12.2.2018

9/50 Häräntappoase

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase on ilmestynyt samana vuonna kuin minäkin. Sen ajankohtainen sukupolvikokemuksen kuvaus ja piirtävän tarkka nuorisokieli puhaltaa siis tänä herran vuonna 2018 jo 34 kynttilää kakustaan. Sitähän voisi vaikka kuvitella, että kirja on hieman ehkä vanhentunut?

Häräntappoase on tässä lukulistallani oikeastaan vain yhdestä syystä: se paikkaa aukon sivistyksessäni. Kirja olisi ehkä iskenyt paremmin yläasteikäiseen Eeliin, kuin mitä se teki tässä vaiheessa elämää Babylonin oravanpyörässä. Toisaalta, sitä kun koko lapsuutensa Hyvinkäällä aina sai kuulla Häräntappoaseen olevan jonkinlainen pakollinen kirja täydelliseen nuorisokokemukseen, jätin sen toistuvasti ihan piruuttani lukematta.

Häräntappoase on parhaimmillaankin ihan kiva kirja. Sen henkilöhahmot ovat ihan öylätinohuita kliseenippuja, joiden funktio on ainoastaan tarjota päähenkilön kertojaäänelle mahdollisuuksia referoida angstiaan. Mutta ei siinä mitään, kirja sukeltaa syvälle 1980-luvun nuoren (mielestäni sangen epäuskottavaan) mieleen ja siitä sitä on kiitelty. Kirja on ollut pidetty ja rakastettu, joten en viitsi sitä tässä nyt alkaa aikuisin silmin haukkumaan sen enempää.

Eli jos mielesi tekee lukea Paperi-T:n 300 sivuun venytetty lukioaine, niin ei muuta kuin Häräntappoase kouraan.

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase **

0 kommenttia:

Lähetä kommentti