The Avengers - Kostajat

Prologi: Tulen tässä kirjoituksessa kehumaan Buffy Vampyyrintappaja TV-sarjaa. Jos mielestäsi kyseinen sarja on typerä lastenohjelma, niin suosittelen joskus katsomaan sitä kunnolla. Mikäli tämäkään ei auta, niin voit puolestani painua helvettiin. Beelsebubilla on infernossa aivan oma kerroksensa varattuna syntisille, jotka eivät pidä sushista, antavat turhaan huonoja arvioita Tripadvisorissa tai tuomitsevat älykkäitä televisiosarjoja omien ennakkoluulojensa perusteella. Mutta sitten asiaan:

Pääsiäispyhät ovat hyvä aika sairastaa ja tehdä asioita joita muuten ei tulisi tehtyä. Siksi tuli katseltua sellainen Hollywoodin suurtuotanto kuin Kapteeni Amerikka. Kyllähän tuon katsoi flunssahoureissa: kliseitä, paatosta, kliseitä, arvattavuutta, kliseitä, valoja, värejä ja räjähdyksiä. Eipä siitä elokuvasta sen enempää.

Kyseinen pätkä oli viimeinen esi-osa (jos niin saa itsenäisistä elokuvista sanoa) ensi kesän Kostajille. En yleensä tykkää hehkuttaa mitään mistä en tiedä tuon taivaallista, mutta nyt on pakko syyllistyä tähän syntiin. Kostajilla on nimittäin aivan pökerryttävä potentiaali suoriuttaa supersankarielokuvagenressä ennen näkemättömän onnistunut temppu: olla loistava. Okei, kuulen päässäni nalkuttavan äänen joka muistuttaa omista ajatuksistani vuosituhannen vaihteesta: ”Episode One The Phantom Menace, Episode One The Phantom Menace…” Mutta ei se että elokuva on odotettu tarkoita välttämättä sitä että elokuva on epäonnistunut. Vaikkakin George Lucasin Tähtien sodaksi kutsuma oksennus (mistä muuten löytyy aivan fantastinen elokuva-arvio täältä) oli kammottava pettymys, ei esimerkiksi Chritopher Nolanin Batmanin kakkososa Heath Ledgereineen pettänyt katsojien odotuksia. Ennakko-odotukset on siis mahdollista jopa ylittää.

Ja voi pojat että allekirjoittanut odottaa Kostajia. Miksikö? Esi-osat ovat ensinnäkin olleet pääosin kelvollisia. Hulkista on tehty kaksi elokuvaa: ensimmäinen kehno ja toinen merkityksetön. Rautamiehestä on myös tehty kaksi: ensimmäinen loistava ja toinen kelvollinen. Kapteeni Amerikka piti katsoa kun olin nähnyt jo muut. Thorin oma elokuva olisi varmaan jäänyt väliin, ellen olisi katsonut sitä lentokoneessa.

Yllätyin jopa vähän kuinka paljon Thorista pidin. Erityisesti sarjakuvamaailman naurettavan sankaripaatos-asgard-thorin tuominen ihmisten maailmaan tuntui hyvin todelliselta. Ensin hahmo käyttäytyi kuin sarjakuvissa ”We must destroy the frost giants” jne. Maapallolle jouduttuaan, pysyi hahmon ulosanti samana, mutta kun kaikki muut käyttäytyivät ”normaalisti” näyttäytyi sarjakuvamainen Thor huvittavana kontrastina sarjakuvien typeryydelle. Tämä ironinen puoli on puuttunut kaikista aikaisemmista sarjakuvafilmatisoinneista: sankaria ei olla koskaan esitetty typeränä ja maailmaan kuulumattomana elementtinä yhtä selkeästi. Esim. Hulk olisi parantunut elokuvana eksponentiaalisesti jos siihen olisi istutettu ironian siemen. Aika jännää muuten että ensimmäisen Hulkin ohjaajana epäonnistui kammottavasti itse Ang Lee, toisen teki kelvollisesti nobody Louis Leterrier ja Thorissa mahtivedon suoritti vanha Shakespeare-britti Kenneth Branagh.

Anyway, takaisin aiheeseen. Miksi odottaa Kostajia? Ensinnäkin esi-osat ovat olleet katsottavia, joten odotettavissa on että Kostajat ei ole ainakaan huonompi – pitäen vahvasti mielessä Phantom Menace – The Dark Knight dilemman.  Toisekseen, huhut kertovat Kostajien olevan vahvasti painottunut Rautamiehen hahmoon, joka on luonnollista koska Robert Downey JR. on melko näyttävän näyttelijäryhmän suurin nimi, sekä siksi koska Rautamies on hahmoista moniulotteisin. Kolmanneksi… Noh, kolmas syy onkin se suurin.

Koko Kostajat elokuva ei saisi minussa aikaan minkään laisia tunteita, ellei projektin ohjaisi ja käsikirjoittaisi itse Joss Whedon. Kultasormi Joss on tunnetuin tietty Buffy Vampyyrintappajasta, mutta on hänen muutkin projektinsa olleet hyviä. Dollhouse parani loppua kohti ja Firefly oli aivan eeppisen hyvä.  Ja kyllä, hänen mediansa on ollut televisio, eikä hyppy elokuvan puolelle voisi saada haastavampia lähtökohtia. Mutta siis oikeasti: televisio-ohjaajalle annetaan Marvelin (jonka omistaa muuten nykyään Disney btw) yksi suurimmista produktioista itsevaltaiseen hallintaan käytännössä pelkillä tv:n näytöillä. Tyypissä täytyy siis olla jotain erityistä.

Se mikä erityisesti jännittää kostajissa on naisroolit. Whedon on tunnettu voimakkaista naishahmoista ja samalla Marvelin universumi on tunnettu yhdentekevistä pin-up naisistaan. Kumpi antaa myöden? Veikkaisin että Whedon on kirjoittanut Gwyneth Paltrowin esittämästä Pepper Pottsista ja Scarlett Johanssonin Natasha Romanoffista hyvin paljon mielekkäämmät hahmot kuin mitä ne Rautamiehessä olivat. Jännä nähä. Supersankarielokuvien keskiarvoon verrattuna odotan kuitenkin selkeästi parempaa ja moniulotteisempaa pätkää. Pitkälti siksi että kyseessä on harvinaisen hyvä tekijä.

Otetaanpa pari esimerkkiä. Quentin Tarantino ohjasi jakson CSI nimistä amerikkalaista rikospaikkatutkimukseen keskittyvää sarjaa. Sarja on sinällään ihan kuraa, mutta tekijämies sai kyseisestä jaksosta aikaiseksi yhden parhaista minkään TV-sarjan jaksoista ikinä. Huono materiaali, hyvä tekijä. Kenneth Branaghin Thoria jo käsittelinkin, mutta siihen pätee sama ajatus: huono materiaali, hyvä tekijä. The Social Network on elokuvan ideana melko typerän TV-elokuvamainen ”näin Mark Zuckerbergista tuli kuuluisa”, mutta isketäänpä ohjaajaksi David Fincher ja lopputulos oli yksi vuoden 2010 parhaista filmeistä. Lopulta otetaan idea teinistä, joka tasapainottelee elämässään normaalin high school nuoren ongelmien ja vampyyrien tappamisen välillä, mutta kun tekijänä on Joss Whedon, saadaan aikaan yksi 1990-luvun lopun – 2000-luvun alun älykkäimmistä ja mielenkiintoisimmista TV-sarjoista.

Hyvä tekijä, hyvät näyttelijät, hyvä painotus. Projektin potentiaali on siis aivan suunnaton. Kunhan vaan Joss et tee mitään niin kuin Ang Lee teki, niin eiköhän siitä sentään hyvä tule.