11.4.2014

Ensimmäiset 30 vuotta

Tänään, 11.4.2014 siinä kahden pintaan yöllä tuli allekirjoittaneella täyteen ensimmäiset 30 kertaa aurinkomme ympäri. Ikäkriisiä metsästääkseni päätin vilkaista nopeasti mitä kaikkea tämä tarkoittaa.

Ensinnäkin, olen ollut elossa samaan aikaan sellaisten suuruuksien kanssa, kuin Andy Kaufman (†16.4.1984), Michel Foucault (†25.5.1984), Truman Capote (†25.8.1984), Orson Welles (†10.10.1985), Simone de Beauvoir (†14.4.1986) ja Urho Kekkonen (†31.8.1986). Jos olisin Yhdysvaltojen kansalainen, voisin viiden vuoden päästä asettua ehdolle presidentinvaaleissa. Jee! Saulivitsi erään kaverin synttäreiltä: "Minulla on nyt aikaa 31 vuotta nousta Eduskunnan puhemieheksi ja vaimoni syntyy tänä vuonna"

Kekkosesta puheen ollen, vaikka olen elänyt samaan aikaan kun UKK, ei Urho enää ollut presidenttinä. Minun elinaikanani Suomen tasavallan presidenttinä on toiminut Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö – kolme demaria ja yksi kokkari. Ensimmäinen presidenttini, Mauno Koivisto oli valittu vielä 1982 valitsijamiehin, mutta elinikäni ensimmäisissä presidentinvaaleissa 1988 presidentti valittiin jo suoralla kansanvaalilla. Olen siis elänyt demokratian aikaa Suomessa.

Muualla maailmassa hallitsijat ovat vaihtuneet vähän enemmän. Ensimmäinen Yhdysvaltain presidenttini oli Ronald Reagan, jota seurasivat George H. W. Bush, Bill Clinton, George W. Bush ja Barack Obama. Ruotsin ensimmäinen pääministerini oli vuonna 1986 salamurhattu Olof Palme, häntä seurasivat Ingvar Carlsson, Carl Bildt, Ingvar Carlsson uudelleen, Göran Persson ja Fredrik Reinfeldt. Englannissa valtaa ovat pitäneet Margaret Thatcher, John Major, Tony Blair, Gordon Brown ja David Cameron. Sitten taas toisaalta, Kamerunissa, Päiväntasaaja Guineassa, Angolassa, Zimbabwessa ja oikeastaan myös Iranissa ei ole valtion korkein johtaja vaihtunut kertaakaan elämäni aikana. Venäjälläkin hallitsijat tuntuvat leikkivän lähinnä tuolileikkiä.

Elinaikanani kesäolympialaiset on järjestetty kahdeksan kertaa: Los Angelesissa 1984, Soulissa 1988, Barcelonassa 1992, Atlantassa 1996, Sydneyssä 2000, Ateenssa 2004, Pekingissä 2008 ja Lontoossa 2012. Suomalaisten menestys tuntuu olevan vuosittain huonompaa. Talviolympialaiset taas on järjestetty Sarajevossa 1984, Calgaryssa 1988, Albertvillessä 1992, Lillehammerissa 1994, Naganossa 1998, Salt Lake Cityssä 2002, Torinossa 2006, Vancouverissa 2010 ja Sotsissa 2014. Yhteensä siis yhdeksän kertaa, vuoden 1992 Albertvillen kisojen jälkeen talviolympialaiset siirtyivät kahden vuoden päähän kesäkisoista.


Parhaan elokuvan Oscarin on voittanut elinaikanani 29 elokuvaa (vuonna 1984 järjestettyjä 56. Oscareita ei lasketa, ne järjestettiin liian aikaisin 9.4.1984): Amadeus, Minun Afrikkani, Platoon, The Last Emperor, Sademies, Driving Miss Daisy, Tanssii Susien Kanssa, Uhrilampaat, Armoton, Schindlerin Lista, Forrest Gump, Braveheart, Englantilainen Potilas, Titanic, Shakespeare in Love, American Beauty, Gladiator, Kaunis Mieli, Chicago, The Return of the King, Million Dollar Baby, Crash, The Departed, No Country for Old Men, Slumdog Millionaire, The Hurt Locker, Kuninkaan Puhe, The Artist, Argo ja 12 Years a Slave.

Mitä pohjois-amerikkalaiseen viihteeseen tulee, jääkiekon NHL-liigassa Stanley Cupia on juhlinut elinaikanani 14 eri joukkuetta: Edmonton Oilers 1984, 1985, 1987, 1988, 1990 Montreal Canadiens 1986, 1993, Pittsburgh Penguins 1991, 1992, 2009 New York Rangers 1994, New Jersey Devils 1995, 2000, 2003 Colorado Avalanche 1996, 2001, Detroit Red Wings 1997, 1998, 2002, 2008 Dallas Stars 1999, Tampa Bay Lightning 2004, Carolina Hurricanes 2006, Anaheim Ducks 2007, Chicago Blackhawks 2010, 2013, Boston Bruins 2011 ja Los Angeles Kings 2012. Edellisen kerran kun Detroit Red Wings ei päässyt pudotuspeleihin, olin ensimmäisellä luokalla.

On pakko mainita, kerta sen tarkistin: syntymäpäivänäni 11.4.1984 maailman suurimman jääkiekkojoukkueen Toronto Maple Leafsin edellisestä Stanley Cupista oli kulunut 16 vuotta 11 kuukautta ja 9 päivää. Tänään 46 vuoden 11 kuukauden ja 9 päivän mestaruuden odottelujakso on pisin jakso, jona NHL joukkue ei ole voittanut Stanley Cupia. Chicago Blackhawks päätti 2010 oman 49 vuoden odotuksensa.


No joo, takaisin asiaan.


Olen suurin piirtein samanikäinen kuin poltettava crack-kokaiinin muoto. Suurinpiirtein siksi, koska on mahdotonta ajoittaa tarkka crackin ilmestyminen Los Angelesin kaduille. Tai huume itsessään saattaa ollakin vanhempi, mutta kohdeyleisönsä se tapasi vasta samaan aikaan kun Eeli saapui näyttämölle. Älkää kirjoittako tätä knoppia hautakiveeni.

Windows 1.0 on ilmestynyt vuonna 1985, samana vuonna kuin Super Mario Bros debytoi NES:illä ja Steve Jobs irtisanoutui hedelmäfirmasta ensimmäisen kerran. Tämän jälkeen Super Mariosta on tullut historian eniten myynyt pelisarja, Microsoft Windows on käytännössä jokaisessa PC:ssä nykyisin käyttöjärjestelmänä ja Applesta on tullut lähinnä kultti.

Teknologia on muutenkin kehittynyt huimasti. Olen elänyt maailmassa, jossa internet ei ollut mukana. Kännyköitä ei ollut oikeastaan kellään. Televisiot olivat painavampia kuin autot. Kun kaverit muuttivat toisille paikkakunnille, tai vaikkapa vain kauemmas samassa kaupungissa, heidät useasti menetettiin. Yhteydenpito oli vaivalloista, koneet olivat suuria ja virallisen näköistä tekstiä varten käytettiin kirjoituskonetta. Muistan ajan, jolloin kukaan ei oikein tiennyt miksi @-merkkiä pitäisi kutsua. Kuvittele.

Kehitystä on onneksi ollut muuallakin. Elinaikanani esimerkiksi AIDS on muuttunut 100% tappavasta ”homorutosta” taudiksi, joka ei länsimaissa enää johda varmuudella kuolemaan. Malaria oli syntymäni aikaan tauti nro 1. maailmassa ja se on sitä edelleen.

Olen vanhempi kuin Burkina Faso, sillä maa oli nimeltään Ylä Volta aina 2.8.1984 asti. Mutta ei se mitään, olen vanhempi kuin monet muutkin valtiot (esimerkiksi): Namibia (1990), Yemen (1990), Tsekki ja Slovakia (1993), Eritrea (1993), Itä-Timor (2002), Montenegro ja Serbia (2006), Kosovo (2008). Jos tarkkoja ollaan, olen vanhempi kuin kaikki entisen Neuvostoliiton maat. Putin on siis minua nuoremman valtion valtionpäämies. Hän myös hyökkäsi minua nuorempaan valtioon. Brunei on muuten 4kk ja 11 päivää minua vanhempi valtio. Onneksi olkoon, pappa!

 

Elinaikanani Kuwait on ehtinyt antaa naisille äänioikeuden (13.5.1985), peruuttaa sen (1999) ja sallia jälleen uudelleen (2005).

Olen nähnyt Rautaesiripun lopun, Tsernobylin ja Fukushiman ydinvoimaloiden onnettomuudet, Halleyn komeetan, Iran Contra kaupat, Apartheidin lopun, Terrorismin vastaisen sodan alun, kaksi Irakin sotaa (molemmat USA:n) ja kaksi Afganistanin sotaa (USA:n ja Neuvostoliiton). Elinaikanani Ruandassa ja Bosnian ja Herzegovinan Srebrenicassa on YK:n suojeluksessa suoritettu kansanmurhia. Sarajevo oli huhtikuun viidennestä 1992 aina 29. helmikuuta 1996 asti piiritettynä – joka siis tekee Sarajevon saarrosta modernin sodankäynnin pisimmän. Elinaikanani on tapettu lapsia ja aikuisia, viattomia ja syyllisiä. Aika on ollut täynnä toivoa ja pettymyksiä.

Erityisenä toivokautena pitää mainita Millenium-huuma. Vuosituhannen vaihteen itse vietin Manchesterissa, eikä useista salaliittoteorioista huolimatta maailma päättynyt. Tai niin me vuosituhannen vaihteen nähneet kerromme teille jotka sitä ette muista. Oikeasti aika ennen maailmanloppua oli mahtavaa, emmekä halua särkeä sydämiänne kertomalla nostalgisia tarinoita lentävistä autoista ja maailmanrauhasta.

Yksi rauhansymboli muuten valmistui vuosisataisten kilpakumppanien välille ollessani kymmenen. Olisi väärin väittää, että olen elänyt Englannin kanaalin alittavan tunnelin koko prosessin läpi. Okei, 20.1.1986 Iso Britannia ja Ranska sopivat tunnelin kaivamisesta ja se valmistui 6.5.1994. Uskomattomana faktana voisi sanoa että tunneli valmistui jo minun elinaikanani, tunnelin suunnitteleminen aloitettiin nimittäin jo 1875. Helsingin metron suunnittelusta (1955) valmistumiseen (1982) ei siis mennyt aika eikä mikään.

Kauan kestävistä asioista puheen ollen: ehdin täyttää 16 vuotta ennen kuin Hollanti ensimmäisenä maana maailmassa laillisti sukupuolineutraalin avioliiton. Tänään maita on jo 16: Argentiina, Belgia, Brasilia, Kanada, Tanska, Ranska, Islanti, Hollanti, Uusi Seelanti, Norja, Portugali, Espanja, Etelä Afrikka, Ruotsi ja Iso Britannia. Suomen eduskunta voisi lahjana minulle tehdä Suomesta valtion nro. 17.

Tällaista kaikkea on tapahtunut ympäröivässä maailmassa. Mitäs omassani?

Koulutiellä vietin noin 21 vuotta. Minulla on ollut kaksi pitkää parisuhdetta, joista nyt käynnissä oleva on pidempi. Olen asunut kymmenessä asunnossa, joita kaikkia olen nimittänyt kodiksi. Minulla on ollut lemmikki jonka nimesin isäni mukaan ja toinen jonka nimesin ensimmäisen veljeksi. Olen lihonut ja laihtunut ja lihonut ja laihtunut varmaan jo kokonaisen ihmisen verran. Olen asunut kerran ulkomailla, matkustanut melko paljon ja tehnyt kaiken kaikkiaan asioita joista olen pitänyt hyvin paljon.

Täytyy sanoa, että nämä ensimmäiset 30 vuotta ovat olleet elämäni parasta aikaa :)


1 kommentti:

  1. Hieno teksti, hienolta mieheltä (Lue: Wanhukselta). Mutta itselläkin kun on 3 päivän päästä odottamassa tuo pelätty, ja paljon mainostettu "30-kriisi", niin pitää todeta että kyllä on ollut jänniä aikoja on koettu, ja varmasti paljon on vielä kokemattakin :)

    -Ville

    VastaaPoista

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...