Hoidetaan nyt heti alta pois tämä vastuullisen aikuisen
osuus, eli mikäli olet murrosikäinen nuori ja päädyit tähän blogiin joillain hakusanoilla
kuten ”onko pornon katsominen tervettä?” tai ”olenko friikki jos katson pornoa?”
niin vastaus on yksinkertainen:
Se on aivan normaalia, et ole friikki, älä huoli. Pornon
katsomisesta ei saa syöpää eikä siitä joudu helvettiin. Muista vaan, että porno
muistuttaa seksiä samalla lailla kuin Disneyn Autot muistuttavat oikeita
autoja. Kyseessä on aikuisille suunnattu esitys ja sen takia se saattaa sisältää
monia piirteitä joita et välttämättä vielä ymmärrä.
Noniin, sitten aiheeseen.
Helsingin Sanomat uutisoi suurimman osan suomalaistytöistä olevan tyytymättömiä vartaloonsa. Tämä on kurja uutinen, muttei mitenkään
erityisen yllättävä. Kulttuurimme tulvii epärealistisia naiskuvia kaikkialta,
eikä täydellisyyttä oikeasti löydy muualta kuin H&M:n mainoksista, jonka
mallit eivät ole oikeita ihmisiä. On muuten totta, katso vaikka täältä.
Lueskelin uutisen tuossa eilen hesarin nettisivuiltaa ja
silmääni osui pienempi uutinen, josta ei samalla lailla kohkattu sosiaalisessa
mediassa. Kyse oli Väestöliiton Poikien Puhelimeen tulevista soitoista, joista
valtaosa käsittelee seksuaalisuutta ja lähinnä siis itsetyydytystä, pornoa ja
seksuaalista suuntautumista. Viime vuonna puheluita oli yli 20 000. Huh,
huh.
Ensireaktioni oli, että on hyvä että on olemassa matalan
käyttökynnyksen palvelu, jonka avulla murrosikäiset nuoret voivat kysyä
aikuiselta vaikeista asioista. Aika pian kuitenkin aloin näkemään nämä kaksi
uutista yhtenä ja samana ilmentymänä suomalaisesta, tai ehkä jopa länsimaisesta
keskustelukulttuurista. Tytöt ahdistuvat omasta vartalostaan ja pojat
ahdistuvat omasta seksuaaliviettinsä heräämisestä. Toki on varmasti olemassa
lukuisia variaatioita, mutta nämä spektrin päät nyt kuitenkin pistivät silmään.
Vastuulliselta aikuiselta nimittäin odotetaan aina tuo alun
vakuuttelu, jonka minäkin luettelin. Siis se, jossa muistutetaan nuoria, ettei
omassa seksuaalisuudessa ole mitään vialla, vaikka se tuntuisikin oudolta tai
väärältä. Hesarinkin jutussa puhuttiin kuitenkin juuri nimenomaan ”pornoahdistuksesta”,
ei seksuaaliahdistuksesta tai muusta vastaavasta variaatiosta, jossa olisi
mukana koko poikien seksuaalisuus. Sitten kun tällainen nuori googlaa ”onko
oikein katsoa pornoa” ja päätyy tänne, hän löytää ensimmäisenä vakuuttelun
asian luonnollisuudesta. Enkä minä oikein usko pornon olevan kulttuurin
kannalta yksinomaan hyväksi.
Ja ei, en ole kieltämässä mitään. Turha yrittää lukea rivien
välistä. Pornon kieltämisen yrittäminen olisi maailman tuhoontuomituin
operaatio ja monilta osiltaan niin typerä, että se painisi omassa
painoluokassaan Kiinan varpusten tuhoamisen ja First Earth Battalionin kanssa
typeryyden olympialaisissa.
Ongelmahan on pitkälti se, että pornografia on osaltaan
mukana esineellistämässä nimenomaan naisia. Okei, besserwisser vastaisi tässä,
etteivät pornon mieskuvatkaan ole järin realistisia, mutta ehkä nyt kuitenkin
kuka tahansa kohtuullisella päättelykyvyllä varustettu ihminen voi myöntää
pornon kertovan ilmiönä lähinnä fantasiaa naisista. Ja jälleen, poikkeuksiakin
on ja jopa hyvin paljon, mutta puhun nyt kulttuurin ja ilmiöiden tasolla.
Porno on pahimmillaan naiseuden täydellistä objektivointia.
Enkä voi olla miettimättä sitä, että jos aikuiset varauksetta ovat valmiita
hyväksymään nuorten pornon katsomisen osana heräävää seksuaalisuutta, niin
samalla annetaan hiljainen hyväksyntä naiskuvan vääristymiselle. Ongelmana ei
siis mielestäni tässä suhteessa ole oikeastaan se porno itsessään, vaan
aikuisten halu päästä irti keskustelusta nopeasti, ilman että joutuu
selittämään pornografian suhdetta tosimaailmaan. Vai onko se niin? Ovatko
ongelmana sittenkin suuremmat linjat kuin pelkät kahdenkeskiset keskustelut
lapsien kanssa?
Mainitsinkin jo aikaisemmin nämä kaksi uutista ilmentyminä
suomalaisesta keskustelukulttuurista. Täällä kuulee kahdenlaisia puheenvuoroja:
1.) Porno on pahasta ja se pitäisi kieltää 2.) Pornon katsominen on ihan terve
tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Täällä ei pahemminkaan ole seksikästä
keskustella siitä, miksi pornon katsominen on tervettä. Keskustelukulttuuri
junnaa akselilla pahasta – ei pahasta, vaikka sen pitäisi käsitellä pornoa
laajemmin ilmiönä.
Väkivaltapelit eivät saa tavallista lasta ryhtymään
surmaajaksi. Kirjat eivät tee kenestäkään ritaria. Sarjakuvat eivät tuhoa
lukutaitoa. Raskas musiikki ei ole merkki sosiaalisesta kyvyttömyydestä.
Porno ei ole syntiä. Kun sen pääsisi sanomasta, voisi alkaa
käsittelemään pornoa itseään ilmiönä. Miksi se on olemassa? Mitä tarkoitusta se
palvelee? Miksi sen nais- ja mieskuvat ovat sellaisia kuin ne ovat? Miksi
tavalliset ihmiset katsovat sitä? Olisi hyvä että saataisiin porno ikään kuin pois
päiväjärjestyksestä, että voitaisiin päästä tämän suuremman ongelman kimppuun,
eli sen minäkuvan.
Minusta tuntuu kuin peräänkuuluttaisin täällä joka kerta
aina uudestaan ja uudestaan rehellisyyttä ja avointa keskustelua. Mutta mitä
muuta tässä nyt voisi toivoa? Minulla on muutamia ystäviä jotka osaisivat
kirjoittaa aiheesta paljon paremmin ja koherentimmin. Tämä minun tekstini nyt
oli vähän mallia ”mitä ajattelin tänään”, mutta toivottavasti joku jossain avaa
suunsa sen innoittamana – oli hänellä sitten mikä mielipide tahansa.
Oikeastaan en edes tiedä mitä tämänhetkinen
sukupuolentutkimus sanoo. Onko porno lopulta hyvästä vai pahasta? Ja kenelle?
Noh, laitetaanpas linkeiksi joitain sivustoja joissa
ihmisillä on takuulla omaani parempia mielipiteitä:
Sexpo-säätiöllä näyttää olevan varsin hyvät nettisivut ja hyvä agenda
Väestöliiton nuoret-osiossa käsitellään muunmuassa samaa "onko pornon katsominen okei" -aihetta, mutta yksilön näkökulmasta.
Laitetaan vielä lopuksi Seta:n linkki, kerta saatoin vähän heteronormatiivisuuteen syyllistyä tässä yksinkertaistavassa tekstissäni itsekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti