9.7.2018

30/50 The Dispossessed

Luin viime kesänä Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoita pitkällä kesälomamatkallani. Ne olivat pirteitä ja viihdyttäviä fantasiakirjoja, joiden tarinavetoisuus teki niistä melko loistavaa lomalukemista. Olin siis melko innoissani aloittamassa Le Guinin yhtä arvostetummista kirjoista, The Disposessedia osana tätä kirjaprojektiani. 

The Dispossessedin kanssa samaan kaanoniin kuuluva The Left Hand of Darkness on hyvä kirja, vaikkakin sen voi nähdä vähän julistavana aikansa tuotteena. Luin sen matkallani Etelämantereelle osana jääteemaani ja kaikkine vikoineen se oli minusta luettava kirja, jossa kiehtova tarina keri ympärilleen uskottavan maailman. Yhteistä näille Le Guinin scifi-kirjoille tuntuu olevan se, että ne ovat aikuisille kirjoitettuja hitaita kertomuksia, kun taas hänen fantasiansa ovat selkeämmin lasten ja nuorten kirjoja. 

Ja jos alkaa nyt tuntumaan siltä, että puhun Le Guinin muista kirjoista ja kiertelen ja kaartelen pääsemättä The Dispossessediin lainkaan, niin sehän johtuu tietenkin siitä, etten järin paljoa pitänyt tästä kirjasta. 

The Dispossessed on julkaistu vuonna 1975 ja se käsittelee suoraan sanottuna utopistista kommunismia. Kyseessä ei ole mikään Marxix-Leninismin ylistyslaulu, vaan kertomus maailmoista, joissa on vikoja, mutta joiden ideat voisivat parantaa ihmisten elämää, jos niille vaan annettaisiin mahdollisuus. Uskonpa, että ensimmäiset vuonna 1979 julkaistut teoksen suomennokset eivät ole päätyneet kaikkein keskusta-oikeistolaisimpien maakuntakirjastojen lastenosastoille. 

The Dispossessedissa juoni on vähän toisarvoinen juttu, vaan se kulkee ainoastaan mukana mahdollistamassa Odonialaisen yhteiskuntajärjestyksen seikkaperäistä kuvaamista. Näin valtio-opin maisterin silmin The Dispossessed muistutti enemmän huonoa tenttikirjaa, kuin romaania. 

Kaikesta tästä huolimatta, Ursula Le Guin kirjoittaa hyvin ja mielenkiintoisesti. Hänen hahmonsa ovat inhimillisiä ja uskottavia. Tarina kulkee sujuvasti ja ei niin motiivit kuin selityksetkään jätä lukijaa epäilemään henkilöhahmojen mielenterveyttä. 

Tiedän ihmisiä, jotka antaisivat tälle kirjalle viisi tähteä ja niitä, joilta tämä ei saisi kuin korkeintaan yhden. En jaksaisi väitellä kumpienkaan kanssa, joten annetaan jotain siltä väliltä. 

Ursula K. Le Guin: The Dispossessed ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...