Elämäni pisin lentomatka oli pitkä monessakin mielessä. Ihmisen ei pitäisi joutua viettämään 25 tuntia ei-tiloissa – paikoissa, joissa ei ole luonnollista oleskella. Paikoissa, joiden ainoa funktio on johtaa toisiin paikkoihin. Odotushuoneet, bussit, lentokoneet, hissit ja kaikki sen kaltaiset välitilat eivät sisällä itsessään mitään erityistä ja niissä oleminen on enemmänkin ajanhukkaa kuin varsinaista ajankäyttöä (joku tilaa tutkinut tuntisi termit paremmin, sorry).
Pahinta oli ehdottomasti kaikki joululaulut: Finnair soitti odotusmusiikkina joululauluja, CDG Pariisissa kidutti joululauluilla (niin kuin siitä paikasta muka pitäisi vielä erikseen yrittää tehdä jotenkin kamalampi), Cathay Pacific soitti joululauluja. Hong Kongin lentokenttä soitti presiis samoja kappaleita kuin Hyvinkään Prisma, mitä nyt satunnainen teknoversio kulkusista ja muutama urkuvirsi piristivät potpuria. Katsoin matkan aikana elokuvat Abraham Lincoln – Vampire Hunter, The Watch, The Bourne Legacy, Red Lights, tunnin verran TED:iä ja useamman jakson The Communityn kolmoskautta.
Hah, pitääkin mainostaa. The Watchista oli esityksessä siistitty versio. Sellainen, jossa siis oli leikattu kaikkein goreimmat kohtaukset pois ja kirosanojen ja tuhmien ilmaisujen päälle puhuttu jokin kiltimpi sana. Elokuvaa oli villiä katsoa, kun hahmot kiroilevat sanalla ”shirt” ja välillä päällepuhutut ilmaisut eivät mahtuneet peitettävän sanan päälle, jolloin ne vaan puhuttiin nopeammin. Elokuvan hauskin osuus olikin juuri tämä satunnainen mormoonittaminen. Muuten kyllä täyttä roskaa.
Anyway, Jakartan lentokenttä ei vakuuttanut ulkoasullaan, mutta turha siitä on mitään johtopäätöksiä tehdä maasta itsestään. Jos New Yorkia esimerkiksi lähtisi arvostelemaan JFK:n ulkomaanlentojen tuloterminaalin perusteella, niin melko väärän kuvan saisi alueesta. Otin kentältä kalliin, ison, mustan mersutaksin hotellille. Tekstiviesti kotiin: elossa ollaan. Unta.
Millainen kaupunki tämä on? Jaa-a, kerron sitten kun tiedän. Ensireaktio on aika ristiriitainen: pilvenpiirtäjiä, lasia, isoja teitä, isoja ruuhkia ja kuumaa. Olen käynyt kävelemässä Mega Kuninganin alueella tässä pari päivää ja samalla yrittänyt saada jotain mielikuvaa etäisyyksistä, hinnoista ja sen sellaisista. Kävelyä mainostettiin minulle etukäteen hengenvaarallisena touhuna, mutta ainakaan toistaiseksi en ole edes liiemmin pelännyt liikenteessä. Aion kyllä vältellä pidempiä kävelymatkoja tulevaisuudessa, ihan vaan keuhkojeni vuoksi. Haju on sellainen vellova sekoitus erinäisiä tuoksuja: palavia asioita kuten hiiltä tai muovia, duriania, kaikkea mitä katukeittiöissä valmistetaan. Yllättävää kyllä, en ole liiemmin sellaista pakokaasusekoitusta täällä vielä huomannut, johtuen ehkä sateista tai siitä, että autokanta on ainakin tässä keskustassa yllättävän uutta.
Muun muassa Suomen Suurlähetystöä majoittavan rakennuksen naapurissa on tyhjä tontti, jossa laidunsi (onko oikea sana?) erinäisiä sorkkaeläimiä. Jotain lampaita tai vuohia tai vesipuhveleita tai jotain. Joitain ei-koiria ne kuitenkin on. Hotellini, 18 kerroksisen Amaris Tendeanin ja noin kilometrin päässä sijaitsevan suurlähetystöalueen väliin mahtuu, ei nyt hökkelikylä, mutta selkeästi toisenlaiseen Indonesiaan kuuluva asuin/työalue. Kuningan Cityn kalliin ostoskeskuksen kahvikupin hinnalla saa kolme lounasta liikekeskuksen takaa. Vastakohdat ovat samaan aikaan todella kaukana toisistaan, mutta samalla hyvin lähellä.
Entäs ihmiset sitten? Tähän mennessä on ollut yllättävän kivaa. Oikein kukaan ei vaikuta puhuvan englantia, mutta todella avuliaita ja ystävällisiä tuntuvat ihmiset silti olevan. Jäin eilen vesisateen vangiksi jonkin urheilupalkintoja myyvän liikkeen lipan alle ja ehdin siinä juttelemaan hyvän tovin liikettä pitävien herrojen kanssa Suomesta ja Jakartasta. Saan varmaan jonkin verran huomiota pelkästään pohjoismaalaisella valkoisuudellani, tai ainakin siltä tuntuu. Skootterit pysähtyvät kohdalle ja tarjoavat kyytiä, pitkiä katseita kaupoissa ja jopa satunnaisia moikkaamisia kadulla. Hämmentävää, to say the least. On muuten Helvetin vuorilla lumivyöryjä, ennen kuin yhdenkään kaksipyöräisen kyytiin täällä hyppään, älä äiti huoli.
Hintataso? No tällä alueella ainakin aika kova. Taksit ovat edullisia ja ruoka on suhteellisen edullista. Kämppiä kun olen katsellut, niin sillä osastolla joutunen maksamaan Suomeen verrattuna Porin keskustan yksiöiden hintoja. Onhan se kallista, mutta joukkoliikenteen ollessa mitä on – tai siis ei ole – maksan sijainnista. Vähemmällä tulen silti todennäköisesti pääsemään, kuin mitä vuokrani puolittaja maksoi Pariisissa kahdeksasta neliöstään. Toivottavasti ainakin. Ja toivottavasti en joudu ostamaan rotanmyrkkyä niin kuin Pariisissa.
Huomenna olisi tarkoitus käydä katsomassa kahta hintavahkoa asuntoa ja samalla ajattelin näyttää naamaani ensimmäistä kertaa tulevassa harjoittelupaikassa. Jos sitä sitten samalla saisi vaikka sen paikallisen kännykkäliittymän ostettua.
Pahinta oli ehdottomasti kaikki joululaulut: Finnair soitti odotusmusiikkina joululauluja, CDG Pariisissa kidutti joululauluilla (niin kuin siitä paikasta muka pitäisi vielä erikseen yrittää tehdä jotenkin kamalampi), Cathay Pacific soitti joululauluja. Hong Kongin lentokenttä soitti presiis samoja kappaleita kuin Hyvinkään Prisma, mitä nyt satunnainen teknoversio kulkusista ja muutama urkuvirsi piristivät potpuria. Katsoin matkan aikana elokuvat Abraham Lincoln – Vampire Hunter, The Watch, The Bourne Legacy, Red Lights, tunnin verran TED:iä ja useamman jakson The Communityn kolmoskautta.
Hah, pitääkin mainostaa. The Watchista oli esityksessä siistitty versio. Sellainen, jossa siis oli leikattu kaikkein goreimmat kohtaukset pois ja kirosanojen ja tuhmien ilmaisujen päälle puhuttu jokin kiltimpi sana. Elokuvaa oli villiä katsoa, kun hahmot kiroilevat sanalla ”shirt” ja välillä päällepuhutut ilmaisut eivät mahtuneet peitettävän sanan päälle, jolloin ne vaan puhuttiin nopeammin. Elokuvan hauskin osuus olikin juuri tämä satunnainen mormoonittaminen. Muuten kyllä täyttä roskaa.
