Kirja on ilmestynyt vuonna 1960 ja se kertoo pikkukaupungista Yhdysvalloissa 1930-luvun laman aikana. Tai no, se kertoo tarinan, joka sijoittuu syvälle Alabaman sisämaahan, mutta teoksen teemat ovat varsin ajattomia. Keskiössä on ihmisluonto ja se, miten maailma muuttuu kun ihmiset joutuvat kohtaamaan omia asenteitaan.
Heti näin kättelyssä päästäänkin kirjan ongelmaan, joka varmaan ei ole mikään ylläri, jos miettii kontekstia: 1930-luku, syvä etelä, asenteet. To Kill A Mockingbird on kirja rasismista, joka kiikkuu vähän sillä rajalla, että onko se itse asiassa rasistinen kirja itsessäänkin.
Jos olisin kunnon social justice warrior, leimaisin kirjan kanteen tekstin ”rasistinen kirja” sen suuremmin sitä pohtimatta. Teoksen kertojaäänenä toimii valkoinen 8-vuotias lakimiehen tytär, kaikki päähenkilöt ovat järjestäen valkoisia ja mustat hahmot ovat lähinnä objekteja, joille asioita tapahtuu. Kirjassa on yksi musta henkilö, jonka ääntä kuullaan useampaan otteeseen, mutta rotua käsittelevässä kirjassa se on aika vähän se. N-sanaa käytetään kaikissa sen variaatioissaan läpi kirjan.
Harper Lee on kirjoittanut romaanin varsin erilaisessa asenneympäristössä. 1960-luvun alussa Yhdysvalloissa oli monissa osavaltiossa vielä ihan täysi rotuerottelumeno päällä: Martin Luther Kingin alkuperäinen Minulla on unelma -puhe oli tulossa vuonna 1963, rotuerottelun lopettava laki tulisi voimaan vasta 1964, Selma-Montgomery -marssi tapahtuisi Alabamassa vuonna 1965.
Tähän maailmaan Harper Lee onnistui kirjoittamaan bestsellerin, joka käsittelee rotusortoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Eikä siinä vielä kaikki, se on periaatteessa lasten tai ainakin nuorten kirja, jolloin suurin asennevaikutus on juurikin nuorisoon.
To Kill A Mockingbird on rasistinen kirja, jossa on jatkuvasti läsnä valkoinen rasistinen katse, mutta se onkin kirjoitettu rasisteille tai rasistien lapsille! Teos kiinnittää keskiöönsä sen räikeän epätasa-arvon, joka Yhdysvalloissa oli tuolloin ja on osittain edelleenkin olemassa. Tarina antaa samaistumiskohdan ihmiselle, jonka asenteet ovat kulttuurillisesti rasistisia, mutta joka ymmärtää kyllä oikeudenmukaisuuden, kun hän sitä tajuaa kerrankin ajatella. Eli, tolkun ihmisille(?).
Joten kyllä, minä puolustan tätä teosta. Yritäpä itse kirjoittaa maailmankuvaa muokkaava pamfletti, jonka ihmiset käyvät ostamassa itse kaupasta yli 40 miljoonaa kertaa sen takia kun se on niin hyvä kirja! Karl Marxin teosten myyntilukuja on vaikea arvioida muutaman historiallisen keskusjohtoisen valtion kirjapolitiikan vuoksi, mutta epäilen niidenkään saavuttavan Harper Leen vastaavia. Leen kerronta on mukaansatempaavaa ja kiinnostavaa, kun Marx vetoaa kielellään lähinnä yhteiskuntafilosofeihin.
Päädyn siis vähän kaksijakoiseen lopputulokseen teoksesta. Se on hyvin luettava, se on ollut tärkeä ja se ei ole menettänyt vaikuttavuudestaan mitään vuosien saatossa. Toisaalta, ihmisoikeusliikkeen juna on lähtenyt siltä laiturilta, jossa Harper Lee oli kirjan ilmestyessä. Henkilöhahmot ja kieli eivät ole tämän päivän tasoa, ainakaan mitä tulee kaunokirjalliseen ilmaisuun teoksissa, jotka eivät kyllä oikeasti saisi olla rasistisia kohdeyleisönsä vuoksi.
On ihan turha tulla väittämään, että jos kirja kertoo rasismista, niin kirjan hahmojenkin pitää olla ajanmukaisia. Ei pidä. Kirjat kertovat aina kirjoittajan ajasta tai ainakin kirjoittajan ajan katseella, vaikka kuinka sitä yritettäisiin pukea historialliseen nuttuun. Jos kirjoittaja kirjoittaisi vaikkapa Muhammedin avioliitoista, yrittäen maalata häntä pedofiiliksi, niin itseasiassa siinä kirjoittajan motiivi ei ole altruistinen historiallinen tiedonjano vaan hän puhuttelee tämän päivän yleisöä tämän päivän motiiveilla. Asennevalinnat koskevat siis myös sitä, mistä kirjailija päättää kirjoittaa.
Kaikesta tästä huolimatta,
Harper Lee: To Kill A Mockingbird *****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti