivat harvinaista tuubaa. Pelillisesti osa otteluista oli ihan hyviäkin, mutta pääasiassa kisoja varjostivat typeryydet, lorvailut ja erinäiset idioottimaisuudet. Ensinnäkin koko idea kahden maan, kahden erillisen alkusarjan turnauksesta on aivan katastrofaalisen huono, jos asuu jommassakummassa järjestävässä maassa. Suomessa ignoroitiin Ruotsissa pelattuja hyviäkin pelejä ihan vaan siksi koska Suomessa pelattiin samaan aikaan. Esimerkiksi Ruotsin hyvin kasatun, mutta alisuoriutuneen joukkueen otteluja ei tainnut näkyä yhtään televisiosta, ellei omistanut maksukanavia, joita ei siis tarvinnut, kerta Suomen pelit näkyivät ilmaisilta kanavilta.

Kanadan joukkue ansaitsee muuten erityismaininnan vuoden alisuorittajina. Tämä on muutenkin arvokas pysti, sillä siitä kilpailee samaan aikaan myös NHL:n Pittsburgh Penguins, Buffalo Sabres, Anaheim Ducks, SM-liigan Helsingin Jokerit sekä jo mainittu Ruotsin MM-joukkue. Kanadalaiset olivat tulleet lomalle Suomeen vähän pelailemaan ja chillailemaan. Valtaosa joukkueen jäsenistä oli sellaisia, jotka yrittävät näyttää joukkueenjohdolle olevansa sitoutuneita pelaamaan maajoukkueessa, sillä Olympiakisat ovat tulossa ja siellä taas kaikki haluavat pelata. Esimerkiksi sellaisia taitureita kuin Steven Stamkos ja Sidney Crosby ei näkynyt kisoissa, sillä heille paikka olympiajoukkueessa on taattu. Nyt kuitenkin Team Canada lähinnä pelaili höntsäkiekkoa, jolla kaatui alkusarjassa moni joukkue, mutta tosipelien tullen ei ”vähän sinne päin” -metodi enää purrut. Hyi yäk.

Suomen lipunmyyntiä ruodin jo aikaisemminkin, mutta pakkohan siitä on valittaa. Jälkeenpäin kiersi mediassa huhu, että jääkiekkoliitto olisi pitänyt alimpia hintoja korkealla, jotta aitioiden hinnoittelua voitaisiin pitää korkealla. Kuulemma aitioiden osakkaille pitää Hartwall Areenan sopimuksen mukaan myydä liput tapahtumiin aina halvimman lippuluokan mukaan. Jos näin on, niin jääkiekkoliitto on täynnä sokeita kusipäitä, joita kiinnostaa enemmän raha kuin peli. Tällaisia kusipäitä kyllä löytyy muualtakin taiteen, kulttuurin ja viihteen piireistä (esimerkiksi eräästä valtakunnallisesta elokuvayrityksestä), mutta jääkiekkoliitto ansaitsisi tästä oikein mitalin. Mieleni tekisi tässä alkaa laskeskella vähän lippujen realistisia hintoja, mutta eiköhän tämä aihe ole jo terveellistä jättää rauhaan. Summa summarum, pieleen meni.

Suomen jääkiekkomaajoukkue onnistui mielestäni varsin hyvin omiinkin odotuksiini nähden. Haukuin joukkuetta ennen kisoja ja niiden aikana, mutta täytyy myöntää joukkueen pärjänneen lopulta oikein mainiosti kotikaukalossa. Paras joukkue turnauksessa oli, sekä pelillisesti että materiaaliltaan, lopulta Venäjä. NHL:stä syliin tipahtaneet vahvistukset olivat harvinaisen timanttisia ja mestaruus oli enemmän kuin ansaittu.

NHL:ssä kausi oli melko normaali. Välillä dominoi Rangers ja välillä Canucks. Ihmeellisiä tarinoita tuli muutamiakin: ensinnäkin, naftaliinista kaivettu vanhan koulukunnan valmentaja Ken Hitchcock onnistui kääntämään St Louis Bluesin joukkueen kurssin aivan hillittömään nousukiitoon. Joukkue oli parhaimmillaan maaginen. Myös Ottawa Senators ja Florida Panthers pelasivat ennakkoasetelmiin nähden aivan hillittömän hyvät kaudet.

Ihmeellisiä yksittäisiä tarinoita olivat esimerkiksi Sidney Crosbyn paluu kentille, Tim Thomasin poliittinen herääminen, Montreal Canadiensin hävettävä suhtautuminen kaikkeen jääkiekkoon liittyvään, JeffCarter & Mike Richards Saaga, John Tortorellan mykkäkoulu ja Winnipeg Jetsin kotiotteluiden rock konsertit. Nyt vain näin pari mainitakseni.

Lopulta kuitenkin kausi tullaan parhaiten muistamaan Los Angeles Kingsin uskomattomasta suorituksesta, josta esimerkiksi Jouni Nieminen on kirjoittanut täällä paremmin kuin minä. Joukkue pääsi hädin tuskin pudotuspeleihin, voitti konferenssinsa 1., 2. ja 3. sijoitetun joukkueen, 10 peräkkäistä vierasvoittoa pudotuspeleissä ja tietenkin Stanley Cup kotivoitolla. The stuff legends are made out of.

Kautta on varjostanut tieto NHL:n ja pelaajayhdistyksen välisen palkkakattosopimuksen raukeamisesta tähän kauteen. Liigalla (omistajilla) ja pelaajayhdistyksellä on nyt syyskuun 15. asti aikaa neuvotella uusi palkkasopimus ja villit huhut kertovat osapuolien näkemysten olevan edelleen kaukana toisistaan. Odotettavissa siis on, että kauden alkua tullaan lykkäämään ja ehkä typistämään. Mahdollista myös on, että koko kausi peruttaisiin, mutta koska kukaan osapuoli ei tahdo nähdä 2004-2005 kauden toisintoa, tätä tuskin nähdään.

Jännittäviä asioita tästä sopimuksettomuudesta kuitenkin seuraa. Ensinnäkin, heinäkuun ensimmäinen päivä raukeaa pelaajasopimukset niiltä joilla viimeiseksi kaudeksi on merkitty 2011-2012. Tällöin seurat tarjoavat pelaajille sopimuksia, mutta jos tietoa palkkasopimuksesta ei tuolloin ole, ei ole varsinaisesti myöskään tietoa siitä, kuinka paljon rahaa voidaan käyttää.

Erityisestä tästä tulee jännittävää Detroit Red Wingsille, sillä joukkueen ilme tulee muuttumaan harvinaisen paljon kerralla, kun puolustuspäähän joudutaan keksimään pyörää uudelleen Nicklas Lidströmin jäätyä eläkkeelle. Ja Columbus Blue Jacketsille myös, sillä joukkueen tarvitsee tehdä paljon ja äkkiä jos se meinaa jatkaa liigassa. Ja tietenkin Nashvillelle, joka saattaa menettää puolustuspäästään toisen lukkonsa Ryan Suterin. Ja Washingtonille… Ja Dallasille... Ja, ja, ja…

Toisekseen, joukkueet eivät tiedä millaisia aseita tullaan saamaan käyttöön pelaajasopimusten purkamiseen tai pitkien sopimusten tekemiseen. Tullaanko esimerkiksi kieltämään etupainotteiset sopimukset kokonaan? Tai saako New York Islanders vihdoinkin poistettua listoiltaan Alexei Yashininsa ja Rick DiPietronsa? Minkälaisia sopimuksia ylipäätänsä enää hyväksytään? Jos minä olisin jonkin joukkueen GM, käyttäisin rahaa tänä kesänä aivan sikana, sillä todennäköisyydet sanelevat, että ensi kausien välissä tulee pelaajien hankinnasta vaikeampaa.

Toinenkin odotettava asia kesällä on, nimittäin NHL:n vuotuinen varaustilaisuus. Ensimmäisenä varattaneen venäläinen Nail Yakupov, mikäli ihmeitä ei satu. Ensimmäinen varausvuoro on jälleen Edmonton Oilersilla, ja joukkue tarvitsisi puolustajaa, mutta Yakupov voi olla liian suuri helmi ohitettavaksi. Kaupassa Nail saattaa nimittäin parin vuoden päästä vastata pariakin hyvää puolustajaa. Suomalaisia kiinnostaa aina korkein kotimainen draftaus. Noh, mikäli ihmeitä ei tapahdu, on korkeimmalla numerolla valittu pelaaja OHL:ssä pelaava puolustaja Olli Määttä. Miksi? Hän on kahden suunnan puolustaja, pelaa pohjoisamerikkalaista kiekkoa ja on siedettävän kokoinen pelaaja. Kaikkea mitä valmentajat lupaukselta haluavat.

Viime aikoina Jokerien juniorikoneen Teuvo Teräväinen on noussut huimasti rankingeissa, ja bongasinkin jossain häntä kutsuttavan viime syksystä tähän kevääseen eniten kehittyneenä pelaajana. Vielä Kärppien puolustajan Ville Pokan ollessa korkealla arvioissa, voidaan tänä vuonna nähdä jopa kolme tai mahdollisesti neljä ensimmäisen kierroksen suomalaisvarausta. No joo, ei ehkä neljää. Luultavasti kaksi.

Kaiken kaikkiaan, mitäs tyhjentävää sitä nyt tästä kaudesta oikein sanoisi? Viime kaudella tuntui siltä kuin kaikki olisi mennyt nappiin: oma suosikkijoukkue voitti NHL:n, Suomi voitti maailmanmestaruuden, HIFK oli oikein miellyttävä SM-liigan mestari vaihteeksi. Nyt taas tällä kaudella palattiin takaisin normaaliolotilaan: NHL:n voitti ihan OK-joukkue, muttei mikään ikiaikainen suosikki, Suomi jäi mitaleitta MM-kisoissa ja SM-liigan voitti vähän epämiellyttävä joukkue.

Jääkiekkokautena tälle voisi antaa 7+ tunnelmasta ja 7 1/2 pelin tasosta. Mikäli Penguins – Flyers pelisarjaa ei oltaisi nähty NHL:ssä, voisi jopa olla että tästä kaudesta olisi saattanut jäädä vähän paha maku suuhun.