Maailman 118. vähiten korruptoitunut valtio

Suomesta puhutaan aina yhtenä maailman vähiten korruptoituneista valtioista. Toki meillä on omat maan tapamme ja niitä ylläpitävät hyväveli-kerhot. Kaiken kaikkiaan kuitenkin korruptiota Suomessa on niin vähän, että olemme ansainneet paikkamme vertailujen kärjessä. Minulle itselleni ”korruptio” on tarkoittanut sanana eriarvoista kohtelua, sitä kun tullimiehelle antaa setelin jotta tämä päästää maahan tai poliisille munkin, jotta jää sakotta. En oikeastaan edes tiennyt mitä on kunnollinen rakenteellinen korruptio ennen kuin tulin Indonesiaan, mutta tässä hiljalleen on ilmiön sisältö tullut suhteellisen selväksi: rakenteellinen korruptio yltää kaikkialle yhteiskunnassa.

Ruohonjuuritasolla korruptio on virkamiesten, poliisien tai muiden, lahjomista tai suoraa lahjusten pyytämistä. Kuulin toimittajatutulta tarinan miten se käytännössä ilmenee hänen kohdallaan. Mikäli hän joutuu liikennepoliisin pysäyttämäksi, poliisi yleensä antaa vaihtoehdoksi rikkeen korvaamiselle mahdollisuuden tulla oikeustalolle maksamaan sakot tai maksaa ne heti käteisellä poliisille itselleen. Tuttuni valitsee tällöin jälkimmäisen vaihtoehdon ja sanoo, ettei voi tulla arkena oikeusistuntoon, sillä toimittajantyö on liian hektistä. Tämän kuultuaan poliisi kysyy todistetta pressistatuksesta, jonka hän esittää pressikortilla. Käytännössä tämän jälkeen poliisi aina sanoo tekevänsä poikkeuksen ja päästävänsä hänet varoituksella jatkamaan matkaansa.

Oliko mitään rikettä oikeasti olemassa vai ei? Ehkä oli, ehkä ei. Oikeusjärjestelmä on kaikkiaan hyvin korruptoitunut. Mikäli täällä joutuu oikeuden eteen, voi olettaa joutuvansa maksamaan kaikissa väleissä kaikille tahoille lahjuksia. Tuomareille, lakimiehille, vartijoille, vangeille, poliiseille, kaikille. Tuomioiden pituudet määrittyvät lahjusten kokojen mukaan. Pahin tilanne on ehdottomasti länsimaalaisille, sillä ulkomaiden kansalaisten oikeudenkäynnit ovat useimmiten korkeamman profiilin tapahtumia kuin tavallisten indonesialaisten. Länsimaalaisen tuomitseminen esimerkiksi huumerikoksesta maksimituomioon, kuolemaan, on aina esimerkkitapaus. Ja mikäli jostain syystä oikeus haluaa esittää olevansa kova rikkeidentekijöitä kohtaan, valitaan esimerkiksi länsimaalainen vaikka hän olisi 56-vuotias isoäiti. Rakenteellinen korruptio tässä mielessä osittain suojelee paikallisia.

Työelämä ei tietenkään myöskään ole vailla korruptiota. Aloitetaan vaikka työnhausta hotelli- ja ravintola-alalta: Eräs puolituttu kertoi tuntevansa erään suuren kansainvälisen hotelliketjun aluejohtajan, ja voisi saada tältä hyvän työtehtävän ja hyvän aseman, mikäli suostuisi makaamaan tämän kanssa. Noh, minä tietty tarkkana poikana kysyin, että mistäs hän siitä niin varma oli? Kuulemma siksi, koska tämä tarjous oli tehty suoraan päin naamaa, paperien ollessa jo esillä. Rekrytointiprosessin loppuvaiheessa voi tuleva työntekijä olla aika varma, että työnantaja pyrkii selvittämään miten hyötyä tilanteesta – rahallisesti tai jotenkin muuten. Työikäisiä on paljon ja päteviä halukkaita kyllä riittää.

Työelämä on rakenteellisen korruption kyllästämä muutenkin, kuin tällaisen ”istu tyttö syliin niin katotaan mitäs töitä sulle keksittäis” asenteen vuoksi. On hyvin tavallista että ylennyksistä maksetaan. Mikäli joku on siirtymässä toisiin, ylemmän tason tehtäviin, saa hän yleensä valita seuraajansa. Tällöin on tavallista että seuraajakandidaatti ei suinkaan ole se kaikkein pätevin tyyppi, vaan hän jonka lahjus sattui olemaan suurin. Kutsutaan sitä sitten jäähyväislahjaksi tai miksi ikinä, hävytöntä rakenteiden korruptiota tämä kuitenkin on.

Tästä tietty johtuu se, että huipuille tuntuu kiipeävän varakkaimpia henkilöitä, eikä niitä fiksuimpia. Mietin sitä usein, kun tapaan etenkin vanhemman polven indonesialaisia erilaisten instanssien johtohahmoja. Miten he ovat tehtäväänsä päätyneet? Ovatko he pätevimpiä supertähtiä, vai rikkaiden perheiden vesoja, joilla sattui olemaan kontaktit kohdallaan ja taskuissa hopeaa? Minulle on useampi tyyppi epävirallisesti todennut korruption olevan pahinta juuri huipulla.

Osa kuulemistani väitteistä ovat jopa aika villejä, joten niitä ei voi ihan sellaisinaan uskoa. Osittain niissä varmaan jokin totuuden siemenkin on. Esimerkiksi tulevat presidentinvaalit: Kuulemma Indonesiassa on mahdotonta voittaa presidentinvaaleja täysin rehellisesti. Kaikissa kampanjoissa on kaksi puolta: julkinen, suurissa kaupungeissa käytävä moderni vaalikamppailu jota länsimedia seuraa ja harvaanasuttujen maaseutujen vanhanmallinen kampanja. Kaupungeissa äänistä taistellaan hyvin suurieleisillä kampanjoilla, jotka nykyään ovat muodissa kaikkialla. Maaseudulla kuitenkin kuulemma edelleen on tapana ostaa äänet. Ehdokkaiden edustajat kiertelevät kylästä kylään jakamassa rahaa tai siemeniä tai mitä ikinä nyt sattuu olemaan varastoissa. Vaalipäivänä sitten odotetaan kylän äänestävän ”oikein”.

Suoraa lahjusten ottamista on kautta maan historian harrastettu korkeimmalla huipulla paljon. Maahan tulevien yritysten on pitänyt olla valmiita hyväksymään voitelurahojen kuluminen heti tarjouskilpailun alusta, siihen pisteeseen kuin itse toiminta alkaa. Perinteisesti maahan ei ole edes ulkomainen yritys päässyt, mikäli päättäjiä ei oltu lahjottu. Indonesian lainsäädäntö mahdollisti lahjomisen kätevästi, rajoittamalla ulkomaiset omistukset maassa noin 50% tasolle, jolloin tarvittiin joko paikallisia yhteistyökumppaneita tai erityislupia valtiolta. Ja taas kuluu rahaa jokaisen tahon voiteluun…

Korruptionvastaiseen taisteluun on kuitenkin herätty. Korruption vastainen poliisi (Korruption kitkemis komissio – KPK) on allekirjoittaneen mielestä tämän maan siistein ryhmittymä. Sellainen Elliot Nessin lahjomattomien kaltainen ryhmä joka ei pyri nappaamaan Al Caponea vaan kitkemään maasta korruption. Täytyykin sanoa, että käärmeen pään katkaisussa KPK vaikuttaa olevan todella tehokas ja voimakas taho. Oletusarvoisesti maan sisältä kasatun joukkion voisi luulla olevan vain samaa virkamiesporukkaa uusissa puvuissa. Nähtävästi kuitenkin KPK toimii tehokkaasti.

Pakko ottaa tämä esimerkki, kun se on niin mehukas: Indonesiassa on tuontilihalle kovat tullausmaksut. Sillä pyritään turvaamaan kotimainen tuotanto.  29.1.2013 Indonesian parlamentin neljänneksi suurimman puolueen, maltillisen islamistisen PKS: puheenjohtajan Luthfi Hasan Ishaaqin avustaja Ahmad Fathanah jäi KPK:n haaviin operaatiossa, jossa poliisi iski yöllä avustajan hotellihuoneeseen. Huoneesta löytyi viiden vaimon aviomies Fathanah, 20-vuotias opiskelijanainen – molemmat tietenkin alasti – sekä 103 000$ edestä Indonesian rupioita (eli hillitön kasa).  Rahat oli tutkimusten mukaan lähtöisin Indoguna Utama nimiseltä yritykseltä, joka yritti voittaa maatalousministeriön tarjouskilpailun tuontilihalle. PKS-puolueen jäsen Suswono sattumalta johtaa maatalousministeriötä, joten KPK käytännössä todisti tällä iskulla puolueen olevan suhteellisen korruptoitunut ylhäältä käsin. Puheenjohtaja Ishaaq pidätettiin myöhemmin ja hän sai kunnian olla ensimmäinen virassa oleva poliittisen puolueen johtaja, joka pidätettiin rikoksesta epäiltynä. PKS nousi parlamenttiin aikoinaan juurikin korruptiota vastustavana ”uuden aallon” puolueena ja sen nimi kääntyy englanniksi kätevästi muotoon ”Prosperous Justice Party”. You can't make this stuff up!

KPK on tehokas, mutta vain yksi organisaatio. Se on luotu tuhoamaan korkean tason korruptio, eikä se edes tutki pienten summien korruptiota. En nyt muista mikä on minimisumma, jonka epäillään saatavan hyödyksi ennen kuin KPK toimii, mutta se on käytännössä kuitenkin niin suuri, ettei arkipäivän rakenteelliseen korruptioon KPK:lla ole mitään mahdollisuutta puuttua. Komissio on lisäksi aika pieni ja se toimii pienellä rahoituksella, joten minimisumman määrittäminen selkeyttää sen toimintaa. Sääli tietty arkipäivää eläville tavallisille ihmisille, joiden elämää KPK ei paranna kuin korkeintaan välillisesti ja parhaimmillaankin hyvin hitaasti.

Mutta on tunnelin päässä valoakin. Indonesia on nuori valtio ikäjakaumaltaan: 27,5 vuotta on keskiverto indonesialaisen ikä. Nuori polvi puskee myös politiikkaan ja heillä on erittäin suuri tarve tehdä selkeä pesäero maan tapaan. Transparency International sijoitti Indonesian 174 valtion vertailussa sijalle 118 korruptiossa, samalla kun Suomi majaili sijalla 1. Tästähän tietty olettaisi Suomen olevan avoimempi, rehellisempi ja paremmin valvottu kuin Indonesia? Noh, samalla kun Suomessa käydään keskustelua siitä, pitäisikö valiokuntien kokoukset olla julkisia, me suomalaiset täällä Indonesiassa pääsimme näkemään mitä on todellinen 100% avoimuus päätöksenteossa. 

                                 Tätä:

 

Me menimme vierailulle Jakartan varakuvernöörin luo. Kyseessä oli follow-up tapaaminen kuvernöörin itsensä kanssa käydyn tapaamisen jälkeen, jossa oletimme puhuttavan käytännön asioista: mitäs tehdään nyt seuraavaksi, jne. Näimmehän me kaikki tuon kameran, mutta täytyypä sanoa, ettei kyllä kukaan uskottu että he kuvaavat koko session ja iskevät sen vapaasti katsottavaksi Youtubeen. Mulla oli lisäksi kauhea flunssa ja kurja olla. Hieman oli maailman vähiten korruptoituneen maan edustajilla ihmettelemistä indonesialaisen avoimuuden kanssa, mutta kyllähän sen ymmärtää kun tajuaa kuinka tärkeää nuoren polven poliitikoille on todistaa etteivät he ole korruptoituneita. Eipä sitä enää paremmin voi todistaa.

Enpä muuten panisi pahakseni jos tästä otettaisiin mallia muuallakin, vaikkapa eräässä Aurajoen varrella sijaitsevassa entisessä pääkaupungissa. Täällä rakenteellisen korruption keskellä ollaan näin avoimia, mites teillä?