NHL:ssä pelit päättyivät viime viikolla odotetustikin Los Angelesin Staples Centerissä. En viime vuonna analysoinut jääkiekkokautta sen loputtua, pääasiassa siksi, koska en Jakartassa ehtinyt kauteen riittävästi keskittyä. Katsellessani edellistä lopputilinpäätös-postaustani kesältä 2012, huomaan tiettyjen asioiden pysyneen samana, eivätkä ne kaikki ole suinkaan mieluisia. Käydäänpä vähän jääkiekkokautta läpi eri kinkereiden kautta.
Kotoisessa SM-liigassa, jota joku markkinoinnin neropatti kuvittelee jonkun muka joskus alkavan kutsua Liigaksi, oli kausi melko erilainen kuin etukäteen oletettiin. Jokereiden viimeinen kausi SM-liigassa piti olla ns. ”pakkovoitto”. Joukkuetta väitettiin rakennettavan KHL:ää silmälläpitäen, mutta kaudesta tuli täysi pannukakku. Pelaajia ei onnistuttu hankkimaan, tai ainakaan sitouttamaan tulevaisuutta silmälläpitäen, vaan kaikilla oli otsassaan vahva vuokrapelaajaleima. Mikään ei oikein toiminut ja Jokerit jäi säälipleijareihin.
Muuten SM-liigakautta voikin kuvailla melko merkityksettömäksi. Jouduin ihan wikipediasta tarkistamaan, että kukas sen nyt voittikaan. Kärpät kaatoi finaalissa Tapparan, eli runkosarjan ykkönen kaatoi kakkosen – voi miten jännää. Mielenkiintoisinta SM-liigassa oli mielestäni nuorten pelaajien esiinmarssi: HPK:n maalivahti Juuse Saros pelasi mahtavan kauden ja Jokereiden Teuvo Teräväinen oli kauden loppupuolella ihan ilmiliekeissä, molemmat samasta syystä.
Suomi nimittäin meni ja voitti Malmön alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut. Finaalissa kaatui isäntämaa Ruotsi, jonka juniorikehittely on viime vuosina ollut aivan käsittämättömän kovaa. Kannattaa katsoa esimerkiksi tätä NHL:n varauslistaa. Suomi ei todellakaan pelannut helpoimman kautta, vaan välierissä kaatui Kanada 5-1 ja Ruotsikin taipui jatkoajalla Buffalon puolustajan Rasmus Ristolaisen röyhkeällä maalilla.
Nuorten MM-kisat oli melkoisen hyvä esitys joukkueelta, jolta oikeastaan kukaan ei odottanut mitään. Granlundien kasvettua ulos näistä ympyröistä, piti ratkaisijoidenkin kadota. Eivätpä kadonneet. Pikkuleijonat pelasivat mielettömän turnauksen ja se saattaisi olla jääkiekkokauden kohokohta, ellei muutamaa kuukautta myöhemmin Putinin rahalla Sotsiin ostamissa kisoissa olisi nähty yhtä kaikkien aikojen suomalaisen jääkiekon ylisuoritusta.
Kirjoitin olympiaturnauksesta ennakon tänne, ja olen näin jälkeenpäin melko tyytyväinen arvioihini. Yliarvioin Venäjän hyvyyttä ja aliarvioin rankasti Suomea. Leijonat kaatoivat suuren ja mahtavan puolivälierissä huimalla suorituksella 3-1, mutta taipuivat ärsyttävän hyvälle Ruotsille välierissä 1-2. Pronssiottelussa turnauksesta jäi kuitenkin käteen mitali. USA kaatui peräti 5-0. Seurailin pronssiottelun aikana twitteriä, jossa kanadalaiset jääkiekkokommentaattorit yhteen ääneen rukoilivat Teemu Selänteelle hattutemppua uransa viimeiseen olympiatason otteluun.
Selänne valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja hän pääsi median tähtikentälliseen yhdessä Mikael Granlundin kanssa. Selänne teki urallaan 43 pistettä miesten olympiajääkiekossa, niistä kuusi tuli Sotsissa. Turnaus oli aivan huikea turnaus veteraanilta ja mieletön venyminen koko joukkueelta.
Mietin etukäteen sitä kuinka Sotsin kisoja viitsii katsoa, kun tietää miten Venäjän presidentti Vladimir Putin maataan johtaa ja kuinka kisat ovat lähinnä esimerkki KOK:n ongelmista. Katsoin ne sitten kuitenkin: perustelin itselleni sitä sillä, että olen liian kova jääkiekkofani jättääkseni kisat väliin järjestävän tahon epämiellyttävyyden vuoksi. Täytyy sanoa, että mikäli Ukrainan kriisi ja Venäjän toimet Krimillä olisivat leimahtaneet liekkeihin kisojen aikana, olisi suhtautuminen voinut olla toisenlaista. Ehkä.
Ihan hyvä että katsoinkin. Sportsnetin Mark Spector kirjoitti osuvan kolumnin Venäjän joukkueesta Sotsissa. En nyt kaikkea allekirjoita, mutta yksi ajatus jäi mieleen. Sotsin kisat olivat Putinin päätös. Putin päätti että olympialaiset kisataan subtrooppisella vyöhykkeellä Mustanmeren rannalla, ja niin tapahtui. Putin päätti, että kisoissa todistetaan Venäjän mahtavuus. Kisakylä rakennetaan tyhjästä ja avajaisseremoniat kilpailevat jopa Pekingin 2008 yltiöpäisten avajaisten kanssa. Putin päätti tämänkin ja se tapahtui.
Putin yritti myös päättää, että olympiajääkiekkoturnauksessa todistetaan Venäläisen jääkiekon mahtavuus. KHL oli pitkällä tauolla ja kaikkien tähtien piti olla kohdallaan. Eipä vaan ollut. Venäjän kaatoi paperilla paljon heikompi joukkue neljännesfinaaleissa – Suomi. Putin ei päättämällä tuonut miesten jääkiekkokultaa Venäjälle.
Vähän ontuva ajatus ehkä…
Jos Putinin kisojen katsominen oli jokseenkin epämiellyttävää hallin isännän vuoksi, olympiavuonna täysin turhan MM-turnauksen katsominen oli täyttä tuskaa. Valko-Venäjän Aleksandr Lukasenkalla on kunnia olla Euroopan viimeinen diktaattori. Kalervo Kummola ja muut neropatit IIHF:ssä päättivät palkita Lukasenkan ihmisoikeusrikoksista, sananvapauden rajoittamisesta ja itsevaltaisesta hallinnosta olympiavuoden MM-turnauksella. Kai siinä joku sellainen ajatus oli, että olympiavuonna kukaan ei huomaa jos kisat nyt jossain mini-diktatuurissa pelattaisiinkin.
Suomi päätti varsin kisatäyteisen arvokisavuoden Minskissä kolmanteen huimaan ylisuoritukseen: hopeaan. Suomi kaatoi neljännesfinaaleissa tuoreen olympiavoittajan Kanadan ja finaalissa takkiin tuli ”isäntämaalta” Venäjältä. Kakkosmaajoukkueista ei kannata puhua mitään - millään maalla ei ollut mukana ykkösmiehitys. Varmaan koko Suomen jääkiekkoaseuraava kansa muistaa tämän finaalin tuomaripelistä, mutta minä en ainakaan usko tuloksen olleen siitä kiinni. Tuomarit kyllä auttoivat Venäjää kohtuuttoman paljon, mutta Venäjä ei olisi tuota apua välttämättä edes tarvinnut. Kyllä Venäjä turnauksen paras joukkue oli, sääli vaan ettei finaalissa saatu nähdä tämän joukkueen voittavan puhtaasti omalla kyvyllään. Vaikka Suomi pärjäsi hienosti, jäi Lukasenkan kisoista paha maku suuhun mm. finaalin takia.
Jos kauden muut jääkiekkokinkerit jättivät pahan maun suuhun kaiken extran vuoksi, jätti merkittävin liiga kylmäksi tulosten puolesta. NHL:ssä oli runkosarjan päätteeksi mehukas tilanne, Anaheim voitti läntisen konferenssin ja Idän ja samalla koko liigan parhaan kauden pelasi Boston Bruins. Tie oli kuin katettu allekirjoittaneen unelmafinaalille Boston-Anaheim. Ja koska tämä vaihtoehto näytti runkosarjan lopussa varsin mahdolliselta, se ei tietenkään tapahtunut.
Idässä suosikkini olivat Boston, Tampa, Montreal ja ehkä Flyers. Montreal tiputti Tampan ja suosikkini Bostonin. Tässä vaiheessa ajattelin siirtyväni kannattamaan Montrealia, olenhan kaupungissa käynyt ja Habsin kannattaminen on muutenkin jotenkin sympaattista. Sitten Carey Price loukkaantui ja New York Rangers otti varsin helpon voiton huomattavasti kovempia joukkueita kaataneesta Montrealista. Idän finalisti oli tylsähkö.
Lännessä meni oikeastaan kaikki päin honkia. Sympaattinen Minnesota kaatui viimevuosien kestomenestyjälle Chicagolle ja Los Angeles Kings kaatoi pitkän kaavan kautta huomattavasti miellyttävämmät kalifornialaisjoukkueet Ducksin ja Sharksin. Blääh, Stanley Cup ratkaistiin viime- ja toissavuoden mestarin välillä lännen konferenssifinaalissa. Los Angeles voitti senkin seitsemännessä ottelussa.
Loppuottelusarja oli lähinnä pakkopullaa. Media ja muutamat analyytikot puhuivat paljon siitä, kuinka Rangers olisi tuurilla saattanut palata Los Angelesista kotipeleihin 2-0 sarjajohdossa. Tämä ”analysointi” on tietty täyttä roskaa, sillä suoraan sanottuna, Kings on liian hyvä ollakseen niin ”onnekas”. Jos tästä nyt pitää jotain hyvää hakea, niin Kingsin parhaat kanadalaispelaajat ovat takuulla aivan täysin puhki tämän kauden jälkeen. Tappiin asti Olympialaisissa ja kolme seitsemän ottelun pelisarjaa NHL:n finaaleissa. Ensi kaudella nähdään toivottavasti joku muu joukkue finaaleissa lännestä. Chicago varmaan.
NHL kausi oli muuten ehkä vähän sellainen muutoksien kausi. Pittsburgh päätti GM:n ja valmentajansa sopimukset, etsien uutta suuntaa. Vancouver ja New York vaihtoivat valmentajia päikseen ja Vancouver päätti vielä kauden päätteeksi näyttää ovea New Yorkista saapuneelle John Tortorellalle sekä GM Mike Gillisille. Gillis onnistui parissa kaudessa muuttamaan kahdesta ykkösvahdista muodostetun maalivahtiparin Roberto Luongon ja Cory Schneiderin kahdeksi kakkos-kolmosmaalivahdiksi. Eddie Lack ja Jacob Markström saattavat vielä yllättääkin, mutta kyllä Gillis ansaitsi saada tästä kenkää.
Jos suomalaispelaajilla oli mahtava kausi kansainvälisillä kentillä, voi NHL kautta kutsua suomalaisittain varsin keskinkertaiseksi. Tuukka Rask oli hyvä, muttei voittanut (vielä) mitään. Teemu Selänne lopetti loisteliaan NHL uransa katkeraan tappioon tulevia mestareita vastaan. Mikael Granlund pelasi hyvin, mutta toistuvat päähän kohdistuvat iskut alkavat pikkuhiljaa huolestuttaa.
Seuraavaksi sitten odotetaan NHL:n palkintogaalaa, tulokasdraftia ja uuden sopimuskauden alun free-agent-frenzyä. Näissä tapahtumissa tullaan näkemään suomalaisväriä, Kasperi Kapanen varataan NHL:ää ensimmäisten 30 joukossa, Tuukka Rask on mahdollinen voittaja Vezina-äänestyksessä ja Jussi Jokisella päätty sopimus Pittsburghin kanssa.
Onnea kaikille tämän kauden voittajille, mutta ainakin tällä sohvalla on katse jo tulevaisuudessa.
Kotoisessa SM-liigassa, jota joku markkinoinnin neropatti kuvittelee jonkun muka joskus alkavan kutsua Liigaksi, oli kausi melko erilainen kuin etukäteen oletettiin. Jokereiden viimeinen kausi SM-liigassa piti olla ns. ”pakkovoitto”. Joukkuetta väitettiin rakennettavan KHL:ää silmälläpitäen, mutta kaudesta tuli täysi pannukakku. Pelaajia ei onnistuttu hankkimaan, tai ainakaan sitouttamaan tulevaisuutta silmälläpitäen, vaan kaikilla oli otsassaan vahva vuokrapelaajaleima. Mikään ei oikein toiminut ja Jokerit jäi säälipleijareihin.
Muuten SM-liigakautta voikin kuvailla melko merkityksettömäksi. Jouduin ihan wikipediasta tarkistamaan, että kukas sen nyt voittikaan. Kärpät kaatoi finaalissa Tapparan, eli runkosarjan ykkönen kaatoi kakkosen – voi miten jännää. Mielenkiintoisinta SM-liigassa oli mielestäni nuorten pelaajien esiinmarssi: HPK:n maalivahti Juuse Saros pelasi mahtavan kauden ja Jokereiden Teuvo Teräväinen oli kauden loppupuolella ihan ilmiliekeissä, molemmat samasta syystä.
Suomi nimittäin meni ja voitti Malmön alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut. Finaalissa kaatui isäntämaa Ruotsi, jonka juniorikehittely on viime vuosina ollut aivan käsittämättömän kovaa. Kannattaa katsoa esimerkiksi tätä NHL:n varauslistaa. Suomi ei todellakaan pelannut helpoimman kautta, vaan välierissä kaatui Kanada 5-1 ja Ruotsikin taipui jatkoajalla Buffalon puolustajan Rasmus Ristolaisen röyhkeällä maalilla.
Nuorten MM-kisat oli melkoisen hyvä esitys joukkueelta, jolta oikeastaan kukaan ei odottanut mitään. Granlundien kasvettua ulos näistä ympyröistä, piti ratkaisijoidenkin kadota. Eivätpä kadonneet. Pikkuleijonat pelasivat mielettömän turnauksen ja se saattaisi olla jääkiekkokauden kohokohta, ellei muutamaa kuukautta myöhemmin Putinin rahalla Sotsiin ostamissa kisoissa olisi nähty yhtä kaikkien aikojen suomalaisen jääkiekon ylisuoritusta.
Kirjoitin olympiaturnauksesta ennakon tänne, ja olen näin jälkeenpäin melko tyytyväinen arvioihini. Yliarvioin Venäjän hyvyyttä ja aliarvioin rankasti Suomea. Leijonat kaatoivat suuren ja mahtavan puolivälierissä huimalla suorituksella 3-1, mutta taipuivat ärsyttävän hyvälle Ruotsille välierissä 1-2. Pronssiottelussa turnauksesta jäi kuitenkin käteen mitali. USA kaatui peräti 5-0. Seurailin pronssiottelun aikana twitteriä, jossa kanadalaiset jääkiekkokommentaattorit yhteen ääneen rukoilivat Teemu Selänteelle hattutemppua uransa viimeiseen olympiatason otteluun.
Selänne valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja hän pääsi median tähtikentälliseen yhdessä Mikael Granlundin kanssa. Selänne teki urallaan 43 pistettä miesten olympiajääkiekossa, niistä kuusi tuli Sotsissa. Turnaus oli aivan huikea turnaus veteraanilta ja mieletön venyminen koko joukkueelta.
Mietin etukäteen sitä kuinka Sotsin kisoja viitsii katsoa, kun tietää miten Venäjän presidentti Vladimir Putin maataan johtaa ja kuinka kisat ovat lähinnä esimerkki KOK:n ongelmista. Katsoin ne sitten kuitenkin: perustelin itselleni sitä sillä, että olen liian kova jääkiekkofani jättääkseni kisat väliin järjestävän tahon epämiellyttävyyden vuoksi. Täytyy sanoa, että mikäli Ukrainan kriisi ja Venäjän toimet Krimillä olisivat leimahtaneet liekkeihin kisojen aikana, olisi suhtautuminen voinut olla toisenlaista. Ehkä.
Ihan hyvä että katsoinkin. Sportsnetin Mark Spector kirjoitti osuvan kolumnin Venäjän joukkueesta Sotsissa. En nyt kaikkea allekirjoita, mutta yksi ajatus jäi mieleen. Sotsin kisat olivat Putinin päätös. Putin päätti että olympialaiset kisataan subtrooppisella vyöhykkeellä Mustanmeren rannalla, ja niin tapahtui. Putin päätti, että kisoissa todistetaan Venäjän mahtavuus. Kisakylä rakennetaan tyhjästä ja avajaisseremoniat kilpailevat jopa Pekingin 2008 yltiöpäisten avajaisten kanssa. Putin päätti tämänkin ja se tapahtui.
Putin yritti myös päättää, että olympiajääkiekkoturnauksessa todistetaan Venäläisen jääkiekon mahtavuus. KHL oli pitkällä tauolla ja kaikkien tähtien piti olla kohdallaan. Eipä vaan ollut. Venäjän kaatoi paperilla paljon heikompi joukkue neljännesfinaaleissa – Suomi. Putin ei päättämällä tuonut miesten jääkiekkokultaa Venäjälle.
Vähän ontuva ajatus ehkä…
Jos Putinin kisojen katsominen oli jokseenkin epämiellyttävää hallin isännän vuoksi, olympiavuonna täysin turhan MM-turnauksen katsominen oli täyttä tuskaa. Valko-Venäjän Aleksandr Lukasenkalla on kunnia olla Euroopan viimeinen diktaattori. Kalervo Kummola ja muut neropatit IIHF:ssä päättivät palkita Lukasenkan ihmisoikeusrikoksista, sananvapauden rajoittamisesta ja itsevaltaisesta hallinnosta olympiavuoden MM-turnauksella. Kai siinä joku sellainen ajatus oli, että olympiavuonna kukaan ei huomaa jos kisat nyt jossain mini-diktatuurissa pelattaisiinkin.
Suomi päätti varsin kisatäyteisen arvokisavuoden Minskissä kolmanteen huimaan ylisuoritukseen: hopeaan. Suomi kaatoi neljännesfinaaleissa tuoreen olympiavoittajan Kanadan ja finaalissa takkiin tuli ”isäntämaalta” Venäjältä. Kakkosmaajoukkueista ei kannata puhua mitään - millään maalla ei ollut mukana ykkösmiehitys. Varmaan koko Suomen jääkiekkoaseuraava kansa muistaa tämän finaalin tuomaripelistä, mutta minä en ainakaan usko tuloksen olleen siitä kiinni. Tuomarit kyllä auttoivat Venäjää kohtuuttoman paljon, mutta Venäjä ei olisi tuota apua välttämättä edes tarvinnut. Kyllä Venäjä turnauksen paras joukkue oli, sääli vaan ettei finaalissa saatu nähdä tämän joukkueen voittavan puhtaasti omalla kyvyllään. Vaikka Suomi pärjäsi hienosti, jäi Lukasenkan kisoista paha maku suuhun mm. finaalin takia.
Jos kauden muut jääkiekkokinkerit jättivät pahan maun suuhun kaiken extran vuoksi, jätti merkittävin liiga kylmäksi tulosten puolesta. NHL:ssä oli runkosarjan päätteeksi mehukas tilanne, Anaheim voitti läntisen konferenssin ja Idän ja samalla koko liigan parhaan kauden pelasi Boston Bruins. Tie oli kuin katettu allekirjoittaneen unelmafinaalille Boston-Anaheim. Ja koska tämä vaihtoehto näytti runkosarjan lopussa varsin mahdolliselta, se ei tietenkään tapahtunut.
Idässä suosikkini olivat Boston, Tampa, Montreal ja ehkä Flyers. Montreal tiputti Tampan ja suosikkini Bostonin. Tässä vaiheessa ajattelin siirtyväni kannattamaan Montrealia, olenhan kaupungissa käynyt ja Habsin kannattaminen on muutenkin jotenkin sympaattista. Sitten Carey Price loukkaantui ja New York Rangers otti varsin helpon voiton huomattavasti kovempia joukkueita kaataneesta Montrealista. Idän finalisti oli tylsähkö.
Lännessä meni oikeastaan kaikki päin honkia. Sympaattinen Minnesota kaatui viimevuosien kestomenestyjälle Chicagolle ja Los Angeles Kings kaatoi pitkän kaavan kautta huomattavasti miellyttävämmät kalifornialaisjoukkueet Ducksin ja Sharksin. Blääh, Stanley Cup ratkaistiin viime- ja toissavuoden mestarin välillä lännen konferenssifinaalissa. Los Angeles voitti senkin seitsemännessä ottelussa.
Loppuottelusarja oli lähinnä pakkopullaa. Media ja muutamat analyytikot puhuivat paljon siitä, kuinka Rangers olisi tuurilla saattanut palata Los Angelesista kotipeleihin 2-0 sarjajohdossa. Tämä ”analysointi” on tietty täyttä roskaa, sillä suoraan sanottuna, Kings on liian hyvä ollakseen niin ”onnekas”. Jos tästä nyt pitää jotain hyvää hakea, niin Kingsin parhaat kanadalaispelaajat ovat takuulla aivan täysin puhki tämän kauden jälkeen. Tappiin asti Olympialaisissa ja kolme seitsemän ottelun pelisarjaa NHL:n finaaleissa. Ensi kaudella nähdään toivottavasti joku muu joukkue finaaleissa lännestä. Chicago varmaan.
NHL kausi oli muuten ehkä vähän sellainen muutoksien kausi. Pittsburgh päätti GM:n ja valmentajansa sopimukset, etsien uutta suuntaa. Vancouver ja New York vaihtoivat valmentajia päikseen ja Vancouver päätti vielä kauden päätteeksi näyttää ovea New Yorkista saapuneelle John Tortorellalle sekä GM Mike Gillisille. Gillis onnistui parissa kaudessa muuttamaan kahdesta ykkösvahdista muodostetun maalivahtiparin Roberto Luongon ja Cory Schneiderin kahdeksi kakkos-kolmosmaalivahdiksi. Eddie Lack ja Jacob Markström saattavat vielä yllättääkin, mutta kyllä Gillis ansaitsi saada tästä kenkää.
Jos suomalaispelaajilla oli mahtava kausi kansainvälisillä kentillä, voi NHL kautta kutsua suomalaisittain varsin keskinkertaiseksi. Tuukka Rask oli hyvä, muttei voittanut (vielä) mitään. Teemu Selänne lopetti loisteliaan NHL uransa katkeraan tappioon tulevia mestareita vastaan. Mikael Granlund pelasi hyvin, mutta toistuvat päähän kohdistuvat iskut alkavat pikkuhiljaa huolestuttaa.
Seuraavaksi sitten odotetaan NHL:n palkintogaalaa, tulokasdraftia ja uuden sopimuskauden alun free-agent-frenzyä. Näissä tapahtumissa tullaan näkemään suomalaisväriä, Kasperi Kapanen varataan NHL:ää ensimmäisten 30 joukossa, Tuukka Rask on mahdollinen voittaja Vezina-äänestyksessä ja Jussi Jokisella päätty sopimus Pittsburghin kanssa.
Onnea kaikille tämän kauden voittajille, mutta ainakin tällä sohvalla on katse jo tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti