#JeSuisCharlie osa 2

Pölyn vähän laskeuduttua, voi helsinkiläinen humanistikin vähän rauhallisemmin yrittää analysoida tätä Pariisin terroritekoa. Teon motiiveista on jo ilmestynyt monta ansiokasta ja fiksua tekstiä. Niitä löytyy lisää täältä, täältä, täältä ja täältä.

Itseäni tuppaa kiinnostamaan yhteiskunnallisessa toiminnassa aina sanojen merkitykset tekoihin. Eli siis se, miten retoriikalla vaikutetaan toimintaan. Miten näennäisesti merkityksettömillä sanamuodoilla voidaan luoda mielikuvia ja täten ohjata tapahtumien kulkua haluttuun suuntaan. Ehkä juuri siksi olen aina niin pihalla näennäisesti sattumanvaraisen väkivallan edessä.

Itseäni fiksummat ihmiset näkevät tässä Charlie Hebdon tapauksessa halun provosoida juuri ranskalaista asenneympäristöä muslimivastaisemmaksi, joka taas antaisi radikaaliliikkeille hedelmällisemmän maaperän rekrytoida kannattajia Euroopasta. Iskussa siis ei ole mitään väliä sananvapaudella, islamilla tai millään muullakaan korkeammalla idealistisella syyllä. Pariisin terrori-iskun syyt ovat siis tämän näkemyksen mukaan puhtaan käytännölliset.

Minun korviini tämä ajattelumalli antaa liikaa kunniaa iskun suunnittelijoille. Suurena salaliittoteorioiden ystävänä haluaisin aina nähdä harmaita eminenssejä ja monimutkaisia suunnitelmia jokaisen suljetun oven takana. Valitettavan usein monimutkaiset salaliitot paljastuvat kuitenkin pelkiksi sattumanvaraisten tapahtumien sarjoiksi.

Kurjien tapahtumien selittäminen sattumanvaraisuudella on aina huomattavasti pelottavampaa kuin mitä salaliitot olisivat. Esimerkiksi maailmanlaajuisen talouskriisin aiheuttamista ongelmista Suomessa huomaa usein syytettävän eduskuntaa tai hallitusta, vaikka näillä instansseilla on lopulta hyvin vähän keinoja ratkaista monimutkaisia kansainvälisiä ongelmavyyhtejä. On helppoa sanoa asioiden parantuvan jos muutama ihminen vaihdettaisiin. Pelottavampaa on ajatus siitä, että oikeasti asiat eivät ole kenenkään ihmisen hallussa.

Suurin maailmaan vaikuttava voima on tsägä.

Toki, en minä sitä sano, etteikö jossain pohjoisessa-Irakissa olisi Islamilaisen valtion suurta mietintäpajaa, jossa on päätetty tukea Eurooppaan suunnattuja iskuja. Se on varsin mahdollista ja jopa todennäköistä. Sanonpa vaan, että ajattelumallit, joissa yksittäiset toimijat paljastuvat suuremman salaliiton pieniksi nappuloiksi, ovat valitettavan harvinaisia. Yleisempää on, että ihmiset toimivat jaetun asenne- ja kokemuspiirin edellyttämällä tavalla, mutta ilman pyramidiorganisaatiota.

Ja joo, syyskuun 11. iskut Yhdysvalloissa vuonna 2001 olivat suuremman verkoston toimintaa, muttei niissäkään pääideana ollut mikään asenneilmaston muuttaminen. 9/11 oli suora hyökkäys Yhdysvaltojen sotilaallista, taloudellista ja poliittista valtaa vastaan. Siitä saatujen kokemusten perusteella nykyiset toimijat saattavat ajatella omien kannattajiensa lisääntyvän pitkällä tähtäimellä, mutta tuskin kukaan haluaa saada iskun suunnitelleiden toimijoiden kohtaloa?

Ja muuten: niin monimutkainen kuin 9/11 olikin, niin eivätkös salaliittoteoreetikot näe siinäkin taustalla vielä suuremman salaliiton?

Vuonna 2013 Bostonin maratonin pommi-iskut tehneillä Tsarnajevin veljeksillä oli myös islamistinen motiivi teoillaan, mutta jälkeenpäin kävi ilmi kontaktien Jemenin Al-Qaidaan olleen pelkkää pommi-opiskelua nettisivuilta. Veljesten todettiin lopulta toimineen kahdestaan. Olisi todella upeaa, jos tapauksen jäljiltä voisi kirjoittaa suuren salaliittokaavion, jonka huipulla istuisi nukketeatterin naruista vetelevä terroristien oma Ernst Stavro Blofeld. Näin vaan ei ollut.

Vaikeilla kysymyksillä ei ole helppoja vastauksia. Se, että väittää iskujen johtuvan halusta kääntää ranskalaisten musliminuorten asenteita länsivastaisiksi, voi pitää aivan yhtälailla paikkaansa kuin se, että iskut itseasiassa todistavat ranskalaisten musliminuorten asenteiden olevan jo kääntymässä länsivastaisemmiksi.

Ensimmäinen selitys vaatii taustalleen monimutkaisen taustajärjestelmän, jota on hankala ylläpitää, mutta joka antaa meille muille helpon vihollisen. Huomattavasti pelottavampi selitys onkin siis jälkimmäinen: mitäs jos iskut ovatkin monimutkaisen rekrytoinnin sijaan itseasiassa oikeaa toimintaa?

Mitäs jos terrorismi onkin vain terrorismia ja sitä tekevät näennäisen sattumanvaraiset ihmiset?

Pariisin iskun tekijät ovat olleet terroriepäiltyjen listoilla jo jonkin aikaa. Heillä on taustallaan rekrytointia konfliktialueelle, yritystä itse lähteä, vankilapaon suunnittelua jne. Eli siis ihan toimintaa itsessään. Tällaisten ihmisten ymmärtämisessä helpoin tie on nähdä heidät osana organisaatiota, jolloin syyn voi vierittää pahoille vaikutteille. Mutta mitäs jos nämä ovatkin nyt niitä terroristeja? Mitäs jos tämä on juuri sitä, mitä terrorismi nykymaailmassa on? 

Olisiko sittenkin niin, että luomalla maailmaan epätasa-arvoa, olemme samalla edistämässä äärimmäisten ajatusmallien levittäytymistä?  Terroristeja vastaan voi taistella, mutta terrorismiin johtavia yhteiskunnallisia syitä ei poisteta pommein.  

Asenteita ei muuteta hyökkäämällä Al-Quaidan kimmppuun.

Maailmalla niitetään nyt paitsi valtatyhjiöiden aiheuttamaa satoa, myös terrorismin vastaisen sodan jälkiä. Vihamielisyyksien väheneminen vaatii aina sodan jälkeen vähintään kaksi sukupolvea ja asenteiden lieventymisessä saattaa mennä vieläkin kauemmin.

Monimutkaisilla ongelmilla ei ole helppoja vastauksia, mutta empatialla pääsee yllättävän pitkälle kaikkialla.