Euroopan integraatio ja Suomen osuus sen rahoittamisessa

Onko se jotenkin typerää ja naiivia olla täysin välittämättä Euroopan Unionin talouskriisin hoidosta? Helsingin Sanomat uutisoi tänään verkkosivuillaan Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) Suomen takausvastuun voivan nousta jopa 30 miljardiin euroon. Eikä minua kiinnosta tämä lainkaan.

Se taisi olla Bill Clinton joka lanseerasi uudelleenvalintakampanjaansa varten tokaisun ”It’s all about the economy, stupid”, mikä oli aivan fantastinen lause. Mitä väliä sillä on miten jokin yksittäinen asia hoidetaan, kun talous on kunnossa – kaikki on kunnossa? Tätä ajatusta silmälläpitäen minun pitäisi olla kiinnostunut, mutten vaan ole. Enkä oikeastaan edes tiedä miksi.

Olen vakaasti Euroopan integraation kannalla. Vahva kansallisvaltioajattelu tuoksuu niin nationalistiselta propagandalta, että se alkaa pikkuhiljaa kuvottaa. Kansallisvaltioilla on ollut oma aikansa ja paikkansa historiassa, mutta kansojen yhteistyö ja keskinäisriippuvuus ovat vahvasti ajamassa yli itsenäisyysajattelusta. On typerää edes yrittää väittää minkään valtion olevan rehellisesti omavarainen, maailmassa jossa ulkomaankauppa ja ulkosuhteet ovat vähintäänkin yhtä merkittävä osa valtionhoitoa kuin sisäpolitiikka ja sisäinen kauppa. Onko maailman itsenäisin valtio sitten Pohjois-Korea, kerta sillä ei ole käytännössä lainkaan ulkosuhteita? Kiina on ehkä lähimpänä kansallismielistä itsenäisyyttä, jos kriteereiksi otetaan sisämarkkinoiden riippumattomuus tuonnista ja kansan homogeenisyys.

Euroopan integraatio on siis mielestäni luonnollinen ja hyvä kehityssuunta. Tämä talouskriisi ja sen hoito vaikuttavat minusta asioilta joita tulee eteen kun kansallisvaltioiden intressit kohtaavat uuden maailman. Kehitys etenee nykäyksittäin: yksittäiset tapahtumat vaativat järjestelmän muuttamista aina tehokkaammaksi ja tehokkaammaksi. Nämä muutokset aiheuttavat vastareaktioita ja jopa paniikkia vanhaan tottuneiden keskuudessa. Kommentit kuten: ”Olemmeko me maksumiehiä?” ja ”taas rahoitetaan (sen ja tämän) maan virkamiesten lomia”, ovat ihan luonnollisia ja ne osuvat asian ytimeen. Kyllä, nyt taas rahoitetaan Eurooppaa. Nyt annetaan maksusitoumus uuteen rahastoon tai nostetaan entisten kattosummia. Sitä kutsutaan kehitykseksi.

Intressithän tässä ovat ilmiselvät. Vahvan kansallisvaltioajattelun omaavat toimijat haluavat pysäytyksen integraatiokehitykselle ja siksi he vastustavat nykyisiä toimia. Integraatiokehityksen ajajat haluavat taas kehittää järjestelmää toimivampaan suuntaan nykyisen kriisin hoidossa, sekä myös tulevaisuuden kriisejä varten. Intressit kohtaava, tehdään politiikkaa ja puhutaan paljon ristiin.

Miksi sitten en välitä tästä kaikesta? Kaipa se johtuu myönteisestä suhtautumisestani Euroopan syventyvään yhteistyöhön. En kuitenkaan tajua talouskäyrien, rahoitusmallien ja lainakorkojen erääntymistaulukoiden päälle mitään, niin en jaksa kiinnostua myöskään yksittäisistä järjestelmän ominaisuuksista, kuten tästä Suomen potentiaalisen osuuden noususta. Suomen osuuden miettiminen on taas kansallisvaltiotason pohdintaa, jota on hyvä käydä etenkin jos esittää päätösten olevan demokraattisia hengeltään, mutta kyynikko minussa väittää valtaosan kansasta äänestävän rahoituspaketteja vastaan mikäli mahdollisuus siihen annetaan. Siksi siis mielummin olen kiinnostumatta keskustelusta. Seuraan ennemmin suuria linjoja Euroopan tasolla.