28.6.2018

29/50 The Bone Clocks

Päätin ottaa viiden viikon kesälomalleni lomalukemisiksi pelkästään suhteellisen varmasti viihdyttäviä kirjoja. Minulla on kuitenkin kylmä ja sateinen syksy aikaa lukea kirjoja kurjuudesta ja kärsimyksestä. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui suositusten perusteella Pilvikartaston kirjoittajan David Mitchellin tuoreempi teos The Bone Clocks.

The Bone Clocks on kevyttä fantasiaa ihmisten maailmasta. Tai oikeastaan se on kunnon fantasiaa, jonka tekee kevyeksi kirjan rakenne. Tätä on vähän vaikea selittää paljastamatta juonta. The Bone Clocks on vähän niin kuin Neil Gaiman kirjoittaisi vähän himmaillen fantasiaelementtejään tai kuin Margaret Atwood vähän korostaisi omiaan. Aukeniko? Tuskin.
En ole lukenut Pilvikartastoa, mutta olen nähnyt siitä tehdyn sekavan Tom Hanks-elokuvan. The Bone Clocksin luettuani, voin kuvitella mikä Pilvikartastossa on hyvää ja miten hankala sitä on kääntää elokuvaksi. The Bone Clocks kertoo yhtenäisen tarinan, jossa kertojat vaihtuvat, aikajana venyy ja fantasian taso vaihtelee.

Kirja pääsee etenemään varsin pitkälle ennen kuin lukijalle annetaan selityksiä yliluonnollisten vilkaisujen taakse ja mytologian esirippua nostetaan niin paljon, että pikkuhiljaa kerääntyneet oletukset voi yhdistää suureen tarinaan. Tässä onkin Mitchellin suurin vahvuus – hän jaksaa rakentaa tarinaansa huolellisesti ja ajatuksella.

Kirjan fantasiaelementin juoni, tai sanotaan pikemminkin suuri mysteeri, ei mielestäni ollut lopulta kovinkaan kummoinen. Romaanin rakenne piilotteli juonta hartaasti, joten tuskin mikään paljastus olisi lopulta riittänyt täyttämään kaikkia odotuksia. Huomasin ajattelevani samalla, että esimerkiksi juuri Neil Gaiman ei näillä työkaluilla vielä saisi kokonaista kirjaa aikaiseksi. Tosin tämä on ehkä makuasia.

Juoni kuitenkin oli muuten hyvä. Ehkä ihan muutamaa pikkukohtaa lukuun ottamatta jopa todella hyvä. Ehkä muutaman sivupolun ja elementin Mitchell olisi jopa voinut jättää teoksestaan pois, jolloin siitä olisi tullut suoraviivaisempi ja – kröhöm – vähän lyhyempi. Taisin bongata teoksesta jopa yhden sisäisen logiikan virheen, jota ei selitetty joko rakenteen vuoksi tai epähuomiossa.

Olisin antanut tälle kirjalle neljä tähteä, mutta symmetrisen teoksen tekemisen innossa Mitchell oli paiskannut alkuun ja loppuun melko paljon täytettä. Alussa se loi ilmapiirin ja oli paikallaan, mutta lopussa olisin voinut jättää hölinät vähemmälle. Ja sitä kun kirjoittaa näitä arvioita kirjoista melko usein niiden loputtua, niin sehän se on päällimmäisenä mielessä.

David Mitchell: The Bone Clocks ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...