Realiteetit iskivät nenuun kun katsoin kalenteria: tässähän pitää alkaa suunnittelemaan elämää Jakartan jälkeen. Mielenkiintoista sinänsä, kun kuukaudet ennen tänne tuloa ainoastaan elin ja hengitin lähtövalmisteluja ja täällä kulttuurisokissa ja jatkuvassa vieraan kohtaamisen paniikissa olen unohtanut ulkomaailman olemassaolon melko tehokkaasti. Silti, sieltä se on tuloillaan taas: arki, Helsinki, kaverit ja koleat syyskelit. Winterfellin Starkeja lainatakseni: winter is coming.
Päätin sitten ottaa elämäni ruunaa ohjaksista ja avasin taas Molin. Täydensin CV:ni ja katselin piruuttani jotain sopivaa, omaa koulutusta ja osaamisaluetta vastaavaa duunia. Ilokseni huomasin, että niitä jopa jokunen on tarjolla. Erityisesti yksi homma olisi niin sopiva kuin nenä päähän tai nappi otsaan (insert haluamasi latteus) että suorastaan hirvitti. Yritän olla innostumatta liikaa, sillä kyseessä on valtiolle.fi palvelun hakemus, joka ei kyllä ole perinteisesti mikään huippureitti saada jalkaa oven väliin. Silti: fingers crossed.
Muuten täällä on elämä muuntunut melko junnaavaksi ja arkiseksi. Vielä kun olen ollut semikipeänä tässä jokusen viikkoa, ei oikeastaan ole tuntunut enää siltä että maailma on ihmeellinen ja eriskummallinen paikka. Jakartakin lopulta on kuitenkin vain kaupunki muiden joukossa. Viisumini uusimista varten joudun tekemään tässä lähitulevaisuudessa matkan Indonesian ulkopuolelle, joten jotain vaihtelua sentään on odotettavissa. Sitä odotellessa…
Mitäs muuta sitä kuulumisistaan raportoisi? Sairastellessa ehdin ottaa kiinni hyvät pätkän Song of Ice and Fire:a ja herran kiitos ehdin lukemaan kolmoskirjan ”sen kohtauksen” ennen kun Game of Thronesin kolmoskausi ylsi samaan pisteeseen. Geroge R.R. Martin, senkin sadisti. Kuka tekee jotain tällaista? Onneksi on toinen koukuttava ajankuluttaja: Adventure Time. Jatkuvan positiivinen, hieman nyrjähtänyt ja musta, 10 minuutin jaksoissa tuleva TV-sarja lähes pystyy pesemään pois sen loan, jonka GoT jättää lukijansa sieluun. Lähes.
Ensi kerralla luulenpa käsitteleväni joko NHL:n loppuottelusarjaa tai suomalaista mediaa. Vi ska se.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10/121 Neljäkymmentä vuotta
Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...
-
Hei Internet, Ei ollakaan juteltu vähään aikaan. Ei sillä etteikö olisi ollut sanottavaa - on ollut hyvin paljonkin, mutta blogi formaattina...
-
Toinen gradu lähti painoon ja lupasin tänne graduoppaan. Eli, olen tehnyt kaksi pro gradua: Turun yliopiston yleiseen historiaan ja valtio-...
-
Tällä tarinalla on opetus. Astuin armeijan harmaisiin tammikuussa 2004. Palveluspaikkana toimi Helsingin ilmatorjuntarykmentti Tuusulan Hyry...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti