7.10.2018

42/50 Anna Karenina

Anna Karenina-kirja on vanhempi kuin asevelvollisuus Suomessa. Finlaysonin tehtaalla ei ollut syttynyt Suomen ensimmäistä hehkulamppua, eikä vapauden patsas vielä seissyt New Yorkin edustalla silloin kun ihmiset jo lukivat tätä Leo Tolstoin täydelliseksi romaaniksi kutsuttua toista pääteosta.

Mitä sitten oikein sanoa kirjasta, jota on luettu 141 vuotta? Kirjasta, jonka sovitukset ovat jokaisen itseäänkunniottavan teatterin ohjelmistossa vähintään kerran 20 vuodessa. Onko minulla yleensäkään mitään järkeä lähteä sanomaan mielipidettäni romaanista, josta on herraisä kehitetty oma matemaattinen teoriansa! Kirjan arvioiminen vaikuttaa nyt yhtä haastavalta tehtävältä, kuin mitä itse kirjan lukeminen vaikutti, ennen kun sen avasin.

Tuskin monikaan nykyihminen pystyy ajattelemaan nimeä Tolstoi, ilman automaattisia mielikuvia tietynlaisesta kirjasta. Tolstoin tekstiä pidetään raskaana ja erittäin pitkäpiimäisenä. Tolstoin henkilöhahmoilla venäläiseen tapaan on lukuisia nimiä: etunimi, lempinimi, sukunimi, isännimi ja niitä kaikkia käytetään vaihtelevissa yhdistelmissä. Tolstoin teoksilla on eräänlainen haastavan kirjan aura.

Myönnän ihan avoimesti, että tämän mielikuvan takia olen lykännyt Anna Kareninan lukemista näin pitkälle projektissani. Olen tässä hankkeessani lukenut monta piinaavan pitkäpiimäistä romaania, eikä Anna Karenina ole yksi niistä. Kyseessä ei ole mikään jännittävien juonikäänteiden trilleri, vaan hyvin monipuolinen ja iholle tuleva kirja, joka kertoo ihmisistä ja ihmisluonnosta.

Murretaan tämä raskauden myytti ihan ensimmäisenä: Anna Karenina ei ole raskas kirja! Sen kappalerakenne on sellainen, että lukemisen voi keskeyttää aina muutaman sivun välein. Tämä taas johtaa siihen, että kirjaa huomaa lukevansa huomaamattaan paljon pidempiä jaksoja, kuin mitä ehkä jostain aiheesta kerralla jaksaisi. ”No tämähän on vain muutaman sivun kappale, minäpäs lukaisen sen vielä ennen nukkumaan menoa.”

Tolstoin teksti pysyy tiukasti asiassa ja Kauniita ja Rohkeita muistuttavaa juonta kuljetetaan eteenpäin tapahtumien seikkaperäisten kuvausten kautta. Ja niin pahalta kuin tuo kuulostaakin, huomaa lukija jälkeenpäin miettivänsä juonta jotenkin tapahtumia korkeammalta tasolta. Olennaista ei yhtäkkiä olekaan se, mitä yksittäisisä keskusteluja käytiin, vain mitä ne merkitsivät tarinan henkilöille.

Kävin taannoin yhden ystäväni kanssa keskustelua siitä, että pitääkö kirjan kestää aikaa? Kyseessä oli sellainen klassinen Huckleberry Finn -keskustelu, että pitääkö kirjan olla nykylukijalle luettava, ollakseen lukemisen arvoinen? Hän siis kritisoi haluani tuomita suuri osa kirjoistani vanhentuneiksi ja valmiudesta kieltää niiltä lukuarvo nykyihmisille.

Anna Karenina on mahtava esimerkki kirjasta, joka on edelleen ihan hiton luettava nykyihmiselle, vaikka siinä on mukana tosi huonosti ikääntyneitä elementtejä. Tolstoi on pukannut mukaan huomattavat määrät ajan poliittista pohdintaa venäläisen maatyöläisen asemasta – kysymyksestä, jonka bolsevikit ratkaisivat muutama kymmenen vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen. Nämä osuudet ovat suoraan sanottuna hyvin tylsä osa kirjaa. Ne ovat selkeä kannanotto aikakauden poliittiseen keskusteluun, eikä nykylukija saa niistä oikein mitään mielekästä irti.

Samaan aikaan kirjan ”suuri tarina” on todella vetävä. Tolstoin realismi aiheuttaa kirjan alkupuolella sen, että teosta lukee varsin vaivattomasti. Viimeistään puolivälin jälkeen, kun lukija on tottunut kerrontaan ja uppoutunut maailmaan, tekee realistinen kuvaus kirjan tapahtumista todella koskettavia. Rakkaus, petos, epäluulo, tuska ja toivo resonoivat lukijan selkäytimessä asti. Kirjassa on yksi kuolinkohtaus noin puolivälissä, joka sai minut ensimmäistä kertaa koskaan harkitsemaan kirjan keskenjättämistä pelkästään sen takia, kun kohtausta oli niin kauheaa lukea. En ole koskaan kirjaa lukiessani alkanut miettimään omaa kuolevaisuuttani yhtä pahasti kuin tässä kohtauksessa.

Minun tekisi mieleni kirjoittaa tästä teoksesta vielä paljon, paljon enemmänkin, mutta pelkään siirtyväni alueelle, jota en tunne hyvin. Tolstoita on tutkittu paljon ja Anna Kareninassa on niin paljon enemmän tasoja ja sisältöä, kuin mitä minä pystyn varsin alkeellisella proosakokemuksellani lähteä analysoimaan. Jätän täydellisen romaanin amatöörimäisen pinta-arvioni näihin Tolstoin omiin sanoihin:

”Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”

Leo Tolstoi: Anna Karenina *****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...