Kansallinen Kokoomus otti omansa, eli samat kolme paikkaa kuin edellisissäkin eurovaaleissa. Muutokset edellisiin vaaleihin nähden olivat melko pieniä, ja vaikka äänimäärä laski prosenteissa ”huimat” 0,6 yksikköä, nousi absoluuttinen äänimäärä monella tuhannella. Mielenkiintoisia ilmiöitä puolueen sisällä oli muutamia: ensinnäkin Eija-Riitta Korholan putoaminen, vaikka ainakin Helsingin katukuvassa Korhola oli huomattavasti näkyvämpi hahmo kuin läpi mennyt Sirpa Pietikäinen. Äänissä hämeenlinnalainen Pietikäinen pesi helsinkiläisen Korholan noin kolmella ja puolella tuhannella jo pelkästään Helsingissä.
Alexander Stubbin äänikuninkuus tuskin yllätti ketään, mutta Henna Virkkusen selkeä niskalenkki kahdesta istuvasta mepistä (Korholasta ja helsinkiläisestä Petri Sarvamaasta) lienee pienehkö yllätys. Ministeripesti on näköjään melko hyvä ponnahduslauta, jos mielii pärjätä valtakunnanlaajuisissa vaaleissa.
Keskustapuolue oli toinen näiden vaalien oman tason pitäjistä. Kolme meppiä ja äänimäärän kasvattaminen yli 22 000 äänellä edellisistä eurovaaleista siivittävät puheenjohtaja Juha Sipilän kyllä hyvään liiton ensi vuoden eduskuntavaaleja ajatellen. Olli Rehn oli puolueen ääniharava noin tuhannen äänen erolla Paavo ”Paavo ja Vuokko -muki” Väyryseen. Tämä oli ehkä pienehkö pettymys Rehnille – enemmänkin saatettiin odottaa.
Etukäteen vaalien suurimmaksi voittajaksi julistautunut Perussuomalaiset joutui tyytymään pelkkään voittoon. Yhden paikan tuplaaminen kahdeksi toki saatiin tehtyä ilman Timo Soinin yli sataatuhatta kultti(?)ääntä, mutta Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon välinen ääniero oli lähemmäs 50 000 kappaletta. Kärki oli terävä, mutta ilman Soinia jäi Pirkko Ruohonen-Lerner pelkälle varasijalle. Jääkaapinjakajani sanoi hyvin: ”Huomaa että Ruohonen-Lernerin kohtelu on ollut kurjaa, kun tässä huomaa symppaavansa perussuomalaista.” Noh, jos huhtikuun 2015 vaalien jälkeen PS löytää itsensä hallituksesta, niin ehkäpä se enteilisi Halla-aholle ministerin salkkua ja Ruohonen-Lernerille kusua Brysseliin.
Halla-aho oli muuten valtakunnassa toiseksi eniten ääniä kerännyt ehdokas. Tämä on hieno temppu mediassa paljon paistatelleelta mieheltä ja ääniä onkin tullut nätisti ympäri valtakuntaa. Mutta tässä vaiheessa on pakko loikata vaalien toiseen suureen voittajaan, nimittäin Vasemmistoliittoon ja erityisesti vasemmistonuorten puheenjohtajaan Li Anderssoniin. Turkulainen opiskelijanainen Andersson nimittäin pesi helsinkiläisen kansanedustajan ja valtakunnan toiseksi eniten ääniä saaneen Halla-ahon tämän omalla takapihalla Helsingissä yli 2000 äänellä. Se kuulkaa jos mikä on kova temppu.
Helsingin äänikuninkuus meni Alexander Stubbille, mutta Li Andersson kiilasi kakkoseksi. Vasemmistoliiton paikka meni oikeutetusti entiselle liikenneministeri Merja Kyllöselle. Kyllösen Wikipediasivu on muuten jonkun ääliön moderoima. Lainaus:
”Marraskuussa 2012 sanomalehdet kertoivat Liikenneviraston höylänneen tienparannuksia pienemmiksi Kyllösen linjausten ja patistelujen mukaisesti. Helsingin Sanomien mukaan Kyllönen tällöin "ensin väisteli ja lopulta menetti malttinsa" sekä irtisanoutui asiasta. Lehden mukaan Kyllösen pitäisi vastata median esittämiin kysymyksiin "eikä piiloutua raivokohtausten tai irvistelyn taakse".
No joo, kyllähän näin voi kirjoittaa jos se hesarin pääkirjoituksessa lukee. Eipä tuollaisen asenteellisen mielipidetekstin paikka silti henkilön wikipediasivulla ole. No joo, ansaittu voitto Vassareille, mutta vähän tietty harmittaa että se tuli Vihreiden kustannuksella.
Vihreät menettivät kovasta yrityksestään huolimatta toisen meppipaikkansa. ”Se pieni valtionhoitajapuolue” oli liikkeellä neljällä kärjellä, mutta ainoastaan Heidi Hautala onnistuttiin kampeamaan europarlamenttiin. Hautalakin sai läpimenneistä ehdokkaista toiseksi vähiten ääniä, ainoastaan RKP:n Nils Torvalds sai vähemmän. Mielenkiintoisena huomiona mainittakoon, että Vihreiden ja Vasemmistoliiton välillä oli vain 149 ääntä Vihreiden puolella – puheet Vihreiden mahdollisesta toisesta paikasta olivat HYVIN liioiteltuja. Nippa nappa se kaksi tuli silloin 2009.
Eniten kannatustaan ja ääniä menetti SDP, mutta kahdesta paikasta ei jouduttu luopumaan. Jo Paavo Lipposen puheenjohtajakaudella alkanut demarien alamäki kuitattiin aikanaan torjuntavoittoina, mutta näissä vaaleissa ei kukaan jaksanut edes teeskennellä kyseessä olevan jokin ihmeen voitto puolueelle. Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri edustavat puoluetta seuraavat viisi vuotta maailmalla.
Demareista on pakko mainita myös Mitro Revon älytön putoaminen. Ylen listoilla lukee äänimäärät suhteessa viime vaaleihin, jolloin ehdokkaat jotka eivät olleet viime kerralla ehdolla saivat näiden vaalien äänimääränsä erotukseksi viime vaalien tulokseen (oliko vaikeasti selitetty?). Mitro Revon kohdalla miinusmerkki näyttää -63 009 ääntä, eli kuusikymmentäkolmetuhatta vähemmän kuin viime vaaleissa. Muistikuvat hymyileväisestä ortodoksipapista ovat näköjään haihtuneet mielistä. Sääliksi käy, vaikken kyllä ihan kauheasti usko Revon kykyihin politiikan kärkipaikoilla.
Uskonto oli muutenkin häviäjänä näissä vaaleissa. Kristillisdemokraatit lähtivät takuulla puheenjohtajavetoisesti hakemaan kahta paikkaa, mutta menettivät sen ainokaisensakin. Sari Essayah repi tasaisesti ympäri valtakuntaa ääniä ja tulikin valtakunnassa viidenneksi henkilökohtaisissa äänissä. Puheenjohtaja Päivi Räsäsen äänipotti riitti kuitenkin vasta sijaan 34 pienehköllä 12 643 äänen potilla ja seuraava KD:läinen Peter Östman sai raavittua kasaan vain 4 518 ääntä. KD jäi siis tällä kertaa ilman edustajaa europarlamentissa. Myös demarien toinen ”pappisehdokas” Ilkka Kantola jäi varsin vaatimattomiin lukemiin, sinne kahdeksan tuhannen pintaan.
RKP onnistui tosiaan pienehkössä ihmeessä ja säilytti paikkansa parlamentissa. Läpi menneen Nils Torvaldsin äänipotti oli alle puolet Sari Essayahin äänimäärästä. Minä Essayahina kyllä miettisin puolueen vaihtamista. Tosin, esitettyään melko konservatiivis-kristillisiä mielipiteitä, ei liene kovin montaa puoluetta jotka häntä olisi valmiina ottamaan. Persut varmasti, Kokoomus ja Keskusta ehkä, tuskin demarit, muut eivät varmaankaan.
Maailmalta on huomioitava muutama seikka. Ensinnäkin oikeistopopulistit ottivat melkoisia vaalivoittoja ympäri Eurooppa. Ehkä kammottavin ja eniten kansallista itseruoskintaa aiheuttava äänestystulos saatiin Ranskassa, jossa Marine Le Penin luotsaama Front National onnistui antisemitismillä ratsastamaan vaalien suurimmaksi puolueeksi!!! Herraisä! Jos minulla olisi Ranskan passi ja olisin jättänyt äänestämättä eurovaaleissa, katsoisin kyllä nyt itseäni aika pitkään peilistä.
Ruotsissa onnistui feministipuolue nappaamaan historiallisen ensimmäisen paikan europarlamentissa. On jännä nähdä, oliko tämä pelkkä vastareaktio Sverigedemokraternan menestykselle, vai nouseeko uusi puolue oikeasti peluriksi puoluekartalle.
Joten mitäs tästä nyt sanoisi? Katkeransuloista, kuten vaalit yleensäkin: paljon hyviä juttuja ja paljon huonoja. Ehkä snadisti enemmän nämä vaalit nyt kirvelevät kuin maistuvat hyvältä, mutta ainakin näin Suomen tilanteesta voi olla näiden punavihreiden lasien läpi varovaisen tyytyväinen. Tietysti Kokoomuksen kohta alkava puheenjohtajapeli ja ensi vuoden eduskuntavaalit saattavat tuoda paluupostissa monenkin näistä uusista mepeistä takaisin valtakunnanpolitiikkaan ja nostaa daijumpia varaehdokkaita mepeiksi, mutta analysoidaan niitä sitten kun ne tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti