Hyvä tyyppi Simon Pegg puhui itsensä pulaan Twitterissä.
Pegg oli mennyt kommentoimaan San Diegon Comic Conissa näkemiään kauniita
cosplay-asuja ja niitä yllään pitäneitä naisia. Eräs twiittaaja sitten närkästyi
tästä ja alkoi käydä Peggin kanssa dialogia (lue se täältä).
Lievä kiusaus olisi lähteä analysoimaan sitä, miksi
kirjoittaja on sekä oikeassa että väärässä väitteineen, mutta oikeastaan se on
jo sinällään turhaa. Jos kirjoittajan närkästyminen johtui siitä, että Simon
Pegg objektivoi 12 varsin kaunista naista, jotka ovat tulleet valinneeksi
cosplay-asuikseen prinsessa Leian orja-asun Jedin Paluusta, ei koko keskustelu
mielestäni ansaitse enempää analysointia. Joo, Pegg katsoi naisia koristeina ja
joo, naiset olivat tulleet tapahtumaan katsottaviksi. Leialla olisi ollut trilogiassa enemmänkin ja parempia asuja mistä valita. End of story (sort of, ei se koskaan oikeasti lopu).
Lueskellessani illalla juttua netistä, mieleeni muistui
parin viikon takainen We love Helsinki -kohu. Kaiken taustalla siis oli se, kun
joku meni ja hermostui We Love Helsingin järjestämissä Kuudennen linjan
Juhannustansseissa DJ:n kommentteihin, joissa miehiä käskettiin hakemaan naisia
tansseihin ja kommentoitiin naisten pukeutuneen miehiä varten. Itse keskustelu
on jo ilmeisesti kadonnut tapahtuman FB-sivuilta, mutta Kaasuputki kirjoitti
kohusta loistavasti täällä (toinen viittaus kyseiseen blogiin lyhyessä ajassa,
mikäs mulla nyt on?). Milla Paloniemen
sarjakuva aiheesta on lyhyempi ja melko osuva kuvaus esim. omista ajatuksistani
tästä kohusta. Myös Pertti Jarla kirjoitti varsin kivasti aiheesta.
Noniin, siinä sitä on luettavaa maailmaan syydetty varsin
pienestä jutusta. Se mikä kuitenkin yhdistää näitä molempia kohuja, siis Peggiä
ja WLH:ää, on niiden kohdistuminen lähtökohtaisesti ”omiin joukkoihin”. Pegg on
tehnyt ehkä yhden televisiohistorian nörteimmistä sarjoista Spaced – Avaruuden tuntua. Sekä nörttiunelmilta
tuntuvia elokuvia, kuten Shaun of The Dead, Paul ja Hot Fuzz. Tyyppi oli jopa Scotty uudessa Star Trekissä! WLH taas on osallisena Flowssa, järjestää
pyöräretkiä mattolaitureille, pyörittää omaa kaupunkifestivaaliaan ja muutenkin
mainostaa sivuillaan yhtä jos toista elävän kaupunkikulttuurin juttua.
Sellaisia juttuja, joista yleensä voi kuka tahansa nauttia sukupuolirooliin
katsomatta.
Myönnettäköön etteivät kumpikaan kritiikin kohteista saaneet
kritiikkiä syyttä, mutta kohtuuttomasti kylläkin. Sekä Peggin että WLH:n
ongelma onkin juuri se, että he/ne ovat osa viiteryhmäänsä. WLH on osa nuorta
ja urbaania kaupunkilaisten kulttuuria, jossa syrjiminen ja arvottaminen ovat
historiaa. Simon Pegg on nörtti joka tekee nörteille elokuvia.
En nyt viitsi alkaa toistamaan kaikkea sitä mitä jo
mainitsemissani blogeissa ja kirjoituksissa on toisteltu, mutta esitän pyynnön:
rakkaat ystävät, tuntekaa vihollisenne. Me valtaväestöön tai muuhun koettuun
enemmistöön kuluvat yksilöt olemme usein helppoja kohteita kritiikille, sillä saatamme
huomaamattamme toteuttaa kulttuuriimme juurtuneita sortavia rakenteita, mutta
emme me tee sitä tahallamme! Kritiikkiä on sopivaa esittää, mutta silloin on
syytä pitää mielessä kritiikin kohde: onko kyseessä samoja arvoja kannattava
ihminen vai tyyppi joka lähtökohtaisesti vihaa sinua.
En voi olla miettimättä sitä, että valtaosa tästä
kritiikistä tulee kohdistetuksi omiin joukkoihin juuri sen takia, koska he ovat
velvoitettuja todistamaan olevansa ”omia joukkoja”. Hyökkäys heitä kohtaan
pakottaa heidät vastaamaan, toisin kuin jonkun joka lähtökohtaisestikin
vastustaa tasa-arvoa tai ei näe sukupuolittuneessa yhteiskunnassa mitään vikaa.
Ikään kuin tässä elettäisiin jatkuvassa epätietoisuuden
tilassa, jossa osapuolet jatkuvasti joutuvat todistelemaan olevansa osa omaa
viiteryhmäänsä. ”Enkö saa olla täällä jos olen homo?” ”Kyllä minäkin voin olla
täällä vaikka olen hetero!” ”Naisilla on oikeus pukeutua cosplay-asuihin
itseään varten!” ”Olen minäkin suvaitsevainen vaikka tyttöjä katselenkin!”
AAAAAAARRRGGHH!
Kaikki tämä johtuu paitsi ennakkoluuloista, epävarmuudesta,
itsetunnon puutteesta, huumorintajun puutteesta ja nuoruudesta myös siitä että
internetissä mielipiteet kärjistyvät nopeasti ja sarkasmille ei olemassa omaa
kirjaintaan. Internet on vihakone.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti