Kolmen kuukauden tutustumisen jälkeen on aika kertoa teille millainen kaupunki on megalopolis nimeltään Jakarta. Kuvia olenkin jo näyttänyt täällä, täällä ja täällä, mutta kertonut vain ohimenneitä pikkujuttuja.
Jakarta sijaitsee Jaavan saarella, ja koko saari on muuttumassa megalopolikseksi: yhdeksi suurmetropolialueeksi, jonka yksittäisiä miljoonakaupunkeja yhdistää yhteiset taajamat. Mikäli saari ei olisi tuliperäinen ja vuoristoinen, olisi tämä kehitys tapahtunut jo kauan aikaa sitten. Alueen väkiluvusta kuulee erilaisia arvioita, mutta heitetään nämä Wikipedian luvut kehiin: Jakartan kaupunki 10 miljoonaa, metropoli 28 miljoonaa, Jaavan saari 138 miljoonaa.
Mutta, Jakarta on samalla lailla keskus Indonesiassa kuin mitä Helsinki on Suomessa. Kaupungin alueella asuminen on kalliimpaa ja monien mielestä epämiellyttävämpää kuin lähiympäristössä. Siksi joka maanantai kaupungin sisääntuloväylillä on järjettömät ruuhkat, kun lähikaupungeissa asuvat ihmiset tulevat viikoksi töihin pääkaupunkiin. Eikä tässä siis puhuta mistään pikkukaupungeista, metropolialueen ulkopuolelta esimerkiksi Bandungista ajaa Jakartaan motarilla kahdessa tunnissa. Bandungin metropolialue koostuu keppoisasta seitsemästä miljoonasta asukkaasta.
Millaista on siis elämä arkisin Jakartassa? Ahdasta. Bloggasinkin jonkin aikaa sitten kertomuksen liikenteestä, mutta kerrotaanpa siitä vähän lisää. Minun Jakartani koostuu ehkä noin 5% alueesta koko kaupungista. Tämän 5 % sisällä varaudun arkipäivinä käytännössä kaikkiin taksimatkoihin tunnin varoajalla. Miksi? Koska tätä kaupunkia ei ole rakennettu, se on kasvanut. Liikenteen kasvettua yhdellä alueella, on alueelle vedetty uusi tie. Yleensä vanhan tien päälle – kahden erisuuntaisen rakenteellisesti erotetun kadun ohitustieksi. Sitten jossain vaiheessa joku hoksaa, ettei tie pisteen A ja B välillä palvele kuin kahta pistettä, ja tiehen tehdään liittymiä alemmille teille. Tällä metodilla on saatu aikaan järjestelmä, jossa päästäkseen muutaman sadan metrin matka linnuntietä, joutuu tekemään kaksi–kolme u-käännöstä. Eikö kuulosta fiksulta? Ei sillä ole fiksuuden kanssa mitään tekemistä, kaupunki on kasvanut, ei rakennettu.
Näytä suurempi kartta
Vai näyttääkö tämä jonkun silmään nopeimmalta mahdolliselta reitiltä? Sitä se ajallisesti kuitenkin on.
Onneksi on julkinen liikenne. Bussikaistoja, jotka palvelevat lähinnä kaupunkiin tuloa ja kaupungista lähtemistä. Okei, joitain järkilinjojakin on, mutta vähemmän. Bussikaistat on rauhoitettu busseille, mikä tekee liikenteen muilla kaistoilla huomattavasti ahtaammaksi. Linja-autojen oli tarkoitettu kohdistettavaksi kasvavalle keskiluokalle, mutta yllättäen kansan vaurastuessa nuo haluavatkin selkeimmän mahdollisen statussymbolin: oman auton. Busseja kyllä käytetään, mutta ottaen huomioon että bussilinjoja on vähemmän kuin lähes 30 kertaa pienemmällä (ei niin voi sanoa, pitää sanoa 1/30) Helsingin metropolilla, lienee pointti tullut selväksi.
Mitäs jengi täällä sitten tekee? Yksinkertainen vastaus: duunia ja shoppailee. Jakarta ei ole mikään taiteen ja kulttuurin kehto. This being said, kyllä täällä tekemistä riittää. Tämä kaupunki on älytön jättiläinen, jonka sisuksissa piilee helmi jos toinenkin – ongelmana useimmiten on niiden löytäminen. En usko että edes jokaisen yksittäisen synnin nimeämiseen ja tuomitsemiseen keskittynyt katolinen kirkko ehti keskiajalla keksimään sellaista ihmismielen tuhoajaa, jota Jakartasta ei löytäisi. Hyvä esimerkki: maailman suurimmassa muslimimaassa on porsaanliharuokaan keskittynyt pikaruokaketju. Suuri osa kansasta elää alle kahdella dollarilla päivässä ja viimeisen viikon aikana olen nähnyt liikenteessä kaksi Ferraria, yhden Murcielagon, useamman Posrchen ja jopa yhden Rolls Royce Phantomin. Huhu tietää kertoa Alexis nimisen täyden palvelun hoitokeskuksen (ilotalo/spa) tilaavan tyttöjä Euroopasta.
Mutta shoppailu ja työkaupunki tämä on. Hallinnollisena keskuksena kaikki valtion ja suurimpien talouslaitosten pääkonttorit sijoittuvat varsin pienelle alueelle Jakartan keskustassa – minun viidelle prosentilleni. Valtaisia ostoskeskuksia on aivan vieri vieressä, yleensä toimistotalojen yhteydessä tai niiden vieressä. Niissä porukka sitten käy syömässä ja ostoksilla työpäivän jälkeen. Ainakin sen verran mitä liikenteeltä ehtivät.
Baarikulttuurista olenkin jo kertonut yhtä sun toista. Jakarta on ilmeisemmin Kaakkois-Aasian bilekeskus. Avokki ei ollut uskoa tätä, ennen kuin luki sen itse Loukkarista. Jakartan yöelämä on välillä todella rosoista ja villiä. Ei ole ihan yhden tai kaksi kertaa käynyt niin, että miellyttävän ja minun mielestäni normaalin baarikeskustelun aikana keskustelukumppani alkaa yhtäkkiä tarjota palveluja rahasta. Noh, onneksi näitä kokemuksia vastaan on aina kymmenen tapausta, kun juttelukaveri on normaali ja kiva ihminen (non gender specific). Kansana indonesialaiset ovat helposti lähestyttäviä ja kivoja, ja joskus tämä sitten on helppoa sekoittaa asiakaspalveluun. Noh, sellaista se kai välillä on. Viime viikonloppuna mulle jopa tarjottiin alennusta, kun ilmoitin olevani kiinnostunut ainoastaan oluesta. Valitettavasti alennus vaan ei koskenut olutta. Dääm.
Pitää varmaan kertoa ihmisistä noin muutenkin, jottei tämä mene aivan yksistään ilotyttöraportoinniksi. Indonesialaiset ovat kivoja, mutta se on vähän sama kuin sanoisi että Eurooppalaiset ovat ylimielisiä. On mukavia tyyppejä ja on vähemmän mukavia tyyppejä. Kansaa on niin paljon, että mukaan mahtuu jos jonkinlaista jaavalaista ja papualaista. Länkkärinä raivostuttaa paikallinen tapa kutsua valkoisia miehiä (ja useimmiten myös naisia) termillä mister. ”Hello Misteeeeer”, huutelevat lapset kadulla kun kävelen töihin. Sähköposteihin tämä kansa vastaa satunnaisesti, kävelytahti on hidas ja katukauppiaiden hinnat riippuvat ostajan ihonväristä. Mutta muuten mikään ei erityisemmin ärsytä. Pikkujuttuja.
Mitäs sitä vielä sanoisi näin yhteenvetona? Jakarta on elävä, sykkivä yhdistelmä lasia, betonia, köyhää ja rikasta. Jakartaa ei pysty käsittämään kokonsa puolesta edes vaikka täällä kävisi ja jonkin aikaa olisi. Jakarta jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, aina vaan ja ikuisesti. Kolmen kuukauden täällä olon jälkeen löydät edelleen ihmeellisyyksiä, kuten vaikkapa megakirkkoja. Liikenne pakottaa elintilan pieneksi, mutta vain 5 % tuntemiseen puoli vuotta ei riitä millään.
Mut kaiken kaikkiaan, mikä on fiilis Jakartasta? Yksi fiiliksiä kuvaava musiikkikipale tulee äkkiä mieleen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti