Nokia meni. Kansallinen ylpeys myytiin kasvottomalle ohjelmistojätille. Mitä mahtava fenno-ugrilainen pohjoinen väki nyt tästedes voi esitellä ulkomaalaisille omanaan? Oi Nokia, Nokia, Nokia!
Jep. Käsi ylös kaikki joille tämä tuli yllätyksenä.
*kaikki yleisössä kätensä nostaneet ovat idiootteja*
Nokia osti joskus 1980-luvulla itselleen täysomistuksen piestä salolaisesta firmasta, jossa kehiteltiin matkapuhelimia: Mobirasta. Joskus laman jälkeen kävi yllättäen selville, että mukanaan kannettava järkihintainen puhelin on itse asiassa ihan tosi, tosi hyvä idea, ja kaikki halusivatkin ostaa sellaisen. Nokialla meni hyvin vuosia, kunnes lopulta ei mennytkään.
Informaatioteknologia on siinä mielessä jännä kehityksen ala, että siinä kehitetään kaikki periaatteessa alusta. Muistan kuulleeni vertauksen talonrakentamisen ja koodaamisen välillä, joka oli suhteellisen osuva. Jos taloja olisi alettu rakentamaan vasta 1970-luvulta lähtien, niin kuinka huonoja ne olisivatkaan alkuaikoinaan olleet? Kuinka moni olisi romahtanut, ennen kuin lopulta olisi löydetty toimivat mallit? Samoin informaatioteknologiassa täytyy muistaa, että kaikki on jouduttu alusta pitäen keksimään, jolloin toimivat mallit ovat kehittyneet pikkuhiljaa. Suhteutettuna siihen, kuinka vähän aikaa informaatioteknologiaa on ollut olemassa, se toimii yllättävän hyvin.
Nokia oli tässä kehityksessä esi-isä. Se valmisti nimenomaan matkapuhelimen, jolla pystyi puhumaan ja lähettämään 160 merkin tekstiviestejä. Tämän jälkeen kaikki onkin sitten mennyt enemmän tai vähemmän päin honkia. Vuonna 2007 Nokia vielä hallitsi puolia maailmanlaajuisista älypuhelinmarkkinoista – tänä vuonna osuus oli 3 %.
Itse henkilökohtaisesti muistan saaneeni joskus 2000-luvun alkupuolella jonkin ensimmäisistä ”koko kansan älypuhelimista”. Se oli jokin epämääräinen numerosarja 6210 tai 6120 tai jotain sinnepäin. Mikä siitä teki älypuhelimen, oli ilmeisesti taajuudet ja mahdollisuus lähettää WAP-viestejä. Kumpikaan näistä ominaisuuksista ei näyttäytynyt käyttäjälle. Se oli älypuhelin, koska minulle sanottiin sen olevan älypuhelin.
Ensimmäinen oma älypuhelimeni oli Nokian 9110i Communicator. Se oli puhelin, jolla oikeasti pystyi tekemään asioita. Saatoin laittaa soittoääneksi ihan ihka oikean musiikkikappaleen (Rammsteinin Du Hastin) ja pelata sellaista PC-alustoille kehiteltyä peliä kuin DOOMia. Communicator oli oikeasti älypuhelin.
Oikeastaan on vähän outoa, että yritys joka hallitsee markkinoita, jolla on tuote kuten communicator ja joka pystyy syytämään ulos neljä uutta mallia vuosittain, ei kyennyt kehittämään kilpailijaa Iphonelle. Sen sijaan, että firma olisi kehittänyt kommarin kaltaisia ihmelaitteita, kilpailu kosketusnäyttöjen kanssa aloitettiin siitä huonommasta päästä, eli niistä ”tämä on älypuhelin koska sanomme sinulle sen olevan sellainen” –puhelimista. Informaatioteknologiassa oli harpattu muutamassa vuodessa eteenpäin huimin askelin, eikä kuluttajille enää riittänytkään pelkkä tieto siitä että uusi tuote on hyvä – sen piti itse asiassa ihan oikeasti olla hyvä.
Tämän päivän älypuhelin on sellainen, jota on helppo käyttää ja jolla on paljon sisältöä. Nokialaisilla ei oikein onnistunut kumpikaan. Vasta nyt Lumiakautena alkaa sisältöä olla storessa jonkin verran, mutta eipä määrää voi vieläkään mitenkään erityisen suureksi sanoa. Lisäksi kun uusissa Windows Phoneissa on tyhmiä ensimmäisten sukupolvien mokia, kuten nyt vaikka se ettei puhelimen äänenkovuutta voi säätää erillään soittoäänen kovuudesta, vieraantuvat valmiisiin tuotteisiin tottuneet käyttäjät nopeasti uudesta tulokkaasta. Vanha N8:ni oli valmiimpi puhelin kuin nykyinen Lumia 620:ni, vaikkakin nykyisessä on parempi sisältö. Vaihtaisinko takaisin vanhaan? Tuskin.
Joten Nokian kohtalosta on turhaa olla yllättynyt. Matkapuhelintoiminnan myynti ei tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Itse asiassa ko. osuus firmasta oli kuulemma myynnissä jo aikaisemmin 1990-luvun alussa Ericssonille. Seuraavaa puhelinta ei tarvitse enää ostaa kotimaisuusperiaatteella, vaan nyt voi jo keskittyä sisältöön. Helppokäyttöinen puhelin, Jolla on hyvä sisältö esim. Android-tuoteperheen kautta.
Tajustiko? ;)
4.9.2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10/121 Neljäkymmentä vuotta
Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...
-
Hei Internet, Ei ollakaan juteltu vähään aikaan. Ei sillä etteikö olisi ollut sanottavaa - on ollut hyvin paljonkin, mutta blogi formaattina...
-
Toinen gradu lähti painoon ja lupasin tänne graduoppaan. Eli, olen tehnyt kaksi pro gradua: Turun yliopiston yleiseen historiaan ja valtio-...
-
Tällä tarinalla on opetus. Astuin armeijan harmaisiin tammikuussa 2004. Palveluspaikkana toimi Helsingin ilmatorjuntarykmentti Tuusulan Hyry...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti