2.3.2015

Blogi uudistui!

Tässä blogin kolmivuotissynttäreiden alla päätin tehdä tämän sivuston ensimmäisen suuren päivityksen. Eli, romukoppaan joutui vanha oranssinvioletti värimaailma, bloggerin oletusasettelu, sivupalkki, blogin nimi ja kaikki muukin höttö.

Eli vanha siirtymavaiheessa.blogspot.com johtaa kyllä edelleen tälle sivustolle, mutta viestintävirasto oli niin ystävällinen, että rahaa vastaan suostuivat minulle antamaan osoitteen www.wordman.fi. Päätin sitten samalla muuttaa siirtymävaiheen blogin alaotsikoksi joten tästedes mennään omalla nimellä eteenpäin.

Sisällöllisesti mitään suuria uudistuksia sivulle ei ole tullut. Tuohon yläreunan palkkiin laitoin erillisen sivun blogiarkistolle, mutta vanhat tekstit löytyvät edelleen tuolta sivun alalaidan Arkisto-valikosta. Alhaalta löytyvät myös avainsanat ja suosituimmat tekstit.

Kaikki vanhat postaukset ovat tallella, mutta linkkien punertava värimaailma on kadonnut. Päivittelen jonkin verran linkkejä boldatuiksi, mutta tuskin jaksan kaikkia korjata. Voi siis olla että joitain pienempiä päivityksiä teen vielä fontteihin tai linkkeihin, mutta ulkoasu pysyy nyt ainakin tovin tällaisena.

”Siirtymävaiheessa” –blogin alkuperäinen kuva oli muuten valtaisa suurennos pienestä palasta taivasta, jonka onnistuin kuvaamaan eräänä kevätaamuna ensimmäisessä Helsingin kodissani. Se vastasi bloggerin älyttömiä kokovaatimuksia tiedostokokonsa ja mittojensa puolesta. Käytin sitä kuitenkin lähinnä siksi, kun se kyseinen väri säilyi taivaalla vain häviävän pienen hetken, ennen kuin aurinko nousi. Koin sen mahtavaksi kuvaksi blogille joka kertoi siirtymävaiheesta.


Toivottavasti uudistukset ovat mieleen ja blogista tuli vähän luettavampi samalla. Iloisia lukuhetkiä :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti