13.3.2014

Kauhukertomus hammaslääkäristä

Tällä tarinalla on opetus.

Astuin armeijan harmaisiin tammikuussa 2004. Palveluspaikkana toimi Helsingin ilmatorjuntarykmentti Tuusulan Hyrylässä. Alkuun kaikki oli rutinoitunutta: käveltiin lenkkareissa kaikkialle, opeteltiin sängyn petaamista, kuitattiin varusteita, aseita, lisää varusteita, käytiin terveystarkastuksessa. Olin aina toiseksi viimeinen kaikkialla, mitä nyt Zittingin Simo tuli aina jälkeeni – sattuneesta syystä. Yhtenä jonotuksena lukuisten massatarkastusten joukossa oli visiitti hammaslääkärille.

Okei, tässä vaiheessa on varmaan hyvä kertoa vähän historiaa: minulla on ollut lievä hammaslääkärikammo koko ikäni. Yhtenä ensimmäisistä hammaslääkärikäyntimuistoistani on pareittain tehty kävelyreissu Hyvinkään kunnalliseen hammashuoltoon toisella luokalla.

Matka oli pitkä, siinä joutui kävelemään pimeän ja metsäisen tien läpi ilman aikuisten turvaa ja perillä odotti pelottava hammaslääkäri. Takaisintulomatka oli vielä kamalampi: sen kun joutui tekemään yksin. Lienee kai sanomattakin selvää, etten ollut mikään maailman urhein ja seikkailuhenkisin lapsi.

Ensimmäinen reikäni tuli joskus neljännellä tai viidennellä luokalla. Join silloin paljon erään kansainvälisen virvoitusjuomayhtiön mustaa, erittäin sokerista hampaidentuhoajaa. Hammaslääkäri ilmoitti lapselle reiän olemassaolosta tympeän lakonisesti ja totesi sen olevan niin pieni, ettei puudutukseen hänen mielestään olevan tarvetta. Pikku-Eeli ei väittänyt vastaan.

Seuraavat muistot ovat ehkä vuosien saatossa hieman värittyneet, mutta kerta tämä on minun tarinani, saan kertoa sen miten tahdon.

Hammaslääkärin ilmoittama pieni reikä oli näitä klassisia ”oho, sehän ylsikin ihan hermoon asti” -reikiä, jonka poraaminen aiheutti ylivoimaista, säteilevää ja intensiivistä kipua lapselle, jonka aiemmat kokemukset kivusta rajoittuivat pieniin haavoihin ja satunnaisiin korvatulehduksiin. Lapsi ulisi kivusta ja pahimmassa vaiheessa, poran pureutuessa pehmeään hermoon, lapsen jalat hakkasivat hammaslääkärituolia. Tässä vaiheessa hammaslääkäri koki työnsä häiriintyneeksi ja nerokkaalla, ja taatusti aikaisemmin toimivaksi osoittautuneella pedagogisella kikalla, sai lapsen makaamaan paikallaan. Hammaslääkäri huusi vihaisesti. Sanat ovat väistyneet tärkeämpien muistojen tieltä, mutta muistikuva huutavasta aikuisesta on syöpynyt silloisen tottelevaisen lapsen mieleen. Kivusta sai rangaistuksen.

Huvittavaa kuinka noin 20 vuotta vanhat tapahtumat voivat olla niin kipeitä, etten pystynyt kertomaan tuota minä -muodossa. Uskon kyllä hammaslääkärin olleen ihan hyvä Hyvinkään kunnallisella puolella 1990-luvulla, mutta näin minä ne tapahtumat muistan kokeneeni. Hammaslääkärillä oli takuulla toisenlainen kokemus.

Jokatapauksessa, tämän karmivan ja itkuisen tilanteen jälkeen olen pelännyt hammaslääkärikäyntejä. Kouluaikana hammaslääkärissä kuitenkin oli pakko käydä ja rakkauteni hiilihapotettuun kasvisuutejuomaan teki monista vierailuista myös operatiivisen. Useimmiten porattiin ainakin yksi reikä, tai sitten suuhun oli ilmestynyt uusia alkavia reikiä. Vaadin aina puudutuksen – AINA!

Palataan vuoteen 2004 ja Hyrylän pojasta miehiä –tehtaalle. Jännitin tietenkin hammaslääkäriä silloinkin. En ollut käynyt puoleentoista vuoteen tarkastuksessa, kiitos lukion lopun ja intin alun välissä vietetty lyhyt visiitti työelämään. Itse tarkastus kesti ehkä kokonaisuudessaan viisi minuuttia ovesta ovelle. Lääkäri ei tällä nopealla vilkaisullaan löytänyt yhtään reikää.

Okei, väitän puolustusvoimien ohjeistuksen olleen jotain luokkaa: ”Jos hampaat eivät putoile suusta, niin niitä ei operoida”, mutta olin silti yllättynyt. Olin aika varma etten ollut pitänyt hampaistani erityisen hyvää huolta. Lohdullista kuitenkin oli tieto siitä, että puolustusvoimissa oli myös toinen tarkastus palveluksen loppuvaiheessa. Silloinhan se sitten selviäisi.

Paitsi ettei selvinnyt. En koskaan päässyt siihen tarkastukseen. Intin loppuvaiheilla oli monia leiripäiviä ja hammaslääkäriaika olisi pitänyt varata itse, eikä se olisi saanut osua ajankohtaan jolloin oltiin metsässä. En ikinä varannut sitä aikaa kun se olisi ollut niin hankalaa.

Tai siis niin minä silloin väitin itselleni. Tosiaisassa en varannut aikaa silkasta pelosta. Puolustusvoimien leiripäivinä ei kauheasti ollut mitään rutiiniin verrattavaa rytmiä ja extraenergiaa parikymppinen varusmies haki satunnaisten ruokailujen välillä lähinnä erinäisistä suklaapatukoista. Saatoin olla pahimmillaan kymmenen päivää harjaamatta hampaitani, aikana jona söin kymmeniä suklaapatukoita. En varannut hammaslääkäriaikaa aivan täysin hammaslääkäripelkoni vuoksi. Kotiuduin käymättä tarkastuksessa.

Seuraavana olikin vuorossa herran vuosi 2005, jolloin pääsin sisälle Turun yliopistoon lukemaan historiaa. Kaikille yliopiston aloittaville järkätään hammaslääkäritarkastus, eikö niin? Periaatteessa kai, vaan eipä tullut minulle. Ei ilmoitusta, ei kutsua, ei mitään. Olisi kai pitänyt olla aktiivisempi, mutta kuten tässä vaiheessa tarinaa varmaan arvon lukijalle on tullut selväksi – se ei ole minulle niin helppoa.

Tässä vaiheessa siis välistä oli jäänyt kaksi kriittistä hammaslääkärikäyntiä. Jatkossa hammaslääkärissä käynti olisi vaatinut huomattavasti enemmän vaivaa, sillä ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöllä YTHS:llä oli ainakin Turussa hillitöntä tunkua hammaslääkäriajoille. Olisin joutunut miettimään käyntini kuukausia etukäteen ja olemaan aktiivinen silloin kun aikoja jaettiin. Olinko? Arvaat varmaan.

Opiskeluajan hampaani eivät vaivanneet minua oikeastaan lainkaan. Muistin hammaslääkärin aina satunnaisesti, yleensä satunnaisten vihlontojen yhteydessä. Mutta aina KUN muistin hampaani, ne ahdistivat minua. En uskaltanut katsoa peilistä hampaitani, sillä pelkäsin näkeväni reikiä. En halunnut kuunnella muiden hammaslääkärijuttuja, sillä ne ahdistivat suunnattomasti. Harjasin paniikinomaisesti ja söin xylitol-purukumia. Patosin tunteitani ja pelkojani, eikä se ollut edes vaikeaa. Aina oli jokin asia joka huolestutti enemmän: tentit, kesätyöt, seminaarityöt, gradu jne.

Ainoastaan kavereiden hammaslääkärikokemuksien yhteydessä muistin hammashuoleni. Erityisesti kauhutarinat viisaudenhampaiden poistosta sattuivat, minulle nimittäin oli puhjennut joskus armeija-aikoina(ish) neljät viisaudenhampaat. Tiesin koulutunneilta viisaudenhampaiden tulevan aina poistetuiksi, sillä ne ovat tiellä, niiden kiille menee herkemmin rikki ja ne painavat muuta hammasrivistöä. Omani eivät kuitenkaan vaivanneet minua, joten en hakeutunut niiden(kään) vuoksi lääkäriin.
 

Pikakelataan vuoteen 2012, jolloin opintoni olivat lähes ohi. Tiesin, että nyt olisi viimeiset hetket käydä hammaslääkärissä edulliseen opiskelijahintaan, mutta hammaslääkäristressini unohtui pian kun sain tietää mahdollisuudesta lähteä Indonesiaan. En varannut hammaslääkäriaikaa siis silloinkaan.

Minulla oli siis ollut ennen vuotta 2012 joitain pieniä vaivoja, satunnaisia vihlomisia, jotka yleensä tukehdutin pakko-oireenkaltaisilla mielikuvaharjoitteilla. Jakartassa huomasin kuitenkin ensimmäisen oikean vaivani. Söin usein purukumia työmatkoilla ja jossain vaiheessa huomasin purukumin tarttuvan johonkin oikeaan takahampaaseeni. Ikään kuin hampaassa olisi ollut koukku tai jokin reuna purupinnassa, jonka alle purukumi jäi. Automaattinen oletukseni oli, että hampaastani on irtoamassa paikka, tai että olemassa olevan paikan viereen on tullut uusi reikä, joka aiheuttaa ilmiön. Toimin kuten aiemminkin: tukahdutin tunteen ja pureksin purukumia vain toisella puolella suutani.

En unohtanut vaivaa, mutta vuosikausien harjoittelulla onnistuin olemaan miettimättä sitä.

Marraskuussa 2013 olin palannut Suomeen ja istuskelin lattialla olohuoneessani. Pelasin NHL14 peliä ja kuuntelin Radio Helsingin Paskalistaa. Join muistaakseni kahvia ja yhtäkkiä nielussani oli pala. Nielaisin, vaikka pala tuntui kovalta. En syönyt mitään, joten pala tuli joko kahvista tai suustani. Sanomattakin lienee selvä, minkä epäilin juuri nielleeni.

Siinä sitten iski pienehkö paniikki. Nukuin yön huonosti, mutten puhunut asiasta kenellekään. Tukahdutin paniikkia pari päivää, mutta akuutin kivun puuttuessa, ei stressitaso yltänyt niin korkealle, että se olisi ylittänyt työttömyyden ja tulevaisuudessa häämöttäneen muuton huolehtimiset. Onnistuin kuin onnistuinkin jättämään käymättä hammaslääkärissä jälleen kerran, vaikka epäilin juuri nielleeni hampaastani paikan.

Tammikuussa 2014 tuli kymmenen vuotta täyteen edellisestä hammaslääkärikäynnistäni. Kymmenen vuotta patoutunutta kauhua, paniikkia, stressiä ja kurjuutta. Sitten sattui jotain erikoista: asiat alkoivat mennä minulta hyvin.

Sain töitä, muutimme ihanaan asuntoon ja yllättäen elämässä ei ollut mitään suurta stressattavaa. Ei mitään. Välillä stressasin maksamattomia laskuja, mutta tiesin sen olevan teennäistä – saatoin kuitenkin maksaa ne pelkällä verkkopankkivierailulla. Minulla meni hyvin kunnes vanha tuttavani, lievä hammasvihlonta teki paluun.

Epäilin aluksi haamukipua joka menee ohi, niin kuin ne aina ennenkin ovat menneet. Ajattelin huoleni johtuvan lähinnä siitä, ettei minulla ole muuta huolehdittavaa. Muistin kuitenkin irronneen paikkani ja pelkäsin sen tulleen viimeinkin kummittelemaan. Harjasin hampaitani normaalia suuremmalla paniikilla, halusin jopa lähteä kerran yhdellä Turun reissulla jatkopaikalta majoituspaikalle vain pesemään hampaitani. Seurasi muutama viikko paniikin ja tukahduttamisen totuttua tangoa.

Sitten eräänä iltana purskuttelin hammastahnat suustani ja ulostullut vaahto oli vaaleanpunaista. Seuraavana iltana sama juttu. ”Haamukipu” ei kadonnut ja suuni vuosi verta. Olin tuntevinani vasemman takahampaani heiluvan. Heräilin öisin, enkä enää kyennyt tukahduttamaan ajatuksiani. Työpaikalla useampi henkilö kertoi omista hammaslääkärikäynneistään toisilleen ja joka päivä jouduin kulkemaan töihin Hammaspeikko -hammaslääkäriklinikan ohi. Tukahduttaminen ei enää onnistunut.

Eräänä iltana sitten pitkähkön sängyssä pyörimisen jälkeen asuinkumppanini kysyi: ”Eeli hei, mikä nyt on?”

Ja minä kerroin itkien jotain, jota en ole kertonut kenellekään kymmeneen vuoteen. Seuraavana päivänä hän pakotti minut varaamaan itselleni hammaslääkäriajan. Varasin tarkastuskäynnin keskiviikkona, sain hammaslääkärin torstai-illalle.
 

Se työpäivä meni suhteellisen penkin alle. En pystynyt keskittymään juuri mihinkään. Vähintään joka toinen ajatus liittyi hammaslääkäriin. Aamiaista en saanut syötyä paniikin vuoksi ja lounaskin lähinnä oksetti. Kyllä, olin niin paniikissa että meinasin oksentaa. En ollut näin paniikissa edes ennen Jakartaan lähtöä.

Töiden jälkeen marssin kalmanvalkeana Töölön Oraliin melkein puoli tuntia ajoissa. Erittäin miellyttävä hammaslääkäri otti minut vastaan hyvin rauhallisesti ja ystävällisesti – olin tietenkin kertonut kammostani ja taustoistani. Juttelimme hetken ja sitten oli vuorossa makuuasento hammaslääkärintuolissa. Oletukseni oli mielestäni perusteltu: kaksi irronnutta paikkaa, vasemmalta se joka vuosi verta ja oikealta se jonka olin tuntenut Indonesiassa, neljä poistettavaa viisaudenhammasta, hammaskiven poisto ja tuhansien eurojen lasku.

Tuomio?

Kaksi reikää ja hammaskiveä.

Kymmenen vuoden paniikki, patoutumat, mielikuvaharjoitteet, kauhuskenaariot ja unettomat yöt kahden reiän ja hammaskiven vuoksi! Viisaudenhampaani olivat hyvin rivissä ja istuivat purentaan. Irronneet paikkani olivat lapsena asennettuja muovisia hampaan pinnoitteita. Verinen vasen hampaani olikin ärtynyt ien, joka johtui liian voimakkaasta harjaamisesta. Olin ollut paniikissa melkolailla turhaan.

Sain hammashygienistiltä ajan heti tarkastuskäyntini perään ja kahdelle reiälleni paikka-ajat viikon välein. Ensimmäinen paikkaus oli viikko sitten ja toinen tänään. Kymmenen vuoden patoutuminen oli ohi kolmessa viikossa, kolmella käynnillä ja kiitos yksityisen hammashuollon, kolmella sadalla eurolla. Tästä tarinasta voisi lukea opetuksen, ettei hammaslääkärissä tarvitse käydä, kerta hyvällä hampaiden huollolla välttää suuremmat ongelmat vuosikausien ajan, mutta se vaan ei ole totta.

Tämän tarinan opetus nimittäin on, että hammaslääkärissä kannattaa käydä säännöllisesti. Vuosikausien vältteleminen saattaa aiheuttaa katastrofin suuhun, mutta paljon pahempaa on epätietoisuus. Vältteleminen ja omassa päässään märehtiminen oli sata kertaa kammottavampaa kuin se hammaslääkäri, joten pidä hyvä ihminen huolta hampaistasi ja käy säännöllisesti tarkastuksissa. Pölisen tässä blogissani välillä milloin mitäkin, mutta tämä neuvo tulee suoraan sydämestä ja siinä kuuluu kokemuksen ääni.


Tämä kauhukertomus hammaslääkäristä oli siis kauhea ainoastaan niin kauan kun se sijaitsi vain minun päässäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...