Kun omat ampuvat

Hyvä tyyppi Simon Pegg puhui itsensä pulaan Twitterissä. Pegg oli mennyt kommentoimaan San Diegon Comic Conissa näkemiään kauniita cosplay-asuja ja niitä yllään pitäneitä naisia. Eräs twiittaaja sitten närkästyi tästä ja alkoi käydä Peggin kanssa dialogia (lue se täältä).

Lievä kiusaus olisi lähteä analysoimaan sitä, miksi kirjoittaja on sekä oikeassa että väärässä väitteineen, mutta oikeastaan se on jo sinällään turhaa. Jos kirjoittajan närkästyminen johtui siitä, että Simon Pegg objektivoi 12 varsin kaunista naista, jotka ovat tulleet valinneeksi cosplay-asuikseen prinsessa Leian orja-asun Jedin Paluusta, ei koko keskustelu mielestäni ansaitse enempää analysointia. Joo, Pegg katsoi naisia koristeina ja joo, naiset olivat tulleet tapahtumaan katsottaviksi. Leialla olisi ollut trilogiassa enemmänkin ja parempia asuja mistä valita. End of story (sort of, ei se koskaan oikeasti lopu).

Lueskellessani illalla juttua netistä, mieleeni muistui parin viikon takainen We love Helsinki -kohu. Kaiken taustalla siis oli se, kun joku meni ja hermostui We Love Helsingin järjestämissä Kuudennen linjan Juhannustansseissa DJ:n kommentteihin, joissa miehiä käskettiin hakemaan naisia tansseihin ja kommentoitiin naisten pukeutuneen miehiä varten. Itse keskustelu on jo ilmeisesti kadonnut tapahtuman FB-sivuilta, mutta Kaasuputki kirjoitti kohusta loistavasti täällä (toinen viittaus kyseiseen blogiin lyhyessä ajassa, mikäs mulla nyt on?).  Milla Paloniemen sarjakuva aiheesta on lyhyempi ja melko osuva kuvaus esim. omista ajatuksistani tästä kohusta. Myös Pertti Jarla kirjoitti varsin kivasti aiheesta.

Noniin, siinä sitä on luettavaa maailmaan syydetty varsin pienestä jutusta. Se mikä kuitenkin yhdistää näitä molempia kohuja, siis Peggiä ja WLH:ää, on niiden kohdistuminen lähtökohtaisesti ”omiin joukkoihin”. Pegg on tehnyt ehkä yhden televisiohistorian nörteimmistä sarjoista Spaced – Avaruuden tuntua. Sekä nörttiunelmilta tuntuvia elokuvia, kuten Shaun of The Dead, Paul ja Hot Fuzz. Tyyppi oli jopa Scotty uudessa Star Trekissä! WLH taas on osallisena Flowssa, järjestää pyöräretkiä mattolaitureille, pyörittää omaa kaupunkifestivaaliaan ja muutenkin mainostaa sivuillaan yhtä jos toista elävän kaupunkikulttuurin juttua. Sellaisia juttuja, joista yleensä voi kuka tahansa nauttia sukupuolirooliin katsomatta.

Myönnettäköön etteivät kumpikaan kritiikin kohteista saaneet kritiikkiä syyttä, mutta kohtuuttomasti kylläkin. Sekä Peggin että WLH:n ongelma onkin juuri se, että he/ne ovat osa viiteryhmäänsä. WLH on osa nuorta ja urbaania kaupunkilaisten kulttuuria, jossa syrjiminen ja arvottaminen ovat historiaa. Simon Pegg on nörtti joka tekee nörteille elokuvia.

En nyt viitsi alkaa toistamaan kaikkea sitä mitä jo mainitsemissani blogeissa ja kirjoituksissa on toisteltu, mutta esitän pyynnön: rakkaat ystävät, tuntekaa vihollisenne. Me valtaväestöön tai muuhun koettuun enemmistöön kuluvat yksilöt olemme usein helppoja kohteita kritiikille, sillä saatamme huomaamattamme toteuttaa kulttuuriimme juurtuneita sortavia rakenteita, mutta emme me tee sitä tahallamme! Kritiikkiä on sopivaa esittää, mutta silloin on syytä pitää mielessä kritiikin kohde: onko kyseessä samoja arvoja kannattava ihminen vai tyyppi joka lähtökohtaisesti vihaa sinua.

En voi olla miettimättä sitä, että valtaosa tästä kritiikistä tulee kohdistetuksi omiin joukkoihin juuri sen takia, koska he ovat velvoitettuja todistamaan olevansa ”omia joukkoja”. Hyökkäys heitä kohtaan pakottaa heidät vastaamaan, toisin kuin jonkun joka lähtökohtaisestikin vastustaa tasa-arvoa tai ei näe sukupuolittuneessa yhteiskunnassa mitään vikaa.

Ikään kuin tässä elettäisiin jatkuvassa epätietoisuuden tilassa, jossa osapuolet jatkuvasti joutuvat todistelemaan olevansa osa omaa viiteryhmäänsä. ”Enkö saa olla täällä jos olen homo?” ”Kyllä minäkin voin olla täällä vaikka olen hetero!” ”Naisilla on oikeus pukeutua cosplay-asuihin itseään varten!” ”Olen minäkin suvaitsevainen vaikka tyttöjä katselenkin!” AAAAAAARRRGGHH!

Kaikki tämä johtuu paitsi ennakkoluuloista, epävarmuudesta, itsetunnon puutteesta, huumorintajun puutteesta ja nuoruudesta myös siitä että internetissä mielipiteet kärjistyvät nopeasti ja sarkasmille ei olemassa omaa kirjaintaan. Internet on vihakone.