Anyway, Jakartan lentokenttä ei vakuuttanut ulkoasullaan, mutta turha siitä on mitään johtopäätöksiä tehdä maasta itsestään. Jos New Yorkia esimerkiksi lähtisi arvostelemaan JFK:n ulkomaanlentojen tuloterminaalin perusteella, niin melko väärän kuvan saisi alueesta. Otin kentältä kalliin, ison, mustan mersutaksin hotellille. Tekstiviesti kotiin: elossa ollaan. Unta.
Millainen kaupunki tämä on? Jaa-a, kerron sitten kun tiedän. Ensireaktio on aika ristiriitainen: pilvenpiirtäjiä, lasia, isoja teitä, isoja ruuhkia ja kuumaa. Olen käynyt kävelemässä Mega Kuninganin alueella tässä pari päivää ja samalla yrittänyt saada jotain mielikuvaa etäisyyksistä, hinnoista ja sen sellaisista. Kävelyä mainostettiin minulle etukäteen hengenvaarallisena touhuna, mutta ainakaan toistaiseksi en ole edes liiemmin pelännyt liikenteessä. Aion kyllä vältellä pidempiä kävelymatkoja tulevaisuudessa, ihan vaan keuhkojeni vuoksi. Haju on sellainen vellova sekoitus erinäisiä tuoksuja: palavia asioita kuten hiiltä tai muovia, duriania, kaikkea mitä katukeittiöissä valmistetaan. Yllättävää kyllä, en ole liiemmin sellaista pakokaasusekoitusta täällä vielä huomannut, johtuen ehkä sateista tai siitä, että autokanta on ainakin tässä keskustassa yllättävän uutta.
Lasia ja peltiä |
Entäs ihmiset sitten? Tähän mennessä on ollut yllättävän kivaa. Oikein kukaan ei vaikuta puhuvan englantia, mutta todella avuliaita ja ystävällisiä tuntuvat ihmiset silti olevan. Jäin eilen vesisateen vangiksi jonkin urheilupalkintoja myyvän liikkeen lipan alle ja ehdin siinä juttelemaan hyvän tovin liikettä pitävien herrojen kanssa Suomesta ja Jakartasta. Saan varmaan jonkin verran huomiota pelkästään pohjoismaalaisella valkoisuudellani, tai ainakin siltä tuntuu. Skootterit pysähtyvät kohdalle ja tarjoavat kyytiä, pitkiä katseita kaupoissa ja jopa satunnaisia moikkaamisia kadulla. Hämmentävää, to say the least. On muuten Helvetin vuorilla lumivyöryjä, ennen kuin yhdenkään kaksipyöräisen kyytiin täällä hyppään, älä äiti huoli.
Hintataso? No tällä alueella ainakin aika kova. Taksit ovat edullisia ja ruoka on suhteellisen edullista. Kämppiä kun olen katsellut, niin sillä osastolla joutunen maksamaan Suomeen verrattuna Porin keskustan yksiöiden hintoja. Onhan se kallista, mutta joukkoliikenteen ollessa mitä on – tai siis ei ole – maksan sijainnista. Vähemmällä tulen silti todennäköisesti pääsemään, kuin mitä vuokrani puolittaja maksoi Pariisissa kahdeksasta neliöstään. Toivottavasti ainakin. Ja toivottavasti en joudu ostamaan rotanmyrkkyä niin kuin Pariisissa.
Huomenna olisi tarkoitus käydä katsomassa kahta hintavahkoa asuntoa ja samalla ajattelin näyttää naamaani ensimmäistä kertaa tulevassa harjoittelupaikassa. Jos sitä sitten samalla saisi vaikka sen paikallisen kännykkäliittymän ostettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti