Mua ei oikeastaan ihan kauheasti huvita avata tätä matopurkkia kulttuurisesta omimisesta, mutta referoin lyhyesti. Ideana on siis se, että valkoinen kulttuuri käyttää toisia kulttuureja viihteenä. Otetaan jokin osa vieraasta kulttuurista, pyöritetään sitä estradilla toisten valkoisten ihmeteltävänä ja nautitaan. Kyseessä on siis eräänlaista viihderasismia. Jos aihe kiinnostaa, mene kirjastoon.
Lueskellessani Oneironia muistin kyllä parin vuoden takaisen kohun ja tiesin odottaa jotain sitä oikeuttavaa. En siis tiedä, että olisinko lainkaan itse kokenut kirjassa valkoista valtakatsetta, ellen olisi tiennyt sitä tietoisesti odottaa. Mutta joo, sain minäkin välillä vähän sellaisen fiiliksen, että eihän tämä nyt ihan kosher ole.
Katsotaan nyt lähteekö keväällä 2018 valmistunut Oneironin englannin käännös valloittamaan maailmaa. Jos lähtee, niin tässä teoksessa on kyllä hyvin potentiaalia englanninkieliselle maailmalle riidellä siitä, mistä saa kirjoittaa ja mistä ei. Hyvä niin – maailma kaipaa lisää keskustelua kirjoista.
Suositeltava kirja tämä silti oli. Lindstedt kirjoittaa seikkaperäisesti ja tarkasti. Tarina vei mukanaan ja asetelma kantoi alusta loppuun asti. Tai no, on ehkä väärin sanoa, että asetelma kantoi. Oneiron on kirja asetelman mysteeristä. Lukija ei alussa yhtään tiedä mitä tapahtuu, eikä ymmärrä lainkaan asetelmaa. Kirja kuitenkin aukenee pikkuhiljaa ja vie lukijan mukanaan matkalle kuuden naisen elämään.
Pieni sananen pitää sanoa Finlandia-voittajista. Juha Hurmeen Niemessä ja Laura Lindstedtin Oneironissa on jotain vähän samaa. Molemmissa teoksissa jaetaan paljon tietoa kerronnan kustannuksella. Erona on ehkä se, että siinä missä Hurmeen horinat eivät johda mihinkään, Lindtedtillä faktoilla ei pyritä brassailuun vaan lihottamaan tarinaa. Toki erona on myös se, että Niemi on huono kirja ja Oneiron on hyvä.
Minulla on lukulistallani myös Oneironin ja Niemen välissä kaunokirjallisuuden Finlandian voittanut Jukka Viikkilän Akvarelleja Engelin kaupungista, joten palaan ehkä aiheeseen vielä uudelleenkin. Sitä odotellessa.
Laura Lindstedt: Oneiron ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti