26/50 Oikeusjuttu

On joitain klassikoita, joiden sisältö ei enää merkitse kirjallisuudessa juuri mitään, vaan ne ovat siirtyneet idean tasolle. Ei tarvitse sanoa kuin ”kafkamainen” ja kaikki tietävät mistä puhutaan, vaikkei kukaan olisi lukenut koskaan kirjaakaan Kafkalta.

Ehkä juuri tästä syystä Oikeusjuttu on niin erikoinen Kafkan kirja. Olin aina kuvitellut Kafkan teosten lisäävän normaaliin maailmaan jonkin surrealistisen elementin luomaan jännitettä ja kuljettamaan juonta. Oikeusjutussa tämä surrealistinen elementti on nimessäkin mainittu päähenkilö Josef K:n oikeusjuttu, jonka byrokratia on aivan eeppisissä mittasuhteissa.

”Mutta Eeli, sinähän paljastit juuri juonesta vaikka kuinka ja paljon, vaikka olet ylpeillyt siitä ettet tätä tee!”

Franz Kafka kirjoitti teoksen lähteistä riippuen vuosien 1914-17 aikana, kirja on ilmestynyt postuumisti vuonna 1925 ja se on ollut painossa yli 90 vuotta. Joten jos tämä nyt pilasi jonkun tulevan lukuelämyksen, niin kovin yllättynyt olen että näinkin pitkään olet selvinnyt kuulematta Oikeusjutun lähtökohtaa.

Oikeusjutun kafkamainen piirre ei siis ole kovin kafkamainen, tai on, riippuu vähän siitä miten asiaa tarkastelee. Kafkan oikeusprosessi on täysin surrealistinen pientä ihmistä pompottelevan kasvottoman koneiston kuvaus, jossa sekä tuomioistuin että syytetty ovat autuaan tietämättömiä ja kykenemättömiä vaikuttamaan sen tuloksiin.

Toista maailmansotaa edeltäneessä Keski-Euroopassa byrokratian kuvaus oli ehkä kärjistetyn humoristista ja surrealistista, mutta 2010-luvun Pohjois-Euroopassa se kalskahtaa liiankin mahdolliselta. En voinut olla miettimättä Josef K:n tapausta ja kuinka paljon se kuulostaa niiltä oikeusprosesseilta, joille turvapaikanhakijat Suomessa alistetaan: kukaan ei tiedä mitään, kukaan ei ole vastuussa, et tiedä mistä sinua syytetään ja miten voit omaa asiaasi edistää. Prosessissa on ainoastaan varmaa se, että se kestää pitkään.

Kirjana Oikeusjuttu on silti ihan hauska – ajoittain jopa todella hauska. Sen kieli ei oikein lennä enää nykystandardeilla (ainakaan lukemassani vuoden 1975 käännöksessä) ja tahdituksessa olisi moderni kirjailija ehkä pystynyt hoputtamaan kuljetusta pari piirua ripeämmäksi.

Selkein miinus teoksessa on kuitenkin sen keskeneräisyys. Noin 180 sivun kohdalla Kafkalla on ilmeisesti kunto pettänyt ja lopuista luvuista on jäljellä vain osia, ehkä niihin liittyviä muistiinpanoja ja selvästi keskenjääneitä hahmotelmia. Joku voisi sanoa kirjan olevan täydellinen juuri siksi koska se on kesken, mutta kyllä minä ainakin mieluummin luen teoksia sellaisina kuin kirjailija on ne tarkoittanut.

Franz Kafka: Oikeusjuttu ***