3.6.2018

25/50 Matkalaukku

Kesäkuun alku ja kirjaprojektini on ylittänyt puolivälin! Alkukiihdytyksen jälkeen tuli vähän tahmeampi kausi, mutta viime aikoina olen taas päässyt kuromaan kiinni lukemisiani. Tosin, tällaiset Matkalaukun kaltaiset lyhyet kirjat kyllä helpottavat kummasti kuromista.

Sergei Dovlatovin teos on hauska ja elämänmakuinen kertomus miehen matkalaukusta löytyneistä esineistä. Kyseessä on siis pieniä novelleja Neuvostoliitosta, joissa kaikissa seikkailee kirjailijanniminen ilkikurinen hulttio.

Ensimmäisen parin novellin jälkeen olin jo istuttanut Matkalaukulle päässäni viiden tähden arvion. Ehkä se johtuu siitä Pohjois-Korea -kirjasta, mutta valtioterrorille nauraminen ei jotenkin enää jaksanut naurattaa loppua kohti. Tiedän toki, että Neuvostoliitossa eli vahva huumorikulttuuri, jonka avulla arjen mielettömyyttä jaksettiin paremmin. Aikalaisille huumori oli tärkeää.

Dovlatov julkaisi teoksensa länsimaissa. Hän emigroitui ja hänen kirjansa eivät siis ole neuvostoliittolaisia, vaan ne kertovat Neuvostoliitosta. Siinä on vissi ero, sillä aikalaiskirjallisuus ei olisi voinut olla ihan näin suorasanaista, vaan huumoria olisi pitänyt peitellä enemmän.

Enkä siis edes halua sanoa tämän olevan kritiikkiä kirjaa kohtaan. Kirja on varsin näppärä ja hauskaa luettavaa. Minulla vaan ei itselläni nyt oikein ollut kykyä nauraa esimerkiksi novellille, jossa Dovlatov kertoi toimineensa armeija-aikana vankileirillä vartijana. Tarina oli vekkuli, mutta silti..

Joten Dovlatov saa nyt minulta huonommat pisteet kuin ansaitsisi.

Sergei Dovlatov: Matkalaukku ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...