Demokratian vaihtoehdot

Jestas, valtakunnan ykköslehdessä käydään keskustelua yhdestä lempiaiheestani: edustuksellisen demokratian ylivertaisuudesta! Uu, meinasi jälleen aamukahvit lentää sieraimista kun innostuin niin kovin.

Ensinnäkin, olen itse käsitellyt aihetta täällä jo 4.6.2012 sekä uudestaan nyt 29.10.2012. Hesarin Mikael Pentikäinen toisteli aika suoraan samoja ajatuksia 3.11.2012 ilmestyneessä pääkirjoituksessaan, kuin mitä itse oli kirjoitellut, ja tämän aamun lehdessä oli mielipideosastolla vastaväite Pentikäisen demokratiakäsitykselle.  Eli Pentikäinen puhui siitä, kuinka parempaa kuin demokratia ei ole kehitetty ja vastaanväittäjä sanoi, ettei mitään ole edes vakavissaan kokeiltu. Jännää.

Okei, Pentikäisen näkemys on paljon toisteltu ja lattea. Se olisi kaivannut vähän lihaa rankansa ympärille. Vastaväite on kuitenkin huonompi kuin mitä Pentikäisen näkemys. Nimittäin kirjoitus, jonka sisältönä on vaatimus uudelle järjestelmälle radikaalisti muuttuneeseen maailmaan, haiskahtaa niin voimakkaasti teknologiauskoiselta, että ihan humanisti pelästyy. Kirjoittaja esittää kokeiltavaksi osallistavaa ja suoraa demokratiaa, erilaisia vaalijärjestelmiä ja päätöksentekoa ilman puolueita. Lisäksi hän väittää, että nykyisen järjestelmän puolustajat ovat heitä, jotka eniten järjestelmästä hyötyvät ja täten väittävät ettei parempaa ole. Okei, hän huomioi järjestelmämme historian, mutta näkee sen ainoastaan painolastina nyky-yhteiskunnalle.

Ongelmana tässä vastaväittäjän näkemyksessä on eräänlainen illuusio. Hänen mukaansa yhteiskunnan suuret epäarvoistavat ja rakenteelliset ongelmat olisi ratkaistavissa hallintojärjestelmän – sanokaamme asiat niin kuin ne ovat – vallankumouksella. Tosiasiassa kuitenkin oireet jotka ovat nyt herättäneet paineita uudistuksille, ovat kaikki lähtöisin järjestelmän hyvästä toiminnasta. Hallinto Suomessa pelaa niin hyvin, ettei kansa koe tarpeelliseksi vaikuttaa siihen. Okei, sanoin itsekin että ongelmia on monia (lue vaikka täältä), mutta aivan yhtälailla voidaan väittää ihmisten olevan valmiita luovuttamaan poliittisen päätösvaltansa demokratian käsiin, sillä he tietävät järjestelmän kykenevän toimimaan myös ilman heidän panostaan.

Vallankumoukset syntyvät järjestäen tyytymättömyydestä vallitseviin oloihin, eivät niinkään tyytymättömyydestä hallintojärjestelmään. Se on vähän surullista jopa, mutta valitettavan totta. En sano että ihmiset haluaisivat elää diktatuureissa tai että he haluaisivat olla päättämättä itse omasta elämästään, mutta niin kauan kuin kansa on tyytyväinen arkeensa, voidaan olettaa valtion olevan toimintakykyinen. Arabikevättä usein mainostetaan haluna uudistaa nimenomaan hallintoa, mutta aivan yhtälailla Pohjois-Afrikan maissa alkoi tyytymättömyyden aalto nimenomaan arjen ongelmista – missä poliisit pitivät yllä poikkeuslakia, ja missä hedelmäkauppiaiden kohtelu sytytti tunteet. Toki vallankumouksia voi olla monenlaisia, mutta näin raa’asti yleistäen sanoisin niiden johtuvan tyytymättömyydestä arkeen.

Pentikäistä vastaan argumentoineella herralla on kyllä pointti ja ihan hyviä ideoitakin, mutta ratkaisun skaalassa hän haluaisi lyödä kärpästä parin megatonnin ydinaseella. Rauhallisena aikana on helppoa väittää järjestelmää mädäksi, kun varteenotettavien vaihtoehtojen keksiminen on helppoa. ”No aloitetaan vaan suora demokratia ilman puolueita, mikäs tässä on ongelmana?” Ongelmana on juuri se, että nykymalli pitää yhteiskuntamme kasassa. Ajanlaskun aloittaminen uudestaan tästä päivästä loisi väkisinkin yhteiskuntaan rajuja muutoksia, jolloin ei lainkaan voida olla varmoja jatkuvuudesta. Täysi suora päätöksenteko alistaa kaikki yksittäiset päätökset kansan äänekkäimmän osan hallittaviksi, mikä sinänsä on ihan demokratian ideaalin mukaista, mutta kyllä minun mielestäni pitää voida yhtenä vuonna karsia kirjastomäärärahoja jos sillä saadaan toisena vuonna ylläpidettyjä kouluja. Suunnitelmallisuus on tämän meidän edustuksellisen demokratiamme parhaita puolia. Joku on vastuussa.

Maailma on muuttunut radikaalisti, muttei niin radikaalisti kuin miltä se norsunluutorniin ehkä vaikuttaa. Ihmiset käyvät edelleen maksamassa laskunsa pankkiin ja joka kodissa ei ole matkapuhelinta. Yhteiskuntarakenteiden pitää pystyä uudistumaan aikojen saatossa, mutta äkillinen muutos suuntaan tai toiseen ei luo muuta kuin epävakautta. Mahdollisia muutoksia demokraattiseen järjestelmään pitää voida uskaltaa tehdä, mutta koko järjestelmän haastaminen on luksusargumentti, jonka voi esittää silloin kun aktiivista vaaraa järjestelmän hyötyjen katoamiselle ei ole. Ongelmana on ehkä valtionkokoisten laboratorioiden puuttuminen – kukaan ei halua kokeilla järjestelmää, jonka potentiaalinen huono puoli on täysi anarkia.

Tai no, voi vallankumousta vaatia myös silloin kun järjestelmä ei oikeasti toimi. Onko näin käynyt kertaakaan yhdessäkään demokraattisessa maassa? Ranska on tunnettu vallankumouksistaan, mutta eipä sielläkään olla taidettu nähdä varsinaista muutosta vallankumouksen kautta demokratiasta parempaan järjestelmään. Demokratiasta on kyllä vaihdettu monesti sortavampaan ja eriarvoisempaan, mutta muuten lienee Pentikäinen varsin oikeassa: parempaakaan ei toistaiseksi ole.