Anyway, tämän vuoksi mua on aina vähän puistattanut verkon tasa-arvokeskustelut, joissa tuomio tulee nopeasti ja se on lopullinen. Kerran kun olet valkoihoinen cis hetero scum mies, niin sitä kyllä sit olet aina. Verkossa käytävässä tasa-arvokeskustelussa ei ole annettu tilaa oppia ja kasvaa, ellei oppimista ja kasvua tapahdu täydellisen keskustelukumppanin murskaamisen kautta.
Miten tämä sitten liittyy Laura Gustafssonin vuonna 2011 ilmestyneeseen esikoisromaaniin Huorasatu? No ihan tosi paljon, tietenkin.
Huorasatu on todella erikoinen kirja. Sen juoni on aivan päätöntä dadaa, jossa tapahtumien sattumanvaraisuus ja juonen mielipuolinen eteneminen palvelevat lähinnä tarkoitusta. En tiedä miksi kirja on kirjoitettu, mutta se tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi ollut lopen kyllästynyt viihteen yksipuoliseen naiskuvaan ja pyrkinyt ajamaan kaikki normit ja muotit kerralla konkurssiin.
Gustafssonin kirjan naiset ovat patriarkaatin rooleissa, mutta ottamalla ne omikseen, he samalla muokkaavat naisen roolin uudelleen. Vai ottavatko? Onko tässä taas mies katsomassa naiskirjailijan teosta ja yrittämässä selittää mitä nainen voi ja ei voi tehdä? Miksi naisen pitäisi yleensäkään ottaa mitään roolia ja muokata niitä? Miksei nainen voi vain ”olla” niin kuin miehetkin ovat.
Jep. Kuten sanoin, olen huono SJW. Yritän miettiä vasta-argumentin ennen kuin ensireaktioni on muodostunut edes loppuun. Jonathan Haidtin termistöllä varmaankin ohjastajani yrittää vaikuttaa elefantin suuntaan, ennen kuin elefantti on edes päättänyt suuntaansa (jos tämä viittaus meni ohi, niin siinäpä sinulle hyvä syy lukea The Righteus Mind).
Huorasatu on jännä kirja. Yritin miettiä, että mitä se muistuttaa ja mieleeni tuli kaksi miesverrokkia: Chuck Palahniukin Fight Club ja Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja. Kaikissa teoksissa on jotain rosoista ja alkukantaista, joka ei kumarra sääntöjä, eikä niiden kielellä ei ole yhtä paljon väliä kuin tarinalla. Huorasatu eroaa kolmikosta tietysti siinä, että se kertoo naisista ja koska sen sanomalla on merkitys.
Mitäs jos Laura Gustafsson olisi kirjoittanut Huorasadun sijasta Juoppohullun päiväkirjan, mutta juopon Juhan sijasta kirjassa olisikin seikkaillut juoppo Laura? Olisinko halunnut nähdä siinä silloinkin feministisen sanoman? Projisoinko minä tässä oletuksia kirjaan, jonka sanoma on, että oletuksien yläpuolelle voi ja pitää voida nousta?
Äh, en pääse tässä puusta pitkälle. Sanottakoon vielä loppuun, että juonivetoisen kerronnan ystävänä en saa nautintoa kirjoista, joiden juoni on ihan älytön. Sitä tuskin kukaan voi kieltää, vaikka kokemustani Huorasadusta muuten lähtisikin haastamaan. Annan yhden pisteen juonelle ja toisen sille, että tämän varmaan pitäisi saada enemmän pisteitä.
Laura Gustafsson: Huorasatu **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti