NHL:n tynkäkauden puolivälihuomioita

Normaalisti kauden puolivälin jälkeen olisi aika arvioida joukkueiden menestystä ja omien arviointien osuvuutta, mutta tällä tynkäkaudella moinen touhu tulee vähän turhan pian kauden alun jälkeen. Analysoin siksi mielummin erinäisiä asioita, jotka ovat olleet jänniä kaudella tähän mennessä. Eli ei mitään kattavaa, vaan ainoastaan huomioita:

Montreal Canadiens. Pakko aloittaa ilmeisimmästä kauden ihmeestä, nimittäin ranskankielisen Kanadan ylpeydestä. Tämän blogitekstin kirjoitushetkellä Montreal johtaa itäistä konferenssia, eikä se ole todellakaan muiden heikkoutta. Koillinen divisioona on ollut kaudella tähän asti liigan kovin ja sen viidestä joukkueesta ainoastaan Buffalo Sabres ei tällä hetkellä majaile pudotuspeliviivan yläpuolella. Tammikuisessa kirjoituksessani sijoitin Montrealin konferenssin toiseksi viimeiseksi saatesanoin:

”Päädyin nostamaan Canadiensin Islandersin yläpuolelle ainoastaan sen vuoksi, koska joukkueet päätyivät päinvastaiseen tilanteeseen viime vuonna. Todellisuudessa Islanders saattaa parantaa huomattavastikin, sillä joukkueella on kasvunvaraa toisin kuin Montrealilla. Montreal on susipaska.”

Jep. No mikäs Montrealissa sitten on hyvää? Aikaerosta johtuen olen tällä kaudella nähnyt jopa muutamia otteluita viikonloppuaamuisin, ja yksi niistä oli juurikin Canadiensin matsi Pittsburghia vastaan. Se oli aika alkukaudesta ja muistan olettaneeni Montrealin olevan huono ennen aloitusvihellystä. Mutta ei se ollut. Montreal pelasi nopeaa ja viihdyttävää kiekkoa, ja ihmettelinkin vähän kuinka paljon peli muistutti Anaheimin otteita. Okei, Montreal hävisi, mutta peli oli ihan mielettömän hyvä silti. Twiittasinkin siitä.

Asiantuntijat ovat spekuloineen syynä olevan valmentajanvaihdos, enkä minäkään mitään parempaa syytä keksi. Viime kaudella joukkue oli roskaa ja tällä kaudella ihan timanttia. Pelaajamateriaali ei parantunut oikeastaan mitenkään, joten syynä täytyy olla valmennus. Jännittävää nähdä miten joukkueella menee tästä eteenpäin. Veikkaanpa, että konferenssin ykköspaikka menee Bostonille, mutta ehkäpä Montrealissa silti nähdään tällä kaudella pudotuspelien alkaminen kotikaukalossa. Jännä nähä.

Suomalaiset. Osalla taalajäiden suomalaisista menee hyvin ja osalla huonosti. Otetaan plussat eka.

+ Kimmo Timonen. Philadelphian veteraanipakki pelaa todella hyvin ja kontrastina tälle koko muu Flyersin puolustus pelaa helvetin huonosti. Timosella on tilillään 19 pistettä tällä kaudella, kun seuraavaksi eniten Flyersin pakeista on Luke Schennillä: seitsemän. Pakkipari Bruno Gervais – Bradon Coburn on onnistunut hankkimaan plus miinus -tilastossa numerot -11 mieheen. Okei, Philadelphiassa plussapakit on harvinainen näky, mutta tämä nyt on jo naurettavaa. Timonen johtaa huonoa puolustusta epävarman maalivahdin edessä. En kadehdi.

+ Saku Koivu. Paras Anaheimin kausi meneillään turkulaisella. Ilmeisesti valmentajan vaihtuminen appelsiinipiirikunnassa sopii Koivun pelityyliin. Hyvä niin. Johtaa suomalaisten pistepörssiä yhdessä (edelleen mielestäni ylipalkatun) pikkuveikkansa kanssa.

+ Tuukka Rask, Pekka Rinne, Antti Niemi, Niklas Bäckström. Molareilla on suhteellisen hyvät tilastot mutta vähän erilaisista syistä. Rask pelaa todella hyvän joukkueen viimeisenä lukkona, mistä johtuen tilastot hellivät savonlinnalaista. Rinne pelaa vuotavan puolustuksen edessä ja välillä tuntuu että Rinteellä on vuoroillat nollapeleille ja neljän maalin hörppäämiselle ensimmäisessä erässä. Bäckström ja Niemi ovat (vähänniinkuin) Detroitinmallin joukkueiden maalivahteja – eivät supertähtiä mutta riittävän hyviä voittavan joukkueen maalivahdeiksi. San Josen alkukauden perusteella hetken jo näytti siltä että Niemeltä olisi tulossa maailmantähtikausi, mutta paluu ihmisten kirjoihin on tapahtunut voittoputken katkeamisen myötä.

+ Sami Salo. Pelaa hyvin kun on terveenä. Tämänhän me kaikki tiesimmekin. +12 tällä hetkellä.

Sitten mennään miinuksiin.

- Teemu Selänne. Ei oikeasti miinus, mutta ehkä odotuksiin nähden. Ensimmäisen ottelun jättipistepotti antoi ymmärtää paljon, mutta sittemmin Selänne on alkanut vaikuttaa enemmän ihmiseltä. Kuusi maalia snaipperille ei ole paljoa, mutta enpä usko että Selännettä kiinnostaa niin kauan kun joukkue voittaa ja mahdollisuus lordi Stanleyn kannun nostamiseen kauden lopulla häämöttää kiikareissa. Selänteellä on luultavammin vielä pari kierrosta mahdollista kiristää ruuvia – nostetaan mies sitten plussa osastolle kun se tapahtuu.

- Mikael Granlund. Minnesotan nettisivujen keskustelupalstan lempinimi Finnish Baby Jesus oikeastaan kertoo kaiken. Paljon odotettu nuorukainen ei vielä hallinnut kahden suunnan pohjoisamerikkalaista pelityyliä ja paluu AHL:aan oli odotettavissa. Ehkä ensi kaudella sitten menee paremmin. Taito ei ole kadonnut mihinkään.

- Sami Vatanen. Suomalaisessa jääkiekkomediassa oli vuosikausia jokin ihmeen Sami Vatanen fan club. Miestä hehkutettiin aina kun hän astui jäälle. JYP:in hyvyyteen tai huonouteen löydettiin aina syyt Vatasesta. Ja nyt kun mies pääsi NHL:ään ja sai valmentajalta luvan pelata omaa peliä kokonaisen kolmen ottelun verran, oli tuloksena kiikaritehot ja plusmiikka +1. AHL:ssä tilanne on parempi, 5+31 lukemalla koreillaan farmisarjan puolustajien pistepörssissä sijalla kolme ja tulokaspistepörssissä sijalla yhdeksän. Mutta en minä kirjoita AHL:st enkä SM-liigasta. Vatanen ja Granlund eivät ole NHL-valmiita, joten miinus olkoot kohtalona.

Muita suomalaisia en ole liiemmin huomannut.

Jännittävä vs. Tylsä. Puolustamalla voitetaan mestaruuksia. Tämä sanonta on niin kliseinen, että se ansaitsee urheilumedian kliseiden hautausmaalla oman mausoleumin, punaisen nauhan pitämässä fanit loitolla ja kaksi vartijaa vuorokauden ympäri. Olen nähnyt sekä tylsää kiekkoa pelaavan puolustavan joukkueen voittavan sekä jännittävää ja hyökkäävää pelaavan tiimin murskaavan vastustajansa. Anaheim, Chicago, Montreal ja Pittsburgh kaikki pelaavat mielettömän viihdyttävää kiekkoa. Kaikki myös löytyvät konferenssiensa ykkös- ja kakkospaikoilta. Katotaan miten pelit muuttuvat pudotuspelien myötä, mutta toivottavasti suurta notkahdusta ei tapahdu temmossa. Viime kaudella osa Los Angelesin voitto-otteluista puudutti allekirjoittaneen Herman Melvilleläiseen masennukseen. Joukkue pelasi kyllä viihdyttäviäkin otteluita, mutta välillä tuntui siltä, että mestaruutta haettiin puolustamalla. Ei tätä tällä kaudella kiitos.

Sitten vielä erityismaininta: Pavel Datsyuk on jumala. Detroitin joukkue näyttää jälleen matkaavan pudotuspeleihin, vaikkei puolustuksesta löydykään entisaikojen lumoa. Suurin syy tälle? No tietenkin loistava voittamisen kulttuuri, hyvä valmennus ja taitava viisikkopeli, mutta ei se haittaa että hyökkäyksiä johtaa maailman taitavin pelaaja. Väite, että Datsyuk ei olisi Sidney Crosbyn veroinen pelimies, kumpuaa siitä että miehet pelaavat erityylisiä pelejä erityylisissä joukkueissa. Datsyuk on maailman taitavin pelaaja omalla tyylillään ja se tyyli on paljon vaikeampi kuin Crosbyn.

Tämä tästä tällä erää. Katsotaas kuka kauden lopussa juhlii. Ennen kauden alkua veikkasin Rangersia, nyt voisin väittää loppuottelun tulevan olemaan massachusettsilaisjoukkueen ja OC:n ankkapaitojen välinen kamppailu.