11.10.2018

43/50 The Woman in the Window

Tämän vuoden kirjatapauksen on kirjoittanut nimimerkki A.J. Finn. Tai no, The Woman in the Window ei ehkä vielä ole yksimielisesti vuoden kirjatapaus, vaikka se onkin ehtinyt tämän vuoden tammikuusta lähtien keräämään ~4 tähden keskimääräisen arvion 149 606 arvostelusta Goodreads -kirjayhteisössä. Romaania on myyty yli miljoona kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa ja sen saamaan kohun myötä A.J. Finn on paljastettu kriitikko Daniel Malloryn nimimerkiksi.

Millainen lukukokemus tämä vuoden kirja sitten on? Noh, hyvin tarkkaan mietitty, intensiivinen ja elokuvamainen. Toiset trillerinsä paremman tuntevat, ovat verranneet The Woman in the Window:ta Gillian Flynnin teoksiin, enkä lainkaan epäile tämän vertauksen osuvuutta. Toinen hyvä, vaikkakin jonkun muun keksimä kuvaus, on popcorn-romaani. Sitä tämä jos mikä on popcorn-kirjallisuutta.

The Woman in the Window on erittäin viihdyttävä kirja. Se ei haaskaa lukijan aikaa eivätkä sen juonenkäänteet vie tarinaa turhille sivupoluille. Finn malttaa kasvattaa juontaan pikkuhiljaa, jolloin tunnelma kasvaa kuin huomaamattaan. Tarinan päästessä käännekohtiinsa, huomaa lukija olevansa täysin vietävissä.

Romaanin ehdoton vahvuus on sen päähenkilössä, jonka kautta tarina kuvataan. Finn käyttää päähenkilön perspektiiviä taitavasti luovimaan juoneen aivan mahtavan syvyyden ja suoraan Hitchcockilta lainatun tunnelman. Ei liene kohtuutonta sanoa, että The Woman in the Window on velkaa paitsi siis Gillian Flynnille, niin myös kirjassa usein referoiduille klassisille jännityselokuville.

Onko tässä sitten jotain vikaa? Onko Anna Kareninan sijaan The Woman in the Window sittenkin itseasiassa se täydellinen romaani? Ei, ei ole täydellinen. The Woman in the Window on kirjallisuus-purkkaa. Se on kevyt, makea ja nopeasti pureksittu puhki. Siinä ei ole mitään syvempää pinnan alla, vaan A.J. Finn jakaa kaikki kortit näkyville. Kyseessä on tiivistunnelmainen trilleri, mutta ei mitään muuta. Se ei kerro elämästä, ihmisluonnosta tai maailmasta mitään. Kyseessä on trilleri, ei sen enempää.

Tarvitseeko trillerin sitten olla enempää? Eipä kai. Tällaisenaan The Woman in the Window on varmaankin hyvin pitkälti täydellinen – jos nyt ei ihan kirja – niin ainakin elokuvasovitukseksi tarkoitettu kirja. Eli jos nyt jostain syystä jätät lukematta romaanin nyt, niin vuonna 2019 näyttäisi jo tulevan kirjaan pohjautuva elokuva, pääosissaan Amy Adams, Julianne Mooore ja Gary Oldman.

Se, että kannattaako lukea mieluummin tämä teos vai odottaa elokuvaa, on varmaan ihan kiinni omista mieltymyksistä. Mä ehkä odottaisin elokuvaa.

A.J. Finn: The Woman in the Window ***
Lue lisää

7.10.2018

42/50 Anna Karenina

Anna Karenina-kirja on vanhempi kuin asevelvollisuus Suomessa. Finlaysonin tehtaalla ei ollut syttynyt Suomen ensimmäistä hehkulamppua, eikä vapauden patsas vielä seissyt New Yorkin edustalla silloin kun ihmiset jo lukivat tätä Leo Tolstoin täydelliseksi romaaniksi kutsuttua toista pääteosta.

Mitä sitten oikein sanoa kirjasta, jota on luettu 141 vuotta? Kirjasta, jonka sovitukset ovat jokaisen itseäänkunniottavan teatterin ohjelmistossa vähintään kerran 20 vuodessa. Onko minulla yleensäkään mitään järkeä lähteä sanomaan mielipidettäni romaanista, josta on herraisä kehitetty oma matemaattinen teoriansa! Kirjan arvioiminen vaikuttaa nyt yhtä haastavalta tehtävältä, kuin mitä itse kirjan lukeminen vaikutti, ennen kun sen avasin.

Tuskin monikaan nykyihminen pystyy ajattelemaan nimeä Tolstoi, ilman automaattisia mielikuvia tietynlaisesta kirjasta. Tolstoin tekstiä pidetään raskaana ja erittäin pitkäpiimäisenä. Tolstoin henkilöhahmoilla venäläiseen tapaan on lukuisia nimiä: etunimi, lempinimi, sukunimi, isännimi ja niitä kaikkia käytetään vaihtelevissa yhdistelmissä. Tolstoin teoksilla on eräänlainen haastavan kirjan aura.

Myönnän ihan avoimesti, että tämän mielikuvan takia olen lykännyt Anna Kareninan lukemista näin pitkälle projektissani. Olen tässä hankkeessani lukenut monta piinaavan pitkäpiimäistä romaania, eikä Anna Karenina ole yksi niistä. Kyseessä ei ole mikään jännittävien juonikäänteiden trilleri, vaan hyvin monipuolinen ja iholle tuleva kirja, joka kertoo ihmisistä ja ihmisluonnosta.

Murretaan tämä raskauden myytti ihan ensimmäisenä: Anna Karenina ei ole raskas kirja! Sen kappalerakenne on sellainen, että lukemisen voi keskeyttää aina muutaman sivun välein. Tämä taas johtaa siihen, että kirjaa huomaa lukevansa huomaamattaan paljon pidempiä jaksoja, kuin mitä ehkä jostain aiheesta kerralla jaksaisi. ”No tämähän on vain muutaman sivun kappale, minäpäs lukaisen sen vielä ennen nukkumaan menoa.”

Tolstoin teksti pysyy tiukasti asiassa ja Kauniita ja Rohkeita muistuttavaa juonta kuljetetaan eteenpäin tapahtumien seikkaperäisten kuvausten kautta. Ja niin pahalta kuin tuo kuulostaakin, huomaa lukija jälkeenpäin miettivänsä juonta jotenkin tapahtumia korkeammalta tasolta. Olennaista ei yhtäkkiä olekaan se, mitä yksittäisisä keskusteluja käytiin, vain mitä ne merkitsivät tarinan henkilöille.

Kävin taannoin yhden ystäväni kanssa keskustelua siitä, että pitääkö kirjan kestää aikaa? Kyseessä oli sellainen klassinen Huckleberry Finn -keskustelu, että pitääkö kirjan olla nykylukijalle luettava, ollakseen lukemisen arvoinen? Hän siis kritisoi haluani tuomita suuri osa kirjoistani vanhentuneiksi ja valmiudesta kieltää niiltä lukuarvo nykyihmisille.

Anna Karenina on mahtava esimerkki kirjasta, joka on edelleen ihan hiton luettava nykyihmiselle, vaikka siinä on mukana tosi huonosti ikääntyneitä elementtejä. Tolstoi on pukannut mukaan huomattavat määrät ajan poliittista pohdintaa venäläisen maatyöläisen asemasta – kysymyksestä, jonka bolsevikit ratkaisivat muutama kymmenen vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen. Nämä osuudet ovat suoraan sanottuna hyvin tylsä osa kirjaa. Ne ovat selkeä kannanotto aikakauden poliittiseen keskusteluun, eikä nykylukija saa niistä oikein mitään mielekästä irti.

Samaan aikaan kirjan ”suuri tarina” on todella vetävä. Tolstoin realismi aiheuttaa kirjan alkupuolella sen, että teosta lukee varsin vaivattomasti. Viimeistään puolivälin jälkeen, kun lukija on tottunut kerrontaan ja uppoutunut maailmaan, tekee realistinen kuvaus kirjan tapahtumista todella koskettavia. Rakkaus, petos, epäluulo, tuska ja toivo resonoivat lukijan selkäytimessä asti. Kirjassa on yksi kuolinkohtaus noin puolivälissä, joka sai minut ensimmäistä kertaa koskaan harkitsemaan kirjan keskenjättämistä pelkästään sen takia, kun kohtausta oli niin kauheaa lukea. En ole koskaan kirjaa lukiessani alkanut miettimään omaa kuolevaisuuttani yhtä pahasti kuin tässä kohtauksessa.

Minun tekisi mieleni kirjoittaa tästä teoksesta vielä paljon, paljon enemmänkin, mutta pelkään siirtyväni alueelle, jota en tunne hyvin. Tolstoita on tutkittu paljon ja Anna Kareninassa on niin paljon enemmän tasoja ja sisältöä, kuin mitä minä pystyn varsin alkeellisella proosakokemuksellani lähteä analysoimaan. Jätän täydellisen romaanin amatöörimäisen pinta-arvioni näihin Tolstoin omiin sanoihin:

”Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”

Leo Tolstoi: Anna Karenina *****
Lue lisää