Jack Kerouacin On the Road on listani klassikoista ainoa, jonka olen itseasiassa aloittanut jo kerran. Pääsin ensiyrittämälläni sivulle 16 ja jätin kirjan kesken. En muista miksi näin kävi. Kirjan on sanottu peilaavan beat-sukupolven henkeä ja kiteyttävän sodanjälkeen eläneiden nuorten miesten päämäärättömyyden tuntoja modernisoituvassa maailmassa. Jonnekin pitää päästä – olennaista on liike, ei päämäärä.
On the Road on hyvin kuuluisasti omaelämänkerrallinen ja se kertoo Kerouacin matkoista William S. Burroughsin, Allen Ginsbergin ja Neal Cassadyn kanssa. Jos tämä nyt spoilasi sinulta romaanista liikaa, niin toivotan onnea sinne kiven alle, jossa et ole onnistunut kuulemaan mitään 60-vuotiaasta kirjasta. Teos on yksi suuri mielenmaisema päämäärättömyydestä, joka saavutetaan kuvailemalla yksityiskohtaisesti road-trippien pienimpiäkin yksityiskohtia.
Noh, eipäs taas kierrellä, vaan mennään asiaan. On the Road ei ole kestänyt aikaa. Siitä voi edelleen saada irti paljonkin iloa ja aivan käsittämättömän matkakuumeen. Samaan aikaan se on kuitenkin homofobinen, misogynistinen ja vähän rasistinenkin. Teoksesta nauttii parhaiten jos on valkoihoinen, hetero, taiteilijasieluinen mies, joka ei juuri välitä muista kuin itsestään. Jos pystyt samaistumaan kusipäisesti käyttäytyvien aikuisvauvojen vaikeilulle, saatat tuntea myötätuntoa myös On the Roadin henkilöiden ongelmia kohtaan.
Samalla on myönnettävä, että kirjassa on muutama kohta joka sai ajattelemaan. Erityisesti loppupuolella on hetki, jolloin päähenkilö katselee vanhoja valokuvia ja miettii, kuinka tulevat sukupolvet tulevat katsomaan pysähtyneitä kuvia ja näkemään menneisyyden ihmisten elämän niinä rauhallisina hetkinä, joita studioissa kuvatut otokset esittävät. Kauniiden kuvien takana ei näy eletyn elämän monimutkaisuus ja valintojen vaikeus. Se vaikeilu ei välity muuten kuin tämän kirjan tyyppisten ikkunoiden läpi.
Yksi asia pitää mainita: teoksessa on vahva nostalgian tuntu. Kerouac vie tarinaa eteenpäin jatkuvasti imperfektissä, ikään kuin muistellen kaikkia menneitä tapahtumia kaiholla. Jossain vaiheessa teosta lukija tosin tajuaa, ettei kukaan voi muistaa kaikkea näin tarkkaan – mutta annettakoon se anteeksi. Minua vähän harmittaa, että luin tämän teoksen Bob Dylanin muistelmien jälkeen. Kirjoissa on nimittäin hyvin paljon samaa, sillä merkittävällä erolla, että Kerouac väittää muistavansa kaiken, kun Dylan taas ilmiselvästi ei enää muista.
On the Road on ennen kaikkea nostalginen teos, joka kannattaa lukea historiallisena lähdeteoksena beat-runoilijoiden mielenmaisemasta. Mutta mikäli kirja ei olisi kuulunut kirjaprojektini lukemistoon, olisin jättänyt sen kesken toistamiseen. Tämä kirja on parempi ideana kuin mitä se on luettavaa.
Jack Kerouac: On the Road **
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10/121 Neljäkymmentä vuotta
Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...
-
Hei Internet, Ei ollakaan juteltu vähään aikaan. Ei sillä etteikö olisi ollut sanottavaa - on ollut hyvin paljonkin, mutta blogi formaattina...
-
Kiinalaisissa ravintoloissa on ollut 2010-luvulta lähtien käynnissä sushifikaatio. Perinteiset lounaslistat ovat olleet jo jonkin aikaa hist...
-
Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti