25.3.2012

Johdanto

Hei sinulle. Oletpa sitten ystävä, inhokki, tuttu, stalkkeri, kumppanini tai kuka tahansa muu: tervetuloa uuteen blogiini. Olisi vissiin ihan fiksua kertoa jotain peruasioita näin alkuun tästä kirjoittelemisesta.

Ensinnäkin 1.) Tämä on ensisijaisesti kirjoitusharjoitusta itselleni. Olen surkea kirjoittaja ja teen paljon kirjoitusvirheitä. Blogin kirjoittaminen madaltaa kynnystäni kirjoittaa yleensä, joten siksi näin. 2.) Tämä on päiväkirjahenkinen blogi, eli tulen käsittelemään omaa elämääni ja siinä samalla asioita joita päivittäin ajattelen. Voitte siis odottaa paljon saarnankaltaisia valitusvirsiä ajankohtaisista asioista, hypetystä leffoista/sarjoista/sarjakuvista sekä masentunutta valitusta opiskeluelämästä työelämään siirtymisen vaikeudesta. 3.) En käytä salanimiä itsestäni tai läheisistäni, se on typerää. Aion olla käyttämättä heistä mitään nimiä yleensäkään ja sukupuolenkin aion tuoda esiin, mikäli se on jotenkin olennaista – ja se niin harvoin on. Kyllä kaverit tämän löytävät jos löytävät.

Mulla oli vastaavanlainen blogi joskus 2005–2007 välillä, jota oikeastaan täyttelin aika aktiivisesti ja hartaastikin. Onhan mulla näitä useampiakin ollut, mutta se henkilökohtaisempi on ollut ainoa jota olen jaksanut kirjoittaa pitkään. Muissa on aina tullut jotain muuta vastaan: projektit hyytyneet, aikataulut venyneet, mielenkiinto lopahtanut jne. Tiedostan nytkin sen ongelman, että aktiivisena facebookkaajana uskon FB:n täyttävän pitkälti sitä tarvetta itsestäni kertomiseen, jota blogi tuolloin 2005–2007 teki.

Pääasiallinen syy uuden blogin aloittamiseen oli menneen viikon loppupuoli, jolloin sattui niin monta juttua, että tavallisen FB-statuksen täyttäminen moisella informaatiomäärällä olisi kohtuutonta. Siksi siis heti perään seuraa toinen postaus.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti